torstai 25. tammikuuta 2018

Helppo ja makoisa tuorepuuro



Aamupalasta puhutaan usein päivän tärkeimpänä ateriana. Tunnen ihmisiä, jotka pärjäävät pelkällä kahvikupillisella aamulla, mutta minulle aamupala on aina ollut juurikin se kaikkein tärkein ateria, jonka väliin jättäminen kostautuu. Ilman tarpeeksi täyttävää aamiaista päiväni lähtee takkuisesti käyntiin, koska mahan muriseminen vie kaiken huomion. Nälkä ja väsymys ovat itselläni pahimpia "pinnan kiristäjiä" stressin ohella, joten siksi panostan hyvään aamiaiseen. Se ei tarkoita hotellitason aamiasbuffettia, vaan sitä, että syön jotain, jotta aivotkin saavat energiaa ja ajatus alkaa kulkea, eikä mieli harhaile pelkästään ruuassa. Hyvän aamiaisen jälkeen on mukavampi keskittyä töihin ja olokin on tuotteliaampi.



Kun Fammoni vielä eli, hänellä oli aina tapana huolenpitävästi varmistaa olenko syönyt tarpeeksi. Sain kuulla saman kysymyksen niin pikkutyttönä, teini-iässä kuin aikuisenakin. Kysymystä seurasi usein vinkki siitä, että puuro olisi hyvä aamiainen. Se pitäisi ihon kauniina ja vatsan tyytyväisenä pitkään. Yhteen aikaan keitinkin aamuisin aina puuron, mutta kiireisinä aamuina en ehtinyt seistä hellan äärellä varttia sekoittelemassa sitä, jotta se ei palaisi kiinni pohjaan. Sittemmin löysin kuitenkin hyvän vaihtoehdon perinteiselle puurolle, joka ei vaatisi lainkaan ylimääräistä valmistusaikaa: tuorepuuro. Kyseinen vaihtoehto on ollut jo jonkin aikaa monen suosikki, eikä ihme, sillä tuorepuuro on terveellinen, herkullinen ja helppo. Se valmistetaan illalla ja laitetaan yön yli jääkaappiin tekeytymään. Nimestään huolimatta tuorepuuro ei silti maistu "kylmältä puurolta", vaan enemmänkin jogurtilta myslin kera. 


Tuorepuuro on helposti tuunattavissa oman maun mukaiseksi. Olen itsekin kokeillut monenlaisia sekoituksia ja vaihdellut reseptejä, jotta samaan sisältöön ei pääse kyllästymään. Muutaman osan pidän puurossa kuitenkin aina samana: gluteenittomat luomu kaurahiutaleet, chian siemenet ja kaurajuoman. Noista kolmesta muodostuu hyvä pohja puurolle, mutta toki tarvitaan muutakin, jotta tuorepuurossa on aamulla tarpeeksi makua. Haluankin jakaa nyt yhden omista tuorepuuroresepteistäni, johon olen käyttänyt CocoVi:n Luomu Super5 siemen- ja marjasekoitusta. Pussin sisältö on todella helppo lisä puuron, myslin tai jogurtin sekaan aamu- ja välipalana. Sekoitus koostuu kurpitsan-, pellavan- ja chian siemenistä sekä mulperi- ja gojimarjoista. Siemen- ja marjasekoitus ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria tai mitään lisäaineita. Sen sijaan se tarjoaa kuitua, proteiinia, omega-3:a ja rautaa. Koska chian osuus sekoituksesta on vain 10%, tätä ei ole tarpeen liottaa, vaan tuotetta voi käyttää vaikkapa jogurtin sekaan ihan sellaisenaan. Usein tämän lisäksi laitan tuorepuuron joukkoon vielä extralusikallisen pelkkiä chian siemeniä.



Helppo ja makoisa tuorepuuro  (GL, L)

1 dl luomu kaurahiutaleita (gluteeniton)

1 dl kaurajuomaa


1 dl kaurajogurttia

1 rkl chian siemeniä

ripaus aitoa luomu vaniljajauhetta

ripaus luomu kanelia

ripaus Himalajan kristallisuolaa 




Jos haluaa puuroon lisää makeutta, voi käyttää joukkoon myös hunajaa. Sekoitusta voi täydentää myös pähkinöillä, marjoilla - mitä vain mieleen tuleekaan. Aineet sekoitetaan keskenään ja laitetaan jääkaappiin yön yli tekeytymään. 
Aamulla odotteleekin sitten valmis aamupala! 


Lähteekö teillä päivä käyntiin aamupalalla vai ilman? Millainen on yleensä teidän aamupala?










*CocoVi:n tuote sponsoroitu. Postaus sisältää mainoslinkin.
Share:

8 kommenttia

  1. Mä olen sellainen, ettei ruoka maistu aamulla, mutta ehkä noin tunnin päästä heräämisestä vatsa kurnii. Tuorepuuroja olen kokeillut, ja ne ovatkin helppo ruoka syödä nopeasti. Tavallinen kaurapuuro tuntuu vähän tylsältä, joten on kiva että voi nakata puuron sekaan erilaisia siemeniä ja marjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on sama juttu, etten aivan heti ensimmäisinä minuutteina heräämisen jälkeen ala syömään, vaan saatan syödä aamupalan vasta tunti heräämisen jälkeen. Mutta se johtuu oikeastaan vaan siitä, että yleensä koneen avatessa virta vie hetkellisesti mukanaan :D Onneksi tuorepuuro on niin helppo aamupala, että se odottelee jääkaapissa jo valmiina :)

      Poista
  2. Minä pidän aamupaloista. Tänäkin aamuna söin kaurapuuroa ja apoelsiinin ennen kahvia.
    Herkullisen näköinen tuorepuuro ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3 Puurot on kyllä sopivan täyttäviä aamuun ja käynnistää päivän hyvin!

      Poista
  3. Kyllä mä tarvin ainakin aamupalan lähes heti heräämisen jälkeen, koska useinkin herään nälkäisenä. Yleensä aamupala koostuu kahdesta leipäpalasta ja teestä. Tuorepuurojakin on tullut testattua ja nyt olen miettinyt, että voisi testata esim. chiavanukasta aamupalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla riippuu aamun nälkätaso vähän siitä, mitä oon syönyt illalla :D Jos oon ahminut tuhdin iltapalan, sitten ei välttämättä ole aamulla heti herätessä nälkä, mutta pakko mun on silti jotain aina syödä ennen kuin lähden ovesta ulos, koska muuten ei vaan pää toimi ja ärsytyskynnys mataloituu ;) Tuo Chia-vanukaskin kuulostaa muuten tosi hyvältä! Täytyy kokeilla itsekin :)

      Poista
  4. Aamupala maistuu aina vaikkei erityinen nälkä olisikaan! Erilaisia puuroja syönkin about 365 päivää vuodessa:D. Mulle tosin ei tämmöset yhden desin puurot riitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Sä olet sitten oikea puurofani! :D Ja joo, ei mullekaan ihan pienet puuroannokset riitä. Aamupala on mulle se ateria, mitä voisin vedellä buffetista joka aamu ;) Tuo tuorepuurosatsi on oikeastaan yllättävän täyttävä, useampi desi siinä on syömistä, kun koko satsi turpoaa yön aikana jääkaapissa :D

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.