KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - ALPA



Vielä muutama vuosi sitten en juuri vilkaissut vaatteen materiaalia, kun hankin uusia vaatteita. Minulle oli tärkeintä se, miltä vaate näytti ja tuntuiko se mukavalta päällä. Jos väri ja malli miellyttivät, istuvuus ja hinta olivat seuraavat huomionarvoiset seikat. En tietoisesti etsinyt halpaa, mutta toki hinta vaikutti ostopäätökseen. Laatua olin suosinut jo pitkään, mutta ollut enemmänkin merkkiuskollinen sen sijaan, että olisin kiinnittänyt huomiota materiaaliin ja sen kestävyyteen. Jos oma budjetti jousti, vaatteen ulkonäkö ja istuvuus ratkaisivat aina lopullisen ostopäätöksen - materiaalista viis.





Joka syksy rakastuin palavasti neuleisiin - ja rakastun yhä edelleen. Erona on kuitenkin se, että värin, mallin, istuvuuden ja hintalapun lisäksi ostopäätökseeni vaikuttaa nykyään merkittävästi juuri se asia, jolla ei ennen ollut väliä: vaatteen materiaali. Ja niin ihanaa kuin olisikin sanoa, että olen alkanut valveutuneeksi kuluttajaksi tuosta noin vain, on tämäkin läksy opittu elämässä kantapään kautta. Opin nimittäin materiaalin merkityksen siten, että jouduin jatkuvasti luopumaan. Mutta mistä?





Kestäviä hankintoja - materiaali vaikuttaa oleellisesti vaatteen pitkäikäisyyteen


Vuosien saatossa huomasin tutun kaavan toistuvan: Olin edellisenä syksynä ja talvena hankkinut useita ihania erivärisiä neuleita. Rakastunut niiden pehmeyteen, muhkeuteen ja lämmittävyyteen. Iloinnut väreistä, malleista ja istuvuudesta. Mutta aina lopulta joutunut kohtaamaan saman tosiasian: seuraavana talvena vaate oli jo niin nukkaantunut, että se näytti siltä kuin se olisi ollut käytössä vuosia. Vaate jouti kiertoon ja olin taas neulekaupoilla. 

Ei sillä, etteikö olisi kiva välillä ostaa jotain uutta. Etenkin syksyisin minussa herää sellainen pieni uudistumisen kipinä, joka saa etsimään kaappiin pientä täydennystä. Pyrin kuitenkin tekemään aina uudet hankinnat sillä silmällä, etten jo entuudestaan omista samanväristä vaatetta ja vaatekappale olisi helposti yhdistettävissä toiseen. Monikäyttöisyys on aina etu. Haluan myös nähdä itseni käyttävän vaatetta vuosia. Mutta se ei tietenkään onnistu, jos vaate jo seuraavana talvena näyttää kulahtaneelta. 

Tutun syklin toistuttua tarpeeksi monta kertaa oli siis todettava: materiaali vaikuttaa oleellisesti vaatteen pitkäikäisyyteen. Se oli hetki, kun tajusin, että haluan korvata akryylineuleet jollain muulla. Jollain kestävämmällä, josta voisin nauttia myös seuraavana talvena - ja sitäkin seuraavana ja ehkä vielä sitäkin seuraavana. Johon voisin rakastua hyvällä omallatunnolla ja johon voisin myös satsata hyvällä omallatunnolla. 





Alpakan villa on materiaalina sileä, hengittävä ja kestävä valinta


Alpakan villaa kuvaillaan yhdeksi maailman upeimmista luonnonkuiduista. Se on ominaisuuksiltaan jopa niin ainutlaatuinen, että sitä tituleerataan usein "kuninkaiden kuiduksi". Se on sileä, lämmin ja hengittävä. Sileä tuntuma selittyy sillä, että siinä ei ole muille villoille tyypillistä suomumaista rakennetta. Alpakan villa on jopa siinä määrin sileä, että kädellä kokeillessa materiaali tuntuu jopa hieman liukkaalta. Osa saattaa erottaa villassa jopa hienoisen kiillon. Niin tai näin, eroaa alpakan villa selkeästi muista villoista ja hylkii myös erittäin tehokkaasti likaa. Sille riittää siis usein vain tuuletus käyttökertojen välissä. 

