Jos meikkituotteista pitäisi valita kolme ehdotonta tuotetta, joista en luopuisi mistään hinnasta, omat valintani olisivat ainakin poskipuna ja kulmakynä. Kolmantena listalla saattaisi keikkua peitevoide, koska silmänaluseni eivät ilman sitä pärjää. Kaikkia kolmea valintaani yhdistää se, miten suuren eron ne tuovat kasvoille. Kukaan ei varmastikaan kuule ensimmäistä kertaa sitä, että kulmat luovat kasvoille kehykset tai kuinka poskipuna piristää ilmettä hetkessä. Lauseet saattavat olla kulutettuja kliseitä, mutta edelleen niin totta jokapäiväisessä meikissä.


Minulla on päiviä, jolloin ei ole mitään erityisiä tapaamisia tai työ-/blogitilaisuuksia, jotka vaatisivat meikkaamista. Noina päivinä pysyttelen suurimmaksi osaksi koneen äärellä, vaikka pyrinkin ottamaan pieniä taukoja joko happihyppelyn tai joogan muodossa, jotta päänsärky ei iskisi ja selkä ei menisi aivan totaalisesti lukkoon. Olen alkuvuodesta kamppaillut aivan älyttömien niska-, hartia- ja selkäsärkyjen kanssa ja ravannut hierojalla harva se päivä. Panostin vastikään uuteen sijauspatjaan, joka on helpottanut kipuja jonkin verran, mutta luulen, että työtuolilla olisi vielä suurempi rooli särkyjen lakkauttajana. Liikunta on tietenkin myös tärkeää, mutta luulenpa kuitenkin, että huono työtuolikin on syypää.


Noina niin kutsuttuina kotitoimistopäivinä saatan piipahtaa lähikaupassa tai postissa. Vaikka uskallan liikkua ilman meikkiäkin, yleensä teen pikapohjan, johon kuuluu BB-voide ja poskipuna. Lisäksi sipaisen peitevoidetta silmänalusille ja vähän väriä kulmiin. Silmämeikkiä en laita ollenkaan, mutta ilme on ainakin vähän freesimpi enkä näytä aivan haamulta. En ole vielä tänä vuonna tarttunut itseruskettaviin, mutta tarkoitus olisi niitäkin alkaa kohtapuoliin testailemaan. 


Kerroin joskus, etten alkuun innostunut voidemaisista poskipunista ollenkaan. Olen aina suosinut perinteisiä puuterimaisia poskipunia, koska niitä on tuntunut helpommalta sutaista iholle. Voidemaisten poskipunien suhteen kammoksun epätasaisen läikikästä lopputulosta ja ehkä myös sitä, että poskipuna jäisi irtopuuterin alle. Voidemainen poskipunahan levitetään aina meikkivoiteen tai BB-voiteen päälle ja itse kun käytän vielä irtopuuteria meikin päällä, voidemainen poskipuna jäisi väistämättä vähän piiloon, vaikka en puuteria aivan älyttömästi ihoon kerrostakaan. Haluan kuitenkin kiinnittää meikin ja pitää kiillon jokseenkin kurissa.


