lauantai 23. toukokuuta 2015

Pinkkikausi ja Poutapäiviä kynsillä


Työni vuoksi pyrin pitämään kynnet näyteikkunakelpoisina, mikä yleensä tarkoittaa yksinkertaista ja kaunista lakkausta. Kevät on kuitenkin saanut leikkimieliseksi, ja olen pitkästä aikaa intoutunut kokeilemaan pieniä glitter-ilotteluita kesäisten sävyjen koristeena. Hyppysiini on kulkeutunut viime aikoina ihastuttavia kevät- ja kesälakkoja, että jospa kynsiosuus jäisi blogissani vakioksi, vaikka en kynsibloggaaja olekaan. Ainakin lähiakoina blogissani tulee vilahtamaan muutamia kesälakkauksia.


Jaksan joka vuosi innostua pinkistä, kun kesä alkaa tehdä tuloaan. Tämäkään vuosi ei ole ollut poikkeus: raikas pinkki poskillani on viime aikoina muodostunut jo melkein vakioksi arkimeikissäni, ja sähäkämpiä pinkkejä on jo huulillakin kokeiltu. Toisinaan sipaisen pinkin sävyjä myös silmäluomilleni. Ja jos tässä ei vielä ole tarpeeksi, pinkkikausi näkyy minulla myös vaatetuksessa. Tarkennettakoon kuitenkin, jos joku siellä kuvittelee minun verhoutuneen kokopinkkiin, että ihan niin valloillaan ei pinkki-ihastukseni ole. Pinkin paidan tai lenkkarit saattaa minulla kuitenkin nähdä!


Lumenen kevään kynsilakkakokoelmassa ilmestyi kahdeksan lakkaa, joista suloinen 43 Poutapäiviä on päässyt kynsilleni jo muutamaan kertaan. Kaunis pinkki sävy pomppasi oitis esiin hillitympien harmaan, helmenvalkoisen ja pellavaisen beigen joukosta. Minusta tämä on ehdottomasti kokoelman keväisin lakka ja tuo pilkahduksen aurinkoa jopa harmaana sadepäivänä! Lakka levittyy huolettoman helposti ja kuivahtaa nopeasti. Kynsille jää kaunis geelilakkamainen kiilto.


Poutapäiviä koristamaan pääsi L'Oréalin monisävykimalteinen Color Riche Le Vernis -kynsilakka 842 Sequin ExplosionLakka oli kuivahtanut laatikossa, joten heitin sen heti lakkaustuokion jälkeen roskiin. Siksi pulloa ei näy kuvissa. Lakka on kuitenkin ollut minulla useasti käytössä, joten varmasti kotiutan uuden vielä jollain kauppareissulla. 

Lumenen Gel Effect -kynsilakan hinta 6,50 euroa. 

Millaisista sävyistä te innostutte keväisin? Oletteko kokeilleet Lumenen kynsilakkoja?







*Kynsilakka pr-näyte.
Share:

10 kommenttia

  1. Aww, tämä sävy on niin maailman suloisin! Ja niiiiin suloinen nimikin, josta kummasti tulee mieleen Poutapilviä ja lihapullakuuroja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen kynsilakat on kyllä aina niin kivasti nimetty :) Pariin kertaan muuten kirjoitin Poutapäiviä Poutapilviksi :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ehdottomasti Lumenen kevätkokoelman kaunein sävy! Valintaan vaikutti varmasti myös pinkkikauteni :D

      Poista
  3. Ihanat kynnet. Bloggerin lukulistalla aloin tiiraamaan, että oonko tulossa oikeaan blogiin, kun kuvassa näkyi muutakin kuin nudea. ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna! Nudet väistyy keväisin värien tieltä ;) Mutta syksyllä sitten taas! :D

      Poista
  4. Sulla on niin kauniit kynnet. <3 Kyllä vaan rakastan Lumenen Gel Effect lakkoja, muita lemppareita ovat Essie, Opi ja uutena Faby. <3 Gel Effectillä on ihania nuo kausikokoelmat ja kivan pullea pinta tulee kynteen, koska omat kynnet ovat hieman rosoisia osa. Aivan ehdoton ykkönen ylipäänsä koko maailmassa on Lumenen CC-lakka. :)

    Iloista sunnuntaita <3

    Ihana tuo L'orealin glitter <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 On ne mun kynnet välillä aika kärsineet :D Lakka onneksi suojaa. Lumenen lakat on kyllä yllättävän hyviä. Levittyvät täydellisesti ja kuivuvat nopsaan. Pysyvyydessäkään ei ole valittamista :)

      Poista

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig