Ajattelin antaa blogin hypähtää kauneusseikkailuista hetkeksi uusille urille. Rohkaistun julkaisemaan yhden väkerryksistäni täällä blogin puolella, mikä on pieni ihme, sillä minähän en todellakaan ole mikään kodin hengetär. Kosmetiikan ja kauneuden maailmassa koen olevani paljon enemmän omalla alueellani. Olen tainnut joskus aiemmassa postauksessani mainitakin, että siinä missä molemmat isoäitini, äitini ja molemmat siskoni viihtyvät keittiössä ja saavat aikaiseksi herkkuja helposti, minulta se vaatii aikaa ja keskittymistä. Ja siltikään ei välttämättä mene ihan putkeen. Tämäkään tuotos ei ole näyttelykelpoinen, mutta sai puolisolta kehut ja maistui omasta mielestänikin yllättävän hyvältä, joten päätin laittaa reseptin esille blogiin todistusaineiston kera. Otin valtuudet nimetä piirakan puolileikkisästi omalla nimelläni, sillä tämä mustikkarahkapiirakka on yhdistelmä netin erilaisia ohjeita ja "Mian omia mieltymyksiä".


Pohja


100g sulatettua voita/margariinia

3/4 dl sokeria

1 kpl kananmuna

2 dl vehnäjauhoja

1½ dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

Täyte


1 dl maitoa

1 prk (250g) maitorahkaa

1 kpl kananmuna

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

4 dl mustikoita tuoreita/pakaste 



1) Vatkaa sulatettu voi ja sokeri, lisää muna ja kuivat aineet sekaan. Laita pohjataikina jääkaappiin hetkeksi.

2) Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi (ei vielä mustikoita). 

3) Painele pohja voideltuun vuokaan, käytä apuna vehnäjauhoja.

4) Lopuksi mustikat pohjalle ja täyteseos päälle.

5) Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla, n. 35 min.

Valmista tuli!


Kun leivon, en yleensä koskaan pysy reseptin ohjeissa pilkuntarkasti. Sinänsä ironista, sillä olen muutoin aika tarkka ihminen, mutta ruuanlaitossa tulee annosteltua aineosia vain suunnittaisesti. Ainoa mitä muuttaisin tästä piirakasta jälkikäteen, on maito, jonka jättäisin täytteestä pois. Pelkkä rahka riittäisi minusta hyvin. Toisaalta maidon kanssa tästä ei tule niin äklömakea kuin jos tekisi täytteen pelkkään rahkaan. Mukava kokeilu jokatapauksessa, ja varmasti teen tätä jossain vaiheessa uudelleen!

Oletteko te kodin hengettäriä? Mitä tykkäätte eniten leipoa?






*Mustikat poimittu omin pikku kätösin.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tämä oli kyllä hyvää, vaikka ei mestarikokin tekemä ollutkaan ;)

      Poista
  2. Onpa herkun näköinen piirakka. :p Kait mua jonkinlaiseksi kodinhengettäreksi voisi kutsua, mutta itseasiassa en ihan hirveästi lopulta tykkää leipoa, enemmänkin laittaa ruokaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 Yllätykseksi onnistui tämä väkerrys ja pystyi syömään! ;)

      Ja sä se kyllä olet kodinhengetär, älä edes muuta väitä! Ruuanlaittokin on taitolaji, sanon minä, jolta se ei luonnistu tosta noin vaan :D Tai no, ne tutut ja turvalliset reseptit kyllä menee, mutta kun pitäisi välillä kokeilla jotain uuttakin, ettei bravuureihin pääse kyllästymään ;)

      Poista
  3. Kiva lukea myös tällainen postaus sinulta! :) Piirakka näyttää herkulliselta, laitan reseptin ehdottomasti talteen. Olen tähän saakka tehnyt vain "perinteistä" (ja helpointa) mustikkapiirakkaa, joten vaihtelu virkistäisi. Itse en pidä itseäni minään kodinhengettärenä, vaikka jonkun muun mielestä sitä varmaan olenkin, kun tykkään laittaa ruokaa, leipoa ja jopa siivoillakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Kiva kuulla, että resepti menee kokeiluun!

