Olen kuullut, että jotkut kokevat helmikuun synkkänä talvikuukautena. Minusta helmikuu on kuitenkin tuntunut oikein mukavalta kuukaudelta. Kuuluuhan siihen ystävänpäivä ja syntymäpäiväni sekä monet päivät nimikkopullineen. Helmikuussa huomaa myös päivien pidentymisen ja kevään tulon lähenemisen. Vaikka kesäkin on ihanaa aikaa, pakko myöntää, että vielä enemmän rakastan kevättä. Helmikuu tuo sen lähemmäksi, sillä pidän maaliskuuta viimeisenä talvikuukautena. Kulunut helmikuu oli myös siitä mukava, että vastaan tuli poikkeuksellisen monta kosmetiikan "helmeä". Kaikki nämä tuotteet ovat sellaisia, joista tiesin jo muutamassa päivässä, että tulen ostamaan tuotteita uudelleen - ja osan olen jo ostanutkin. 


Virolaisen luonnonkosmetiikkasarja Nurmen Kamomillavesi yllätti varsin positiivisesti. Kasvovesiä olen käyttänyt aina, mutta kukkaisvesistä innostuin tutustuttuani Dabbaan toissavuonna. En osannut ajatella, että niillä olisi iholle niin selvä ja suuri vaikutus, mutta kukkaisvesien päivittäisen suihkauttelun vaikutukset todella huomaa. Kun käytän kukkaisvesiä, ne korvaavat minulla kasvoveden tai toimivat kasvoveden rinnalla. Iltaisin pyyhkäisen ihon yleensä kasvoveteen kostutetulla vanulapulla, mutta aamulla käytän kukkaisvettä kasvoveden sijasta pestyäni ensin kasvot puhdistusmaidolla. Kaikille ihotyypeille sopiva kamomillavesi ei tuoksu juuri miltään, mutta lupaa kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Minulla on jo toinen pullo käytössä, sillä tämä osoittautui oikeaksi kultasuihkeeksi! 



Amerikkalainen, kasvien kantasoluja hyödyntävä kosmeseuttinen IMAGE Skincare -ihonhoitosarja tuli minulle tutuksi reilu vuosi sitten. Tykästyin kovasti C-vitamiinilinjan entsyyminaamioon ja käytinkin tuubin jo ajat sitten loppuun. Helmikuun alussa korkkasin vihdoin käyttööni kirkastavaan ja vaalentavaan Iluma-linjaan kuuluvan silmänympärysvoiteen, joka osoittautui todelliseksi hitiksi! Pidän nimenomaan silmänalusia valaisevista voiteista, sillä ihoni on hyvin ohut ja vihertävän sinertävät verisuonet kuultavat sy-ihollani läpi, olin sitten nukkunut hyvin tai huonosti. Vaalentavien silmänympärysvoiteiden kanssa minun ei tarvitse taputella paksua peitevoidekerrosta silmien alle, eivätkä pienet juonteetkaan silloin turhaan korostu. Tämä voide on siis juuri mitä haen: se valaisee katseen välittömästi kosteutustehoista tinkimättä.



Öljymäisiä puhdistustuotteita pidetään puhdistusmaitojen ohella kaikkein hellävaraisimpina ja parhaimpina vaihtoehtoina iholle. Öljyt poistavat yleensä myös meikin todella vaivattomasti. Itse käytän öljyjä ihonhoidossani päivittäin niin kasvojen, vartalon kuin hiustenkin hoitoon. Ihonpuhdistukseen en ole kuitenkaan aikaisemmin onnistunut löytämään niin ihastuttavaa öljyä, että olisin jaksanut käyttää sitä pidempään kuin muutaman hassun päivän. Luonnonkosmetiikkasarja Cattier Parisin meikinpuhdistusöljy onkin ensimmäinen, johon voin sanoa kunnolla tykästyneeni. Olen käyttänyt tätä kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä osana ja jatkanut puhdistusta vielä maitomaisella tuotteella. Cattier Parisin öljy sisältää muun muassa tärkeitä rasvahappoja sisältävää safloriöljyä, E-vitamiinipitoista auringonkukkaöljyä ja ihoa rauhoittavaa aprikoosinsiemenöljyä. Hedelmäisen tuoksuinen öljy ei tuki ihohuokosia ja puhdistaa jopa vedenkestävän silmämeikin ilman turhaa hankaamista!



