lauantai 10. marraskuuta 2018

Kun laatu ja kauneus kohtaavat



Kuinka moni teistä huomasi viime kuussa Me Naiset -lehden Ihana Minä -liitteen, jossa oli erilaisia juttuja kauneuteen, hyvinvointiin ja muotiin liittyen? Minäkin sain iloksi olla mukana tuossa liitteessä, kun Me Naiset haastatteli minua Jane Iredale -suosikeistani. Listasin haastattelun aikana myös kaikkien aikojen TOP3 suosikkini, joihin kuuluvat Mystikol -rajausväri, Smooth Affair -silmämeikinpohjustusvoide sekä kulmakynä. Uusista huulipunista en vielä tuolloin maininnut mitään, vaikka alkutuntumaa olin niistä saanutkin - ja se olikin ollut melkoisen hyvä.


Jos joku olisi 10 vuotta sitten ennustanut, että Jane Iredale tulisi raivaamaan tiensä yhdeksi värikosmetiikan suosikkibrändeistäni, en olisi uskonut. Joku teistä pidempään blogiani lukeneista saattaa muistaakin, kun aikoinaan kerroin sarjan vaikuttaneen parikymppisen nuoren tytön silmiin liian hienostuneelta, liian aikuismaiselta. Tänä päivänä kolmekymppinen katsoo sarjaa toisin silmin: hienostunut on vaihtunut tyylikkääksi ja aikuismainen laadukkaaksi. Jos nimittäin laatua etsii, Jane Iredale ei varmasti petä. Se on sitten toinen asia, kuinka paljon on laatuun kosmetiikan osalta valmis satsaamaan ja mitä asioita itse pitää tärkeinä.



Minuun on aina vedonnut kauniit, viimeisen päälle viilatut pakkaukset. Iredale taitaa paitsi sen puolen, myös sisältö on aidosti ihoa hoitavaa. Uudet Triple Luxe Long Lasting Naturally Moist -punat on helppo levittää huulille ja pysyvyydestäkään ei päivän mittaan tarvitse murehtia - tai vaikka murehtisikin, vilkaisu peiliin muistuttaa, että kaikki on hyvin ja puna on edelleen paikoillaan. Pitkäkestoisuus oli sinänsä itselleni yllättävää, sillä kyseessä ei ole mattamainen, jähmeä koostumus, vaan jollain ihmeellisellä tavalla Iredale on onnistunut yhdistämään kasvivahoja ja -öljyjä niin, että puna tuntuu huulilla hoitavalta - jopa kosteuttavalta - mutta silti se tarrautuu huuliin lempeästi ja pysyy juuri sen aikaa kuin pitääkin. Illan ihonpuhdistusrutiineissakin se irtoaa helposti. 

Ruusukultaisissa pakkauksissa on magneetti, joten kotelo loksahtaa helposti kiinni ja sen avaaminen on yhtä vaivatonta. Aivan kevyimpiä nämä eivät ole, mutta huoli pois; salitreeniä ne eivät sentään korvaa! Hylsyn paino viestii lähinnä siitä laadukkuudesta, mihin Iredale on aina tuotteissaan panostanut. 

Sävyistä löytyy 15 erilaista, joista on mahdollisuus valita omansa. Minulla käytössä ovat olleet nuden sävyinen Gabby, joka on täydellinen arkipuna ja samalla ehdolla blogissani vuoden parhaimmaksi punaksi. Syvän rusehtavan ruusuinen Ella on myös kaunis syyspuna, ja kevyesti hohtava Rose sopii lähes kaikkien huulille. Triple Luxe -punat tekevät huulipunan käytöstä juuri niin vaivatonta ja stressitöntä kuin sen pitääkin olla! Koostumus on täysi kymppi eikä hylsykään pisteitä tiputa. Voisiko muuta siis enää vaatiakaan?

Jane Iredalen tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi Hehkussa, ja tuotteita voi myös tilata suoraan maahantuojan sivuilta. Kaikki jälleenmyyjät löydät listattuna täältä. Triple Luxe -punien ovh-hinta on 49,90 euroa. 

Mitkä punat ovat teidän tämän hetken suosikkeja? Onko Jane Iredale brändinä kuinka tuttu?


 











*Tuotteet pr-kappaleita. Postaus sis. mainoslinkkejä.
Share:

11 kommenttia

  1. Upean näköiset sävyt, että pakkaukset! :)

    VastaaPoista
  2. Tuttu brändi kyllä. Tällä hetkellä suosikkini on IsaDoran mattapunat.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin käyttänyt paljon mattapunia juuri niiden pysyvyyden takia. Mutta ihanaa, että on olemassa myös tällaisia kosteuttavampia vaihtoehtoja, joissa lopputulos huulilla ei ole aivan matta :)

      Mukavaa alkanutta viikkoa, Outi - synkästä säästä huolimatta! <3

      Poista
  3. Mulla taitaa olla myös yksi tällainen puna. Jane Iredalella on paljon mun lempituotteita, täysin hintansa väärtejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! En olisi kyllä aikoinaan voinut uskoa, että Iredalesta tulee yksi mun suosikkibrändeistä :D Mutta laatu on vienyt mukanaan ja ehkä kauniilla pakkauksillakin on jotain osuutta :)

      Poista
  4. Todella kauniit sävyt ja upeat kuvat kuten aina<3

    VastaaPoista
  5. Näyttävät kyllä todella upeilta <3. Mä en kauheasti ole Jane Iredale tuotteita käyttänyt, yksi poskipuna ja yksi geelirajaus multa löytyy ja ne on kyllä tosi hyviä. En tiennytkään, että sarja löytyy myös Hehkusta, täytyy ehdottomasti käydä livenä tutustumassa näihin puniin ja muihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Hehku on hyvä paikka käydä tutustumassa Iredalen valikoimaan :) Aiemmin tuotteita on saanut vain kauneushoitoloista. Nykyään saa tilattua myös maahantuojan shopista Hehkun lisäksi :)

      Poista
  6. Jane Iredale on varmasti yksi mun lempi värikosmetiikkabrändejä, niiden tuotteita on mulla tosi paljon päivittäisessä käytössä ja se kertoo paljon. Uudet huulipunat on myös tosi onnistuneita. :)

    VastaaPoista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.