KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NORDIQ NUTRITION

Postaus sis. *mainoslinkkejä

Lopetin e-pillerit vajaat 5 kuukautta sitten. Moni on kysellyt liittyikö asiaan mahdollisia vauvahaaveita, mutta se olisi ihan oma aiheensa ja ehkäpä siitä vielä erillisen postauksen kirjoitankin. Siis siitä, haluanko lapsia ja miltä tuntuu, kun 35 ikävuoden rajapyykki häämöttää edessä. Kaikki me naiset tiedämme, mitä se tarkoittaa. Äitini on ikävä kyllä jaksanut muistuttaa minua asiasta haluamattani jo ikuisuuden, kuinka olen vanha ensisynnyttäjäksi ja niin edelleen.

E-pillerien lopettamista olin miettinyt jo pitkään. Pääasiallinen syy, miksi söin niitä, oli ehkäisyn lisäksi aina ollut kivuliaat kuukautiset. Minä nimittäin en tule kuukautisten aikaan toimeen ilman kipulääkitystä tai muuten en pääse sängystä ylös. Alavatsaan sattuu niin, että kipu on aivan sietämätöntä. Siksi olenkin aina joutunut syömään Panadolia tai Buranaa aivan järkyttäviä määriä päivässä. Jokainen voi päässään laskea millainen särkylääkemäärä siitä kertyy, jos kolmen viikon välein syö 7-8 päivää särkylääkkeitä pahimmillaan jopa 4 kertaa päivässä. E-pillerien avulla pystyin pitämään kuukautiset harvemmin ja niiden kestokin rajoittui vain 3-4 päivään. 




Totta puhuen pelkäsinkin eniten e-pillerien lopettamisen seurauksena tulevia kuukautiskipuja. Kestäisinkö jatkuvaa särkylääkerumbaa reilun kolmen viikon välein? Kestäisikö kroppani? Edes hormonaalinen akne ei pelottanut niin paljoa - vaikka tänään on taas niitä päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähän. Hormonaalisen aknen kanssa taistelu on kuitenkin aihe erikseen, josta olen blogissa ja Instagramissa jo muutamaan otteeseen avautunutkin.

En kuitenkaan ikinä olisi uskonut, että kivuttomat kuukautiset ovat mahdolliset. En, vaikka NORDIQ Nutritionin Female Complex siihen helpotusta lupailikin. Naisille suunniteltu täysin luonnollinen yhdistelmätuote, joka lupaa tasapainottaa naisen hormonitoimintaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Olin kuitenkin täydellinen testikokelas, kun lopetin e-pillerien käytön, ja halusin testata, toimisiko ravintolisä oikeasti PMS-oireisiin ja kivuliaisiin kuukautisiin.

NORDIQ Nutrition Female Complex - naisen hormonitoiminnan tueksi

Jos sanon suoraan, niin onhan näitä nähty. Siis kaikenlaisia ravintolisiä, joilla riittää lupauksia laidasta laitaan. Vaikka suosin NORDIQ Nutritionin ravintolisiä jo kolmatta vuotta, en siltikään uskaltanut odottaa Female Complexilta liikoja. Aloitin syömään yhden kapselin joka ilta ennen nukkumaanmenoa pari viikkoa ennen pillerien lopetusta. Kuukautisten alkaessa pelkäsin tietenkin kipujen tulevan päälle, enkä uskaltanut olla ottamatta särkylääkettä ennakkoon. Kipuja on nimittäin vaikea saada pois siinä vaiheessa, kun ne ovat niin sanotusti jo päällä. Siksi olen aina aloittanut särkylääkkeiden syönnin päivää ennalta, jotta siinä vaiheessa kun kuukautiset alkavat, en tunne kipua ja pystyn niin sanotusti elämään normaalisti.

Ensimmäiset kuukautiset pillerien lopetuksen jälkeen olivat selkeästi runsaammat ja myös kestivät pidempään. Olin kuitenkin sanoinkuvaamattoman yllättynyt siitä, että söin ainoastaan KAKSI särkylääkettä kokonaisen viikon aikana. Normaalisti määrä olisi ollut vähintään kolme särkylääkettä PÄIVÄSSÄ! Vatsan seutu oli kyllä arempi, mutta kipujen muoto oli jollain tapaa muuttunut. Aistin todella selvästi sen, että kuukautiset olivat meneillään ja jotain kehossa tapahtuu, mutta en kärsinyt. Tuolloin olin käyttänyt Female Complexia päivittäin noin kolmisen viikkoa. En kuitenkaan uskaltanut vielä huokaista helpotuksesta seuraavien kuukautisten suhteen.






