Oli kesä tai talvi, tuoksut pysyvät aina päivittäisessä käytössäni. Ainoa muutos vuodenaikojen välillä on se, että kesäksi pistän osan tuoksuista "talviunille" ja otan ne esille taas syksyllä. Toisaalta osa tuoksuista on sellaisia, joita voisin kuvitella käyttäväni vuoden ympäri. Tämä Jimmy Choon uutuus on sellainen, sillä siinä on pala kesää ja talvea, vaikka jälkimmäiselle en juuri nyt yhtään ajatusta uhraakaan, kun vihdoin on kesä! 

Viime talvena kerroin ihastuneeni Jimmy Choon uskaliaaseen ja mystiseen Illicit -tuoksuun. Kun sain tietää, että kevääksi ilmestyy kukkaisempi versio talven tuoksuihastuksestani, odotukseni kohosivat heti korkealle. Olihan Illicit jo itsessään niin pehmeän elegantti ja viettelevä, että olin lähes varma, että rakastuisin myös kukkaisempaan versioon - enkä ollut väärässä! Harva brändi osaa kehitellä kukkaistuoksun, joka oikeasti on viettelevä eikä vain yritä olla sitä. Jimmy Choo ei kuitenkaan lupaillut liikoja tälläkään kertaa. Brändi onkin yksi suosikeistani tuoksurintamalla, sillä Jimmy Choon tuoksuista löytyy aina kaipaamaani särmää.


Illicit Flower EdT on edeltäjänsä tapaan hienostuneen rohkea ja sopivasti arvoituksellinen. Juuri sellainen kuin haluan käyttämäni tuoksun olevan. Yhtenä viikonloppuna ollessani työvuorossa Helsinki-Vantaan Duty Free Shopissa, eräs naisasiakas totesi testailessamme eri tuoksuja, että hänen valitsemansa tuoksun täytyy ensin vietellä hänet, vasta sitten hän voi tuntea olonsa vietteleväksi tuoksu yllään. Ja tottahan se on. Täytyyhän sitä itse rakastua tuoksuun, ennenkuin voi kokea, että tuoksu korostaa juuri oikealla tavalla omaa persoonaa ja olemusta.



Illicit Flower on tuoksu, joka tuo naiselle itsevarmuutta. Se laskee aistillisuudellaan mystisen hunnun naisen ylle. Kuka hän on? Mistä hän tulee? Mikä on hänen tarinansa?  Tämä on juuri se tuoksu, joka kääntää pään, herättää kiinnostuksen ja jää mieleen. Pientä provosointia on ilmassa, mutta ei liikaa. Juuri sen verran, että se tekee naisesta hieman leikittelevän. Alkutuoksu on makeaa aprikoosia ja piristävää mandariinia. Sydäntuoksu vie jo elegantimpaan tunnelmaan ruusun ja jasmiinin yhdistelmällä. Tuoksun viettelevyys kietoutuu kermaisen santelipuun ja pehmeän myskin ympärille. Tämä on se mysteeri, jonka haluaa selvittää. 

Jimmy Choo Illicit 
Flower EdT 40ml 44 euroa, EdP 60ml 71 euroa.


Kesän tuoksuarvonta!


Yhdellä teistä lukijoista on nyt mahtava tilaisuus voittaa itselleen oma "mystinen kukkaishuntu" eli Jimmy Choon Illicit Flower -tuoksu jopa 100ml koossa! Arvontaan voi osallistua tällä kertaa myös anonyymina, kunhan muistat jättää sähköpostiosoitteesi ja tietenkin myös vastata kysymyksiin: 

Mitä sinä odotat tältä kesältä? Oletko jo löytänyt tälle kesälle uuden tuoksusuosikin?


  • 1 arpa kysymyksiin vastanneille
  • 2 arpaa lukijoille (blogger tai bloglovin)
  • 3 arpaa myös Beauty Highlightsin facebook-sivuista tykänneille 
  • 4 arpaa arvonnan facebookissa jakaneille!

Muistatathan mainita kommentissasi, montako arpaa nappaat ja mitä kautta lueskelet blogiani
Arvontaan on aikaa osallistua viikko eli 27.6.2016 klo 23.59 saakka.

