KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BIODELLY 

Mainoslinkit merkitty* 

Und Gretel on luonnonkosmetiikan meikkisarja, johon olen halunnut tutustua jo pidempään. Berliinistä lähtöisin olevaa modernia meikkisarjaa on kuvattu rohkeaksi, muodikkaaksi ja jopa seksikkääksi. Luonnonkosmetiikan markkinoilla tuo kuvaus tekee mistä tahansa brändistä kaikkea muuta kuin harmaavarpusen, joka katoaa kavereidensa taakse. Ei siis ihme, että sarja on kerännyt ylistäviä arvioita muuallakin kuin Saksassa. 


Und Gretel - kokemuksia ylistetystä luonnonkosmetiikan meikkisarjasta


Kun vuosia sitten aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa, toivoin, että saatavilla olisi ollut enemmän sellaisia brändejä kuin *Und Gretel. Niitä, jotka ottavat asiakseen panostaa ammattitaitoisiin ja laadukkaisiin koostumuksiin. Olin tottunut satsaamaan selektiiviseen kosmetiikkaan, koska halusin meikkituotteiden olevan pysyviä ja viimeiseen tippaan asti hiottuja koostumuksiltaan. Rakastin myös selektiivisten kosmetiikkatuotteiden pakkauksia, sillä niissä oli jotain ihan omanlaistaan luksusta, joka vetosi (ja vetoaa edelleen) kaltaiseeni esteettikkoon.





Und Gretel ILGE viimeistelypuuteri - luonnonkosmetiikan kivipuuteri, joka ei kasaannu juonteisiin


Und Gretelin tuotteista huokuu laatu. ILGE viimeistelypuuteri on pakattu ylellisyyttä huokuvaan valkoiseen metalliseen rasiaan, joka painavuudellaan tuo mieleen Diorin tai jonkun vastaavan selektiivisen luksusbrändin. Kyse on kuitenkin Und Gretelistä, jonka kaikki tuotteet ovat 100% luonnollisia.

*Und Gretel ILGE viimeistelypuuteri oli yksi niistä tuotteista, joka lähestulkoon löi minut ällikällä. Tämä siksi, että se on luonnonkosmetiikan kivipuutereista ainoa, joka oikeasti sopii myös silmien alle, kasaantumatta hienoisiin juonteisiin. 




Syy, miksi ILGE toimii niin uskomattoman hyvin silmänalusilla, on varmasti sen täydelliseksi hiottu koostumus. Kaikille ihonsävyille sopiva läpinäkyvä puuteri on nimittäin kuin höyhenenkevyt pilvipeite, joka vie iholta kiillon ja kiinnittää meikin kestämään koko päivän. Silmienalusilla se kiinnittää peitevoiteen pysymään paikoillaan koko päivän, mutta ei kuitenkaan kasaannu juonteisiin. It's a miracle! Sain silmienalusilta heti muutaman vuoden pois ja ILGE pysyvän paikan meikkipussistani.

Tuotetta voi painella iholle kevyesti mukana tulevalla puuterivipalla tai käyttää sivellintä, kuten itse olen tehnyt ja sutinut sillä puuteria kevyesti koko kasvoille. *ILGE -puuteri sopii iholle myös sellaisenaan ilman meikkivoidetta, jos ihosi ei kaipaa peitettä, mutta haluat viedä iholta pois kiillon. 




Und Gretel meikkivoide - LIETH sopii myös rasvaiselle iholle ja sekaiholle


*Und Gretel LIETH meikkivoide on yksi sarjan vuolaasti ylistetyistä tuotteista. Sarjan ripsivärin ohella se on lähestulkoon Und Gretelin keulakuva, siis tuote, jonka jokainen täydellistä luonnonkosmetiikan meikkivoidetta etsivä haluaa saada hyppysiinsä ja kokeilla. Niin minäkin tein.

Und Gretel on tuotesuunnittelussaan huomioinut aikuisen ihon haasteita ja kehittänyt tuotteet erityisesti +30-vuotiaalle iholle.  *LIETH meikkivoide on siitä erinomainen esimerkki. Se on koostumukseltaan hyvin levittyvä ja ah, niin kevyt! Lopputulos on sellainen, miltä toivoisin ihoni näyttävän ilman meikkiä: hyvin levänneeltä, sopivasti tasoitetulta ja kauniilta. Kaikkia aknearpia en saa yhdellä kerroksella piiloon, mutta LIETH antaa kauniin pohjan. Peitevoide hoitaa loput ja ILGE -puuteri viimeistelee homman.

Und Gretelin meikkivoide on omiaan myös rasvaiselle ja sekaiholle, sillä se jättää hyvin mattaisen ja tasaisen pinnan, mihin harva luonnonkosmetiikan meikkivoide pystyy. Totta puhuen en ole aiemmin törmännyt yhteenkään näin mattaisen lopputuloksen antavaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteeseen. Meikkivoiteen mieto tuoksu tulee salviasta, joka omaan nenään muistuttaa etäisesti vaniljaa, melkein jopa suklaata. Tuoksu on kuitenkin erittäin mieto eikä ole verrattavissa esimerkiksi NUIn meikkivoiteen vahvaan vaniljaiseen tuoksuun. 

