Seuraa sähköpostitse



En ole koskaan ollut aamuihmisiä, mutta silti jollain tapaa nautin aamuista. Niistä, jolloin ei ole kiire mihinkään ja saa herätä aivan rauhassa, hyvin nukutun yön jälkeen. On kuitenkin myös niitä aamuja, joita kutsutaan kansankielellä maanantaiksi. Ne voivat kokemuksen mukaan osua ihan keskelle viikkoakin. Tiistai tai torstaikin voi yllättäen tiputtaa viittansa ja paljastua maanantaiksi, kun mikään ei pysy hyppysissä ja yksinkertaisimmatkin asiat kaatuvat dominolaattojen lailla ketjureaktiona päälle. Hetken päästä sitä alkaakin jo uskotella itselleen, että tänään ei kyllä mikään mene putkeen ja alkaa toivoa päivän olevan jo ohi.


Vaikka pyrin ajattelemaan ja löytämään kaikesta hyvää, en ole yltiöpositiivinen "ihanaa, ihanaa, ihanaa" -ihminen, joka hyppii energisenä päivästä toiseen. Puheliaisuudestani ja ulospäinsuuntautuneisuudestani huolimatta minullakin on päiviä, jolloin oloni on hiljainen ja vetäydyn omaan kolooni. Tavallaan nautin myös niistä päivistä, kun ei tarvitse olla sosiaalinen, mutta kun todellinen maanantai iskee, jolloin mikään ei suju ja asiat vastustavat toisensa perään, iskee helposti stressi, jonka kaveriksi saattaa pyrähtää A:lla alkava heppu nimeltä ahdistus. Kun stressi ja ahdistus yhdistävät voimansa, niihin saattaa yhtyä myös paniikki ja äkkiä ollaankin ahdistuksen sekaisessa "ketutuksessa" (sanan tunnetumpi versio v:llä alkava). Tuossa tilassa alkaa helposti manata kaikkea ja valittaa siitä, tästä ja tuosta. Koska eihän mikään ei ole nyt hyvin.

Sitten pysähdyn. Muistan ajan, jolloin kaikki oli toisin. Kun päivästä toiseen mietin, kuinka kauan enää kestän, jaksan ja pystyn. Selviäisinkö hengissä. Jäisinkö lopullisesti jumiin, kunnes luovuttaisin. Noina hetkinä olisin tehnyt mitä vain hypätäkseni suoraan tähän hetkeen tavallista maanantaita elävän Mian paikalle, jolla on normaaliin arkeen kuuluvia ongelmia. Niitä, joista vuosia "haaveilin". Ei niitä, joita piti vuosia peitellä ja aina vaieta. 


Tuossa hetkessä päivän ärtymys muuttaa muotoaan. Stressin ja ahdistuksen synnyttämä paniikki lievittyy. Yhtäkkiä tämä hetki alkaakin tuntua hyvältä nurkissa pyörivine pölypalleroineen, kasvoille nousemassa olevan näppylän kera. Ei haittaa, vaikka mehulasi kaatuu lattialle, imuri odottaa siihen tarttumista ja olokin on tuttujen vatsavaivojen takia turvonnut, eikä mikään vaatteista tunnu sopivan päälle. Kaikki on pientä sen rinnalla, mitä elämää joskus aikoinaan elin. Nämä asiat ovat elämää. 

Kun siis "maanantai" yllättää viikonpäivänä minä hyvänsä, kysy itseltäsi, mitä jos kaikki olisikin pahemmin? Palaa edes sekunneiksi mielessäsi hetkeen, jolloin asiat ovat ehkä olleet paljon huonommin. Tai kysy itseltäsi: Mitä jos elämäsi päättyisi huomenna? Olisiko näillä asioilla tänään silloin suuri merkitys? Haluaisitko juuri tänään valittaa siitä, tästä ja tuosta? Vai keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat hyvin?

Maanantaitkin ovat voitettavissa, vaikka ne mukanaan yrittävät viedäkin.

*

Kuvissa näkyvä tummansininen 100% viskoosia oleva mekko Part Two, Salinas Dress saatavilla mm. Aukialta, myös Aukia verkkokaupasta täältä. Part Twon löytää myös Sokoksilta, Dopp Storesta sekä Kekäleestä. Mahdolliset tiedustelut lähimmästä jälleenmyyjästä jale@dkcompany.com. *sponsored

Onko teillä omia selviytymiskeinoja "maanantaihin"? Miten reagoitte, kun se iskee yllättäen?















2 kommenttia:

  1. Mä en enää ajattele, et huono päivä olisi maanantai, koska viikonpäivillä niin kuin sanoitkin ei ole mitään merkitystä, kun tekee tietynlaista työtä. Mulle se on vaan huono päivä ja niitä voi sattua milloin vain. Olen kyllä viimeisen parin vuoden aikana huomannut ison muutoksen omassa stressinsietokyvyssäni tai no, koitan elää niin, etten edes stressaisi, koska stressaaminen ei ole tavoiteltava olotila. Olen mielestäni onnistunut hyvin, mua ei nykyään saa monikaan asia hetkauttamaan, hoidan vaan rauhallisesti ja ajattelen, että tämä menee ohi, ilman, että päästän edes itseäni stressaamaan tilanteesta, koska se on usein turhaa.

    En oikeasti vielä viisi vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan, että pääsisin tähän tilaan missä olen nyt. Se vaati kovaa työtä, mutta kantaa nyt hedelmää.

    Tää sun postaus sai mut miettimään, että mitkä olisivat olleet tänä vuonna sellaisia hetkiä, että olisin ollut stressaantunut ja kun oikein pohdin sain laskutoimitukseksi kaksi, mutta nekin meni nopeasti ohi. Eivät jääneet painamaan, enkä kelaillut niitä päiväkausia, kuten ennen tein. Niiden unohduksesta tosiaan kertoo se, että joudun ihan miettimään, että oonko stressannut mistään. :D

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aivan sama juttu: maanantai ei todellakaan ole vakiona huono päivä, vaan itse asiassa yleensä mulla on maanantait olleet tosi onnistuneita ja on menty hyvällä fiiliksellä. Mutta monesti viimeistään keskiviikko tai torstai paljastuu sitten myöhemmin maanantaiksi :D

      Ihan mahtavaa kuulla, että sulla on stressinsietokyky parantunut ja huomaat siinä selkeän eron! Mullekin tuo on tavoitelistan kärkipäässä; siis että oppisi päästämään useammin ja kunnolla irti stressistä - tai ehkä vaan tosiaan sietämään sitä paremmin, ilman, että antaa sen vaikuttaa itseen ja omaan mielentilaan niin paljon. Stressillä kun on niin paljon huonoja vaikutuksia kehoon ja mieleen! Kehitystä on kyllä vuosien varrella tapahtunut, mutta silti huomaan, että välillä oon aivan tajuttoman stressaantunut. Yleensä siihen kyllä yhdistyy vähiin jäänyt uni, niska- ja hartiasäryt ja jotain muuta, mistä tuloksena on sitten kunnon stressipallo, joka keikkuu olalla. Mutta harjoittelu jatkuu ja toivottavasti kantaa yhtä lailla hedelmää kuin sulla! :)

      Ihanan kesäistä viikonloppua sinne! <3

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!