Alpakka on yksi lämpimimmistä villamateriaaleista


Me, jos ketkä, Pohjoismaissa tiedämme, että talvet voivat olla hyvinkin kylmiä. Siksi kai vuosittain neuleita niin paljon haalitaankin - siinä toivossa, että pysytään lämpimänä, näytti mittari mitä tahansa. Itselleni tulikin yllätyksenä, että alpakan villa on yksi lämpimimmistä villoista. Se johtuu siitä, että alpakan villan kuidussa on ilmataskuja, jotka tekevät siitä erinomaisesti lämpöä eristävän. Ehkä siksi myös näiden kuvien ottohetkellä pysyin lämpimänä, vaikka hyytävä tuuli muistutti, että eletään jo marraskuuta. Vaikka täällä etelässä ei lunta vielä olekaan, mittarin lukemat kyllä laskevat ja aamut ovat koleita. Neuleisiin saa siis todellakin kietoutua oikein kunnolla! 





Kotimainen Alpa valmistaa vastuullisesti alpakan villasta laadukkaita neuleita


Tunnetuin kotimaisista alpakkaneuleiden valmistajista on monelle Alpa. Vuonna 2012 perustetun kotimaisen yrityksen päätuotteena toimivat nimenomaan alpakan villasta valmistetut laadukkaat, pehmeät ja vastuullisesti tuotetut neuleet sekä asusteet. Yrityksen perustajat ihastuivat Etelä-Amerikan matkallaan alpakan villasta valmistettuihin villapaitoihin niin suuresti, että Alpa sai alkunsa. Nykyään tuotteita saa kätevästi ostettua joko Alpan omasta liikkeestä Jyväskylästä tai jälleenmyyjiltä. Myös verkkokaupassa tuotteille tarjotaan 100% tyytyväisyystakuu ja reilun mittainen palautusoikeus.

Huolellisen suunnittelun ja vaatteiden koekäytön myötä saavutettu korkea laatu heijastuu myös korkeaan asiakastyytyväisyyteen: Alpan tuotteet saavat keskimäärin asiakasarviona jopa niinkin korkeat pisteet kuin 4,7 / 5. Kaiken lisäksi Alpa tarjoaa tuotteilleen vieläpä korjauspalvelun sekä second hand-palvelun, jossa se ostaa asiakkailtaan omat käytetyt neuleensa lahjakorttia vastaan ja myy ne sitten uudelleen eteenpäin. Tämä jos jokin on ihailtavaa! 

Onko alpakka vastuullinen ja eettinen valinta?


Alpan kauniita ja ajattomia neuleita ihastellessaan voi monelle valveutuneelle kuluttajalle herätä kysymys: miten on vastuullisuuden laita? Onko alpakan villa eettinen valinta? 

Ilokseni voinkin kertoa, että Alpa on yksi niistä suomalaisista yrityksistä, jonka tuotanto on hyvin läpinäkyvää. Kaikki tieto on haluttu tuoda selkeästi kuluttajan saataville siksi, jotta jokainen Alpan neuletta harkitseva voisi olla varma siitä, että suomalainen neulebrändi todella toimii eettisten ja ekologisten arvojensa mukaisesti.





Alpan pipot neulotaan Suomessa ja neulevaatteet valmistetaan Liettuassa kahdessa eri tehtaassa, jotka ovat molemmat perheyrityksiä. Liettua on valikoitunut tuotantomaaksi siksi, että sieltä löytyy paitsi muotoonneulottujen vaatteiden valmistukseen tarvittava tuotantokapasiteetti ja ammattitaito, on se samalla matalan riskin tuotantomaa, jossa maan lait suojelevat työntekijöiden oikeuksia. Tehtaiden kanssa yhteydenpito on jatkuvaa ja ne pitävät työntekijöistään huolta. Itse asiassa toinen Alpan valitsemista tehtaista on jopa palkittu hyvistä työolosuhteistaan sekä luomistaan neuleinnovaatioista. Alpan sivuilta voit lukea vastuullisesta tuotannosta lisää täältä

Mitä tulee alpakan villan eettisyyteen, on alpakka aina mulesing-vapaata ja keritseminen tärkeä osa niiden hoitoa. Alpan ostama alpakan villa tulee vastuulliselta perulaiselta toimittajalta, jonka kanssa Alpa on tehnyt yhteistyötä jo Alpan perustamisesta lähtien. Alpakka on myös Etelä-Amerikan Perussa hyvin tärkeä ja kunnioitettu eläin, joka kantaa miltei "kansalliseläimen" asemaa. 

Kutittaako alpakan villa ihoa?


