perjantai 10. elokuuta 2018

Lämpösuojasuihkeiden ykkönen



Otsikossa on taas kovia lupauksia tuotekategoriasta, joka ei yleensä herätä mitään tunteita. Kuinka monesti sitä testaakaan lämpösuojasuihketta, joka oikeasti saa muka jollain tavalla innostumaan? Minulle lämpösuojasuihke on aina ollut pakollinen tuote, vähän kuten hammastahna, jota tulee käytettyä rutiinilla, koska niin kuuluu tehdä. Kuitenkin muutama viikko sitten ottaessani uuden lämpösuojasuihkeen käyttöön, huomasin pysähtyväni ihastelemaan tuotteen kivaa tuoksua ja mukavan hienojakoista koostumusta. Kotimainen Cutrin oli onnistunut pysäyttämään kesken rutiinilta tuntuvan puuhan ja herättämään tunteita. Tämähän on oikeasti hyvä tuote.


Kotimaista on kiva suosia ja suositella, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Cutrin ole aiemmin herättänyt minussa mitään sen erityisempiä tuntemuksia. Muistan joskus testanneeni Sensitive -hiuslakkaa, joka osoittautui yllättävän hyväksi, mutta sen enempää en osaisi suositella Cutrinin tuotteita - paitsi nyt, kun olen löytänyt lämpösuojasuihkeen, josta oikeasti pidän aivan älyttömän paljon. Niin paljon, että uskallan antaa sille ykkösen aseman omalla listallani. 


Cutrinin MUOTO -tuotteet ilmestyivät valikoimaan tämän vuoden alussa. Tuotteet on suunniteltu nimenomaan pohjosmaiselle ohuelle, tiheälle ja helposti latistuvalle hennolle ja hauraalle hiustyypille. Itse en kuulu tähän joukkoon, sillä oma hiuslaatuni on paksu, pitkä, taipuisa ja helposti pörrööntyvä - ajoittain jopa kuivahko. Oikeanlaisilla tuotteilla pidän sen kuitenkin ruodussa; sileänä, kiiltävänä ja pehmeänä. 

MUOTO -sarjan tuotteissa on hyödynnetty mukavasti suomalaisuutta niin tuotteiden tehoaineissa kuin ulkoasussakin. Tämänkin suihkepullon design on saanut inspiraationsa Suomen kansallispuusta eli koivusta. Cutrin kuvaa koivun vaalean puun olevan hyvä vertauskuva pohjosmaiselle hiuslaadulle, joka on kevyt, pehmeä ja ilmastolle altis sekä samalla luja ja taipuisa. Tuotteiden tehoaineissa suomalaisuus näkyy koivusokerin muodossa, jota on käytetty tuomaan hiuksille kosteutta ja suojaa sekä lisäämään tuotteiden hoitavuutta. 

Pidän kovasti pullon ulkoasusta ja siitä, miten täydellisesti suihke laskeutuu hiuksille. Tällä tarkoitan sitä, että monesti lämpösuojasuihkeet ovat joko liian raskaita, liian pitäviä tai jopa tahmaavia. Tässä koostumus on täydellisen kevyt ja se laskeutuu hiukselle ohuena huntuna. Hiukset on helppo muotoilla sen jälkeen. Suoristaessa hiuksista tulee luonnollisen kiiltävät ja silkkisen tuntuiset. En ole kyllä aiemmin tykästynyt mihinkään lämpösuojasuihkeeseen tällä tavalla, ja voin sanoa, että niitä on tullut kokeiltua vuosien varrella kasapäin erilaisia. Tässä oli kuitenkin jotain niin erilaista, että se kohosi suosikikseni!

Cutrin MUOTO Heat Protection 200ml hinta 18,90 euroa. Saatavilla hyvinvarustelluista parturi- ja kampaamoliikkeistä sekä Sokoksilta ja Stockmann-tavarataloista.  

Oletteko te testanneet näitä Cutrinin MUOTO -tuotteita? Mitä mieltä olette ulkoasusta?













*Tuote pr-malli. 
Share:

2 kommenttia

  1. Tälle pitää antaa mahdollisuus! Itse olen käyttänyt jo ikuisuuspitkään idHairin suojatuotetta joka antaa pitoa samalla, mutta sitä myydään niin pienessä pullossa että en kestä miten nopeasti se kuluu :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! En ole aiemmin innostunut mistään muusta lämpösuojasuihkeesta näin paljon, ja on kyllä tullut vuosien varrella kokeiltua aikamoinen kasa erilaisia tuotteita :D

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.