On kaksi tuoksua, jotka tunnistaisin vaikka unissani. Ensimmäinen niistä on Escadan Magnetism, joka oli yksi lempituoksuistani 16-18-vuotiaana. Toinen aina yhtä varmoista tuoksuarvauksistani on DKNY:n kuuluisa "ompputuoksu", jota aloin käyttämään Magnetismin kanssa samoihin aikoihin. Kumpaakaan tuoksuista en kuitenkaan osaisi käyttää enää tänä päivänä, sillä molemmat tuoksut tuovat niin vahvoja muistoja teini-iän elämästä, etten koe niitä nykyisen minäni tuoksuiksi. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin tulin kuitenkin tehneeksi paluun omppurintamalle, sillä DKNY:n energisistä Be Delicious Electric -uutuuksista yksi on hivuttautunut käyttööni, sillä se erottuu tarpeeksi isosiskostaan.



Tämän kevään uutuusomenoita on ilmestynyt kolme, joista jokaista kuvaillaan värikkääksi, energiseksi ja valovoimaiseksi. En osannut odottaa tältä neonvihreältä omenalta paljoa, mutta se osoittautui paljon herkullisemmaksi mitä kuvittelin. Ehkä siksi, että tässä ei ole omenaa lainkaan! Kun mehukkaaseen hedelmäisyyteen yhdistää trooppisia kukkia, tuoksuun saadaan sopivasti sähköisyyttä. Luumu ja vanilja antavat tuoksulle myös kaipaamaani makeutta. Alussa Bright Crush on ihollani aika meloninen ja mustaherukkainen, mutta muutaman tunnin asettumisen jälkeen ollaan jo enemmänkin puisten ja vaniljaisten vivahteiden valtakunnassa. Silloin tuoksu on minun mieleeni.

Be Delicious Electric Bright Crush on energinen, se on selvä. Mutta vaikka ulkomuodon perusteella saattaa odottaa tyttömäistä hedelmätuoksua, tämä on kaikkea muuta kuin sitä. Tuoksu on yllättävän naisellinen ja omaperäisellä tavalla sensuelli. Samalla se pursuaa elämäniloa ja johdattelee ihanasti kesään. Tässä on omena, joka saa hyvälle tuulelle!

DKNY Electric Bright Crush on saatavilla 50ml koossa 49 eurolla vain rajoitetun ajan.

Arvontauutisia: Dolce Rosa Excelsa -tuoksun arvonnassa arpaonni suosi lukijaa nimimerkillä Merikuu. Onneksi olkoon! Sinulle on laitettu sähköpostia. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Tuoksuarvontaa on myös tulossa ensi kuun puolella!

Onko teillä kokemuksia DKNY:n tuoksuista? Meneekö omena tuoksussa vai ainoastaan välipalana?








*Tuoksu lehdistönäyte, leikkuulauta ostettu Tammer-Tukusta.

14 kommenttia:

  1. Tuoksuista on kokemuksia muutaman pallon verran. Omppu menee oikein hyvin tuoksuna, ei niinkään välipalana :)
    Ihanaa vappuviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas ollut toisinpäin: Omppuja tulee kyllä syötyä, mutta tuoksuissa käytän vähemmän :) Tämä ei kuitenkaan tuoksu ollenkaan ompulta, vaikka pullo viestii muuta! :D

      Poista
  2. Nämä neon-omput erottuvat kyllä edukseen, näissä on jotain sähäkkyyttä :D Ja just söin iltapalaksi ompun, mutta menee se myös tuoksuissakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, nämä on ihanan pirteitä kevääseen! Mieti nyt jos tulee lähdettyä jonnekin kesälläkin, miten kivaa on heittää omppu laukkuun tavallisen hajuvesipullon sijasta ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mä aluksi mietin, ettei varmasti olisi mun juttu, mutta yllätys oli positiivinen, kun tuoksusta paljastui ihan jotain muuta kuin omppuisuutta :D

      Poista
  4. Tämä kuulostaa todella hyvälle! Itsellä on kanssa vuosien varrella muutama pampula ollut.

    Ihanaa vappua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käyttänyt vain sitä yhtä ja ainoaa vihreää omppua, mutta siitäkin on tosiaan jo vuosia. Tämä omppu oli kuitenkin kiva yllätys! :) Ei vie tuoksultaan takaisin teiniaikoihin ;)

      Poista
  5. Näyttää juuri siltä, että haluaisin haistaa. Minua kiehtoo aina nuo värikkäät pullot, ne tarttuu aina käteeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset värikkäät pullot on kyllä ihania keväällä ja kesällä! Käy tuoksuttamassa, itse ainakin yllätyin. Mehukas ja energinen tuoksu, mutta kuitenkin samalla ihanan pehmeä :)

      Poista
  6. Hei, kerrotko mitä suosittelet aikuisaknen ihonhoitoon sekä meikkiin, joka peittää, mutta ei paksulti. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos kommentistasi. Aikuisiän aknen hoitoon sopivat esimerkiksi Environin Sebu-tuotteet, joista olen kirjoittanut täällä. BABÉ:n Stop AKN-linjan tuotteet ovat myös hyviä (niistä voit lukea täältä). Seerumeista tulee ensimmäisenä mieleen V10Plus-sarjan C-vitamiini seerumi, joka on erinomainen ihon kirkastaja. Se hoitaa näppylöitä, vähentää talineritystä ja supistaa ihohuokosia. Olen kirjoittanut tuotteesta täällä. Kukkaisvedet ovat myös hyviä rauhoittamaan ihoa. Dabbalta löytyy monia ihania vaihtoehtoja, joita olen esitellyt aiemmin täällä. Sinulle voisi sopia esimerkiksi Kamomilla-kukkaisvesi tai Siankärsämö-kukkaisvesi :) Jos suosit luonnonkosmetiikkaa, Dr. Hauschkalla on myös hyviä tuotteita. Niistäkin olen kirjoittanut blogissani. Akneihon hoidossa on tärkeää muistaa ihon kosteutus, vaikka saattaa tuntua, että tekisi mieli käyttää ainoastaan kuorivia ja talineritystä tasapainottavia tuotteita.

      Poista
  7. Mä tykkään aina näistä omenatuoksuista. En varmaan vois käyttää, mutta käyn aina nuuhkimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tykkää kyllä todella moni! Varsinkin siihen alkuperäiseen ompputuoksuun törmään tosi usein. Aina tunnistan sen, kun joku käyttää sitä :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!