Tuote pr-näyte / *mainoslinkki

Tein lokakuussa päätöksen, jota olin pyöritellyt päässäni jo pitkään: Lopetin e-pillereiden syömisen 15 vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Syy, miksi en ollut tarttunut tuumasta toimeen aiemmin, oli kivuliaat kuukautiset. E-pillereiden yhtäjaksoinen syöminen oli mahdollistanut sen, että pystyin pitämään kuukautiset harvemmin. Silloin, kun ne pidin, kärsin niin hirveistä kivuista, että sain syödä pahimmillaan jopa neljä kertaa 1000mg Panadolin päivässä. Koin siis hormonaalisen ehkäisyn käytön olevan "pienempi paha" toistuvan särkylääkekuormituksen sijaan.

Järkyttävien kuukautiskipujen lisäksi pelkäsin myös sitä kuuluisaa hormonaalista aknea, josta paljon kuulee puhuttavan. Teini-ikäisenä olin siinä mielessä onnekas, että säästyin aknelta, ja olen myös elänyt suurimman osan elämästäni nauttien hyvästä ihosta, jos ajoittaisten stressimyrskyjen vaikutuksia ei lasketa. Muutama vuosi taaksepäin kokeilin kyllä vaihtaa e-pillerit minipillereihin, ja tuolloin tuloksena oli järkyttävä akne kaulasta alaspäin. Tuona kesänä hävetti käyttää toppeja selän, kaulan ja käsivarsien ollessa kauttaaltaan näppylöiden valtaama. Varsinkin, kun näppylät olivat sellaisia puristettavia. 




Lopetin e-pillerit lokakuussa, hieman ennen I love me -messuja. Ensimmäiset viikot iho pysyi yllättävänkin hyvänä, mutta sitten se iski: akne, jollaista en ollut koskaan aiemmin kokenut. Poskiin ilmestyi kipeitä patteja, jotka tuntuivat siltä kuin nuppineulan päitä olisi istutettu ihon alle. Leukalinja kukki ja kukoisti tavalla, jota en halunnut. Tunsin häpeää. Salilla ollessakaan en kehdannut jäädä peilin eteen nostelemaan painoja, koska en yksinkertaisesti pystynyt katsomaan itseäni peilistä. Olen muutenkin koko ikäni kamppailut ulkonäköni kanssa ja sen suhteen, miten näen itseni, joten akne tuntui murentavan koko tähänastisen työn, jota olin tehnyt terveen minäkuvan saavuttamiseksi.

En kuitenkaan ajatellut, että pillereihin palaaminen olisi vaihtoehto. Sen sijaan päätin, että testaan vaikka jokaikisen tuotteen, josta voisi olla apua. Tiesin myös, että tulen täällä blogin puolella avaamaan asiaa, koska en satavarmasti ole ainoa asian kanssa kamppaileva. 




Aloitin Absolutionin 15 päivän tehokuurilla, joka on tarkoitettu nimenomaan epäpuhtaalle iholle. Tuote on *Joliessa hormonaaliseen akneen liittyvissä tuotesuosituksissa, joten ajattelin sen pääsevän todelliseen testaukseen, kun kyse ei ollut pelkästään näppylästä tai kahdesta siellä täällä, vaan kuuria suositellaan etenkin ihon epätasapainotilaa korjaamaan. Pakkaus sisältää 15 ampullia, jotka käytetään 15 päivän aikana: yksi ampulli jaetaan aamuun ja iltaan. Kuurin on tarkoitus vähentää talineritystä ja punoitusta, pienentää ihohuokosia ja kirkastaa ihoa niin, että mustapäät ja näppylät kaikkoavat tiehensä. Odotatte varmaan jo kuulevanne, miten kävi?

Totuus on, että kuuri osoittautui oikeaksi kultalöydöksi! Sen teho alkoi nimittäin näkyä jo ensimmäisten päivien aikana, kun patit alkoivat "kutistua" ja näppylät parantua. Jo kuurin puolenvälin paikkeilla iho oli selkeästi kirkkaampi ja näytti siltä kuin olisin palannut niihin nuoruusvuosiin, jolloin iho oli parhaimmillaan. Pitkästä aikaa tunsin katsovani ihoani toisin silmin ja olin aidosti iloinen siitä, miltä iho näytti - sain jopa kehuja ihostani!

