Tuotteet pr-malleja. Postaus sisältää *mainoslinkkejä.

Kuinka moni teistä aistii jo kevään lähestymisen? Vaikka pakkanen onkin viime päivinä paukkunut aika tuntuvissa lukemissa, valon määrä on lisääntynyt ja päivät ovat olleet jotenkin kauniimpia. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei auringolla ole mitään vaikutusta omiin energiatasoihini tai mielialaani. Viime syksy oli aika raskas Fammon poismenon vuoksi ja juhlapyhien yksinäisyys sai otteeseensa etenkin loppuvuodesta. Niinpä voin oikeasti hymyssä suin myöntää, että olen enemmän kuin valmis kevääseen: Väreihin, aurinkoon ja energiseen olotilaan! 



Kevät tuo aina uusia tuulia myös kosmetiikkarintamalla. IsaDora on ollut jo pitkään yksi suosikeistani markettibrändien osalta ja tänä keväänä sarjan kevätmeikki on väripaletiltaan aivan täydellinen omaan makuuni. Tummempien talvisävyjen jälkeen tuntuu ihanalta tarttua pinkin, persikan ja nuden sävyihin. Kevätmeikit ovat aina niin ihanan raikkaita! 




IsaDoran Spring Atelier -kevätmeikki syntyy korostamalla kasvojen muotoa pehmeillä persikan ja pinkin sävyillä. Huulissa käytetään klassisia ja neutraaleja sävyjä, joilla halutaan tuoda huulten muotoa kauniisti esiin. Valo on kevätmeikissä ehdoton ja kasvonpiirteitä korostetaankin highlighterin avulla. Hempeistä sävyistä ja raikkaudesta huolimatta IsaDoran kevätmeikkiin kuuluu kuitenkin selkeä, musta rajaus, joka viimeistelee lookin. 

IsaDoran kevätmeikissä viimeistely tapahtuu *Precise Roll-On Eyelinerilla, joka on pysyvään valikoimaan jäävä uutuus. Eyeliner on vedenkestävä ja siinä on uudenlainen pyörivä roll-on-kärki, jolla voi luoda joko tarkan ja kapean rajauksen tai näyttävämmän leveän rajauksen. Täytyy myöntää, että pieneltä pizzaleikkurilta näyttävä rajauspää vaati alkuun hieman totuttelua, mutta kun homman oppii, niin rajaus on ja pysyy! Eyeliner on muuten myös täysin hajusteeton ja kliinisesti testattu.



Luomiväripaletteja IsaDora tuo tänä keväänä kaksi uutta, joista kaunis *Peach Avenue -luomiväripaletti on valikoimaan jäävä. Tämä paletti ihastutti minut heti ruskean, beigen ja persikan sävyillään! Jostain syystä en osaa käyttää persikkaisia sävyjä talvisin, mutta kevään tullen innostun aina niistä. Ja mitä lähemmäs kesää tullaan, sitä enemmän tartun korallisiin sävyihin myös huulipunissa. 

IsaDoran luomiväripaletit ovat tuttua ja taattua laatua, johon olen ollut aina tyytyväinen. Jos etsiskelee edullisempia markettiluomivärejä, mutta ei halua tinkiä laadusta, suosittelen ehdottomasti katsastamaan IsaDoran vaihtoehdot. Näitä voisi oikeasti luulla paljon arvokkaammiksi paleteiksi, mutta hintaa on vain 16,90 euroa.




*Blush & Glow Draping Wheel -poskipunapaletti on sanalla sanoen ihana! Kuten moni teistä blogiani pidempään seuranneista jo tietääkin, poskipuna on minulle meikissä ehdoton, enkä jätä sitä koskaan pois, jos meikkaan. Ilman poskipunaa näytän kalpealta, melkein jopa sairaalta. Pienikin sipaisu poskille tuo oikeasti aikamoisen huiman eron ja raikkautta kasvoille, joten suosittelen poskipunaa jokaiselle. *Tämä monen sävyn paletti on kätevä myös matkoilla!




