KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC 

Postaus sis. *mainoslinkkejä 

Nykypäivänä markkinoiden pursutessa toinen toistaan houkuttelevampia luonnonkosmetiikan ehdokkaita, voi olla vaikea löytää joukosta itselleen sopivimmat ja mieluisimmat tuotteet. Maaliin pääseminen saattaa vaatia kasapäin kokeiluja, joiden rinnalla luetaan muiden käyttökokemuksia tienviittoina. 

Olen pyrkinyt tuomaan blogissa mahdollisimman monipuolisesti luonnonkosmetiikkaa esille juuri siksi, että jokaisella meistä on erilainen iho ja erilaiset mieltymykset kosmetiikan suhteen. Osa tykkää tuoksuista, toiset eivät voi sietää niitä. Jotkut taas haluavat löytää mahdollisimman edullista kosmetiikkaa, toiset satsaavat mielellään enemmän. Sitten on heitä, joille merkitsee myös purkkien ulkonäkö. Silti tärkein seikka lienee odotetusti tuotteen teho



Vaikka itselläni valintoihin vaikuttaa myös tuotteiden tuoksumaailma ja purkkien ulkonäkö, tärkeimpänä pidän kuitenkin tuotteen tehoa. Olen valmis maksamaan hyvästä tuotteesta enemmän, jos huomaan, että purkin sisältämät raaka-aineet ovat jotain erityistä ja tuovat tuloksia. Aina tehokas tuote ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti pilviä hipovaa hintaa. Sen todistaa englantilainen luonnonkosmetiikkasarja *BYBI Beauty, joka on ihastuttanut värikkyydellään blogissani jo aiemminkin. 


BYBI Beauty ihastuttaa värikkyydellään ja kuluttajaystävällisillä hinnoillaan


BYBI Beauty on ihana esimerkki siitä, että tehokkaasta ja toimivasta luonnonkosmetiikasta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Värikkäisiin purkkeihin on helppo ihastua ja sisältöön vieläkin enemmän! BYBI ei nimittäin ole pelkkää söpöilyä, vaan se sopii yhtä lailla aikuisen naisen käyttöön kuin nuoremmallekin naisenalulle (ja toki myös miehille). Valikoima on sopivan tiivis, mutta silti tuotteista on varaa valita, hakipa sitten *silotusta silmänympärysalueelle, *kirkastusta kasvoille tai *korjaavaa yöhoitoa, joka ravitsee ihoa proteiineilla ja antioksidanteillaan. 





BYBI Beauty Eye Plump Overnight Eye Cream silottaa, kohottaa ja kosteuttaa


Alkuun BYBI Beauty sisälsi vain muutamia tuotteita, joihin sarja keskittyi tullessaan markkinoille vuonna 2017. Mukana oli sarjalle tunnusomainen *Babe Balm -monitoimibalmi sekä yhä suosituimpiin tuotteisiin lukeutuva *Mega Mist, joka pohjautuu ruusu- ja appelsiininkukkaveteen ja hellii ihoa aimolla annoksella hyaluronihappoa. Sitten sarja alkoi hiljalleen kasvaa. Nyt viimeisimpien uutuuksien joukossa on ilmestynyt kaksi silmänympärysvoidetta, joista toinen on jotain todella erityistä: *Eye Plump Overnight Eye Cream

Olen silmänympärysvoiteiden suhteen todella nirso - ehkä jopa liiankin. Silmänalusiltani paistaa tummuus, jota korostaa ohuen ihon läpi kuultavat sinivihreät verisuonet. Niistä johtuen silmänaluseni näyttävät aina tummilta, vaikka olisin herännyt uuteen päivään täydellisesti levänneenä. Turvotuksesta en juuri kärsi, mutta tummuuden vuoksi vaadin, että silmänympärysvoide on tehokas. En myöskään tykkää mistään aivan ohuista litkuista, vaan haluan silmänympärysvoiteen olevan sopivan täyteläinen, mutta silti imeytyvän nopeasti. 




*BYBI Beautyn Eye Plump Overnight Eye Cream antaa jo raaka-aineiltaan odottaa paljon. Hyaluronihapon ja parsakaalin siemenöljyn lisäksi se nimittäin sisältää bakuchiolia! Kyllä, juuri sitä raaka-ainetta, joka on lempeämpi vaihtoehto retinolille, mutta silti supertehokas. Jos et ole Bakuchiolista aiemmin kuullut, suosittelen lukaisemaan tämän postauksen, jossa kerron BYBI:n Bakuchiol-boosterista. Siinä vasta tuote, jossa on tehoa! 

Saattaa olla, että tämän uutuus silmänympärysvoiteen salaisuus piilee juurikin bakuchiolissa. Tämä on nimittäin poikkeuksellisen tehokas tapaus, etenkin, jos ottaa huomioon, että tuotteen hinta on vaivaiset 24,90 euroa! Retinolipitoiset anti-age-silmänympärysvoiteet kustantavat nimittäin normaalisti huomattavasti enemmän. 80-100 euroakaan ei välttämättä riitä.

Eye Plump Overnight Eye Cream on koostumukseltaan juuri sopivan täyteläinen ja imeytyy kuin unelma. Se kiinteyttää, mutta ei kuitenkaan saa ihoa kiristetyn tuntuiseksi, mikä itseäni häiritsisi. Se lunastaa silottavat ja kohottavat lupaukset uudistaen ihoa yöaikaan. Tunnustan, että olen käyttänyt tätä myös päivisin, vaikkakin juuri bakuchiolin vuoksi voide toimii parhaiten öisin. Tuotteen voi tilata *House of Organicilta täältä.




