KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - REF FINLAND


*mainoslinkit merkitty

Osa saattaa muistaakin, kun kesällä kerroin blogissa Tukholmasta lähtöisin olevasta vegaanisesta hiustenhoitosarjasta nimeltä REF (postaus täällä). Tuolloin Hydrate -linjan shampoo ja hoitoaine osoittautuivat täysosumaksi omille vaativille hiuksilleni ja käytän niitä edelleen. Silikonittomuudesta huolimatta shampoo ja hoitoaine jättävät hiukset uskomattoman pehmeiksi ja siloisiksi, mikä itselläni ei tosiaankaan ole hiustenpesutuotteiden kanssa itsestäänselvyys. 

Nyt sarja on laajentanut valikoimaansa vegaanisilla ihonhoitotuotteilla, joihin pääsin tutustumaan REFin kanssa tekemäni yhteistyön tiimoilta. Siinä missä brändi käyttää hiustenhoitotuotteissaan vahvistavaa kvinoaproteiinia, ihonhoitotuotteista jokainen sisältää mustaa kvinoaa. Suomessa kvinoan potentiaalia ihonhoidossa ei olla ehkä vielä täysin huomattu, mutta esimerkiksi Jenkeissä sen suosio on kasvamaan päin. Runsaasti rautaa, tärkeitä aminohappoja ja kuituja pursuava kvinoa tekee nimittäin yhtä hyvää iholle kuin se tekee sisäisesti nautittunakin. Kvinoa toimii ihon kuorimiseen ja myös kirkastavana anti-age-hoitona. Joissain artikkeleissa kvinoaa nimitetään jopa "tulevaisuuden superviljaksi" sen ominaisuuksien vuoksi. 




REF Skincare - uudet vegaaniset ihonhoitotuotteet


REFin ihonhoitotuotevalikoimaan kuuluu tällä hetkellä 9 tuotetta, joista itse olen testaillut puhdistustuotteita, silmämeikinpoistoainetta, entsyymikuorintaa sekä silmänympärysvoidetta. Puhdistustuotteena toimii geelimäinen Cleansing Face Wash, jota on rikastettu muun muassa B-vitamiinilla ja luomu acai-uutteella. REF hyödyntää tuotteissaan luonnollisia aineosia, mutta 100% vegaanisuudestaan huolimatta tuotteet eivät ole kuitenkaan luonnonkosmetiikkaa. Vegaanius ja luonnonkosmetiikka eivät siis ole sama asia, vaikka ne helposti saattaa sekoittaakin. Moni sarja saattaa hyödyntää tuotteissaan vain kasviperäisiä aineosia ja olla siksi täysin vegaaninen sarja, mutta raaka-aineiden osalta se ei siis tarkoita ehdotonta luonnonmukaisuutta.

Itseäni hieman jännitti geelimäisen puhdistustuotteen testaaminen, sillä kuten olen blogissakin monesti kertonut, suosin ihonpuhdistuksessa öljymäisiä ja maitomaisia tuotteita, joista etenkin öljyjä rakastan yli kaiken. Geelimäiset tuotteet ovat siis aika lailla öljyjen vastakohta ja monesti olen kokenut ne iholleni liian pesevinä ja kuivattavina. Annoin kuitenkin REFille mahdollisuuden.

Puhdistusgeeliä kuvaillaan virkistäväksi, kosteuttavaksi ja tehokkaasti puhdistavaksi. Virkistävältä se iholla tuntuukin, sillä koostumus on raikas, ja tehokkaan puhdistuksen allekirjoitan myös. Tämä pesee vahvemmatkin meikit iholta sujuvasti eikä vaahtoa liikaa, siitä plussa. Hyvistä pesutehoista huolimatta meistä ei kuitenkaan tullut ylimpiä ystäviä, sillä huomasin palaavani heti öljyjen ja maitojen pariin. Omalle pintakuivalle-sekaiholleni jää liian kiristävä tunne geelimäisen puhdistuksen jälkeen, minkä vuoksi geelejä yleensä vähän välttelenkin. Tehokkaiden geelimäisten tuotteiden hakijoille tämä on kuitenkin varmasti oiva valinta, jos arvostaa vegaanisuutta ja edullista hintaa, sillä riittoisa tuote kustantaa vain 15,90 euroa. 