Nyt tilanne on kuitenkin se, että pillerien lopettamisen jälkeen minulla on ollut vähintääkin 5 kertaa normaalit kuukautiset. Niiden kesto on ollut 6-8 päivän luokkaa ja ne ovat olleet runsaammat. Hulluinta on kuitenkin se, että en ole tarvinnut kuukautisten aikana yhtä ainoatakaan särkylääkettä! Jo pelkästään sen sanominen tuntuu uskomattomalta, koska en olisi uskonut, että kivuttomat kuukautiset ovat mahdolliset - ainakaan minulle. Olen 12-vuotiaasta saakka kärsinyt kivuliaista kuukautisista, enkä muista ainoatakaan ajanjaksoa, jolloin kuukautiset olisivat olleet näin "helpot". Mikään muu ei ole muuttunut, paitsi että olen lopettanut e-pillerit ja käyttänyt *Female Complexia yhtäjaksoisesti jo 5 kuukautta.

Mitä Female Complex sitten sisältää? 

Female Complex on hormeettinen sekoitus adaptogeenisiä kasveja. Koska sanat "hormeesi" ja "adaptogeeninen" kuulostivat itsellenikin alkuu heprealta, avaan termejä sen verran, että NORDIQ Nutritionin sivuilla selitetään hormeesi yksinkertaistetusti siten, että ulkoinen tai sisäinen ärsyke aktivoi kehossa positiivisen vasteen, kuten parantuneen vastustuskyvyn tai elinvoiman lisääntymisen. Esimerkiksi avantouinti, saunominen, auringonvalo, kuntoilu tai paastoaminen voivat käynnistää hormeesin. Oleellisinta on kuitenkin "annoksen koko", sillä samaisten ärsykkeiden hyöty kääntyy suurina annoksina jopa terveyttä vastaan. Hormeesi on siis elimistön altistamista stressitekijöille, mutta sopivissa määrin, jolloin se voi parantaa esimerkiksi vastustuskykyä. Myös rokotteiden toimintamekanismi perustuu hormeesiin, sillä siinä keholle annetaan pieni määrä ärsykkeitä, jotta elimistön omat puolustusmekanismit saataisiin aktivoitumaan.

Adaptogeenisilla kasveilla puolestaan tarkoitetaan elimistöä ja mieltä tasapainottavia kasveja. Yleensä nämä kasvit elävät haastavissa, jopa karuissa olosuhteissa, joihin ne ovat tottuneet mukautumaan eli adaptoitumaan. Adaptogeeneillä ei siis ole yksiselitteisesti piristäviä tai rauhoittavia vaikutuksia, vaan nimenomaan tasapainottavia. Ne siis adaptoituvat samalla lailla kuin kasvuolosuhteissaan, ympäristönsä mukaan. Siksi ne pyrkivät myös normalisoimaan elimistön tilaa aina sen hetkisen "tilan" mukaisesti haastavissa ja stressaavissakin elämäntilanteissa. Hormeettinen sekoitus adaptogeenisiä kasveja on siis tarkasti annosteltu määrä kasveja, jotka pyrkivät tasapainottamaan elimistön tilaa, mikä Female Complexin tapauksessa tarkoittaa naisen hyvinvointia ja hormonitoimintaa.

Yllä olevan valossa ei siis tunnukaan enää yhtään siltä, että *Female Complex yksinkertaisesti "sattuisi" toimimaan. Se vain yksinkertaisesti toimii, koska se on huolella suunniteltu toimivaksi. Esimerkiksi valmisteen sisältämää sarviapilaa käytetään Välimeren maissa menopaussin oireisiin, kun taas Dong Quaita hyödynnetään Aasian maissa tasapainottamaan kuukautiskiertoa. Female Complex on myös hyvä apu tasapainottamaan monesti iho-ongelmienkin taustalla olevaa endometrioosia. Koska koostumus on luonnonmukainen, elimistö pystyy hyvin hyödyntämään tuotteen tehoaineet. Tämäkään NORDIQ Nutritionin valmiste ei sisällä gluteenia, vehnää, maitoa, soijaa, hiivaa, säilöntäaineita, makeutusaineita tai minkäänlaisia keinotekoisia maku- tai väriaineita. Koostumus on siis täysin lisäaineeton ja täyteaineeton. Siksi NORDIQ Nutritionia aina suosinkin!

