Silmämeikinpoisto on asia, jonka soisi sujuvan ihonpuhdistusrutiineissa mahdollisimman sulavasti. Vaikka kärsivällisyys ei kuulu parhaimpiin puoliini, olen oppinut antamaan kosmetiikkatuotteille aikaa todistaa tehonsa ja osa on sitä myötä päässyt yllättämäänkin. Silmämeikinpoistotuotteiden kanssa juttu on kuitenkin "kerrasta poikki". Jos jo ensimmäisellä kerralla meikinpoisto on vaivalloista ja ripsiväriä saa hangata, sanon heipat tuotteelle samantien. 


Vaikka silmämeikinpoistossakin tehokkuus toimii aikamoisena avainsanana, arvostan silti myös tuotteen hellävaraisuutta. Kukapa sitä haluaisi rasittaa herkkää silmänympärysseudun aluetta liian tujuilla tuotteilla. Öljymäiset puhdistustuotteet irrottavat yleensä silmämeikin aika hyvin ja aina en edes tule tarvinneeksi erillistä poistotuotetta, mutta joinain päivinä saatan ennen kasvojen pesua tarttua ensin silmämeikinpoistajaan ja jatkaa sitten vasta muilla puhdistustuotteilla. Tällöin sitä huomaa todella helposti, pystyykö tuote yksinään irrottamaan meikin vai toimiiko se vain puhdistustuotteen jälkeisenä viimeistelijänä, jolloin sille ei jää paljoakaan hommaa hyvän putsarin jälkeen. Jos nyt oikein lähdetään vertauskuvalliselle linjalle, niin silmämeikinpoistotuote on vähän kuin yrityksen varatoimitusjohtaja tai yhdistyksen varapuheenjohtaja: tarvittaessa sen täytyy suoriutua vaativasta tehtävästään yksinkin, jos sellainen tilanne tulee eteen.


Kuten moni teistä tietää, käytän ihonhoidossa pääasiallisesti luonnonkosmetiikkaa. Silmämeikinpoistoaineiden suhteen olen kuitenkin pysytellyt tavallisessa kosmetiikassa, koska tehokasta poistotuotetta on ollut todella vaikea löytää luonnonkosmetiikan puolelta. Vaikka en normaalisti käytä vedenkestävää ripsiväriä, olen silti aina suosinut vedenkestäviä silmämeikinpoistoaineita, koska niillä lähtee kestävämpikin silmämeikki niin paljon helpommin! Luottotuotteenani pysyi vuosia L'Oréalin Eye & Lip Make-Up Remover, josta kirjoitin blogissa jo kolmisen vuotta sitten (postaus täällä). Toinen, johon olen vuosien varrella monesti turvautunut, on ollut Lumenen vedenkestävän silmä- ja huulimeikin poistoaine. Lisäksi olen käyttänyt Colosén silmämeikinpoistolappuja, jotka ovat todella käteviä. 

Nyt olen iloinen, koska luonnonkosmetiikan puolelta on löytynyt hyvä haastaja edellä mainituille kolmelle. Ranskalainen Florame on vakuuttanut minut jo monesti, mutta enpä muistanut heiltä löytyvän myös vedenkestävän silmämeikinpoistoaineen, joka on 99% luonnonkosmetiikkaa ja jopa 68% luomua. Tuote sisältää muun muassa luomu kamomillavettä, joka rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää silmänympärysihoa. Kaksivaiheisen koostumuksen ansiosta tämä irroittaa myös vedenkestävän ripsivärin. Muukin silmämeikki lähtee hankaamatta ja helposti. Itselläni ainakin yllättävän monet silmämeikinpoistajat ovat kirvelleet silmiä ikävästi ja siksi niistä harvoin blogissa kirjoitankin. Mutta olipa kiva huomata, että myös luonnonkosmetiikalla on tarjota toimiva tuote kestävämmänkin silmämeikin poistoon! 

Floramen Démaquillant Yeux Waterproof silmämeikinpoistoaine saatavilla Naturellementin verkkokaupasta 110ml hintaan 21,50 euroa. Floramen muuhun valikoimaan voi tutustua täällä. Tuotteita saa myös Ruohonjuuresta. 

Käytättekö te erillisiä silmämeikinpoistoaineita puhdistustuotteen lisäksi?











*Tuote pr-kappale. Sis. Stockmann-mainoslinkkejä.

12 kommenttia:

  1. Hyvän kuuloinen tuote! Itselleni tärkeintä on myös silmämeikinpoistoaineen tehokkuus, koska silmäni ärtyvät todella helposti, jos meikkiä pitää kauan hinkuttaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en kestä sellaista hankaamista yhtään senkään takia, että mietin koko ajan miten silmänympärysalue siitä kärsiikään. Esim. rypyt tulee ainakin helpommin ja monesti myös ripsiä tippuu enemmän siinä samalla, ei kiva! :D