Yksi asia, jota varmasti varmasti moni pohtii ja mitä itsekin pohdin kaikkein eniten ennen tilaamieni Alpa-neuleiden vastaanottamista oli se, että kutittaako alpakan villa. Olen yleensä vältellyt 100% villaa olevia neuleita siksi, että en ole yksinkertaisesti voinut pitää niitä, koska ne kutittavat ihoa. Koska kuitenkin tätä nykyä vältän akryylineuleiden ostamista, ovat ostamani neuleet monesti olleet vaikkapa 50% villaa ja loppuosa on ollut puuvillaa, polyamidia tai jotain muuta villasekoitetta.

Alpa käyttää tuotteissaan neljää eri lankalaatua, joista yleisin on Fine Special Alpaca. Siitä valmistetaan esimerkiksi pidemmät Chilly-neuleet. Niitä voi hyvin käyttää myös mekon tapaan vaikkapa pidempien saappaiden kanssa. Muut Alpan käyttämät lankalaadut ovat Baby Alpaca, Premium Baby Alpaca sekä Royal Alpaca, joista viimeisin on kaikkein korkealaatuisin ja hienoin alpakkakuitu. 

Nimestään huolimatta "Baby Alpaca" ei lankalaatuna tarkoita sitä, että villa olisi alpakkavasasta, vaan se kuvastaa ainoastaan hienompaa ja pehmeämpää materiaalia - sitä "vauvanpehmeyttä" mitä esimerkiksi monen kasvovoiteenkin kuvaillaan iholle tuovan. Esimerkiksi kuvissa päälläni oleva ihastuttava oliivinvihreä Sunset-neule on 70% Premium Baby Alpacaa ja 30% Mulberry-silkkiä. Olkapäiltä lähtevä kevyesti läpikuultava kaunis pitsineulos ulottuu yläselkään ja neule on ihanan keveä päällä - eikä kutita! Sunset-neuletta on saatavana myös mustanharmaana ja hiekanvärisenä beigenä. Neule on niin ohut, että se menee mainiosti myös osana juhlavampaa asua. Itselläni on neuleesta koko M, jonka koin juuri sopivan väljäksi ja kauniisti laskeutuvaksi. 





Alpan luonnonvalkoinen Moment-neule on Sunset-malliin verrattuna selkästi jämäkämpi, mutta ah, niin ihanan muhkea päällä! Yksinkertaiseen ja ajattomaan neulemalliin tuo trendikkään silauksen kevyesti puhvimaiset hihansuut, joista itse pidän kovasti. Tämä neule on hieman reilumpaa mallia, mutta itse valitsin silti M-koon, koska halusin neuleen olevan rento päällä. Alpalle ominaisen muotooneulotun mallin vuoksi neuleessa on kauniit ja kestävät saumat, minkä ansiosta se ei purkaudu sauman pettäessä. Se tekee neuleesta myös pitkäikäisemmän. Alpakan villan pitkäkuitusuutta on puolestaan kiittäminen siitä, että neuleet kestävät hyvin nukkaantumatta.

Vaikka Alpan sivuilla kerrotaankin neuleen pehmenevän parhaimmilleen ensimmäisten käyttökertojen myötä, olin hyvin yllättynyt siitä, että 100% alpakan villaa oleva Moment-neule ei silti tunnu kutiavalta paljasta ihoa vasten enkä tarvinnut alle toista paitaa tai toppia. Nämä kaksi neuletta tulevat siis varmasti olemaan tulevan talven aikana kovassa käytössä ja mikä parasta: säilymään myös tuleviin vuosiin! Eikä alpakan villa ole hengittävyytensä ansiosta kesälläkään huono valinta: materiaali siirtää kosteutta muita villakuituja tehokkaammin, joten se ei lämpimässäkään säässä tunnu tukalalta tai liimaudu ihoon kiinni.

Suosittelen siis ilolla tutustumaan Alpan ihanaan valikoimaan, kun etsit laadukasta ja pitkäikäistä neuletta, joka pitää lämpimänä! 


Onko sinulle vaatteen materiaalilla väliä? Entä onko Alpa tuttu?








4 kommenttia:

  1. Kiitos - tämä postaus tuli juuri tarpeeseen!

    Tuo oliivinvihreä neule on todella kaunis ja väri sopii sinulle täydellisesti. ��

    - Nora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nora! Ja ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta! <3

      Poista
  2. Tilasin just ihanan mekon Alpalta, en malttaisi odottaa että tulee 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa! Toivotaan, että pääset pian käyttämään uutta mekkoasi! <3

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!