      Mullekin tämä oli ensimmäinen kerta kun tein mustikkarahkapiirakkaa, mutta luumurahkapiirakkaa olen joskus nuorempana tehnyt monta kertaa. Taisin kotitaloustunnilla innostua siitä niin, että muistan leiponeeni sitä kotona monesti :) Mutta siitä on jo niin kauan aikaa, että vähän mietitytti miten tämän kokeilun kanssa kävisi. Onneksi tästä tuli ihan hyvänmakuinen piirakka! :)

      PS. Tuntomerkit sun kohdalla viittaa vahvasti kodinhengettäreen ;) Multa noista kolmesta luonnistuu parhaiten SIIVOUS! :D

      Poista
  4. Mun takuuvarman mustikkapiirakan ohje on melkein sama, kuin sulla :)! Siinäkin siis voi sulatetetaan, ei vaahdoteta ja täytteeseen laitan useimmiten maitorahkaa-viimeksi tosin tein kermaviiliin. Maitorahkalla saa vaan happamamman ja minun suuhun mukavamman maun, kermaviilillä tulee "löllömpi koostumus" ja ei niin hapokas. Mies kyllä fanittaa ja usein pyytää leipomaan mustikkapiirakan, jos leivon jotain muuta saan kyllä kuulla sellaista vitsikästä marttyyrointia, että missä mun mustikkapiirakka..^_^ Oma suosikki taasen on ihanan kirpeä ja hapokas sitruunapiirakka. Mutta leivottua tulee suhteellisen usein, toki joskus on kuukausienkin tauko. Ruoanlaiton mielummin ulkoistan miehelle, vaikka en senkään suhteen nyt mikään käsi ole. Mutta leipominen on niin paljon kivempaa! Ruoanlaitossa on joskus ehkä liikaa liikkuvia osia, tykkään eniten simppeleistä resepteistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kiva kuulla! Varmaan sen vuoksi tämä ei sitten ihan metsään mennytkään :D

      Jännää, että olet kokeillut tehdä mustikkapiirakan myös kermaviiliin. En tiedä uskaltaisinko itse kokeilla. Tosiaan kun en mikään superleipuri ole, niin maitorahkat pysyy rahkoina ja maidot maitoina, vaikka annostelut meneekin vähän sinnepäin :D Tuo sitruunapiirakka alkoi kyllä kuulostaa niin hyvältä, että täytyy varmaan jossain vaiheessa kokeilla sitä! Yritän silti olla niin hirveästi leipomatta, kun kaikenlaiset kakut ja piirakat on muutenkin mun heikkouksia. Nuorempana niitä pystyi popsimaankin vaikka joka päivä, mutta tässä iässä kaikki piirakanpalaset kertyy kyllä johonkin kohtaan vartaloa :D Jotkut rajat on pitänyt kehittää, vaikka aika usein huomaan niistä lipsuvani, kun joku kakkupala osuu eteen ;D

      Meilläkin mies hoitaa useammin ruuanlaiton. Se on siinä niin taitava ja tykkää muutenkin laittaa ruokaa :) Meidän työajat menee niin ristiin, että mies on yleensä kotona aina siihen aikaan, kun ruokaa pitäisi alkaa tekemään ;) Toki eihän se muakaan estä tekemästä! Välillä vaan tuntuu, että kynnys siihen on niin suuri kun täytyy selkeästi astua sellaiselle "alueelle", jossa kaikki ei sujukaan sormia napsauttamalla :D Oon tainnut luoda itselleni aikamoisia paineita. Leipominen on kyllä aina sujunut multa paremmin kuin ruuanlaitto :) Siitä olen aina tykännytkin enemmän.