Huikean paljon onnea arvontaan!







*Tuoksu lehdistönäyte ja arvonta sponsoroitu.

85 kommenttia:

  1. Odotan eniten kesältä kolmen viikon kesälomaani, jolloin on tarkoitus reissata ympäri kauniin kotimaan :) Mitään tiettyä suosikkituoksua en ole tälle kesälle löytänyt ainakaan vielä.
    Osallistun kahdella arvalla, olen lukijana bloglovinin kautta.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu Suomen kesäisten maisemien läpi kuulostaa aivan ihanalta!
      Aurinkoista lomaa teille jo tässä vaiheessa! :)

      Poista
  2. Jimmy Choo on kyllä brändinä upea. Unelmani olisi joskus omistaa Choon kengät. Onneksi kuitenkin voi käyttää merkin hajuvesiä ja kuvitella, että kulahtaneet korkkarit olisivat Choot. :D Tämä tuoksu vaikuttaa ihanalta, eikä vähiten tuon pullon takia. Design kolahtaa minuun todellakin. Tulee mieleen Sibelius-monumentti. Odotan kesältä kauniita kelejä ja ulkoilua. Erityisesti haaveilen, että pääsisi säiden puolesta kiertelemään Helsinkiä ympäröiviä saaria. Ihastuin keväällä CK2:een ja se on kyllä valloittanut minut. Se ei vaan tunnu oikein sopivan kesämekon kanssa. :) Seurailen bloglovinin kautta, eli 2 arpaa. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, brändillä on niin erottuvia ja hyvällä tavalla erilaisia tuoksuja! Tykkään todellakin. Jimmy Choon kenkiä en minäkään omista, mutta ehkä vielä joku päivä ;) Toistaiseksi olen onnellinen merkin tuoksuista. Niiden käyttö saa tuurata tulevaisuuden kenkiä :D

      Ps. Kesäsuunnitelmasi kuulostavat tosi hyvältä! Täytyisi itsekin toteuttaa vastaavanlainen suunnitelma Helsinkiä ympäröiviä saaria kierrellen :)

      Poista
  3. Tämä on ihana tuoksu <3 Yksi mun lemppareista. Kesältä odotan paljon, ihania lomasäitä, pääsyä uimaan mereen, Kalloon ja Yyteriin kuvaamaan, viettää aikaa perheen ja ystävien kesken ja ja :D

    bloggerin kautta luen ja ainakin kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Mä tykkään kuitenkin ehkä pikkuisen enemmän siitä alkuperäisestä Illicit-tuoksusta, vaikka tämäkin on mun mieleen.

      Poista
  4. Odotan kesältä aurinkoisia päiviä, piknikiä, rantalomaa elokuun kesälomalla ( jota ei vielä ole varattu) Vanhoilla tuoksuilla tulee nyt mentyä, jos en aleista löydä jotain escadan kesätuoksua. Kolmella arvalla mukana =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piknik ja rantaloma kuulostavat hyvältä - ja ihan vaan aurinkoiset päivätkin, koska nehän ei ole täällä Suomessa mikään päivänselvyys ;) Mutta eiköhän tästä kesästä tule onnistunut ilmojenkin osalta! Ainakin mitä kesäkuuta katsoo, niin oikealla suunnalla ollaan.

      Poista
  5. Aurinkoisia säitä ja kaupunkiystävieni vierailua. Hyvää ruokaa ja hyviä tuoksuja.
    Tykkää kevyemmistä tuoksuista. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäviä on aina ihanaa nähdä. Ja ruokaelämykset kuuluvat täälläkin elämän iloihin :)
      Mukavaa kesää, Aila!

      Poista
  6. Odotan kesältä kauniita kelejä jotta voimme olla paljon ulkona ja vesillä. Muutama tapahtumakin on tiedossa, joten hyvää keliä toivon myös festareille ja reissuun mukaan. Minulla on Repetto Ballet hajuvesi kaukaisena haaveena, mutta olisihan se ihana saada tällainen huntu ylleen sen sijaan. 3 arpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniista keleistä on jo onneksi ollut kivasti ennakkopaloja, joten eiköhän kesä niillä myös jatku!
      Oikein mukavaa festarikesää teille :)

      Poista
  7. Odotan ehdottomasti ja tylsästi lomaa :D Tähän on vielä melkein kuukausi aikaa, joten jokunen työpäivä vielä edessä..

