Tuoksumakuni perusteella lempivuodenaikani voisi helposti tulkita syksyksi tai talveksi, sillä pehmeät, täyteläiset ja naisellisen viettelevät tuoksut vievät minut useimmin mennessään. Harmi vain, että suurin osa lempituoksuistani on enemmänkin iltatuoksuja ja siksi liian vahvoja valintoja työpäivään, jolloin kohtaan paljon asiakkaita. Työpäivinä pelaankin niin sanotusti varman päälle valitsemalla kevyemmän, mutta silti naisellisen tuoksun, joka saa minut tuntemaan oloni raikkaaksi ja itsevarmaksi. Tänä syksynä olen löytänyt kolme uutta suosikkia työtuoksuiksi.


Issey Miyake L'Eau d'Issey Pure 

Pisaran muotoisessa pullossa olevaa tuoksua kuvaillaan hienostuneeksi ja herkäksi kimpuksi kukkia tiivistettynä pisaraan puhdasta vettä. Siltä se iholla tuoksuukin: raikkaalta, mutta lämpimän kukkaiselta. Innostun hyvin harvoin puhtaan raikkaista vesituoksuista, mutta tämä Issey Miyaken uutuus kolahti syksyllä niin lujaa, että häkellyin aivan itsekin. Uskon tuoksun koukuttaneen minut nimenomaan sillä, että siinä on metsäistä kukkaisuutta, joka antaa puhtaaseen tuoksuun "sitä jotain", mitä jokaiselta tuoksultani kaipaan. Hillitty ja hienostunut L'Eau d'Issey Pure sopii täydellisesti työpäiviin, eikä varmasti saa ketään tuupertumaan, kun sitä suihkaisee kohtuudella.

Alkutuoksu: veden tuoksu, ambra 
Sydäntuoksu: kielo, ruusu, jasmiini
Pohjatuoksu: cashmeran

Hinnat: EdP 30ml ovh 56€, EdP 50ml ovh 88€




Stella McCartney POP 

Raikkaaksi, moderniksi ja itsevarmaksi kuvailtu POP on suunnattu erityisesti nuorille naisille, jotka ovat kasvamassa itsenäisiksi yksilöiksi. Oletin kuvauksen perusteella sen olevan itselleni vähän liian tyttömäinen tuoksu, josta puuttuisi se tietynlainen särmä. Stella McCartney POP kuitenkin yllätti minut ennalta-arvaamattomilla vivahteillaan, joita santelipuun sävyt tuovat kukkaisuuteen. Valoisa ja makeahko tuoksu on raikkaasti rohkea! Sopiva valinta työpäiviin, sillä se ei puske päälle, mutta antaa silti pirskahtelevan kukkaisen loppusilauksen.

Alkutuoksu: vihreä mandariini, tomaatin lehti, orvokin lehti
Sydäntuoksu: orvokki, tuberoosan kukka, frangipani
Pohjatuoksu: santelipuu, setripuu, myski

Hinnat: EdP 30ml ovh 59,90€, EdP 50ml 74,90€



Shiseido Ever Bloom EdT

Shiseidolta ilmestyi tänä syksynä Ever Bloom -tuoksusta kevyempi Eau de Toilette-versio, joka teki minuun hetkessä vaikutuksen. Tuoksu suorastaan vangitsee puuterisella kukkaisuudellaan ja laskeutuu ylle kevyesti kuin silkkihuntu. Ever Bloom EdT on itselleni ehdottomasti yksi niistä tuoksuista, joka todistaa, ettei työpäivien tuoksuvalintojenkaan tarvitse olla tylsiä ja mitäänsanomattomia, vaikka tekisikin "kevyempiä valintoja". Tähän kukkaisunelmaan on vaikea olla ihastumatta!

Alkutuoksu: orvokki, osmanthus, pioni
Sydäntuoksu: gardenia, appelsiinipuun kukka, syklaami
Pohjatuoksu: valkoinen myski

Hinnat: EdT 30ml ovh 59,90€, EdT 50ml 79,90€

Käytättekö te erilaisia tuoksuja eri tilanteissa? Onko teistä järkevää valita kevyempi tuoksu töihin? 









*Tuoksut pr-näytteitä.

