*Kaupallinen yhteistyö REF Finland



Kun olin pieni tyttö, kuulin usein äitini tai Fammoni hymähtävän, että "Mia on niin tarkka tyttö". Perfektionisti-luonteeni taisi tuolloin taipua välillä jopa neuroottisuuden puolelle, kun kaiken piti olla justiinsa eikä melkein. Halusin tehdä asiat huolella ja tarkasti. Koulussa saatoin pyyhkiä kumilla sanat monta kertaa, koska halusin, että käsialakin oli täydellistä. Saattoi olla, että epävakaa lapsuuskin korosti piirrettä minussa entisestään, sillä koulujutut ja omien tavaroiden järjestely olivat niitä harvoja asioita, joita pystyin kontrolloimaan ja joihin pystyin itse vaikuttamaan. 

Enää en sentään ole niin tarkka. Keittiön tasot taitavat olla tälläkin hetkellä pyyhkimättä ja likaiset, vaikka myönnän kyllä, että rakastan siisteyttä ja ympärillä oleva sotku saa minut huonolle tuulelle. Erityisen väsyneenä tai siihen tiettyyn aikaan kuukaudesta tarkka luonteeni saattaa puskea esiin, kun ärsyynnyn pienistäkin epäkohdista. En silti enää ole luonteeltani se ylitarkka tyttö, joka joskus olin.



Kosmetiikasta olen kuitenkin edelleen aika tarkka. En haluaa levitellä kasvoilleni ihan mitä tahansa, vaikka en mikään INCI-listojen tulkitsijaguru edelleenkään ole. Hiustenhoitotuotteiden tarkkuus tulee kuitenkin siitä, että hallitsematon hiuspehko saa minut yksinkertaisesti huonolle tuulelle. Jotkut onnekkaat voivat pestä hiukset niillä hotelleissa olevilla valmiilla nestesaippuoilla, mutta jos minä pesisin paksut ja pitkät hiukseni Body & Hair -yhdistelmätuotteilla, tuloksena olisi varmasti katastrofi. Röllipeikon hiukset jäisivät kakkoseksi...

Olen avoin kokeilemaan uusia tuotteita, mutta en yleensä uhraa niille montaa testikertaa, jos ensimmäisellä kerralla mennään jo väärään suuntaan. Ruotsalainen REF kuitenkin yllätti, sillä yhteistyössä valitsemani Intense Hydrate -linjan shampoo ja hoitoaine olivat kerralla täysosuma. Niin täysosuma, että nämä päätyvät uudelleen ostoslistalle. 

REF on Tukholmasta lähtöisin oleva hiustenhoitosarja, joka tähtää brändinä luonnollisen kauneuden levittämiseen ympäri maailmaa. Sarjan tuotteita käytetään jo lähes 30 maassa ja ne ovat 100% sulfaatti- ja parabeenivapaita. Suurin osa muotoilutuotteista on hoitotuotteiden ohella myös 100% vegaanisia. REF painottaa luonnollisen kauneuden ohella yksinkertaisuutta, kestävää kehitystä ja laatua. Yhtäkään tuotetta ei ole testattu eläimillä, ja REF kuuluu myös eläinten oikeuksia ja eläinkokeita vastustavaan PETA-yhdistykseen. Lisäksi brändi tukee ja kannattaa myös maailman vaikuttavinta ympäristöjärjestöä, eli WWF:ää.


REF-tuotteiden vegaanius, sulfaatittomuus ja parabeenittomuus eivät ole kuitenkaan ainoita esille nostamisen arvoisia asioita. Brändi on nimittäin myös kehittänyt väriä suojaavan systeemin, jota hyödynnetään kaikissa sarjan muotoilu- ja hoitotuotteissa. Auringonkukansiemenöljystä johdetut luonnolliset aineosat on valittu käsin ja uute toimii luonnollisena UV-suojana antaen hiusvärille pitkäkestoista kiiltoa ja kirkkautta. 