    Neljällä arvalla ollaa mukana; jaoin kilpailun omalla sivustollani (www.facebook.com/BlingerShimmer), seuraan bloggerin ja Facebookin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin tylsästi, sehän on kesän kohokohta! :D Samaa odotellaan täälläkin ;)

      Poista
  8. Lomaa odotan tietenkin eniten ja jotain pientä kaupunkireissua. Kesän lemppareimmaksi tuoksuksi on näköjään muodostunut Victorias Secretin Tease <3
    Kolmella (ekalla) arvalla mukana

    -Tiltu tiltu_kultu ( at) luukkupistecom

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienetkin kaupunkilomat piristää aina! Mä olen oikeastaan itsekin aika lailla tehnyt vain kaupunkireissuja, aurinkolomat on jääneet vähemmälle :) Ihanaa lomaa jo tässä vaiheessa!

      Poista
  9. Kolmella arvlla mukana. Eniten odotan tältä kesältä pientä koko perheen yhteistä reissua. Yhteistä lomaa ei valitettavasti ole kuin viikko. Toivottavasti edes säät suosisivat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kivaa, että pääsette koko perhe yhdessä reissuun! Nauttikaahan siitä yhdestä yhteisestä lomaviikosta. Toivotaan, että aika kuluu silloin mahdollisimman hitaasti ja säät suosivat! :)

      Poista
  10. Eniten odotan lomaa ja omaa kiireetöntä aikaa. Tuoksu on vielä hakusessa :)
    Kolmella arvalla mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kiireetön aika on aina luksusta! :)
      Mukavaa lomaa, Marja-Liisa!

      Poista
  11. Eniten odotan kesässä mökkeilyä! :) En ole pitkään aikaan ostanut uusia tuoksuja, joten ei ole mitään erityistä tälle kesälle. Kestosuosikkini on yves Rocherin Evidence :)

    4 arvalla mukaan, jaoin omalle seinälleni fb ja seuraan bloggerin kautta. Tykkäsin myös fb sivusta :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin mökkeilisin mielelläni enemmän, tulee nykyään mökkeiltyä aivan liian harvoin. Rentouttavaa mökkeilykesää sinulle! :)

      Poista
  12. Neljällä arvalla mukana ihanan tuoksun arvonnassa :) Seuraan Bloggerin kautta nimimerkillä Netteriina. Facessa tykkään ja jaoin nimelläni Elise H..
    Odotan kesältä lomailua yhdessä perheen kanssa, rauhallista oleilua ja puuhailua kotosalla :) Mitään varsinaista kesän tuoksusuosikkia ei ole vielä löytynyt.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanan kiireettömältä teidän kesäsuunnitelmat! :)
      Aurinkoista kesää siis ja paljon hyviä hetkiä!

      Poista
  13. Odotan kesältä aurinkoa, naurua, lämpimiä kesäöitä, pitkään nukuttuja aamuja, uimista ja aurinkoa, saunomista, lomareissuja ja rakkaiden kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä. Tiivistettynä rentoutumista ja hyvää mieltä! :)
    Yhdellä arvalla mukaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvailitpa odotuksiasi kesältä todella houkuttelevasti! :) Kuulostaa aivan täydelliseltä.
      Hyvän mielen kesä on paras kesä! :)

      Poista
  14. Odotan kesältä sitä, että selviän taas kunnialla kesätyörupeamasta :D. Toki toivon, että tulee aurinkoisia ja lämpimiä säitä, niitä kun ei viime kesänä juurikaan ollut.

    Bloggerin kautta luen, joten kahdella arvalla mukana

    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olet saanut kesätöitä! Eihän sekään ole mikään itsestäänselvyys :) Vähän luulen, ettei meidän tarvi tänä kesänä toivoa mahtavia säitä, koska lupaavalta näyttää ;) Mä olen kans edelliset kolme kesää tehnyt tosi tiiviisti töitä ja pitänyt vain viikon verran lomaa. Tänä kesänä sallin itselleni vähän pidemmän loman.