*Absolutionin La Cure Peau Nette Anti-Blemish Treatment -tehokuurilla on saatu hyviä tuloksia myös Absolutionin omassa testiryhmässä: Jopa 90% on ollut tyytyväisiä kuurilla saavuttamiinsa tuloksiin ja itse liityn joukkoon hymyillen. Ainoa harmittava asia onkin, ettei kuuria voi käyttää yhtäjaksoisesti. Nyt kun kuurin lopetuksesta on jo toista kuukautta, akne on iskenyt päälle taas uudelleen. Iho on selkeästi sekaisin pillerien lopetuksen jälkeen ja yrittää saavuttaa tasapainotilan. Aion ehdottomasti uusia tämän kuurin taas jossain vaiheessa, sillä se toimi niin täydellisesti, ettei tosikaan. Huomautan kuitenkin, että suosittelen kuuria sellaiselle iholle, jossa oikeasti on useampia epäpuhtauksia ja aknea. Kallisarvoiset raaka-aineet, kuten mikronisoitu hopea ja prebiootit auttavat ehkäisemään haitallisten bakteerien kasvua ja ruokkivat iholle elintärkeää hyvää bakteerikantaa. Tuote soveltuu niin nuorelle epäpuhtaalle iholle kuin aikuisellekin iholle, vaikka ihossa olisi pintakuivuutta, kuten itselläni. Tämä ei nimittäin kuivata!


Muita toimivia tuotteita hormonaaliseen akneen, joista olen saanut apua:


Lue myös epäpuhtaan ja oikkuilevan ihon tuotesuositukset, jossa vinkkaan toimivista puhdistustuotteista, kasvovesistä ja seerumeista. 

Absolutionin tehokuuri on saatavilla noin 60 euron hintaan *Joliesta sekä *House of Organicilta.

Muita samassa veneessä olevia? Onko teillä vinkkejä tai keinoja hormonaalisen aknen selättämiseen?











6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tehokkaalta! Itselläni ei ole hormonaalista aknea, mutta ruusufinni-paholainen vaivaa tuon tuosta - taitaa olla tullut jäädäkseen. Siksi onkin kiinnostavaa lukea uusista tuotteista ja sarjoista, jos niistä sattuisi löytymään myös tähän todella hankalaan vaivaan apua. Käyn katsomassa nettisivut :)
    Toivottavasti saat pidettyä sen aisoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ruusufinnikin osaa olla paholainen - paljon olen kuullut senkin aiheuttamista vaivoista! Ja sama täällä; uusia tehokkaita tuotteita on aina kiva löytää, joista saada apua "vaivoihinsa". Eiköhän tämä aknekin jossain vaiheessa helpota, kun iho löytää tasapainon hormonaalisen ehkäisyn poisjätön jälkeen :)

      Kiitos Maarit taas kommentistasi! Ihanaa viikkoa!

      Poista
  2. Minulla teepuuöljyä sisältävä voide pelasti, käytän sitä aamuin illoin ja auttaa juuri samanlaiseen pillerien jälkeiseen akneen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepuuöljy on kyllä pelastus! Tuossa mainitsemassani Flow Kosmetiikan Detox-öljyssä sitä onkin :) Siksi varmaan on niin tehokas ja tekee hyvää iholle tässä tilanteessa.

      Kiitos kommentistasi ja vinkistä! :)

      Poista
  3. Voi Mia, tiedän tunteen <3 Minulla kesti monta vuotta saada iho edes jonkinlaiseen balanssiin, ja tietenkin raskauden myötä koko homma räjähti uudelleen käsiin... Suurimman avun olen saanut säännöllisestä AHA- ja BHA-tuotteiden käytöstä. Jotenkin tuntuu, että ihoni tukkeutuu pikavauhtia ilman noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, älä puhu vuosista... Toivon, että tässä olisi kyse vain kuukausista :D Mutta onhan se yksilöllistä. AHA:n sijasta luotan nyt enemmän BHA:ta sisältäviin tuotteisiin, ne tuntuu tehoavan paremmin. AHA kyllä muuten iholle hyvä kirkastaja, mutta epätasapainotilassa BHA on tukkeutuneelle iholle usein parempi valinta :)

      Kiitos vielä myötätunnosta! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!