lauantai 6. huhtikuuta 2019

Elämäni silloin - elämäni nyt



Joskus mieleni erehtyy harhailemaan menneisyyteen. Se nostaa pintaan tapahtumia, jotka haluaisin aivojeni silppuavan pieniksi palasiksi ja korvaavan nykyisen elämäni paremmilla muistoilla. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa, saati sitten kokonaan unohtaa. Tavallaan olen myös kiitollinen siitä, että minusta on menneisyyden kokemuksien myötä muokkautunut ihminen, jolle onni elämässä ei loppujen lopuksi vaadi suuria asioita. Onnea ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin oman kodin rauha, kahvitteluhetki hyvän ystävän seurassa ja ylipäätään se, että lähikaupassa voi poimia ostoskoriinsa sen, mitä milläkin hetkellä tarvitsee. Tiedättekö, että se on jopa luksusta. Minulle ainakin, joka on varttunut perheessä, jossa jouduttiin turvautumaan jatkuvasti ruoka-apuun. 

Olen viime aikoina taas nähnyt painajaisia menneestä. Näen niitä välillä aika paljonkin, ja toisinaan aamuisin olo saattaa olla aika tuskainen ja ahdistunut, riippuen menneen yön "elokuvasta". Vaikka ahdistus ei tunnukaan hyvältä, se tunne, kun huomaakin olevansa kotona turvassa ja elävänsä nyt aivan toisenlaista elämää, tuntuu todella helpottavalta ja huojentavalta. Pyrinkin vaikuttamaan ahdistukseen aina sillä, että alkaisin ajatella kaikkia niitä asioita, joista saan tänä päivänä olla kiitollinen. Niitä asioita kun on niin monia. 


Hän heittää minut voimalla sängylle, rauhallisen kylmä katse silmissään. Tarttuu puristaen käsiin, vääntäen niitä eri suuntiin ja istuen samalla jalkojeni päälle niin, etten pysty liikkumaan. Tunnen samaan aikaan kipua ja pelkoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.  
"Muista aina, että olen niin vahva, että pystyn milloin tahansa vääntämään poikki kätesi ja jalkasi", hän toteaa kylmän ivallinen häivähdys äänessään, kiristäen samalla otettaan, jotta ymmärtäisin varmasti.




Välillä mietin mennyttä kuin sitä olisi elänyt aivan joku toinen ihminen. Se tuntuu toisen ihmisen tarinalta; todentuntuiselta, mutta ei silti omaltani. Ehkä se kertoo vain siitä, että aikaa on kulunut tarpeeksi. Muistot eivät enää synnytä kyyneliä, vaikka ahdistus nousee pintaan ajoittain. Toisinaan tunnen itseni vääränlaiseksi ahdistuessani asioista, joista ei mielestäni pitäisi edes tuntea ahdistusta. Se taas pahentaa ahdistusta entisestään, sillä vaikka kuinka haluaisin, en voi vaikuttaa siihen, mistä ja milloin ahdistus syntyy. Voin vain tehdä parhaani siinä hetkessä, jotta menneisyys ei kaappaisi minua täysin mukaansa ja palaisin mahdollisimman nopeasti tähän päivään.


Lattialla on veripisaroita. Katson ympärilläni olevaa kaaosta, samalla kun hän huutaa ja käskee minua pitämään turpani kiinni. Minä itken ja huudan paniikissa. Vajoan lohduttomana maahan hyllyn seinää vasten, johon hänen nyrkkinsä on hetki sitten iskenyt ruman reiän. Mieleni vaeltaa tahtomattani lapsuuteen ja paniikkikohtaukseni yltyy. Haluan pois, mutta en näe tietä ulos. 




Tammikuussa tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun lähdin. Kolme vuotta ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että teen jotain väärin ja minulle raivostutaan syystä tai toisesta. Kolme vuotta ilman jatkuvaa muistutusta siitä, että minun pitäisi olla toisenlainen: hiljainen, väritön, näkymätön. Kolme vuotta siitä, kun päätin, etten enää yritä pelastaa ketään - paitsi itseni.


Istun oikeussalissa ja pidättelen kyyneleitä. Ex-mieheltäni kysytään hänen selitystään kuvaan, jossa näkyy isoja mustelmia. Hänen vastauksensa on, että minä "horjahdin" riidan keskellä päin kaappia. Alan itkeä. On vuoroni puhua.
"Kaikella kunnioituksella, mutta tuollaisia mustelmia ei tule, jos 'horjahtaa' päin kaappia. Minut heitettiin päin sitä", sanon itku kurkussa. 
Minulta kysytään, millaista rangaistusta toivoisin ex-miehelleni. Käännän katseeni häneen, nähden hänen silmissään ohikiitävän hetken sen miehen, johon vuosia sitten rakastuin. 
 "En toivoisi hänelle mitään pahaa. Haluaisin vain, että hän oppisi, että se, mitä hän on tehnyt, on väärin", sanon ja purskahdan itkuun.