Huulituotteissa *IsaDoran Lip Desire Sculpting Lipstick -puikot vievät pisteet kotiin. Nämä ovat niin helppokäyttöisiä ja mukavan tuntuisia huulilla. Puhumattakaan siitä, että ne täyteläistävät huulia kivasti! Minulla on huulillani kuvissa uutuussävy *Peach Pop, joka jää pysyvään valikoimaan. Pariksi löytyy myös *saman sävyinen huultenrajauskynä. Viime vuoden puolella nimesinkin kyseiset huultenrajauskynät IsaDora-suosikeissani vaatimattomasti "maailman parhaiksi".  





*Liquid Lip Cream -huulipunissa yhdistyy myös huulikiillon keveys, vaikka puna onkin erittäin sävykylläinen. Sävyjä putkahtaa kevään kokoelman mukana kaksi uutta kausisävyä ja esiin nostetaan tämä *nuden sävyinen Cashmere, joka sopii monenlaiseen meikkiin korostamaan huulia luonnollisesti. Kynsilakoissa IsaDora yllättää kolmella kausisävyllä, joista *579 Rose Atelier on nimetty kokoelman mukaan. Ruusuisen raikas persikkaan vivahtava sävy on kolmesta uutuuslakasta ehdottomasti oma suosikkini! Wonder Nail -kynsilakkojen suositushinta on 8,90 euroa.



Meikissä käytetyt IsaDora Spring Atelier-kevätlookin tuotteet:




Kuinka moni teistä on ihastunut IsaDoran kevääseen? Tuntuuko muuten jo siltä, että kevät lähenee?














16 kommenttia:

  1. Kaunis ja heleä meikki <3 Huulipunan sävy todella nätti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Tuo Peach Pop on kyllä aivan täydellinen sävy kevääseen ja kesään!

      Poista
  2. Voi miten ihanan kuulaan meikin olet tehnyt. Sävyt sopivat sinulle aivan täydellisesti.
    Ihanaa sunnuntaita Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi! <3 Ehkäpä sitä uskaltautuu jatkossakin näitä meikkikuvia ottamaan :)
      Samoin, ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  3. Kaunis meikki. Sopii sinulle. :) Tämä kokoelma on nätti.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ilahduttavasta kommentista! Kokoelma on tosiaankin ihana, tykkään itsekin näistä sävyistä :)

      Poista
  4. Huomaan kevään ja auringon vaikutuksen jo nyt, vaikka ulkona on -10. Eteinen lämpenee auringon voimasta ja portailla kun istuu, niin tuntee myös lämmön, jee :). Ai että persikan sävyt sopivan hyvin kevääseen ja kesään, tuo poskipunapaletti on aivan upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin huomaa vaikutuksen, kun päivät alkaa olemaan pidempiä ja valoisampia :) Ja persikan sävyt on mullekin niitä, joista innostun aina keväisin. Kesää odotellessa :)

      Poista
  5. Voi miten ihastuttava meikki! <3 Tuo IsaDoran uusi eyeliner vaikuttaa jännältä, pitää ostaa testiin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena! <3 Tuo Eyeliner on kyllä jännä, vaati vähän totuttelemista :D

      Poista
  6. Nyt on kyllä sävyt kohdillaan, ihana kokoelma! En ymmärrä miten tää on mennyt multa ohi, mutta täytyy mennä ihastelemaan näitä kauppaan :) Ai niin ja ihana upea keväinen meikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Muhunkin iski tämä kokoelma ja sävyt heti! :) Käy ihmeessä ihastelemassa näitä!

      Poista
  7. Onpas tosi kivoja uutuuksia Isadoralta, tykkään juuri tällaisista lämpimistä mutta raikkaista sävyistä :)

    Aivan ihania kuvia olet taas ottanut ja meikki on todella kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3 Tää kokoelma on kyllä just sellainen keväisen raikas! Sopisi varmasti hyvin sävyt sullekin :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!