      Poista
  5. Oi, mustikkapiirakka on ihanaa! Mä rakastan leipomista ja hauska sattuma, huomenna minunki blogissa leivotaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, tuunkin heti kurkkimaan, kun sun leipomukset tulee esille! :) Muakin usein naurattaa, kun joku postaa samasta aiheesta, josta itsellä on tulossa juttua heti seuraavana päivänä. Mutta kiva, jos nyt on jotain leipomisintoa ilmassa! :D

      Poista
  6. Hyvältähän tuo näyttää ja nyt rupes tekemään mieli mustikkapiirakkaa :)

    Suosittelen kyllä edes vähän perehtymään ohjeisiin, koska lähes kaikissa ohjeissa aineiden sekoitustavalla ja -järjestyksellä sekä määrillä on lopputuloksen kannalta tärkeä merkitys. Esim. tässä ohjeessa "kuivat aineet sekaan" pitäisi olla ensin, että "sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaurahiutaleet". Leivinjauhe kun pitää aina sekoittaa jauhoihin, että taikina kohoaa tasaisesti. Ja jos rasva on tarkoitus vaahdottaa, niin sitä ei saa sulattaa vaan rasvan tulee olla huoneenlämpöistä ja kiinteää.

    Toki summamutikassakin voi onnistua, sen varsin hyvin tiedän, kun jatkuvasti työni puolesta näen miten sattuu -tehtyjä ruokia ja leipomuksia. Olen siis kotitalousopettaja :) Tarkoitukseni ei ole nyt kritisoida, minusta kun on hienoa, että ei-kodin hengettäretkin käyttävät joskus jauhopeukaloitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu-Maaria! Kiva saada kommenttia alan ammattilaiselta! :)

      En missään nimessä pahastu kommentistasi tai ota sitä kritisointina, tämä kun ei ole sitä omaa alaani tai vahvinta puoltani! Kosmetiikan ja kauneuden parissa tuntuu olo paljon luontevammalta ;) Vinkkejä on siis aina kiva saada, jotta voi kehittyä.

      Tuon olisi kyllä voinut kirjoittaa reseptiin juuri noin, kuten laitoitkin. Itse kyllä sekoitin vehnäjauhot, leivinjauheet ja kaurahiutaleet erilliseen kulhoon ja siitä sitten kippasin ne sekaan, vaikka reseptissä olikin ilmaistu asia typistetymmin :) Annostelujen suhteen voisin kyllä olla tarkempi, sillä olet varmasti oikeassa siinä, ettei määriä ole summanmutikassa reseptiin keksitty! ;)

      Poista
  7. Nams, mustikkapiirakka on niiin hyvää! Tuli ihan vesi kielelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakka on kyllä herkkua, ja varsinkin rahkalla höystettynä! :D Onneksi tästäkin väkerryksestä tuli syömäkelpoista. Aina vähän jännitän, miten mun "teokset" onnistuu ;) Leipomisessa sentään en ole ihan surkein, ruuanlaitossa on enemmän sattunut mokia :D Niistä lisää toisella kertaa, haha!

      Poista
  8. Voi Mia ihana näyttääpä herkulliselta ja herkkusuun sydän täällä niin suli, kun mustikatkin on poimittu omin kätösin. Ihanat kuvat! Mustikkapiirakka on niin hyvää, mutta arvaa leivonko pohjaa ikinä ites, no en eli suuret peukut kun olet leiponut koko kaunottaren alusta alkaen itse.

    Tälläisiä postauksia lisää, oli kivaa lukea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, kun piristit sun kommentillasi! <3 Ei tästä mun teoksesta ulkoisesti ihan näyttelykelpoista tullut, mutta maku oli ainakin kohdillaan :) Ja tuon pohjan taikina maistui muuten tekovaiheessa niin hyvältä, että teki mieli syödä se ihan sellaisenaan! :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!