Kotimaiselta Lumenelta löytyy monta mukavaa tuotetta, mutta omalla kohdallani olen enemmänkin tehnyt löytöjä värikosmetiikan puolelta, jos minuutin pikakasvohoitoa ja Bright Now 360° silmänympärysvoidetta ei lasketa. Värikosmetiikan puolelta suureen suosikkijoukkooni kuuluu Longwear Blur Foundation, True Mystic Volume Mascara, Arctic Sun Hohdeaurinkopuuteri sekä tietenkin kaksi luottotuotettani Lumenelta. Uusin ihastukseni Lumenelta on Valo-sarjan Glow Boost Vitamin C Hyaluronic Essence.


Essencet eli hoitovedet ovat seerumin tapaisia tehotiivisteitä, joita käytetään iholle heti kasvoveden jälkeen. Hoitoveden päälle laitetaan halutessa vielä seerumi ja viimeisenä kosteusvoide. Iltaisin päälle voisi vielä kerrostaa kasvoöljynkin, jos haluaa helliä ihoa oikein kunnon tehohoidolla. Itse olen käyttänyt Lumenen C-vitamiinipitoista hyaluronitiivistettä seerumin ja kosteusvoiteen alla, ja voi että, miltä iho onkaan tuntunut ja näyttänyt. Kirkastava cocktailini on selvästi toiminut! Lumenen hyaluronitiiviste tekee ihosta heti sileän tuntuisen ja hyvinvoivan näköisen. Hoitovesi sisältää myös antioksidanttipitoista lakan marjauutetta ja puhdasta pohjoisen lähdevettä. Näiden avulla metsästetään sitä ihon luonnollista hehkua, jonka tällä saa omien kokemusteni mukaan aika nopeasti kiinni. 

Onko teillä kokemuksia näistä tuotteista? Mikä helmikuun helmistä sai eniten kiinnostumaan? 








*Tuotteet pr-näytteitä. Sisältää mainoslinkkejä.

24 kommenttia:

  1. Lumenen hyaluronitiiviste aiheutti mulle tosi pahat allergiset reaktiot ja lopulta "poltti" mun ihoni ihan vereslihalle :/ Harmi, koska niin monet on tota kehuneet ja sanoneet, että ihon saa tolla todella pehmeäksi :) Hurjan kauniita kuvia tässä postauksessa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olet varmaan allerginen jollekin sen sisältämälle aineosalle tai jollekin aineosien yhdistelmälle. Onpa harmi! Mutta se on fakta, ettei kaikki voi sopia kaikille. Olen itsekin lueskellut toisten ylistäviä arvioita joistain tuotteista, jotka mulla on osoittautuneet ihan painajaisiksi. Esimerkiksi yksi monien hehkuttama silmänympärysihon tuote poltti ja turvotti mun silmänaluset niin kamaliksi, etten koskaan uskaltaisi kokeilla tuotetta uudelleen. Reaktio oli niin järkyttävä, että näytti siltä, kuin olisin saanut ampiaisenpiston ja ottanut poski-implantit. Vaikutus kesti melkein viikon ja sitä en enää haluaisi kokea...

      PS. Kiitos paljon! Aina yhtä ilahduttavaa saada positiivista palautetta räpsimistäni kuvista <3

      Poista
  2. Cattier ja Lumene löytyvät itseltäni tällä hetkellä käytöstä ja varsinkin tuohon Lumeneen olen täysin rakastunut - kolmas pullo jo menossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Lumene yllätti mutkin aivan täysin. Cattierin öljy on myös yksi niistä harvoista, joka jäi oikeasti käyttöön :) Liian monen puhdistusöljyn olen unohtanut ensimmäisten testipäivien jälkeen kylppärin kaapin takariviin eikä ne ole sieltä myöhemmin enää edenneet takaisin eturiviin :D

