KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - MELVITA FINLAND 


Kosmetiikkamaailma pursuaa erilaisia tehoaineita. Retinolin, hyaluronihapon, Q10:n ja kollageenin lisäksi on peptidejä ja erilaisia happoja, jotka tekevät taikojaan kirkastamalla ja kiinteyttämällä ihoa näkyvästi. Mutta muistatko vielä "aavikon kullaksi" kutsutun arganöljyn, johon luotettiin iankaikkisen nuoruuden tavoittelussa jo vuosisatoja sitten?


Arganöljy - ihonhoidon ihme-eliksiiri, josta on moneen 


Lienee selvää, että jokainen meistä vanhenee - halusi tai ei. Iho menettää ikääntymisen saatossa kimmoisuuttaan, kerää pieniä kuoppia ja ryppyjä samalla kun aurinko jättää siihen jälkensä pigmenttimuutoksien muodossa. Elämä näkyy kasvoilla ja saa näkyäkin.

On kuitenkin aineosia, joilla on mahdollista viivästyttää ikääntymisen aikaansaamia muutoksia iholla. Yksi niistä on ihonhoidon ihme-eliksiirinäkin tunnettu arganöljy, jonka juuret ulottuvat Saharan aavikolle Marokkoon. Siellä arganöljyn arvo ymmärrettiin jo tuhansia vuosia sitten, minkä vuoksi sitä on hyödynnetty ruuanlaiton lisäksi ihon kaunistajana ja hiustenhoidossa jo ikiajat - eikä syyttä: Arganöljy on ihonhoidossa todellinen moniottelija, joka näyttää tehonsa useammankin iho-ongelman kohdalla.




Arganöljy tuo avun niin akneen kuin atooppiselle iholle


Siinä missä useampi ihonhoidon raaka-aine rajaa pois ihotyypeistä esimerkiksi herkkäihoiset, atoopikot tai aknesta kärsivän, arganöljy toivottaa tervetulleeksi monenlaisen ihon. Kuivalla ja atooppisella iholla se on oikea superpehmittäjä, ja vitamiinipitoisena ja ravitsevana öljynä se tuo myös psoriasisihon hoitoon monen kaipaamaa helpotusta. Jopa aikuinen akneiho rauhoittuu usein arganöljyn vaikutuksesta, sillä sen sisältämä linolihappo auttaa vähentämään tulehdusta. Lisäksi arganöljy tasapainottaa ihon talintuotantoa eikä tuki ihohuokosia, joten sitä voi käyttää akneiholla huoletta. 

Nestemäiseksi kullaksikin nimitetty arganöljy on myös loistovaihtoehto tuomaan väsähtäneelle iholle kaivattua hehkua ja heleytystä. Juuri elinvoimaa lisäävän sekä korjaavan vaikutuksen ansiosta arganöljyä käytetään paljon anti-age-ihonhoitotuotteissa. Se tuo ikääntyvälle iholle kimmoisuutta ja hidastaa uusien juonteiden ja ryppyjen syntymistä. Arganöljy on siis ehdottomasti anti-age-ihonhoidon aatelistoa, sillä toisin kuin moni muu raaka-aine, sen käytöstä on kokemuksia jo satojen vuosien ajalta. 




Arganöljy suojaa auringolta ja sopii käytettäväksi yhdessä aurinkosuojavoiteen kanssa 


Arganöljyn hurjan monipuoliset vaikutukset huomioiden voisi luulla, että sen maine ihon "nuoruuseliksiirinä", aknen kampittajana sekä herkän, kuivan ja atooppisen ihon rauhoittajana olisi jo tarpeeksi - vaan ei! Arganöljyä on nimittäin kautta aikain käytetty myös ihon suojaamiseen auringolta. Se sisältää luontaisen aurinkosuojakertoimen SPF5, mutta ymmärrettävästi sitä suositellaan käyttämään kunnollisen aurinkosuojavoiteen parina eikä pelkästään yksinään. Arganöljy on myös mainio kesätuote ja lomalaukun loistava lisä, sillä se rauhoittaa auringossa palanutta ihoa vähentäen samalla punoitusta. Lisäksi se tuo ruskettuneelle iholle upean hehkun! 