Tänä päivänä tuo kaikki on mennyttä.
Tänä päivänä olen vapaa - pelosta, alistamisesta, itseni jatkuvasta tukahduttamisesta.
Tänä päivänä saan olla minäJa mikä parasta: 
Tänä päivänä minua rakastetaan, koska olen juuri minä.

Sinulle, joka elät tällä hetkellä samankaltaista elämää; Älä odota liian pitkään. 
Tunnelin päässä on valoa ja sinua odottaa paljon parempi elämä, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa juuri nyt. 
Älä odota, että toinen muuttuu. Älä kuuntele selityksiä tai yritä pelastaa toista. Pelasta vain itsesi. Lähde.

Jos teksti herätti jotain ajatuksia, saa jättää kommentteja, myös anonyyminä.














Share:

24 kommenttia

  1. Ihailen sun rohkeutta kertoa varmasti kipeimmästä asiasta ikinä❤
    Uskon että juuri kaltaisesi ihmisen rohkaiseva esimerkki voi todellakin auttaa jotakin samassa tilanteessa elävää.
    Hienoa, että olet lähtenyt ja elämä on nyt hyvin vaikka muistot eivät koskaan unohdukaan, ne onneks haalistuvat ja mikä tärkeintä, pelko enää hallitse elämääsi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos kommentistasi! <3

      Oli aika, jolloin häpesin tuota ajanjaksoa elämästäni suuresti, enkä kertonut siitä kuin lähimmille ihmisille. Se tuntui jotenkin niin hävettävältä heikkoudelta, että eli tuollaista elämää ja oli jumissa siinä, koska ei uskaltanut lähteä. Ensin uskoi vuosia "parempaan" eli tilanteen muuttumiseen, mutta sitten kun usko sen osalta loppui, ei nähnyt tietä uloskaan. Nyt yritän kääntää tuonkin menneen ajan voimavaraksi ja toimia juuri tuona mainitsemanasi rohkaisevana esimerkkinä siitä, että vaikka tilanteen keskellä ei valoa näekään, sitä on ja lähteminen kannattaa, niin mahdottoman vaikealta kuin se tuntuukin. Menneisyyden kokemuksia joudun varmasti vielä työstämään pitkään, mutta joka päivä olen onnellinen siitä, että tuo kaikki on takanapäin ja elämä on juuri sellaista kuin se nyt on.

      Kiitos vielä kovasti kommentistasi, arvostan sitä! <3 Ihanaa kevättä sinne!

      Poista
  2. Sinä olet onnesi ansainnut, en sano nyt mitään muuta <3

    VastaaPoista
  3. Tosi rohkea kirjoitus Mia, ihana oppia susta uutta ja tuntemaan lisää. Vaikka asia olisikin kipeä, sun kanavalla ja reachilla on musta tärkeä tuoda valoa asioille, joista monet vaikenee pelon takia. Olen samaa mieltä että muistot onneksi haalistuvat ja traumoista voi päästä yli, vaikka koskaan niitä ei unohtaisi. Jos tarttet tukea tai mitään, oon aina valmis juttelemaan <3

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sun kommentista, Laura! <3

      Enää en aio hävetä tätä, vaan haluan juurikin toimia vastaavassa tilanteessa eläville esimerkkinä siitä, että toivoa on! Koska sitä on, vaikka sitä ei siinä tilanteessa näekään. Niin paljon kun mulla on mahdollisuuksia oman blogini ja muiden kanavien kautta, aion vaikuttaa, rohkaista ja tuoda valoa muille, jos siihen pystyn.

      Poista
  4. Kylmät väreet kulkee lävitse tätä lukiessa. Tärkeää, että näistä asioista puhutaan ääneen, koska liian monien suljettuen ovien takana on joku joka käy samaa tilanneta juuri nyt lävitse. Olet rohkea ja upea nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mira, kiitos tuhannesti! <3 Niin kommentista kuin sun sanoista!

      Poista
  5. Rohkea teko myös mun mielestä tämä postaus. Väkivallasta ihmissuhteissa ei koskaan voi puhua liikaa, koska selkeästikään se ei vielä ole tarpeeksikaan kriminalisoitua sen jatkuvan tapahtumisen vuoksi. Tämä on yksi aihe, mikä pitää pitää esillä, jotta jokainen väkivaltaa kokeva saisi toivoa paremmasta ja ihmisarvoisesta elämästä. Oli järkyttävää tajuta, että millaista elämää sinäkin olet blogin pitämisen aikana kärsinyt ja mitenkään ei olisi osannut tätä arvata. Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, että näit vaivan jättääksesi kommentin! <3

      Toivon todellakin, että tämä tarinani antaisi jollekin toivoa paremmasta. Ennen vaikenin itsekin, mutta enää en halua vaieta, enkä hävetä. Kaikilla meillä on oikeus elää ilman pelkoa ja väkivaltaa.

      Ja totta... Sitä kun ei koskaan tiedä mitä seinien sisällä tapahtuu ja mitä toinen käy läpi. Aloitin aikoinaan tämän blogin, kun elin tuossa parisuhteessa ja aikamoinen vuoristorata on kyllä tämän blogin pitämisen aikana käyty läpi. Onneksi nyt saan kuitenkin tehdä tätä blogityötä aivan toisenlaisessa elämäntilanteessa. Siitä olen sydämeni pohjasta kiitollinen.

      Kiitos vielä kommentistasi ja aurinkoista kevättä sinne!

      Poista
  6. Hienoa, että julkaisit tämän postauksen. Näistä asioista ei voi koskaan puhua liikaa. Ihanaa, että elämäsi on niin toisenlaista juuri nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti kommentistasi! <3

      Kuten tuossa ylempänä jo kommentoinkin, häpesin pitkään tuota ajanjaksoa elämästäni, enkä kertonut siitä kuin lähimmille ihmisille. En halunnut, että ketään tietäisi, koska se hävetti, että olin "alistunut" sellaiseen ja antanut kohdella itseäni niin. Koska minähän sen "luvan" siihen annoin, antamalla suhteen jatkua. Ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää, ettei lähteminen ole niin helppoa mitä kuvitellaan. Sitä kerta toisensa jälkeen yrittää ymmärtää toisen käytöstä, ja uskoo muutokseen, ja tietenkin myös rakastaa toista, vaikka sitä voi olla vaikea ymmärtää. Vuosien jälkeen sitä turtuu ja jää, ei enää edes "jaksa" lähteä, koska on vaan niin loppu kaikkeen. Luojalle kiitos siitä päivästä, kun tein päätöksen lähteä ja sain tarpeeksi rohkeutta siihen!

      Kiitos vielä kun kommentoit.

      Poista
  7. Hieno kirjoitus ja ihanaa että sinulla on nyt kaikki hyvin! Rohkeaa kirjoitus, mutta hyvä että näistä asioista puhutaan ja hyvä, että sinulla oli rohkeutta lähteä.

    VastaaPoista
  8. Todella rohkeaa kirjoittaa tästä aiheesta - siitä on takuulla apua monelle muulle saman asian kanssa kamppailevalle <3 Väkivalta ei ole koskaan oikein, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ja siitä jää aina jonkinlaiset jäljet sen kokeneille. Suuri voimahali sinne, sillä teit ihan oikein kun lähdit tuollaisesta suhteesta! Ihana kuitenkin kuulla, että olet suurimmilta osin päässyt tapahtumista yli ja pystyt elämään onnellista elämää, ja olemaan juuri sellainen kuin olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, että jätit kommentin, Tuuli! <3

      Toivon todellakin sydämeni pohjasta, että tämä teksti antaa edes vähän rohkeutta ja valoa vastaavan tilanteen keskellä elävälle. Työstän näitä kokemuksia edelleen, mutta koen olevani jo pitkällä pelkästään siksi, että uskalsin astua kasvoillani tämän asian kanssa blogissa esille. Enää en häpeä, vaan haluan toimia parhaani mukaan rohkaisevana esimerkkinä muille.

      Poista
  9. Koskettava teksti! Onneksi lähdit! Kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Rohkea teksti, toivottavasti tämä auttaa jotakuta, joka on samassa tilanteessa. Näistä asioista harvoin puhutaan ja joskus käy huonosti, ellei pääse lähtemään tarpeeksi ajoissa. Pystyn samaistumaan tekstiin jonkin verran ja muistan millainen helpotuksen tunne tuli, kun lähtemisen jälkeen alkoi huomata valon pilkahduksia siellä täällä. Ihana oli lukea, miten saat olla sinä ja eritoten vapaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, että luit tekstin ja jätit kommentin! <3

      Samaa toivon itsekin, että tämä teksti herättäisi jossain toivonkipinöitä ja antaisi ehkä rohkeutta tehdä se vaikein päätös ikinä ja lähteä. Olen tosi onnellinen myös sun puolesta, että olet selvinnyt! Halaus :)

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.