Sarjan kasvovesi tulee söpössä pikkupullossa ja on kooltaan 120ml. Tällaisella kasvoveden suurkuluttajalla tämän kokoinen pullo kuluu hetkessä, mutta toisaalta ostelen kasvovesiä mielelläni useammin. REFin kasvovesi on pH-balansoitu ja sisältää puhdistusgeelin tapaan luomu acai-uutetta sekä B-vitamiinia. Tuoksu on sopivan mieto, ja iho tuntuu pyyhkäisyn jälkeen hyvältä. Tämä ei kiristä omaa ihoani yhtä lailla kuin geelimäinen puhdistus. Voisin kuvitella käyttäväni tätä T-alueella ja epäpuhtauksien aikaan. Muutoin tykkään käyttää enemmän kosteuttavamman tuntuisia kasvovesia ja suihkia niitä oikein urakalla. Itse suosittelisin tätä rasvaiselle ja sekaiholle sekä sinulle, jos tykkäät, että iho ei jää "lähmäiseksi" kasvoveden jälkeen. Tämä nimittäin jättää siloisen pinnan! 

Puhdistusgeelin tehot tulevat muuten kasvovedellä pyyhkiessä myös esille, sillä pumpuliin ei irtoa yhtään likaa meikin puhdistuksen jälkeen. Geeli hoitaa siis hommansa kyllä hyvin.






Vaikka puhdistustuotteet eivät täysin vastaa makumieltymyksiäni, silmämeikinpoistoaineesta pidin heti. Tuote on todella tehokas, mutta silti hellävarainen. Vahvakin silmämeikki irtoaa kevyesti painelemalla ja hankaamatta, eikä tuote kirvele silmiä yhtään. Moni vedenkestävä silmämeikinpoistoaine jättää myös öljyisen pinnan, mutta tämä ei. Tästä siis pidin, ja varmasti tulen myös käyttämään pullollisen tyhjäksi! Hintaa tuotteella on 14,90 euroa. Tuote löytyy edullisesti myös *Lykon valikoimasta täältä.




Entsyyminaamion testaamista odotin eniten, sillä rakastan savipohjaisia naamioita ja käytän mielelläni myös AHA- ja BHA- happokuorintoja. Tässä tuotteessa yhdistyvät molemmat, sillä tuote sisältää edellä mainittujen happojen lisäksi myös punaista savea, joka poistaa iholta epäpuhtauksia. Vaikutusaika on yllättävän lyhyt, sillä vain 1-2 minuuttia riittää. Normaalisti olen pitänyt happokuorintoja kymmenisen minuuttia, mutta en lähtenyt tämän kanssa pitkittämään vaikutusaikaa. Ja yllättävää kyllä, kaksi minuuttiakin riittää tuomaan kasvoille selkeän eron! Iho kirkastuu samantien ja tuntuu todella pehmeältä naamion jälkeen. Tässä on mukana myös pikkuruisia rakeita, mutta naamion voi myös pestä pois hellävaraisesti hankaamatta. Hintaa tällä heleyttävällä naamiolla on 32,90 euroa. 




Lopuksi tuote, joka kohosi näistä kaikista suosikikseni: Persian silkkipuu-uutetta ja hyaluronihappoa sisältävä Moisture Eye Cream. Tuote on suunnattu väsyneelle ja kuivalle silmänympärysiholle, jota voide lupaa virkistää hetkessä - ja sen se myös tekee. Vilvoittavan vaikutuksen ansiosta tämä on täydellinen katseen kirkastaja aamuihin! Se antaa myös silmänalusille kivasti valoa. En helposti innostu geelimäisistä koostumuksista silmänympärysvoiteissakaan, mutta tämä ei olekaan sellaista litkua, vaan hieman täyteläisempää geeliä. Jos siis pitäisi valita REFiltä vain yksi tuote, sanoisin, että silmänympärysvoide on ainakin testaamisen arvoinen. Hintaa tuotteella on 20,90 euroa ja se löytyy myös Lykon valikoimasta *täältä.

Vegaaniseen REF-tuotesarjaan voi tutustua suomenkielisillä nettisivuilla, joista tuotteita voi myös tilata. Lisäksi sarja löytyy *Lykolta. Kaikki sarjan ihonhoitotuotteet valmistetaan Ruotsissa.



Tarkemmat tuotetiedot ja hinnat:



Suositteko te käytössänne vegaanisia ihonhoitotuotteita tai luonnonkosmetiikkaa? 

Miltä REFin tuotteet vaikuttavat?













