Viime aikoina olen törmännyt yllättävän moneen tuotteeseen, joista omat odotukseni eivät ole olleet kummoisemmat, mutta joihin olen kuitenkin lopulta halunnutkin tutustua siksi, että muut ovat kehuneet kyseisiä tuotteita niin paljon. Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat olleet Avrilin poskipunat ja nyt Mádaran kasvovesi. Tämä musta pullo on nimittäin paljon suitsutusta keränneiden tuotteiden listalla ja vihdoin ymmärrän itsekin miksi.

Latvialainen luonnonkosmetiikkasarja Mádara on varmasti monelle ainakin nimeltä tuttu. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää heti alkuun, että minulle Mádara ei ole koskaan ollut niitä suurimpia ihastuksia luonnonkosmetiikan saralla. Tuotteiden vihertävä tuoksu ei oikein koskaan voittanut minua puolelleen, kunnes SOS-linja tulla tupsahti markkinoille ja minä rakastuin sarjan voiteeseen, listaten sen TOP5 parhaan kasvovoiteen joukkoon. Sitä tuo voide on edelleen ja nyt talven tullen aion taas kaivaa voiteen esiin, sillä se toimii erinomaisesti myös meikin alla. Tuoksukaan ei ole perinteistä Mádaraa, joka siis tässä tapauksessa on ollut varsin ihana asia! 



SOS-voiteen kanssa samaan ryhmään voisin lokeroida myös tämän mustan pullon. Sillä tässä on kuulkaas kasvovesi, jonka vaikutuksen huomaa jo ensisuihkaisulla! Kun kasvoveden taputtelee iholle, iho näyttää siltä kuin olisi juuri tullut täydellisestä kasvohoidosta: se on hehkeä, kuulas, tasainen ja kosteutettu. Mádara Time Miracle Kiinteyttävä kasvovesi onnistuu mystisesti herättämään omaa ihoaan kohtaan lämpimän ajatuksen, joka huokaa, että "onpas ihana iho". 


Suihkepullossa oleva kasvovesi sisältää Mádaran patentoitua soluja korjaavaa bio-kompleksia, uudistavaa koivun mahlaa sekä hyaluronihappomolekyylejä, joiden kerrotaan parantavan ihon luonnollista suojaa vapaita happiradikaaleja ja valovaurioita vastaan. Tämä kasvovesi on suunnattu erityisesti ikääntyvälle iholle, ja myönnän, että kolmekymppinen ihoni on ollut vaikutuksista onnessaan. Ostaisinko siis uudestaan? Todellakin! Vaikka tuotteen tuoksu onkin aika mitätön, tehot ovat sitäkin vaikuttavammat.

Mádara Time Miracle Cellular Nutrients Face Mist -kiinteyttävä tehosuihke 100ml noin 25 euroa. Tuote on vegaaninen. Mádaran tuotteisiin voi tutustua Natural Goods Companyn sivuilla ja Joliessa.

Millaisia kokemuksia teillä on Mádarasta? Onko tämä kasvovesi jo tuttu? 












*Tuote pr-malli. Sisältää mainoslinkkejä.

12 kommenttia:

  1. Mä ostin tän I love me -messuilta ihan super halvalla ja oon tykännyt. Suihke ei oo tässä paras mahdollinen, mutta oonkin laittanut tätä kasvoille käsien kautta taputellen. Tuoksu on omaan nenään hieman tee-mäinen, ei kuitenkaan läheskään niin paha kuin voisi olla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suihkuttelen tätä suoraan kasvoille, vaikka tätä tuleekin reippaasti :D Mutta aika nopeasti tää imeytyy, kun taputtelee iholle. Tuoksu ei tosiaan ole kummoinen, mutta tää saa ihon näyttämään heti niin kauniin kuulaalta. Kiva, että säkin oot tykännyt!

      Poista
  2. Madaran mistiä en ole kokeillut, mutta kuvauksesi perustella voisin tykätäkin, koska liian "vihertävän" oloiset tuotteet eivät oikein ole ykkössuosikkejani;) Pullon ulkoasu on myös linjakas ja "kalliimman" oloinen:)
    Kiva sunnuntaita Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteisissä Mádaran tuotteissa on omaan makuuni aika kitkerä tuoksu, mutta sarjan uudemmat tuotteet, kuten esim. SOS-linja ja öljyt tuoksuvat aivan ihanilta, eivätkä yhtään vehreiltä :) Suosittelen kyllä testaamaan tätä kasvovettä, vakuutti heti!

      Poista
  3. Kuulostaa lupaavalta tuotteelta! Täytyypä tsekata inci, ja jos on holiton, aion ehdottomasti hankkia tän jossain vaiheessa kokeiluun ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inci-listalta löytyy benzyl alcohol, mutta ei aivan listan alkupäästä, vaan keskivaiheilta. Ei ole silti tuntunut ainakaan mun omalla pintakuivalla sekaiholla yhtään kuivattavalta, vaan päinvastoin; kosteuttaa ja täyteläistää ihoa tosi ihanasti :)

      Poista
    2. Alcohol denat. tai pelkkä alkoholi on se, mistä ihoni ei niin välitä, mutta benzylin se on kelpuuttanut :D Kiitos, ehkäpä uskallan kokeilla tätä :)

      Poista
    3. No hyvä! Kerro sitten, miten kävi ja mitä tykkäsit :)

      Poista
  4. Tykkään tästä tosi paljon! Ostin pullon keväällä Luonnonkaunis-messuilta ja tartuin siihen nyt loppukesästä, kun ajattelin että iho vois tarvita pientä kosteusbuustia :D Minun nenääni tuo tuoksu ei ole mitenkään häiritsevästi käynyt. Kuten Noora ylempänä totesi, ehkä se on kevyesti teemäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tämä tuoksu juuri miltään, nenä kestää hyvin, vaikka ei mitään erityisempää tuoksuelämystä annakaan! :D Varmasti hankin kyllä uuden pullollisen tätä, kun nykyinen loppuu. Sen verran tehokasta tavaraa :D

      Poista
  5. No nyt kuulostaa hyvältä! Täytyykin harkita tätä, kun edellinen kasvovesi loppuu. Madaran SOS-seerumi kuuluu omiinkin lempparituotteisiin. :)

    x Charlotta
    www.charlottaeve.com

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!