Olen jo pitkään vältellyt ihonhoidossa kahta asiaa: vaahtomaisia/geelimäisiä puhdistustuotteita sekä rajumpia raekuorintoja. Olin joskus innokas raekuorintojen käyttäjä ja hankasin niillä ihoani monta kertaa viikossa. Tähän ikään mennessä olen kuitenkin oppinut sen, että kovat keinot eivät aina kannata, sillä usein niillä saattaa saada aivan päinvastaisen lopputuloksen, mitä alkujaan lähtee tavoittelemaan. Vaahtomaisia ja geelimäisiä putsareita olen vältellyt siksi, että ne ovat usein normaalille iholle turhan peseviä ja kuivattavia. No, nyt olen sitten toiminut omaa ihonhoitofilosofiaani vastaan tarttumalla geelimäiseen puhdistustuotteeseen, joka vaahtoaa - mutta miksi? 


Jennifer Lopez Inglot -meikkipostauksessa kerroin, että ihoni on elänyt jonkinlaista epäpuhtauskautta viime aikoina ja näppylöitä on ilmestynyt kasvoillani paikkoihin, joihin niitä ei yleensä tule: otsalle ja ohimon alueelle. Molemmilla ohimoilla on ollut suurehkoja patteja ja otsa on ollut asutettuna pikkuisista tukkeumista. Tämän lisäksi leuan sivuilla on ollut näppylää, mutta leuan seutu onkin yleensä hormonaalista aluetta, eli ne ymmärrän. Ohimon alueen näpyt kuitenkin viestivät liian vähäisestä vedenjuonnista tai liiallisesta suolan ja kofeiinin käytöstä. Otsanäpyt taas muistuttavat, että ruokavalio on vääränlainen tai vedenjuonnin kanssa ollaan hunningolla. Tunnustan: molempiin olen sortunut kesän aikana, sillä mökilläkin tuli syötyä vähän mitä sattuu.

Siispä olen lisännyt vedenjuontia ja kiinnittänyt enemmän huomiota ruokavalintoihin. Ja tottakai ihonhoito on myös tärkeä osa "parannusprosessia", joten olen vaihtanut myös tuotteita vähän sopivampiin. Yleensä tuotevaihdot menevät itselläni niin, että kokeilen aina uusia tuotteita muutaman päivän. Jos tuntuu, ettei tuote toimikaan halutulla tavalla, vaihdan ne toisiin. Ensimmäiset päivät ovat siis sellaista pientä tunnustelua. Pari tuotetta ehdinkin jo kipata sivuun, mutta Whamisan Organic Flowers Foaming Gel on yllättäen jäänyt, vaikka olin varma, että vaahtoavaan putsariin en voisi jämähtää. Ylipäätään harkitsin tuotteen käyttöönottoa pitkään, koska kuten sanottu, suosin enemmän öljymäisiä ja maitomaisia puhdistustuotteita, joista öljyjä rakastan erityisen paljon. 


Tunnustan, että pelkästään tätä Whamisan Foaming Geliä en ole käyttänyt, vaan se on toiminut itselläni toisen vaiheen putsarina Whamisan öljyn jälkeen (josta vinkkasin jo huhtikuun ihonhoitosuosikeissa). Kuten silloin jo kerroin, tuote on yksi parhaimmista puhdistusöljyistä, mitä olen koskaan kokeillut ja rakastan sitä edelleen. 

Mutta ei tämä geelikään huono tuote ole. Ensinnäkin Whamisan Puhdistusgeeli on sulfaatiton, eikä siksi ole iholle liian raju puhdistaja, vaan syväpuhdistaa ihohuokoset ärsyttämättä herkkääkään ihoa. Sulfaatiton puhdistaja on aina siinä mielessä parempi valinta, että se ei verota ihon luontaista kosteutta. Toisekseen; Whamisan geeliputsari on Aloe-pohjainen. Lisäksi se sisältää hyaluronihappoa ja betaiinia, jotka kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Geelissä on myös karitevoita, jota ei kovin monesta puhdistusgeelistä löydä - jos yhdestäkään. Siksi koen tämän vähän hellävaraisempana vaihtoehtona, jos nimenomaan geelimäisiä puhdistustuotteita haluaa käyttää. Öljyn kanssa tämä toimii tosiaan kivasti toisen vaiheen putsarina, eikä geeliä toki tarvitse välttämättä käyttää aamuin illoin. Minulla oli ensin tuote käytössä  aamuin illoin, sitten vain iltaisin ja nyt kun epäpuhtaudet ovat alkaneet kadota, olen vähentänyt käyttökertoja entisestään. 

Tuote on näyttänyt tehonsa yllättävän nopeasti, mikä se johtunee siitä, että Whamisa ei ole aivan tavallista korealaista kosmetiikkaa. Sarja on fermentoitua luonnonkosmetiikkaa, minkä vuoksi iho saa siitä enemmän irti. Fermentoinnilla tarkoitetaan raaka-aineiden hapattamista käymismenetelmällä, mikä auttaa tuotetta imeytymään iholle paremmin, tehostaa aktiiviaineiden vaikutusta ja tukee samalla ihon omaa luontaista toimintaa. Whamisa onkin ehdottomasti yksi K-Beautyn eli korealaisen kosmetiikan helmistä! 

