Tuotteet pr-näytteitä / *mainoslinkit merkitty

Kun kymmenisen vuotta sitten käytin vielä rakennekynsiä ja huollatin kynnet kuukausittain kauneushoitolassa, kaipasin yhtä asiaa: sitä pientä iloa, mitä kynsilakan valitseminen ja vastalakatut kynnet saivat aikaan. Akryylikynsien kanssa sen sai kokea vain kerran kuussa ja vaihtelunhaluisena ihmisenä kynnet alkoivat jossain vaiheessa kuukautta kyllästyttämään. Takaisin omiin kynsiin siirtyminen avasikin taas ovet kynsilakkataivaaseen, jossa mahdollisuudet ovat rajattomat. Kynnet sai lakata silloin kuin mieli teki ja tarttua siihen väriin, mikä juuri sillä hetkellä veti puoleensa.





Myönnettävä kuitenkin on, että akryylikynsistä luopumisen jälkeen on omien kynsien tie takaisin vahvoiksi ja "normaaleiksi" ollut pitkä ja kivikkoinen. Kynnet ovat katkeilleet helpommin ja niiden kasvattaminen pitkiksi on ollut työläämpää. Toki en aivan älyttömän pitkiä kynsiä havittelekaan, mutta ennen akryylikynsiä omat kynteni olivat pidemmät ja vahvemmat. Onneksi tässä vahvistamisprojektissa muutamat ravintolisät ovat hieman auttaneet. Olen käyttänyt muun muassa *Solgarin Skin, Nails & Hair Formulaa sekä *Terranovan Beauty Complexia. Molemmat olen todennut toimiviksi ja vinkannut niistä blogissa aiemminkin.

Mitä taas tulee kynsilakkoihin; vaikka vaihtelunhaluinen ihminen olenkin, yksi ärsyttävämmistä asioista on kynsilakka, joka alkaa lohkeilla kynsiltä heti seuraavana päivänä. Tiedän, etten ole kärsivällisin ihminen maailmassa, mutta jos minulta kysytään, kyllä lakan pitäisi pysyä kynsillä moitteettomana edes muutaman päivän ellei nyt sitten ala remonttihommiin ja pistä kynsiään erityiselle koetukselle. Minusta onkin tullut todella valikoiva lakkojen suhteen, sillä jos huomaan, että jokin tietty brändi ja omat kynteni eivät löydä sitä yhteistä säveltä, skippaan sarjan lakat jatkossa suosiolla ja valitsen sen sijaan ne, jotka levittyvät sulavasti, kuivuvat nopeasti ja myös kestävät kynsillä kauemmin kuin päivän tai kaksi.




OPI Neo-Pearl Limited Edition Collection - helmiäistä kesäkynsille


OPI on useammalle varmasti tuttu merkki jo vuosien ajalta, sillä brändi on valmistanut laadukkaita lakkojaan jo yli 35 vuotta. Amerikkalainen huippumerkki tunnetaan kauniista ja kestävistä lakoistaan, jotka ovat myös turvallisia. Ne eivät nimittäin sisällä "myrkkytrioksi" kutsuttua formaldehydiä, dibutyyliftalaattia tai tolueenia. Nämä kolme tunnetaan vaikutuksistaan, joiden on todettu muun muassa lisäävän syöpäriskiä (formaldehydi), sekoittavan hormonitoiminnan (dibutyyliftalaatti), vaikuttavan keskushermostoon (tolueeni) ja aiheuttavan hedelmällisyysongelmia (tolueeni ja formaldehydi). Kaiken lisäksi kyseisille kemikaaleille altistuminen aiheuttaa usein ihon ja silmien ärsytysoireita, allergisia reaktioita ja päänsärkyä muiden vakavien vaikutusten lisäksi.

Olen joskus aikoinaan käyttänyt OPI:n lakkoja, mutta siitä on jo vuosia aikaa. Muistelen, etten aiemmin pitänyt lakoista niiden liian ohuen sudin vuoksi, mutta mitä vielä; näissähän on ihan täydellinen sivellin! Sainkin selville, että OPI on patentoinut ProwideBrush -siveltimensä, jolla taataan, että lakka levittyy mahdollisimman helposti ja lakkailu on mahdollisimman huoletonta puuhaa. Sitä se kieltämättä näiden kanssa onkin!






Neo-Pearl -lakat kuuluvat kesän Limited Edition -kokoelmaan, joka on vain rajoitetun ajan saatavilla. Kokoelmaan kuuluu 6 eri sävyä, joista minulle kulkeutui testiin kolme: vaaleanpunainen *Shellmates Forever, laventelinen *Just a Hint of Pearl-ple sekä sinertävänharmaa *Two Pearls in a Pod. Jokainen lakoista on upean helmiäissävyinen.

Vaikka kaikki kolme lakkaa antavat kynsille kauniin kiillon ja pysyvän lopputuloksen, hempeän vaaleanpunainen Shellmates Forever onnistui voittamaan minut puolelleen ensimmäisenä ja ihastuttamaan eniten. Se vain on niin kaunis! Näkisin tämän myös täydellisenä häälakkana, ja itse asiassa lakan nimelläkin on haluttu vahvasti viitata siihen. Shellmates Forever on 6 lakan kokoelmasta kolmanneksi vaalein sävy, eli kaksi vaaleampaa sävyäkin vielä löytyy: toinen on hieman beigeen vivahtava *Pretty in Pearl, toinen lähes valkea *Shellabrate Good Times. Lakoista on saatavilla myös *suloinen minipakkaus, josta löytyy neljä kokoelman lakkaa minikoossa.

OPI Neo-Pearl -kokoelmaan voi tutustua Sokoksilla ja Stockmannilla. Virallisena maahantuojana toimii bm International Oy, jonka OPI Outletista saa myös OPI-lakkoja hurjan edullisesti.

Muista verkkokaupoista OPI löytyy esim. *Kicksistä, *Eleveniltä ja *Lykolta


Mitäs sanotte? Ovatko helmiäislakat mieleen?












2 kommenttia:

  1. Nätin näköisiä mutta omille kynsille ei kiitos :) helmiäinen viehätti vielä joskus kynsiharrastuksen alkupuolella mutta ei enää. En pidä siitä pinnasta ja tulee se kasari liikaa mieleen ;DD tässä kokoelmassa on kuitenkin tosi kauniita lakkoja ja ne näyttävät hyvältä muiden kynsillä. Kiva että OPI taas vähän näkyy blogeissa koska itse on ihan ulalla uusista kokoelmista, ei ole tullut mitään OPIa tai Essietä ostettua kun niitä ei blogeissa enää näe :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mähän olen aina haaveillut, että olisin saanut elää 80-luvulla nuoruuteni, sen sijaan, että vasta synnyin silloin :D Harmi, ettei sitä haavetta ole koskaan mahdollista toteuttaa. Kuuntelen jatkuvasti kasaribiisejä :D Mutta joo, vaaleansinistä en voisi kuvitella pistäväni luomille (tai kynsille), mutta pinkki, laventeli ja tuo harmahtavan sininen menee mainiosti :)

      Ja totta, että OPIa tai Essietä ei ole viime aikoina blogeissa juuri näkynyt. Tuun kyllä jatkossakin OPIn kokoelmiin tutustumaan, koska en tajunnut, että näissä lakoissa on näin hyvä suti. Luulin, että se on sellainen ohut hiirulainen ja siksi olen OPIt jättänyt noteeraamatta :D

      PS. Kiva kun kommentoit! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!