BYBI Super Greens Purifying Face Mask syväpuhdistaa tukkeutuneen ihon


Toinen uutuus, jota olen silmänympärysvoiteen ohella käyttänyt viime viikot varsin aktiivisesti, on *BYBI Beautyn Super Greens Purifying Face Mask. Tuttavallisemmin tuotetta voisi kutsua spirulina-savinaamioksi. Keltaiseen tuubiin sisältyy paitsi kirkastavaa ja syväpuhdistavaa valkosavea, myös tomaattia, jojobaa, parsakaalia ja spirulinaa, josta naamio saa värinsä. Lisämainintana kerrottakoon, että naamion sisältämä valkosavi tuotetaan paikallisesti Englannin Cornwallissa, jossa BYBI:n tuotteet valmistetaan. 

Raaka-aineisiin lukeutuu myös vihreää teetä ja teepuuöljyä, jotka ovat molemmat erittäin hyödyllisiä tukkeutuneen ihon hoidossa ja yhtä lailla epäpuhtauksien ehkäisemisessä. Stressaantunut iho nauttii tämän keltaisen purkin sisällöstä varmasti, sillä se on ihanan tasapainottava, rauhoittava ja kirkastava, mutta ei missään nimessä kuivata ihoa. Ensimmäinen tuubini alkaa kohtaa olla tyhjillään ja tulen varmasti hankkimaan uuden. Hintaa *naamiolla on vain 23,90 euroa.





Suojakertoimellinen luonnonkosmetiikan päivävoide ja korjaava proteiiniyövoide


Luonnonkosmetiikasta on ollut haastavaa löytää päivävoidetta, jossa olisi korkea aurinkosuojakerroin. BYBI ratkaisi ongelman tuomalla viime vuoden puolella valikoimaansa jopa *SPF30 sisältävän päivävoiteen, joka on sarjan kaikkien tuotteiden tapaan 100% luonnollinen ja vegaaninen. Ei siis synteettisiä aineosia, ei eläinperäisiä aineosia, eikä tietenkään myöskään eläinkokeita missään vaiheessa tai missään muodossa. 

Suojakertoimelliset päivävoiteet ovat yleensä aika paksua ja jähmeää tavaraa, mutta BYBI ilahduttaa siinäkin: *Day Defence SPF30 kasvovoide on yllättävän kevyt ja imeytyy ihoon nopeasti. Se ei myöskään jätä kasvoja valkoisiksi tai tahmaista pintaa. Tuubi on valmistettu sokeriruo'osta ja ympärillä oleva pahvipakkaus on 100% kierrätettävä. Tuote on koralliystävällinen ja sen sisältämä ei-nano sinkkioksidi suojaa ihoa UVA/UVB-säteiltä. 




Mitä tulee yövoiteisiin, klementiinin hedelmäuutteeseen ja aprikoosin siemenöljyyn pohjautuva *BYBI Beautyn Night Nutrition yövoide on todellista herkkua iholle! Vitamiinipommi rakentuu vadelman, kauraöljyn, kaalin, sheavoin ja mangon sekoituksesta, josta ei ole unohdettu parsakaalia tai porkkanaa. Ja ajatelkaa, vesi on raaka-ainelistalla vasta numero 13! Sitä ennen voi vain ihastella, miten paljon ravitsevia raaka-aineita yövoide pursuaa. Tässä on ehdottomasti yövoide kohdillaan ja Eye Plump -silmänympärysvoiteen ohella tämä pääsee BYBI:n TOP3 parhaan tuotteen joukkoon. Minä ainakin olen myyty!

Plussaa myös pakkauskoosta, sillä tuubi on jopa 60ml. Se kannattaa huomioida myös hintaa vilkaistessa, vaikkakaan en pidä tätä voidetta missään nimessä ylihinnoiteltuna, kun huomioi kaikki sen sisältämät raaka-aineet ja sen, että voide ei pohjaudu veteen. Uskallan suositella tätä niin pintakuivalle sekaiholle kuin atooppiselle ja kuivallekin iholle. *Night Nutrition -proteiiniyövoide ei tuki ihoa, vaikka olisi epäpuhtauksia, kuten itselläni. Se ei myöskään sisällä eteerisiä öljyjä. Tuoksu on todella mieto, jossa saattaa erottaa häivähdyksen porkkanaa tai parsakaalta. Kaikissa tämän postauksen BYBI-tuotteissa on muutenkin todella vähäinen, lähes olematon tuoksu.

Kirkastavan ja kosteuttavien kasvovesien ystäville vinkkaan myös BYBI:n uutuuksiin tupsahtaneesta *Day Glow -kasvovedestä, joka on omiaan väsyneelle ja samealle iholle. Toisin kuin voisi luulla, sen koostumus on täyteläistä ja muistuttaa enemmän hoitovettä, joten se todella sopii jokapäiväiseen käyttöön myös kuivaihoiselle. AHA-hapoista se sisältää kaikkein lempeimpänä tunnettua maitohappoa, joka kuorii ihoa kevyesti. 

Jos siis kaipaat väriä arkeen ja tehoa ihonhoitorutiineihin, BYBI on edullisena ja 100% luonnollisena sarjana varsin oiva valinta. Suosittelen etenkin bakuchiolia sisältävää *silmänympärysvoidetta, *spirulina-savinaamiota sekä korjaavaa *proteiiniyövoidetta - siinä on nimittäin toimiva kolmikko, joihin ei taatusti satsaa turhaan!

BYBI Beauty-tuotevalikoiman löydät *House of Organicilta täältä.


Millä perustein sinä valitset kosmetiikkaa kaappiin? Vetoaako värikkäät purkit?











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!