      Poista
  15. En osallistu arvontaan, koska mulla on tämä jo :) Ja tää on täyttä rakkautta! Aluksi mietin kylläkin, onko tämä liian "pliisu" makuuni mutta sitten tajusin, että tämähän on täydellinen työtuoksu :) Sellainen naisellinen, ei liian huomiota herättävä mutta silti kiinnostava. En ollut muuten noihin nuotteihin vielä itse paneutunut ja nyt täytyy sanoa, että mulla on näemmä joku viehtymys myskipohjaisiin tuoksuihin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oot löytänyt kesän tuoksurakkauden! ;) Muhunkin vetoaa myskipohjaiset tuoksut, jos se tuo pehmeyttä ja utuisuutta tuoksuun. Liika myskisyys ei kuitenkaan taas nappaa :D

      Poista
  16. Ja haha, enpä muuten kyllä yhtään lukenut, mitä sä kysyit, kun oli vaan pakko päästellä omia höyryjä ulos tuosta tuoksusta :D Mutta odotan kesältä aurinkoa, lämpöä, kaikkea ihanaa :) Loma on vasta loppukesästä, joten elokuun tummat illat tuovat perhosia masuun ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän sä kiteytit toiveesi: "Kaikkea ihanaa" :D Voisiko paremmin sanoa ;)

      Poista
  17. Kesältä odotan kesälomaa ja Rooman reissua. Kesän tuoksua en ole löytänyt. Osallistun kolmella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Rooma! Olen jo pitkään halunnut sinne, mutta vielä ei ole ollut Rooman aika :)
      Upeaa matkaa teille! Maisemat ovat varmasti upeat :)

      Poista
  18. Kyllähän tuota kesälomaa eniten odottelen :) Alkaa kyllä tuntea että selkeästi on sen tarve. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana pitänyt maks vajaat pari viikkoa lomaa, joten on jo aikakin :D Viimeisimpiä kesätuoksuihastuksia on Giorgio Armanin Sun di Gioia sekä klassisesti Escadan Agua de Soleil <3

    Luen bloggerin kautta ja myös FB:ssä seuraan joten kolme arpaa :) Meili on ine_91@msn.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa odotellaan täälläkin, ja myönnän, että alkaa olemaan jo latauksen tarve! :D
      Nauti ansaitusta lomastasi! :)

      Poista
    2. Ps. Tuoksuttelin muuten tuota Armanin Sun di Gioia yksi päivä ja oli aika ihanan oloinen!

      Poista
  19. Meidän kesälomareissua Lappiin ja Saanan vaellusta! Tykkään kesäisin käyttää bodymistejä.
    Bloggerin ja fb:n kautta lueskelen. Kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, mahtavat suunnitelmat teillä! Itsellänikin on ollut haaveena jonkinmoinen vaellusreissu! Lapissa on aivan huikeat maisemat :)

      Poista
  20. Odotan tältä kesältä rauhallisia ja kauniita kesäpäiviä mökillä. Uutta tuoksusuosikkia ei ole, mutta se voisi olla tämä, niin lupaavalta tuoksu kuulostaa. Nyt vain arpaonnea toivomaan :)
    Osallistun kolmella arvalla; Blogger + tykkään. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhalliset kesäpäivät mökillä kuulostavat aika unelmalta! :)
      Kaunista kesää, Riitta!

      Poista
  21. Odotan mökkeilyä ja yliopistohaun tuloksia : D Tänä kesänä suosikkina on yhä Esacadan Cherry in the air, 100 ml pullosta muuten RIITTÄÄ <3
    Luen bloggerin kautta, eli kaksi arpaa
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Odotan kesältä mökkeilyä ja stressittömyyttä ja aikaa läheisten kanssa. Ostin itselleni kesätuoksuksi Escadan Cherry in the Airin, mutta edelleen Marc Jacobsin Daisy vie voiton ja alkaa uhkaavasti jo loppua. Mukana kolmella arvalla, olen lukija bloggerissa ja tykkään facebookissa. mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressittömyys - se on kyllä avainsana! Samaa odotan minäkin :) Kyllä siihen tilaan pääsee, kun lopulta saa päästää irti kaikista työjutuista ja päästää mielenkin vapaalle :)
      Ihanaa, stressintöntä kesää siis!