Vaikka edelleen käytän pääasiassa puuterimaisia tuotteita, sittemmin mielipiteeni voidemaisista poskipunista on muuttunut ja niitä on vilahdellut jonkin verran blogissakin. Tämä Elizabeth Ardenin Cool Glow Cheek Tint Gel Blush on kuitenkin sarjassaan aivan ensimmäinen, joka on koostumukseltaan hyvin kevyt ja vesipohjaisen geelimäinen. Olenkin todennut, että tällainen tuote levittyy kasvoille paljon sulavammin kuin perinteiset voidemaiset poskipunat, joissa on se jämähtämisen vaara. Poskipuna jopa tuntuu poskille sipaistessa hieman viilentävältä! Sävy Pink Perfection on nimensä mukaisesti täydellinen pinkki; ei missään nimessä liian räikeä, vaan luonnollisesti ihoon sulautuva ja raikas. Verkkorasian ansiosta tuotetta on helppo saada juuri sopivasti sormenpäihin ja siitä kasvoille. Kaiken tämän lisäksi poskipunassa on myös ihanan hoitava koostumus, sillä keramidit sekä C-, D- ja E-vitamiini tukevat ihon luontaista kollageenin tuotantoa ja häivyttävät hienojen juonteiden ja ryppyjen näkymistä. Wu Zhu Yu-kasvi parantaa ihon kirkkautta ja hyaluronihappo yhdessä omena-, vesimeloni- ja linssiuutteiden kanssa kosteuttaa ja silottaa poskipäitä välittömästi. Tässä on siis vapaapäivän valintani, jota on helppo sipaista poskiin, kun haluaa nopeaa freesausta ja hehkua kasvoille!

Elizabeth Ardenin Cool Glow Cheek Tint Gel Blush saatavilla neljässä eri sävyssä hintaan 42,60 euroa. Tuotteen löytää esimerkiksi Kicksin verkkokaupasta täältä

Kurkkaa myös aiemmat Elizabeth Arden -aiheiset postaukseni:


Mitkä meikkituotteet ovat teille ehdottomia? Oletteko kokeilleet voidemaisia poskipunia?
















*Tuote pr-malli. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

10 kommenttia:

  1. Nimenomaan pinkki poskipuna on <3. Oon kans yllättäen tykästynyt voidemaisiin puniin, etenkin just sellaisina päivinä, kun tekee vaan nopean meikkipohjan. :> Oon aika samoilla linjoilla sun kanssa noiden tärkeimpien tuotteiden kanssa: peiteaine, kulmat ja poskipuna!

    x Charlotta Eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tää on vielä ihan omanlaisensa koostumukseltaan, ei ollenkaan sellainen jähmeä! :)

      Poista
  2. Todella viehättävä sävy<3 Harvoin käytän voidemaisia poskipunia, mutta vaihtelu on joskus paikallaan.
    Mulle välttämättömiä meikkituotteita on peiteaine, kulmakynä ja huulipuna tai huulikiilto. Ne on minimi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa lisätä omalle listalle vielä jonkun huulituotteen tuohon minimi-listaan, koska enhän mä ilman sellaistakaan pärjäisi :D Muutenkin kun rasvailen huulia koko ajan :D Ja joo, tämä on ihana sävy, todella luonnollinen poskilla!

      Poista
  3. Peitevoide silmien alle, puuteri ja ripsiväri ovat oma kova kolmikkoni. Tykkään kyllä käyttää heleyttä antavia poskipunia <3 Todella kaunis tuo poskipunan sävy!

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi kauniilta ja tuo koostumus vaikuttaa myös ihanalta :) Ja pakko taas sanoa, että nää sun kuvat on ihan vaan upeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! <3 Ihanaa, jos tykkäät mun kuvista! Piristit :)

      Poista
  5. Vitsti kun vaikuttaa hyvältä, mut oon ite vähän huono käyttämään voidemaisia poskipunia. Toi sävy vaan näyttää niin herkulta, että ehkä voisi jopa kokeillakin. Ja toisaalta kesällä noi voidemaiset poskipunat voi olla parempiakin! Varmaan pysyy paremmin menossa mukana, kuin puuteriset :) Ihanat kuvat, jälleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen kans ollut yhtä huono noiden voidemaisten poskipunien kanssa, enemmän suosin just puuterimaisia. Mutta tää yllätti ja uskallan suositella etenkin sellaisille, joita voidemaisten poskipunien jähmeämpi koostumus ei normaalisti houkuttele. Tää levittyy tosi ihanasti iholle ja on koostumukseltaan tosi toimiva! :)

      PS. Kiitos, kiitos, Maria! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!