Koska REFin filosofiana on käyttää 100% vegaanisia aineosia, shampoiden ja hoitoaineiden hiuksia vahvistavana proteiinina toimii kvinoaproteiini, jossa on runsas määrä luonnosta saatuja tärkeitä aminohappoja. Hoitava vaikutus on tuntunut omissakin hiuksissa hätkähdyttävän hyvin, sillä Intense Hydrate -tuotteet jättivät jo ensimmäisellä pesukerralla hiukset uskomattoman pehmeiksi ja sileiksi - ilman silikonia! Kokonaisuudessaan sarjasta löytyy 6 erilaista shampoota ja 5 erilaista hoitoainetta, joista yksi on hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Shampoita ja hoitoaineita voi käyttää halutessaan myös ristiin. Varsinaisia hoitolinjoja shampoo + hoitoaine -pareineen on neljä:

Illuminate Color - Värjätyille hiuksille lisäämään kiiltoa, ylläpitämään kosteutta ja elävöittämään hiusväriä. Sopii myös värjäämättömille hiuksille, jotka ovat kuivahkot. Hoitaa mm. kvinoaproteiinin ja acai-öljyn voimin.

Weightless Volume - Volyymia ja rakennetta ohuille ja hennoille hiuksille. Kosteuttaa, mutta ei latista. Sisältää mm. kvinoaproteiinia ja greippiöljyä. 

Ultimate Repair - Vaurioituneille, katkenneille ja esim. permanentista tai vaalennuskäsittelyistä kärsineille hiuksille. Paikkaa, vahvistaa ja jälleenrakentaa hiusta tehokkaasti. Tehoaineina kvinoaproteiini ja murumuruvoi.

Intense Hydrate - Kuivien hiuksien tehokas kosteuttaja. Vähentää sähköisyyttä ja vahvistaa hiusta. Kvinoaproteiinin lisäksi hellii hiuksia silottavalla kookosöljyllä. 

Näiden lisäksi sarjasta löytyy myös Cool Silver Shampoo, joka taittaa hiuksista keltaisuutta ja lisää harmaisiin ja vaaleisiin hiuksien hopeanhohtoa. Hair & Body Shampoo on suunnattu miehille ja sopii nimensä mukaisesti niin hiuksille kuin vartalolle. Manteliöljyn ansiosta se kosteuttaa myös ihoa eikä pelkästään hiuksia. Shampoon kerrotaan auttavan myös lieviin hilseongelmiin.


Omalla kohdallani on usein tuntunut, että hyvien hiustenpesutuotteiden löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta - mahdottomalta tuntuva tehtävä, jossa tärppää aivan liian harvoin. Intense Hydrate -shampoo ja hoitoaine ovat kuitenkin toimineet hiuksissani niin täydellisesti, että myönnän, että ne ovat saaneet minut ihastumaan omiin hiuksiini. Kun on kokeillut elämänsä aikana varmasti yli sataa erilaista tuotetta, hyvät erottuvat joukosta ja jäävät mieleen. Rakastan hiuksieni pehmeyttä, siloisuutta, kiiltoa ja helppoa käsiteltävyyttä. Tällaisena haluaisin niiden pysyvän aina!

Kiinnitin ensisilmäyksellä myös huomiota pullojen kivan yksinkertaiseen ulkonäköön. Vaikka kosmetiikassa tykkään näyttävistä purkeista, näissä yksinkertaisuus on viety juuri sellaiselle asteelle, että se iskee minuunkin. Varmasti fontit ja tekstin asettelu on tehty tarkkaan ja sekin vaikuttaa ilmeeseen positiivisesti. Kaikissa muotoilutuotteissa käytetään myös uniikkia kolminumerojärjestelmää. Jos tuote on esimerkiksi numeroltaa 545, se tulkitaan Hold/Shine/Volumen osalta niin, tuotteessa on vahva pito, se antaa paljon kiiltoa ja vieläpä vahvasti volyymia. Aika kätevää, vai mitä?


Yksinkertaisen ulkonäön lisäksi annan pisteet myös kuluttajaystävällisille hinnoille. Itse olisin valmis maksamaan näin toimivista shampoista ja hoitoaineista enemmänkin kuin 18,90 euroa, ja vieläpä kun shampoot ovat kooltaan 275ml ja hoitoaineet 245ml. Nämä voisivat hyvinkin maksaa kolmisenkymppiä kappale, mutta sillä hinnalla saakin REFin valikoimasta tuotteesta jo 750ml pumppupullon! Tuotteet ovat vieläpä poikkeuksellisen riittoisia. Minullekin painotettiin REFiltä heti alussa, että vain pieni määrä shampoota riittää pidempäänkin tukkaan, sillä shampoot ovat koostumukseltaan aika paksuja niiden sisältämien hoitavien öljyjen vuoksi. Niitä ei siis ole tarkoitus kaataa kädelle roppakaupalla, vaan pieni määrä shampoota hierotaan käsien välissä (ja tarvittaessa jopa laimennetaan vedellä), ennen kuin se hierotaan päänahkaan ja hiuksiin. En totta puhuen uskonut, että tämä toimisi omissa hiuksissani, mutta kyllä vaan ihmeellisen pieni määrä shampoota riittää ja tuote vieläpä vaahtoutuu hiuksissa yllättävän hyvin, vaikka onkin sulfaatiton. Kokonaisuudessaan pesukokemuskin on siis miellyttävä, pehmeän kermaista tuoksua myöten!