      Poista
  2. Tää kuulostaa kyllä hyvältä! Pitää ostaa jossain vaiheessa testiin :) Mun silmät on todella herkät ja esimerkiksi tolle sun mainitsemalle Lumenen silmämeikinpoistoaineelle oon herkistynyt niin pahasti, että se polttaa nykyään heti mun sy-ihoni rikki. Kirvelyä ja poltetta aiheuttaa suurin osa muistakin, mutta Garnierin silmämeikinpoistoaine on ainut, joka ei pitkässäkään käytössä oo aiheuttanut mitään ongelmia. Sitä siis käytän yhä edelleen ja onneksi se on myös supertehokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä hyvä tuote ja tosi hellävarainen tehokkuudestaan huolimatta :) Mä käytin enemmän tuota Lumenea vielä silloin, kun oli saatavilla siinä vanhassa pakkauksessa, eli siitä on tosiaan vuosia aikaa. Oiskohan koostumus voinut muuttua? Mullakin on monelle sy-poistoaineelle silmät tosi herkkiä ja se kirvely on aivan kamalaa! Garnieria en oo kokeillut, mutta tuota L'Oréalia ollut käytössä kymmeniä purkkeja vuosien varrella ja Colosén sy-laput olleet myös tosi kätsyt. Lumenea käytin tosiaan myös joskus L'Oréalin "vaihdokkina" :)

      Poista
  3. Olen samaa mieltä, että jos silmämeikinpoistoaine ei heti vakuuta, niin jää käyttämättä. Omat silmänympärykseni ovat aika herkät minkä vuoksi en rupea niitä hankaamaan huonosti toimivilla tuotteilla. Koska en juurikaan käytä vedenkestäviä meikkituotteita, joitakin silmänrajauskyniä lukuun ottamatta (jotka eivät mielestäni yleensä ole kovin vedenkestäviä...), niin ei ole tarvettakaan kovin järeille aineille. Pärjään hyvin esim. Simplen ja Cienin tuotteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei riitä kärsivällisyys uskomaan, että seuraavalla kerralla irtoisi meikki helpommin, jos ei jo ensimmäisellä kerralla vakuuta :D Se hankaaminen on mullekin ehdoton ei! Itse varmasti pärjäisin myös vesiliukoisella meikinpoistoaineella, koska en juurikaan vedenkestävää ripsaria käytä, mutta rajaukset on mulla yleensä pysyvämpiä ja ne irtoaa helpommin vedenkestävällä poistoaineella. Plus jos sattuu, että niitä täytyisi meikatessa korjata, kastan topsarin vedenkestävään meikinpoistoaineeseen ja suttaantunut rajaus lähtee helposti. Vesiliukoisella poistoaineella joutuisin enemmän hankaamaan, eikä rajaus aina edes lähde :)

      Poista
  4. Mä käytän aina kahta silmämeikinpoisto tuotetta. Voidemaisella (Avonin) pyörittelen silmäluomet ja perään vedenkastävän meikin poistoon tarkoitettuun kostutetuilla vanulapuilla pyyhin meikit pois. Toimii! Kaksi tuotetta helpottaa poistoa huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kätevä kikka tuokin! Itse tosiaan käytän usein öljymäistä tai maitomaista puhdistustuotetta ensin koko kasvoille ja se irrottaa yleensä suurimman osan myös silmämeikistä. Poistoaineella on sitten helppo viimeistellä homma :) Toki tämä tuote toimii myös yksinään, mutta valitsen usein nopeamman tien iltaisin :D

      Poista
  5. Jos haluaa puhdistaa vedenkestävän silmämeikin ilman puhdistusaineita niin kannattaa hankkia AQUIS kasvojenpuhdistusliina. Se kastellaan lämpimään veteen ja pyyhitään meikki pois. Simply as that �� Liinasta oli juttua parisen viikkoa sitten meikkimonsterin blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse asiassa tutustunutkin noihin kasvojen puhdistusliinoihin viime aikoina ja varmasti kirjoittelen niistä myös jotain kokemuksia blogiinkin! :) Tykkään silti myös käyttää ihan perinteistä menetelmää, eli putsaria ja sen lisäksi silmämeikinpoistoainetta. Tottumuskysymys myös varmaan :D

      Poista
  6. Käytin ennen pitkään tuota Lumenen vedenkestävän silmämeikinpoistoainetta mutta sitten alkoi öljyinen koostumus nyppimään ja myös se että ripsiä irtosi lähes joka kerta. Vanulappujen tuhlaus myös ärsytti luonnon puolesta jos halusi siistin lopputuloksen niin molempiin silmiin piti ottaa oma. Kolmas meni sitten kasvovedellä viimeistelyyn. Kasvoliinan kanssa en ole enää tarvinnut vanulapouja lainkaan ja ripsien irtoaminenkin loppui :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla! Siitä on tosiaan aikaa, kun olen tuota Lumenen poistoainetta käyttänyt, joten voi olla, että koostumus on vuosien varrella muuttunut, ihan kuten pakkauskin :) Tämän Floramen poistoaineen kanssa onneksi riittää sama vanulappu molemmille silmille ja kasvoveden yleensä suihkuttelen ihoon. Vanulappujakin on muuten saatavilla nykyään kestovanulappuina :) En ole kyllä itse vielä niitä kokeillut, mutta kasvoliina-testaukset on käynnissä!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!