Joka kevät selektiivisten brändien julkaistessa uudet kokoelmansa, ihasteltavaa riittää monessa suunnassa. Silti aina joku erottuu joukosta. Viime vuonna ojensin kuvitteelliset pystit kevään kauneimmista paleteista Sisleyn ja Clarinsin upeille luomiväripaleteille, tänä vuonna YSL yllätti eniten. Paletteja katsoessaan ei tarvitse kovinkaan monella sanalla edes selittää miksi. 


Marmoroidun oloiset paletit ovat kuin taideteoksia. Omiin silmiini niiden kauneus on sitä luokkaa, että käytän niitä erinomaisena esimerkkinä siitä, miksi kosmetiikalla on niin nostattava ja ilahduttava vaikutus. Kaunista pakkausta käyttää ihan eri mielellä kuin rupuista pahvirasiaa! En ole koskaan elänyt luksuselämää muuten, mutta olen aina rakastanut ylellistä kosmetiikkaa. Se on se tunne, kun avaat ihailtavan kauniin rasian tai sivelet voidetta arvokkaan oloisesta purkista kasvoillesi. Tiedättehän mitä tarkoitan?


Tänä keväänä "sen tunteen" voimakkaimpana ovat herättäneet YSL:n kevään 2016 kokoelmaan kuuluvat Indie Jaspe Couture Palette Collector -luomiväripaletti sekä Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletti. Upeat rasiat aukaistessaan mieli ei pety, päinvastoin: sisällön paljastuttua paleteista hurmaantuu vieläkin enemmän. Niin kävi ainakin minulla. Indie Jaspe -luomiväripaletissa on nimittäin juuri niitä sävyjä, joista olen tänä keväänä ollut innostuneimmillaan - ja sävyt ovat vieläpä kevyellä kullankimalluksella kauniisti viimeisteltyjä! Persikkainen sävy on tarkoitettu luomilla pohjasävyksi ja kullankeltainen korostussävyksi, mutta kukaan ei kiellä käyttämästä niitä myös yksinään. Raikas minttukin on täydellinen sellaisenaan kevyemmässä kesämeikissä. Intensiteettiä ilmeeseen saa rohkealla metsänvihreällä, ja jos kaipaa enemmän kimallusta katseeseen, hopeaa voi sipaista silmien sisänurkkiin. Pigmentti sävyissä on erinomainen ja ne levittyvät luomille pehmeästi.


Kasvoja voi kaunistaa tänä keväänä YSL:n monisävyisellä Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletilla. Sävyjä voi hyödyntää joko yksinään tai yhdessä. Jos haluaa käyttää sävyjä yksittäin, vihreä toimii hyvin punaisuuden häivyttäjänä. Vaalea violetti sävy tuo puolestaan eloa samealle iholle. Hempeä vaaleanpunainen antaa hentoisen punan poskille, ja alanurkassa olevaa kellertävää sävyä voi käyttää highlighterina. 


Olen käyttänyt kullanhohtoista keltaista highlighterina, mutta muutoin ottanut paletista ilon irti sekoittamalla sävyjä keskenään ja käyttämällä palettia kasvojen kirkastajana. Kun sävyjä käyttää yhdessä, iho on hetkessä hehkeämpi. Vaikka tämänkin paletin sävyt on luomiväripaletin tapaan viimeistelty kevyellä kullanhohteella, sävyjä voi huoletta käyttää koko kasvoilla ilman minkäänlaista glitter-pelkoa, sillä hehku on iholla maltillinen. Jos minulta kysytään; tällaisia paletteja tarvitsee aina! 

Indie Jaspe Couture Palette Collector -luomiväripaletti ja Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletti ovat limited edition -paletteja eli saatavilla vain rajoitetun ajan. Hintaa paleteilla on noin 69 euroa.

Vetoavatko nämä rasiat teihin? Oletteko käyttäneet monisävyisiä kasvopaletteja?






*Tuotteet lehdistönäytteitä.

10 kommenttia:

  1. Todella kauniita pakkauksia, silmäni kiinnittyivät näihin Sokoksella ohi kävellessä :) Mutta pidän myös selkeän mustista pakkauksista kuten MAC tai Inglot. Kunhan pakkaus toimii niin se on hyvä. Ei saa olla kuitenkaan liian halvan oloinen koska ne eivät yleensä kestä käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä siitä, että pakkauksen toimivuus on kyllä myös tärkeää! Vaikka rasia olisi kuinka kaunis, ilo loppuisi varmasti lyhyeen, jos rasian avaaminen olisi vaivalloista tai se ei pysyisi kunnolla kiinni. Pelkkä silmänilo ei tosiaan riitä, vaaditan vähän sitä käytännöllisyyttäkin! ;)

      Poista
  2. Ihanat on pakkaukset ja myös sisältö näyttää mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, molemmat kolahtaa! :) Olen aina muutenkin tykännyt YSL:n rasioista. Musta ne on jotenkin tosi ylellisiä ja kauniita. Varsinkin nämä Limited Edition -rasiat.

      Poista
  3. Toi kasvopaletti on ihana, siitä on tullut ihan mun lemppari. YSL osaa nuo puuterit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin! Mäkin tykkään tuosta kasvopaletista. YSL osaa, siitä ei ole epäilystäkään ;)

      Poista
  4. Syvä huokaus, ovat yksinkertaisesti aivan ihanat. Kauniit metalliset kosmetiikkarasiat vetoavat syvästi ja vielä kun sisältö on yhtä kaunis, niin pure love. <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Tämä on juuri sitä huokailtavan ihanaa kosmetiikkaa! <3

      Poista
  5. Nää on ihan uskomattoman kauniita, ei voi kun huokailla ihastuksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän! Nämä on just sellaisia paletteja, joita ei raaski heittää pois senkään jälkeen, kun ne on käytetty loppuun <3 Tosin ei näitä melkein raaski käyttääkään ;D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!