KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - LEHTIKUNINGAS 


Vuosi sitten kohtasimme jotain uutta ja odottamatonta. Luulimme sen mullistavan maailmaa vain hetkeksi, olevan ohimenevää, kuten kuin moni muukin asia elämässä. Se jäi kuitenkin leijailemaan yllemme, ravisuttamaan jokaista meistä niin, että varmasti muistaisimme: mikään ei koskaan ole itsestäänselvyys.


Viimeisin vuosi on ollut monelle meistä yksi raskaimpia. Maailmaa mullistaneen koronan lisäksi oma elämä on kulkenut rinnalla pienine ja suurine arjen haasteineen, joita ei ole voinut laittaa taukotilaan. Elämää ei ole voinut pysäyttää, vaikka maailma on tuntunut pysähtyneen. Tiimalasin hiekka on silti jatkanut valumistaan.

Korona on laittanut karusti kohtaamaan kaiken sen, mikä ei ole aiemmin tuntunut tärkeältä. Ne asiat, joita on haudutellut sisällään jo pidempään ja joiden käsittelemisen on ajatellut odottavan parempaa hetkeä. Oli sitten kyse yksinäisyyden kokemisesta, parisuhdeongelmista, työ- tai ystävyyssuhteista, poikkeuksellinen ajanjakso on moninkertaistanut tunteet ja nostanut ne kaikki yksitellen pintaan, halusi tai ei. Jos arki ennen koronaa tuntui tylsältä, monimutkaiselta tai jopa raskaalta, miltä se tuntuu nyt? 


Uppoudu hyviin tarinoihin - lukeminen on helppo tapa parantaa elämänlaatua


Kaikilla meillä on elämässä omat ilonaiheemme. Voimavarat, joiden avulla jaksamme eteenpäin. Asioita, joihin tukeudumme, kun on erityisen vaikeaa. Poikkeustilanteen mukanaan tuomien rajoitusten myötä osa niistä on kuitenkin saatettu viedä pois. On täytynyt etsiä uusia voimavaroja tai soveltaa saadakseen pitää haluamansa. Nauttia siitä, mistä ennen nautti. 

Itselleni voimaa on antanut musiikin ja ulkoilun lisäksi lukeminen ja hyviin tarinoihin uppoutuminen. Aamusmoothie on maistunut paremmalta lehden kera ja raskaan päivän päätteeksi olen kääriytynyt viltin alle ja paennut hetkeksi toiseen maailmaan. Paikkaan, jossa ei ole koronaa. Tarinoiden pariin, jotka ovat antaneet jännitystä, rakkautta tai toivoa, tilanteesta ja lukemisesta riippuen. 




Lukeminen on helppo tapa parantaa elämänlaatua. Lehtien parissa voi inspiroitua artikkeleista, joissa sukelletaan kevään uutuuksien pariin - aivan kuten ennen koronaakin. Elämänmakuiset tarinat voivat tuoda toivoa ja rohkaisua oikeisiin hetkiin. Kosmetiikka- ja muotivinkit saattavat olla juuri sitä kaivattua "hömppää", jota tässä ajassa tarvitsee ja joka pitää pinnalla, kun korona-aalto yrittää kaapata matkaansa ja synkistää mielen. Lukeminen on edelleen asia, joka antaa arkeen paljon. Sitä ei onneksi voi viedä meiltä pois.


Lehtikuninkaan valikoimasta tilaat lehdet edullisesti ilman puhelinmyyntiä 


Mikäli haluat sisällyttää arkeesi inspiroivia ja elämänmakuisia lukunautintoja, suosittelen vierailemaan Lehtikuninkaan sivustolla, josta löydät Pohjoismaiden suurimman lehtivalikoiman. Kaikki lehdet ovat saatavilla edulliseen kampanjahintaan niin Tiede- ja historialehdistä Aku Ankkaan kuin suosituimmista naistenlehdistä eläimiin ja luontoon. Eikä toki urheilua tai ulkomaisia lehtiäkään ole unohdettu! 

Edullisten hintojen lisäksi arvostan Lehtikuninkaassa eniten sitä, että he eivät koskaan tee puhelinmyyntiä. Kestotilauksia ei myöskään tarvitse säikähtää, sillä tilausvahvistuksessa saa aina helpot ohjeet tilauksen perumiseen, jonka voi tehdä tarjousjakson päätyttyä, jos siltä tuntuu. Lehtikuninkaan valikoimasta löytyy runsaasti myös määräaikaisia tilauksia. 

Naistenpäivän kampanjan tarjouksista löydät mm. Kotiliesi-, Anna-, Deko-, Viva- ja Seuralehdet, joissa kaikissa on sama tarjous (29,90€) sekä tilaajalahjana silkkityynyliina. 

Lehtikuninkaan sivustolle pääset selailemaan lehtiä tästä


Mistä sinä olet saanut voimaa poikkeusaikoina? 











Ei kommentteja

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!