13 kommenttia:

  1. Puhdistusgeeli ja kasvovesi kuulostavat tosi hyviltä. Minä olen vähän arka luonnontuotteiden kanssa, koska allergiat :(
    Kiva aina lukea uusista tuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä mielessä nämä sitten voisivatkin sopia sulle, kun eivät tosiaan ole luonnonkosmetiikkaa, vaikka joitain luonnonmukaisia raaka-aineita tuotteista löytyykin :) Vegaanikosmetiikka ja luonnonkosmetiikka tuntuvat yllättävän helposti menevän välillä sekaisin, ja kun lätkäistään luomu vielä päälle, niin sekasoppa on valmis :D

      Poista
  2. Hei. Itse luulin, että nämä REF hiustenhoitotuotteet sisältävät silikonia, sillä niissä on mainittu ainesosat amodimethicone ja dimethiconol ainakin Hehkun verkkokaupasta katsottuna. Onko näin myös itse pulloissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, osa tuotteista sisältää silikonia. Siksi painotinkin postauksen alussa, että vegaaninen kosmetiikka ei automaattisesti tarkoita samaa kuin luonnonkosmetiikka, vaikka ne saattaa helposti sekoittaakin :) REF hyödyntää tuotteissaan kyllä jonkin verran luonnollisia aineosia, kuten tuotteista huomaakin, mutta vegaanisuus ei raaka-aineiden osalta tarkoita ehdotonta luonnonmukaisuutta.

      Poista
    2. Niin ja tässä postauksessa siis kyse nyt vain ihonhoitotuotteista, aiempi postaus oli hiustenhoitotuotteista :)

      Poista
    3. Hei kiitos vastauksesta. Ymmärsin kyllä tuon eron ja silikonittomuus tuli mieleen, kun mainitsit alussa noista hiustuotteista. Olen halunnut testata noita tuotteita pitkään. Sinun blogista alunperin innostuin näistä ja myös nämä ihonhoitotuotteet kiinnostaa, joten täytyypä testata oli silikonia tai ei :)

      Poista
    4. Kiva kuulla, jos olen saanut sinut innostumaan :) REFin hiustenhoitotuotteet ovat kyllä hurjan hyviä omille hiuksilleni, ja tosiaan itselleni ei mikä tahansa hiustuote sovikaan. Mutta Hydrate Intense -tuotteet ovat ainakin olleet tosi toimivia! Hiuslakkoja olen myös käyttänyt. Jos/kun päädyt testailemaan, kerro ihmeessä, miten toimivat sinulla ja mitä pidit!

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa syksyä sinulle! :)

      Poista
  3. Mä olen viime aikoina miettinyt, että siirtyisinkö käyttämään vallan luonnonkosmetiikkaa. Jotenkin se vaan tuntuu toimivan ihollani parhaiten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jo pitkään käyttänyt ihonhoidossa pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, ja edelleen sydän sykkii sille eniten <3 Mutta meikkituotteissa olen edelleen sekakäyttäjä ja blogia varten testaan kyllä toisinaan myös muunlaisia ihonhoitouutuuksia, jos koen tuotteiden olevan sellaisia, jotka sopisivat blogiin ja voisivat olla seuraajista kiinnostavia :) Vegaanius on tänä päivänä niin suosittu juttu ja nämä ovat vielä kivan hintaisiakin, joten siksi lähdin tähän yhteistyöhön. REFin hiustenhoitotuotteistahan tykkäsin tosi paljon ja niitä käytän edelleen :)

      Poista
  4. Tuo onkin hyvä muistutus, ettei kaikki vegaaninen ole luonnonkosmetiikkaa. Yleensä luonnonkosmetiikka on vegaanista, mutta kaikki vegaaninen ei ole luonnokosmetiikkaa :D. Kiinnostavia tuotteita, etenkin tuo naamio olisi ihana kuorivine vaikutuksineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tuppaa kyllä moni helposti sekoittamaan, enkä yhtään ihmettele, koska näitä termejä on niin monia, niin kuluttajat on helppo saada ihan päästään pyörälle :D Joo ja siis just noin, miten sanoitkin! Monesti luonnonkosmetiikka on vegaanista, mutta kaikki vegaaninen ei todellakaan ole luonnonkosmetiikkaa. Ja sitten taas luonnonkosmetiikka ei ole automaattisesti luomuakaan :D

      Poista
  5. Vegaanisuus ja luonnonkosmetiikka varmasti menevät sekaisin monilta.

    Tyylikkäät pakkaukset, siitä aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään itsekin REFin ilmeestä: pakkaukset on yksinkertaiset, mutta silti tyylikkäät! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!