13 kommenttia:

  1. Valitsen tuoksun aina tilanteen mukaan! :) Jos tiedän, että on tulossa päivä jossa joudun olemaan muiden ihmisten kanssa paljon tekemisissä valitsen automaattisesti jonkun todella kevyen tuoksu ja laitan sitäkin iholle normaalia vähemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla! Ja niinä päivinä, kun tiedän, että voin valita syvemmän ja täyteläisemmän "iltatuoksun", voi sitä onnen määrää ;) Onneksi näitä päivätuoksujakin on löytynyt sellaisia, jotka kolahtaa. Niitä mun on ollut vaikeampi löytää.

      Poista
  2. Isseyn tuoksu on täyskymppi.
    Eri tuoksut on minullakin töissä kuin vapaalla. Lasten kanssa työskennellessä, jokin kevyt tuoksu on parempi kuin vahva.
    Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isseyn tuoksu on ihana! <3 Kolahti aivan täydellisesti! Oon käyttänyt pullosta jo kohta puolet, se kertonee jotain ;)

      Poista
  3. Harvemmin tuoksu määräytyy minulla tilanteen mukaan. Kesällä ehkä suosin kuitenkin enemmän raikkaita tuoksuja ja syksyllä/talvella tummempia tuoksuja. Itse opiskelen tällä hetkellä ja koulussa käytän aina todella kevyttä tuoksua. Aina olisi järkevä käyttää hillittyjä tuoksuja, jos on koulussa/töissä, kun joillakin voimakkaat tuoksut saavat astmaoireet pintaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vuodenajatkin vaikuttaa :) Mullakin on ns. kesä- ja talvituoksut erikseen. Talvisin en yleensä koskaan käytä kovinkaan hedelmäisiä ja mehukkaita tuoksuja. Ne ei jotenkin vaan sovi "ympäristöön" ja asuun :D Mutta kesällä on aivan toinen juttu. Enkä voi muuten käsittää, miten jotkut käyttää jossain salillakin jotain vahvoja iltatuoksuja! Huh heijaa :D Siinä olisi ehkä pieni tilannetaju paikallaan ;) Ymmärrän, jos haluaa laittaa hajuvettä, mutta annostelullakin voi paljon vaikuttaa siihen, hyökkääkö tuoksu päälle vai tuoksahtaako se vain, kun tulee ihan lähelle.

      Poista
  4. Shiseido kuulostaa aivan ihanalta, täytyy käydä tuoksuttelemassa :). Oma lempparini on raikas POP, joka oli tänään esillä blogissani, se sopii päivätuoksuksi. Tuoksut vaihtelee fiiliksen ja tilanteen mukaan, niitä pitää olla monta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shiseido on superihana! <3 Nousemassa yhdeksi kaikkien aikojen suosikeista. EdP-versio ei muhun kolahtanut samalla lailla, mutta tämä EdT on niin ihanan puuterinen, että kolahti :)

      Poista
    2. Ja joo, POP on just sopiva päivätuoksuksi! :)

      Poista
  5. Tuota POP-tuoksua täytyy käydä tuoksuttamassa! Mä silloin, kun siis muistan, suihkautan parin tuoksun väliltä jompaa kumpaa, tai sitten Body-tuoksua. Mun mieleeni on vahvemmat tuoksut ja teen niin, että suihkautan niitä jalkoihin. Sieltä ne eivät niin hyökkää framille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy tuoksuttamassa, POP yllätti mutkin! Luulin tosiaan, että olisi liian tyttömäinen, mutta olihan siinä jotain, mikä vähän sävähdyttääkin ;) Santelipuu ja myski tuo sopivasti syvyyttä, ettei jää liian valjuksi.

      Poista
  6. Mä suosin arkena esimerkiksi Herbinan ja Victoria's Secretin bodymistejä! :) Ne kovin hedelmäiset ja makeat tuoksut jätän tosin muihin tarkoituksiin; töissä riittää vain kevyt ja raikas tuoksu. Myös Cleanin tuoksut ovat suosikkejani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mainitsit; bodymistit on muuten aika hyvä vaihtoehto päivätuoksuksi! Ne ei jää iholle niin vahvoina ja haalenee varmaan just sopivasti päivän aikana. Mä tykkään taas suihkia niitä aina välillä iltaisin suihkun jälkeen, tosin kohtuudella, koska en halua kauheaa tuoksupilveä, kun menen nukkumaan :D Kesällä käytän bodymistejä välillä päivisinkin :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!