Meikkivoide on vegaaninen ja sen voit napata *Biodellystä täältä. Supersuositus etenkin rasvaiselle ja sekaiholle, joka kiiltelee helposti! Meikkivoide palkittiin hiljattain VEGAN BEAUTY AWARDSin toimesta parhaana meikkivoiteena. 


Kuvassa Und Gretelin huulipunista sävy *Wood 06 ja huulikiilloista *Rasperry Shimmer 06.


Und Gretel TAGAROT ja KNUTZEN - luonnonkosmetiikan huulimeikkien parhaimmistoa


ILGE viimeistelypuuterin ja LIETH meikkivoiteen lisäksi vakuutuin Und Gretelin huulimeikeistä. Hullaannuin etenkin *KNUTZEN huulikiiltoon, jota voisin samantien hankkia muutaman lisää. Huulikiiltoja on kutsuttu luonnonkosmetiikan parhaiksi, enkä tätäkään oman kokemukseni jälkeen ihmettele. Näissä on potentiaalia - ja paljon!

KNUTZEN huulikiiltojen joukosta löytää niin mattaisempia kuin upeasti kimmeltäviä sävyjä, kuten *Rasperry Shimmer 06, joka oli oma valintani. Herkullisen vadelmainen sävy tekee huulista lähestulkoon vastustamattomat ja tuntuu huulilla ihanalta ilman tahmaisuuden hiventäkään. Kiiltoa, kuultoa ja kimalletta, sitä ovat Und Gretelin Shimmer-sävyt, joihin kuuluu Rasperry Shimmerin lisäksi *Nude Shimmer 07, *Apricot Shimmer 05 sekä *Sunrise Red Shimmer 08. Luulenpa, että omaan meikkipussiini sujahtaa vielä Nude Shimmer tai Sunrise Red. 

Matte-sävyt eivät ole perinteiseen tapaan täysin mattaisia, vaan viittaavat lähinnä siihen, että kiilloissa on enemmän väriä. Ne ovat siis pigmenttisempiä ja kermaisempia kuin Shimmer-sävyt. Tuoksu on raikkaan sitruksinen ja kevyt! 




*Und Gretel TAGAROT huulipuna on yhtä lailla unelmaa. Kermainen ja super pigmenttinen koostumus ei vaadi kuin kevyen hipaisun huulille ja väriä tulee taatusti tarpeeksi. Kaiken lisäksi huulet vieläpä tuntuvat kosteutetuilta ja pehmeiltä. Voisiko enempää toivoa?

Und Gretelin huulipunia voi käyttää myös voidemaisena poskipunana. Näin ollen tuote on 2in1 ja korvaa meikkipussissa kaksi tuotetta. Kuvassa oleva sävy on hieman luumuinen vanha roosa, Wood 06. *Biodellyn runsaasta sävyvalikoimasta on varaa mistä valita! 


Kuvassa Und Gretel *LIETH meikkivoide sävyssä Porcelain Beige 02 sekä *LUK Creme Eye Stick sävyssä Sapphire. 



Und Gretel voidemainen luomiväripuikko - luonnollinen ja pysyvä luomiväri


Opin jo kauan sitten, että luonnonkosmetiikassa pysyvän luomivärin löytäminen voidemaisena on lähes mahdoton ajatus. Suurin osa kokeilemistani tuotteista on alun innostuksen jälkeen tehnyt saman tempun tunti pari levityksen jälkeen: lähtenyt liikkumaan ja leviämään luomilta, saaden minut palaamaan turvallisesti puuterimaisten tuotteiden pariin. Und Gretel kuitenkin osoittaa, että luonnollisenakin on mahdollisuus löytää voidemainen luomiväri, joka ei tuota pettymystä. 

Hoitavilla luomuöljyillä rikastettu *LUK Creme Eye Stick liukuu luomille vaivatta eikä lähde leviämään heti kun katse eksyy hetkeksi toisaalle. Luomiväripuikot soveltuvat pohjaksi puuterimaisille luomiväreille tai rajauksien tekoon, minkä vuoksi itse halusin valita jalokivimäisen sinertävän Sapphire -sävyn. Se sopisi loistavasti myös pikkujoulumeikkiin kultaisen tai pronssin kanssa yhdistettynä. 

Mitä mieltä olette, hitti vai huti?




Hyödynnä Biodellyn alennus ja kokeile Und Gretel -tuotteita


Mikäli sinäkin etsit laadukkaita ja kestäviä luonnonkosmetiikan meikkejä, suosittelen katsastamaan Und Gretelin ja nappaamaan kokeiluun ne tuotteet, jotka eniten kiinnostavat. Sarjan luojana tunnetaan kansainvälinen meikkiartisti Christina Roth, joka on työskennellyt lukemattomien julkisuuden henkilöiden kanssa ja halunnut tuoda kaikkien saataville sarjan, jossa ammattimaisuus ja luonnonmukaisuus yhdistyvät. Ympäristöä vaalien *Und Gretel hyödyntää vain laadukkaimpia, luonnollisia raaka-aineita, jotka kohtaavat eettisyyden kanssa.


Meikissä käytetyt Und Gretel -tuotteet:



Saat sunnuntaihin 10.10.2021 saakka Biodellyssä kaikki meikit ruhtinaallisella 20% alennuksella! Hinnat ovat tuotteissa voimassa automaattisesti eikä erillistä alennuskoodia tarvita.

Alennus koskee kaikkia meikkituotteita.


Joko sinulle Und Gretel on tuttu?









Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!