Aknearpien vaalentamisen lisäksi arganöljyä kannattaa kokeilla myös pigmenttiläiskien vaalentamiseen, sillä se tasoittaa sekä arpia että maksaläiskiä. Arganöljyä käytetään myös raskausaikana raskausarpien ehkäisyyn.


Melvita Argan Bio-Active - mikrobioottisen arganöljyn moninkertainen teho


Ranskalainen Melvita tunnetaan useista tuotteistaan palkittuna luonnonkosmetiikkasarjana, joka luottaa arganöljyn tehoon. Viime vuoden lopulla sarja toikin markkinoille aivan uudenlaisen Argan Bio-Active -tuotelinjan, joka hyödyntää perinteisen arganöljyn lisäksi mikrobioottista arganöljyä. Öljyn erityisyys piilee siinä, että sen rasvahappopitoisuus on jopa 20-kertainen perinteiseen arganöljyyn verrattuna. 





Melvita Argan Bio-Active -tuotelinja koostuu neljästä eri tuotteesta: kiinteyttävästä silmänympärysvoiteesta, seerumista sekä kahdesta liftaavasta kosteusvoiteesta, joista toinen on fluidimainen ja kevyempi, kun taas toinen on suunnattu normaalille ja kuivalle iholle


Melvita Argan Bio-Active Serum - silkkinen kasvoseerumi kiinteyttävällä vaikutuksella


Jos olet pysynyt mukanani Beauty Highlightsin alkuajoista saakka, tiedät, ettei Melvita ole uusi kasvo. Tutustuin sarjaan ensi kertaa jo lähes 10 vuotta sitten ja olen löytänyt vuosien varrella useita suosikkeja sarjasta. Edelleen rakastan etenkin Melvitan vartaloöljyjä, joiden tuoksumaailma ja tuntu iholla on lähes satumainen. Esimerkiksi L'Or Bio Extraordinary Oil -kuivaöljy on nimensä mukaisesti aivan ainutlaatuinen ja tuoksuu lähes jumalaiselta! Öljy on siitä ihana, että sitä voi käyttää vartalon lisäksi myös hiuksille. Tuoksu on sen verran koukuttava, että tekee mieli nuuhkia ihoa ja hiuksia jatkuvasti.

Mitä tulee uusimpaan Argan Bio-Active -linjaan, sen keulakuvana toimii Argan Bio-Active -kasvoseerumi. Sertifioituna luonnonkosmetiikkana tuote on 99% luonnollinen. Sitä ei kuitenkaan välttämättä uskoisi koostumuksesta, sillä silkkinen koostumus muistuttaa niiden kalleimpien selektiivisten sarjojen huippuseerumeita, joiden silottava vaikutus perustuu silikoniin. Erona on kuitenkin se, Argan Bio-Active seerumi on täysin luonnollinen eikä siten sisällä ihoa tukkivia aineosia, kuten silikonia. Seerumia voi siis levittää iholle ilolla, ja silkkisyytensä ansiosta se toimii loistavasti esimerkiksi meikkivoiteen alla antaen meikille tai BB-voiteelle erinomaisen pohjan. 

Melvita Argan Bio-Active -kasvoseerumi saatavilla Stockmannilta etuhintaan täältä





Melvita Argan Bio-Active Lifting Eye Care - liftaava silmänympärysvoide, joka heijastaa valoa 


Olen silmänympärysvoiteiden suhteen erityisen vaativa, jopa turhan tarkka. Se johtuu siitä, että silmänympärysalue on mielestäni yksi ihon tärkeimpiä "hoitoalueita" enkä kelpuuta sinne mitä tahansa tuotetta. Yöaikaan haluan käyttää tuhdimpaa tuotetta ja päiväsaikaan arvostan valoa heijastavia tuotteita, jotka vähentävät tummuutta ja tuovat kirkkautta väsyneempäänkin katseeseen. 