REFin muotoilutuotteista minulla on ollut käytössä vahvan pidon ja kiiltoa antava Hold & Shine Spray -hiuslakka, tuuheutta ja rakennettava lisäävä Dry Shampoo sekä kosteussuojan sisältävä ja sähköisyyttä poistava keskivahva Flexible Spray, joka jättää hiukset helposti käsiteltäviksi ja muotoiltaviksi. Kaikki tuotteista ovat 100% vegaanisia, kuten myös sarjan kolmas ja vahvin hiuslakka, Extreme Hold Spray.

Itse suosin arkikäytössä kevyempiä hiuslakkoja, koska en pese hiuksia joka päivä ja haluan, että lakka lähtee illalla hiuksista helposti harjaamalla eivätkä hiukset jää "koppuraisiksi". Monesti pidän myös hiuksia kiinni ja silloinkin kevyempi lakka on kätevämpi. Kiharakampauksissa kyllä käytän sitten vahvemman pidon antavaa lakkaa, johon esimerkiksi REFin myydyin Hold & Shine Spray sopisi hyvin. Nyt arjessa olen suosinut Flexible Sprayta, joka on myös aika pitävä lakka. Melkein jopa liian pitävä, mihin olen arkilakkana tottunut. 

Kuivashampoiden potentiaali avautui minulle vasta viime kesänä ja oikeastaan vasta siitä lähtien olen käyttänyt niitä viikottain joko tuuheuden lisäämiseen tai hiusten freesaamiseen. REFin kuivashampoossa olen ollut erityisen ihastunut raikkaaseen tuoksuun, joka ei puske päälle liikaa, vaan on juuri sopivan mieto. Kuivashampoo myös tuntuu hiuksissa todella hienojakoiselta. Tämä saattaa vielä kohota suosikkieni joukkoon, joihin otetaan taas uusi katsaus syksymmällä.



Erikoiskampanja ja arvontavinkki


REF-tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi Hehku-myymälöissä ja myös verkkokaupassa, jossa on 30.6.2018 voimassa erikoiskampanja:

  • 2 norm. hintaisen tuotteen ostaja saa veloituksetta 75ml Hold & Shine Spray -hiuslakan
  • 3 norm. hintaisen tuotteen ostaja saa veloituksetta 75ml Hold & Shine Sprayn ja  Dry Shampoon 75ml

Vinkkaan myös, että Instagramin puolelle on tulossa aikamoisen kiva REF-arvonta!

Oletteko te tarkkoja hiustenhoitotuotteiden suhteen vai löydättekö helposti sopivat tuotteet? 
Kenellä on kokemusta REFistä? 













*Postaus toteutettu yhteistyössä REF Finlandin kanssa.
Bloggaaja ei hyödy linkkien kautta tehdyistä tilauksista. 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä hyviltä tuotteilta ja purnukat ovat kyllä kauniin näköisetkin! :) Useasti tämän tyyppiset shampoot ja hoitoaineet maksavat maltaita, mutta ihanaa, kun on luotu tuotteet, joissa hintaa ei ole nostettu taivaisiin.

    Ihana profiilikuva muuten Mia, olet niin kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään näiden pullojen ulkonäöstä tosi paljon! :) Hintakin oli tosiaan positiivinen yllätys, ihan niin kuin tuotteet muutenkin. Tuo shampoo ja hoitoaine on aivan loistavat! Varmasti tilaan jatkossakin. Nuo isot pumppupullotkin on niin hullun edulliset :D

      Ja voi äh, kiitos nyt ihana! <3

      Poista
  2. Ihanaa että sinäkin löysit REFin! Mulla on tuo hiuslakka ihan vakkarikäytössä nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden tutun bloggaajan blogista bongasin ;) Ja siis onneksi, koska etenkin tuo shampoo ja hoitsikka on ihan kultaa! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!