      Poista
  23. Kolmella arvalla mukana. Luen facebook ja bloglovin kautta. Kevät- ja kesätuoksu on tähän saakka ollut Tresor Lancome bodyloition. Kesän odotus on se sama joka vuosi. Sisarukset ja äiti tulee viettämään kesälomaa Suomeen! <3
    acilona@bip.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta, että näette toisenne tänä kesänä! Viettäkäähän ihana kesä yhdessä! :)

      Poista
  24. Odotan muuttoa uuteen kotiin ja lomareissua loppukesästä! Ei ole kesätuoksua tänä vuonna löytynyt.
    Neljällä arvalla mukana ja luen Bloggerin kautta.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa lomareissua teille ja tsemppiä muuttoonkin jo tässä vaiheessa! :)

      Poista
  25. Minä odotan tältä kesältä eniten rentoutumista, koska niin paljon isoja ja vaikeita asioita tapahtui keväällä elämässäni. Uutta tuoksusuosikkia en ole löytänyt, mutta nyt on ollut kovassa käytössä Jean Paul Gaultierin Classique-tuoksu :).
    3 arvalla mukana :)
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että saat ajatukset uusiin, iloisiin asioihin kesän aikana. Koska niitä on tulossa, se on varma! Aurinkoista kesää sulle, Laura! :)

      Poista
  26. Eniten odotan kesälomaa ja aurinkoa! Vanhat tuoksut ovat käytössä, ehkäpä lomalla on aikaa tuoksutella uusia. Luen bloglovinin kautta ja fb-sivusta tykätty, joten 3 arpaa :)
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  27. Eniten odotan tulevaa lomaa =). Escadan kesätuoksu ei ikinä petä, Cherry in the Air on tällä kertaa käytössä. Mukaan kivaan arvontaan kolmella arvalla!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Escadan tuoksut on kulkeneet minullakin mukana aiempina kesinä :)
      Ihanaa kesälomaa sinulle!

      Poista
  28. Odotan tältä kesältä perheen yhteistä reissua. Kesän tuoksu vielä löytymättä.

    Kolmella arvalla mukaan (blogger, face)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunutta koko perheen lomaa teille! Eiköhän se uusi tuoksusuosikki tällekin kesälle löydy :)

      Poista
  29. Kesätuoksua en ole erityisesti valinnut, tällä hetkellä vaihtelen tuoksuja paljon. Odotan sitä, kun loppukesästä pääsemme muuttamaan omaan asuntoon. Muuttaminen on kamalaa, mutta kodiksi asettuminen ihanaa <3 kolme arpaa voisin ottaa. neitiminttukihara (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä niin samaa mieltä: muuttaminen on niin uuvuttavaa, mutta kaiken sen arvoista, kun pääsee vihdoinkin asettumaan kodiksi :) Tsemppiä teille muuttoon ja ihanaa kesää muutenkin!

      Poista
  30. Kesältä odotan lähinnä rentoa oleilua ja leppoisia fiiliksiä, koska pidempään reissuun on mahdollista lähteä vasta syksyllä.

    Kesätuoksu on ollut hakusessa, mutta kaikki testatut ja harkitut eivät ole suuremmin loppupeleissä kuitenkaan innostaneet. Ehkäpä alennusmyynneistä vihdoin löytyy :)

    Seuraan bloglovinin kautta eli kahdella arvalla mukana.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisa kesä kuulostaa oikein hyvälle! Latautumista odotellaan täälläkin :)
      Ihanaa kesää!

      Poista
  31. 3:lla arvalla mukana ja bloggerin kautta luen.