Melvita Argan Bio-Active Lifting Eye Care -silmänympärysvoide on päiväkäyttöön aika lähellä täysosumaa. Mica-mineraalien ansiosta se valaisee tummia silmänalusia välittömästi eikä katseen kirkastumista voi olla huomaamatta. Lisäksi voi tuntea sen kevyesti napakoittavan vaikutuksen. 

Hajusteeton koostumus on levitettäessä yllättävän kevyt ja itse saisin silmänalusille uppoamaan useamman kerroksen. Silmänympärysvoide kuitenkin yllättää kosteuttavuudellaan, mikä selittyy jo pelkästään sen sisältämän arganöljyn kautta. Mikrobioottinen arganöljy antaa kuitenkin entistä vahvemman vaikutuksen, sillä voide pursuaa omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä steroleita. Voide boostaa silmänympärysalueen kollageenintuotantoa ja lisää näin ollen ihon kimmoisuutta. 

Melvita Argan Bio-Active Lifting Eye-Care silmänympärysvoide saatavilla Stockmannilta etuhintaan täältä




Melvita Argan Bio-Active Lifting Cream & Argan Bio-Active Lifting Fluid silottavat ihoa tuntuvasti 


Olen vuosien varrella käyttänyt monen monta Melvitan kasvovoidetta pisaralleen loppuun saakka. Se johtuu siitä, että Melvitan voiteiden koostumus on kaikessa silkkisyydessään ja silottavuudessaan usein ollut mieleeni. Niin on myös Argan Bio-Active -voiteiden kohdalla.

Kummatkin voiteet hyödyntävät sekä arganöljyä että mikrobioottista arganöljyä. Sen lisäksi Argan Bio-Activen linjan erikoisuutena on vadelma postbiootit, joilla saadaan tuotteisiin välitön liftaava vaikutus ja nopeutetaan ihon luontaista kykyä uusiutua 38-kertaisen luonnonmukaisen AHA-hapon ansiosta. Tämän vuoksi uudistavat, liftaavat ja heleyttävät Argan Bio-Active -tuotteet ovat juurikin omiaan ikääntyvän ihon hoitoon.

Argan Bio-Active Lifting Cream on voiteista normaalille ja kuivalle iholle suunnattu. Siltikään se ei ole tuhtia ja täyteläistä, vaan kuohkean kermavaahtomaista. Oma pintakuiva sekaihoni imaisee voiteen välittömästi jääden mukavan napakaksi. Voiteet jättävät kuulaasta lopputuloksesta huolimatta täydellisen mattapinnan. Ei siis rasvaisuutta, kiiltoa tai tahmaa, vaan täysin ihanteellinen pohja myös meikille. Voide häivyttää jopa ihohuokosia!





Lifting Fluidia suosittelen rasvaiselle ja sekaiholle, joka kiiltelee herkästi. Itse olen käyttänyt Melvitan fluidimaisia voiteita erityisesti kesäaikaan, kun on iho rasvoittuu helpommin. Toki voide menisi mainiosti myös talviaikaan kosteuttavan BB-voiteen alla, sillä kevyestä koostumuksesta huolimatta arganöljy tekee mikrobioottisen arganöljyn kanssa tehtävänsä. Lifting Cream sisältää muiden raaka-aineiden lisäksi myös rauhoittavaa kaurauutetta.

Nämä silkkiset voiteet ovat vastaus siis toiveisiisi, jos haet mattapintaa ja haluat samalla hyötyä mikrobioottisen arganöljyn moninkertaisesta vaikutuksesta! 


Nappaa tuotteet omaksesi Stockmannilta etuhintaan:



Melvitan luonnonkosmetiikkasarjan tuotteet ovat Ecocert-sertifioituja ja noudattavat Cosmebio -sertifikaatin vaatimuksia. Tuotteet ovat sen myötä vähintään 95% luonnollisia ja luomuviljeltyjä. 

Melvitan löydät myös Sokokselta sekä Sokoksen verkkokaupasta ja *Lykon valikoimasta (*affiliate-linkki).










Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!