Whamisan Organic Flowers Foaming Gel 23,90€. Saatavilla esimerkiksi: Biodelly, House of Organic, Jolie.

Onko teillä kokemuksia Whamisasta tai oletteko ylipäätään innostuneet korealaisesta kosmetiikasta? Entä miten on geeliputsareiden laita?










*Tuote pr-malli. Postaus sis. mainoslinkkejä.

16 kommenttia:

  1. Mä käytän yleensä vain voideputsareita, koska geelimäiset ja vaahtoputsarit ei sovi mun kuivalle iholle. Joskus olen kokeillut jotain hellävaraiseksi mainostettua geeliputsaria, mutta ei sitä ole voinut kuitenkaan käyttää ihan joka päivä, koska ihosta tulee muuten aika äkkiä liian nitisevän kuiva:)
    Yleensä korelaiset vaahtoputsarit ovat liian saippuaisia, minkä takia ne eivät sovi myöskään. Aloe-pohjainen kuulostaa huomattavasti paremmalta, hellävaraisemmalta. Whamisa tuntuu muutenkin erilaiselta korealaiselta merkiltä, kuten totesitkin. Täytyypä laittaa korvan taa tuo putsari;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla sama juttu! Joskus nuorempana geeliputsarit sopi paremmin, mutta kyllä ne vaan on yleensä aikuiselle iholle liian kuluttavia ja peseviä, ellei sitten iho ole tosi epäpuhdas ja rasvainen. Mutta kuuriluontoisena tämä toimi kyllä tosi hyvin, ja Aloe-pohjalla ja sulfaatittomuudella oli varmasti osansa siinä! :)

      Poista
  2. Mä sain tän myös yllärinä blogitestiin, ja ylläri olikin tosi hyvä. Tykkään tehokkaasta ja jotenkin pehmeästä koostumuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on kyllä paljon pehmeämpi koostumukseltaan, mitä perinteiset geeliputsarit! Yllättävän kiva ja tehokaskin, mutta ei silti liian pesevä! :)

      Poista
  3. Jotain geeliputsaria olen testannut, mutta palasin sen jälkeen taas voidemaisiin putsareihin. Minun iho kestää lähes mitä vaan putsausta, mutta öljyistä tykkään kyllä erityisesti.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljyt on omiakin suosikkeja! Niillä lähtee niin helposti silmämeikkikin! :)
      Ihanaa uutta viikkoa, Outi! <3

      Poista
  4. Mä olen ihan rakastunut Whamisan hoitonesteeseen :) Nyt kesällä olen käyttänyt geelimäisiä putsareita, kunihokin on tuntunut kaipaavan "tujumpaa" putsausta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin kuvitella pitäväni tätä jemmassa sellaisia kausia varten, kun iskee joku epäpuhtausrintama iholle :D Tää toimi yllättävän nopeasti, jo viikko riitti, niin sai alkaa harventamaan käyttöä, kun tukkeumat alkoi kadota!

      Ja joo, Whamisan hoitonesteet on myös ihania! Samoin ne kuorintalaput :)

      Poista
  5. Tää putsari on ihan huippu! Ja ne kasvovedet 👍👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toiminut sullakin! Ja Whamisan puhdistusöljy vasta onkin ihana! Suosittelen testaamaan sitäkin, jos et ole vielä kokeillut :)

      Poista
  6. No juuri olen päässyt pintaa raapaisemaan parin korealaisen naamion kanssa ja ihan jees ovat olleet. Minä tykkään kyllä geeliputsareista, sillä niillä saa ihon oikeasti puhtaaksi:) Mutta aina ne eivät käy iholle, jos ovat liian tujuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, geelimäisten putsarien kanssa saa kyllä olla tarkkana! Suurin osa puhdistusgeeleistä kuluttaa ihon omaa suojakerrosta samalla, mikä ei tietenkään ole pidemmällä ajanjaksolla hyvä juttu :)

      Poista
  7. Oon tiedostanut ton vaahtomaisten putsareiden mahdollisen kuivattavan vaikutuksen, mut silti useimmat putsarit on ollut vaahtoavia. Nyt käytössä on nimenomaan sulfaatiton vaahtoava putsari :) Lemppariputsarit on yleensä kans just aloe vera -pohjaisia - on se vaan niin kova raaka-aine! Ainakin oma iho tykkää.

    x Charlotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloe tekee hyvää myös mun iholle! Lemppariraaka-aineisiin vois listata myös hyaluronihapon, AHA- ja BHA-hapot ja liudan muita kirkastavia ja kosteuttavia aineosia :D

      Poista
  8. Tää on yksi harvoja geelimäisiä putsareita, jotka ei kuivata mun ihoa, ihana tuote! <3

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!