    Kesän suhteen ei ole mitään erityisiä odotuksia, mutta kesän suosikkituoksu kyllä on löytynyt! Se on Diorin Poison Girl, jonka sain siipaltani syntymäpäivälahjaksi kuun alussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mahtavaa, eipähän tarvitse enää kesän tuoksusuosikkia metsästää! Diorin Poison Girlissä on asennetta! :)

      Poista
  32. Niin ja vastaukseeni vielä s-postiosoitekin, joka siis on: dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
  33. Tää on vähän tyhmää, mutta odotan jo elokuuta, kun rakkaani tulee Suomeen. <3 Asuu Jenkeissä, eikä olla nähty irl yli vuoteen. :(

    Uutta kesätuoksua en ole vielä löytänyt. Luen bloggerin kautta, mutta myös facessa seuraan ja jaoin tämän siellä, eli neljä arpaa. =)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän ole tyhmää, vaan ihanaa! Ajattele nyt, kun se hetki vihdoin koittaa :) Mahtavaa, että näette toisenne noin pitkän erossaolon jälkeen. Parasta kesää teille!

      Poista
  34. Odotan tältä kesältä parin viikon päästä alkavaa lomaa, saa harrastaa rauhassa ja olla perheen kanssa :)

    Olen etsinyt kesätuoksua, mutta ei ole vielä löytynyt, ehkä se on juuri tämä :)
    Olen 1 arvalla mukana.

    Kintsu
    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Odotan valoisia kesäöitä, ja niitähän riittää :) Yksi arpa.
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana vastaus! :) Niistä et varmastikaan jää paitsi!
      Hyvää kesää!

      Poista
  36. Odotan provinssirokkia, särkäniemenreissua ja siskon kyläilyä :) Ja en ole vielä löytänyt uutta suosikkia vaan vanhat tutut on hyväksi todettuja. Kolmella arvalla mukana, bloglovinin kautta seuraan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on mukavia suunnitelmia! :) Mahtavaa loma tulossa aivan varmasti.
      Aurinkoista kesää!

      Poista
  37. Olen facebookissa tykkäilijä, joten kaksi arpaa sitten vissiin :)
    Mukaan ihanaan arvontaan. Odotan kesältä lepoa ja pieniä piristäviä reissuja.
    Iloista mittumaaria sulle :)!
    T. Nelliina
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta! Lepo kuuluu kesään, muuten ei syksyllä jaksa :)
      Mukavaa kesää!

      Poista
  38. odotan kesältä aurinkoa ja lomaa. kesäsateita ja onnenhetkiä. :)
    kesätuoksu taitaa tänä kesänä olla cleanin cool cotton. tai ainakin se on yksi monista.
    yhdellä arvalla mukana. paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama sadepäivä tarvitaan jokaiseen kesään, kunhan eivät vie liikaa päiviä auringolta :)
      Onnen hetkien täyttämää kesää, Paula!

      Poista
  39. Tältä kesältä odotan siskon kanssa reissua Tallinnaan ja remontin valmistumista.

    Kesäksi ei ole vielä löytynyt uutta suosikkituoksua, mutta tämä kyllä kuulostaa herkulliselta!

    Seuraan bloglovinin kautta ja tykkäilen facebookissa :)

    4 arpaa siis

    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että teidän remppa valmistuu tälle kesälle!
      Hauskaa Tallinnan reissua teille :)

      Poista
  40. Kahdella arvalla mukaan!

    Odotan kesältä hyviä säitä vaikka nyt vähän huonolta näyttääki :D Suosikkituoksua ei ole.

    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että tänä kesänä odotus palkitaan vihdoinkin myös siltä osin :D
      Hyvää kesää!

      Poista
  41. Odotan kesältä lomaa. Juuri tänään näin Sokoksella Cleanin tuoksupakkauksen, jossa taisi olla viisi minituoksua. Ehkäpä hankin sen jossain vaiheessa joltain alepäiviltä.

    Olen Blogger-lukija ja FB-tykkääjä, joten kolmella arvalla mukana.
    pokkaritaivas(a)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan. Kesälomaa ei ole, joten odotan sitten vaikkapa autotallin valmistumista. Suosikkituoksuja on Escadan tuoksut. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  43. Olen odottanut tältä kesältä, että nukkuisin lomalla pidempään, kuin normi arki-aamuisin (klo.05). Mutta turhaan! Herään klo.05-07 välillä, eikä enää nukuta. Laivalla tutustuin Bossin uutuus tuoksuun ja nappasin sen jo mukaani, mutta tuoksun kehittyessä aloin epäröimään. Kun en ollut sata varma palautin (onneksi se onnistui)sen.
    Lellu66@luukku.com

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!