      Poista
  3. Mä tykkään myös paljon Dabban kukkaisvesistä, tällä hetkellä ne korvaavat kasvovedenkin. :) Mutta Nurmellakin näkyy olevan kivoja, hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Nurmella on muitakin kivoja kukkaisvesiä! Huomasin, että mun kukkaisvesiin hullaantuminen heräsi Nurmen myötä uudelleen henkiin :D Tuossa Kamomillaveden koostumuksessa vaan on "jotain". En voi sanoa koukuttuneeni tuoksuun, koska tuoksua ei juurikaan ole, mutta joku taikavesi kyseessä on, koska se vaan tekee niin hyvää iholle :) Mun iho tykkää kyllä aivan älyttömästi kukkaisvesistä. Ne on hyvä lisä kasvoveden rinnalle tai jopa kasvoveden korvaajaksi, jos vain muistaa puhdistaa ihon niin hyvin, ettei jää mitään meikin tai lian jäämiä.

      Poista
  4. Nurmen kamomillavesi on ihana! Säästin myös kätevän kokoisen pullon, suihkuttelen muta/turvenaamioita käyttäessä kasvoja märiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! <3 Mulla tosiaan toka purkki jo käytössä ja kolmaskin tulee varmasti ostettua :) Ja hei, kiitos vinkistä säästää tyhjä pullo! Ensimmäisen heitin jo roskiin, mutta tokan säästän varmasti.

      Poista
  5. Lumenen Essence on aivan huippua, kaksi pullollista olen jo käyttänyt ja kolmas odottaa vuoroaan kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sähän olet kunnolla innostunut, etkä kyllä taida olla ainoa :D

      Poista
  6. Mua alkoi kiinnostamaan tuo Lumenen Glow Boost kunnolla vasta juuri ennen kuin merkki uudistui ja hinnat nousivat, niin on jäänyt se vielä testaamatta, vaikka kovasti tekisi mieli :/

    Mulle maaliskuu on ensimmäinen kevät kuukausi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä jossain vaiheessa, omasta puolesta voin ainakin suositella :) On vielä riittoisakin!

      Mä en osaa laskea maaliskuuta vielä kevääksi, kun on lunta ja tarvitsee vielä talvitakin :D Mulle kevät koittaa silloin, kun saan pukea kevättakin päälle. Yleensä se aika on huhtikuussa ja viimeiset lumetkin häviää viimeistään silloin. Ainakin toivon niin! ;)

      Poista
  7. Lumenen seerumi on ihana, muista ei kokemusta. <3 Ihanaa iltaa Miuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutkin helmet on ehdottomasti testaamisen arvoisia, jos etsii tuotetta kyseiseltä osa-alueelta :D
      Viikonloppuhalit, Tiiuska! <3

      Poista
  8. Lumene on niin hyvää! Hyviä helmiä olet tähän postaukseen kerännyt.
    Ihanaa tiistai-iltaa Miia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Helmiä on aina ilo esitellä. Katsotaan, mitä maaliskuu tuo tullessaan :)
      Rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Sait kiinnostumaan tuosta kamomillavedestä ja Cattierin öljystä :D Huuhtoutuuko se Cattier hyvin pois, eli onko se sellainen, että teoriassa voi käyttää vain sitä ihon puhdistamiseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä ainakin itse sitä myös pelkästään käyttänyt ja hyvin poistaa meikit :) Toki kasvovesi on must sen jälkeen! ;)

      Poista
  10. Cattierin putsariöljy on ihana! Mutta sen etiketti kului, kun sitä käytti märin käsin. Myös Nurmen kasvovesi on loistava, tykkään etenkin sen hienojakoisesta suihkeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on etiketti vielä kunnossa, mutta pumppaankin kyllä öljyt kuivin käsin :D Ja joo, Nurmen Kamomillavesi on ihana isolla i:llä! <3

      Poista
  11. Tuo Lumene on kyllä ihanaa ja Nurme kiinnostaa. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmea suosittelen lämmöllä! Terkkuja takaisin ja hyvää viikonloppua! :)

      Poista
  12. Lumenea olen yhden purkin jo käyttänyt ja toinen odottaa jo kaapissa, ehdottomasti siis tehnyt muhun vaikutuksen :) Mielenkiintoisia tuotteita tässä ja aivan upeita kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Lumenen Hyaluronitiiviste on kyllä ollut monen mieleen :) Ja kiitos paljon! Tosi kiva kuulla, että tykkäät kuvista! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!