TUOTTEET PR-MALLEJA
POSTAUS SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

Nyt kun syksy on virallisesti saapunut, on aika ryhdistäytyä. Tällä kertaa ryhtiliike on niinkin yksinkertainen kuin vartalon päivittäinen rasvaaminen. Olen useasti hokenut, kuinka vartalovoiteen käyttö on minulle luonteva päivittäinen rutiini, mutta kesällä olin sen verran laiska, että jätin vartalon rasvailun yllättävän vähälle. Kuumat kelit eivät paljon hommaan houkuttaneet, kun hikoili ja iho tuntui nihkeältä jo muutenkin. Toista on syksyllä, kun iho alkaa helposti kutista kuivuuttaan vartalovoiteesta lipsuttaessa.




Koska erilaiset TOP-listaukset ovat blogin luetuimpia ja kokoan mielelläni parhaat tuotteet yhden postauksen alle, aloitetaan viikko tällä kertaa kolmen parhaan vartalovoiteen voimin. Sanon jo heti alkuun, että mikään näistä voiteista ei ole "hetken huumaa", vaan jokaista olen käyttänyt useamman pullollisen ja jokainen näistä on jo ollut esillä blogissa ihan omassa postauksessaan ylistävän arvion kera. Yllättävintä suosikeissani on ehkä se, että näissä on kaikissa hyvin maltilliset tuoksut ja yksi tuotteista on jopa täysin tuoksuton. Rakkaus jokaiseen näistä luonnonkosmetiikan voiteista on kuitenkin syttynyt jo ensikokeilulla ja vain kasvanut tuotteen käytön myötä. 

Saanen siis esitellä: kolme parasta vartalovoidetta, kolme omaa ehdotonta suosikkiani! 




Melvita L'Or Bio Extraordinary Milk 

Melvita tästä kolmikosta vanhin ihastus, sillä esittelin sen blogissa jo aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tässä postauksessa. Nimesin sen jo silloin "vaatimattomasti" täydellisyyttä hipovaksi vartalovoiteeksi, mitä se on edelleen. Sen kokonaisuus on hiottu niin täydelliseksi, että vaativan vartalovoiteen käyttäjänkin on vaikea olla nyökyttelemättä hyväksyvästi. Pullo on yksinkertainen, mutta kuitenkin kaunis kultaisilla yksityiskohdillaan. Tuoksu on hyvin keveä ja rauhoittava, mutta kuitenkin hiljaa kutsuva. Siinä voi haistaa vivahteen arganöljyn tuoksua, sillä vartalovoide sisältää jopa viittä erilaista kallisarvoista kasviöljyä: arganöljy tulee Marokosta, Inca Inchi-öljy ja Praxaci-öljy Amazonian maisemista, Buriti-öljy Brasiliasta ja Kendi-öljy Indonesiasta. Melvitan vartalovoide imeytyy iholle nopeammin kuin ehtii voiteen nimen sanoa. Samasta sarjasta on saatavilla myös suihkuöljy. 

Ranskalaiselta Melvitalta löytyy monia muitakin ihastuttavia Ecocert -sertifioituja luonnonkosmetiikkatuotteita, joita olen paljon tuonut esille blogissakin. Tuotteissa käytetään suurelta osin luomu raaka-aineita. Vartalovoide kustantaa 20-25 euroa. Melvitaan voi tutustua esimerkiksi Stockmannilla ja Sokoksilla. 




Mádara Nokkonen Daily Defence Body Lotion 

Mádara kantaa ehdottomasti Latvilaisen luonnonkosmetiikan kruunua ja on kasvattanut arvostustaan muissakin maissa - minun maailmassani mukaanlukien. Tämä voide on silkkaa rakkautta ja vaikka se onkin tuoksuton, ei sitä malta olla iholtaan tuoksuttelematta! Mielikuvissani hento vaniljainen tuoksu vie minut jonnekin pumpulipilvien keskelle ja saa ihon lisäksi olonkin tuntumaan todella pehmoiselta ja rentoutuneelta. Voide on hieman jähmeämpää kuin esimerkiksi Melvitan voide, mutta sitä ei tarvitse silti erityisemmin työstää, vaan se sulautuu iholle vaivattomasti. Tämä on käytössäni jo kolmas tuubi kyseistä voidetta, mikä kertonee, että tuote on tullut arkeeni jäädäkseen. Aiemman postaukseni tuotteesta voit halutessasi lukaista täältä. Voide löytyy myös Mádara-vinkkipostauksesta

Koko perheelle sopiva vartalovoide sisältää ihoa rauhoittavaa nokkosuutetta, auringonkukkaöljyä ja sheavoita. Voide on Ecocert -sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja sen hinta on noin 18-20 euroa. Tuote löytyy verkkokaupoista esimerkiksi *Biodellystä, *House of Organicilta sekä *Mádaran omasta verkkokaupasta





I+m Naturkosmetik Madame Inge Body Mousse

I+m Naturkosmetik on saksalaisen luonnonkosmetiikan pioneereja, joka käyttää tuotteissaan mahdollisimman käsittelemättömiä raaka-aineita, jotta niiden vaikuttavat aineet säilyisivät. Brändille vastuullisuus on yksi tärkeimmistä arvoista, ja I+m Naturkosmetik tekeekin paljon hyväntekeväisyyttä. Rakastuin tähän silkkiseen Body Mousseen jo puolisentoista vuotta sitten, kun kirjoitin sarjasta ensi kertaa. Kevyen kermavaahtomainen mousse jättää ihon niin uskomattoman pehmeäksi, että sana "uskomaton" saa ihan uuden ulottuvuuden. Ihoa tekee mieli hipaista ja silitellä vähän väliä, puhumattakaan lempeästä tuoksusta, joka vahvistaa ihastusta entisestään. Viehättävän vienoon tuoksuun sulautuu muun muassa liljaa ja jasmiinia, mutta siinä saattaa erottaa myös pienen suklaisen häivähdyksen, joka tulee kookoksesta, arganöljystä ja manteliöljystä. 

Ylellinen vartalovoide antaa koti-spaelämyksen 25,80 eurolla. I+m Naturkosmetikin tuotteisiin voi tutustua maahantuojan eli Luoto Lifen verkkokaupassa, PUR-kaupassa tai *Biodellyssä

~~~

Kaikki vartalovoiteista ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Mádaran ja I+m Naturkosmetikin voide ovat lisäksi vegaanisia. Melvita sisältää mehiläisvahaa.

Kuinka moni teistä rasvailee säännöllisesti vartaloa? Onko näistä joku jo tuttu?


















2 kommenttia:

  1. Itse oon vasta hiljattain oppinut käyttämään vartalovoiteita säännöllisesti. Kasvojaan kyllä hoitaa, mutta se vartalon iho tahtoo aina jäädä vähän vähemmälle huolenpidolle. Yhtäkään en ole noistakokeillut, mutta toi Melvita kyllä kuulostaa ihan mahtavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Melvita on ihana ja samoin nuo kaksi muuta! :) Ja totta on, että kasvojen hoidosta pitää tiukemmin kiinni, mutta esim. vartalon rasvailusta on helpompi laistaa. Nyt on kuitenkin itse pitänyt skarpata, kun syksyn myötä iho kuivuu entistä herkemmin!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!