Minulta on kysytty myös mielialasta ja olenko huomannut siinä mitään eroa pillerien lopettamisen jälkeen. Yhden asian olen huomannut: olen nykyään rauhallisempi sellaisissa tilanteissa, jotka aiemmin olisivat saaneet minut samantien kiehahtamaan. Oli Female Complexilla sitten osuutta asiaan tai ei, kivuttomien kuukautisten vuoksi jatkan edelleen enemmän kuin tyytyväisenä valmisteen käyttöä. 


Female Complex toimii mm.

  • kuukautisoireisiin, kuten kivuliaisiin tai niukkoihin kuukautisiin
  • PMS-oireisiin ja niistä johtuviin mielialan vaihteluihin
  • vaihdevuosioireisiin, kuten hikoiluun ja mielialan vaihteluihin
  • hedelmällisyyden tukemiseen
  • hormonitoiminnan tukemiseen fyysisen, henkisen tai emotionaalisen stressin aikana


Tuote on saatavilla ympäristöystävällisessä lasipurkissa ja sopii kasvissyöjille ja vegaaneille. Yksi purkillinen sisältää 60 kapselia ja annostusohjeella (1 päivässä) purkki kestää käytössä noin 2 kuukautta. Purkin hinta 27,90 euroa. 

Saatavilla mm. Ruohonjuuresta, *TwistBe:ltä, *Hyvinvoinnin Tavaratalosta sekä tietenkin NORDIQ Nutritionin omasta verkkokaupasta, josta löytyy runsaasti tietoa brändistä ja muista tuotteista. 


Kokemuksia e-pillerien lopetuksesta tai kivuliaista kuukautisista? Entä onko NORDIQ Nutrition tuttu?











4 kommenttia:

  1. Tämä ei nyt enää ollut minun tuote, olen jo niin vanha :)
    Tätä olisin kyllä voinut testata vielä muutama vuosi sitten, kuulostaa hyvältä!
    Mukavaa maaliskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, etkä ole vanha! Ehkä vanhempi kuin minä, mutta et vanha :) Ja tämähän käy myös vaihdevuosioireisiin, jos ne tulevat joskus ajankohtaisiksi ja alkavat vaivaamaan. Tosi monikäyttöinen tuote tukemaan naisen hormonitoimintaa :)

      Poista
  2. Voi kun olisin niin monta kertaa halunnut kommentoida sun blogitekstejä, mutta jotenkin mulla on hirveitä vaikeuksia saada kommentteja läpi Google-tilillä tai anonyyminä :/ En tiedä, mikä tökkii, mutta kuinka monta kommenttia mulla on mennytkään taivaan tuuliin.. huoh. Jotenkin ilmeisesti blogipohja/blogger(?)pohja ei toimi Bloglovinin eikä Safarin kautta. Mulla sama ongelma siis ilmenee myös muissa ilmeisesti blogger-pohjaisissa blogeissa.

    Mutta! Täällä yksi joka huutaa kovaan ääneen, että hep. Kipu on lääkkeillä jokseenkin siedettävää, mutta kaikki sivuoireet huonovointisuudesta päänsärkyyn on sietämätöntä. Olin noin vuoden ilman pillereitä ja kokeilin hormonikierukkaa, mutta kun jalat lähtivät alta kivusta ja vuotopäivissä ei ollut mitään tolkkua, niin koin parhaaksi palata takaisin pillereihin. Vaihdoksesta myös iho rupesi oireilemaan eikä vieläkään noin 6kk aikana ole palautunut, mutta ainakin ne isommat kystiset pahkurat ovat hävinneet, onneksi. Eli paljon on ihmisiä pillereitä vastaan, mutta mun elämän laatua ovat kyllä parantaneet isosti. Vähän ehkä ohi aiheen, mutta voin todellakin kuvitella kuinka tyytyväinen olet ollut nyt, kun hormoni- ja särkylääkekuorma on vähentynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada sulta kommenttia pitkästä aikaa! Kiitos kun ongelmista huolimatta olit kärsivällinen ja näit kommentoinnin vaivan! <3

      Ymmärrän ihan täysin sua, kun sanot, että pillerit on parantaneet sun elämänlaatua. Mulla tää hormonaalin akne on välillä vetänyt mielen niin matalaksi, ettei mitään rajaa. Nyt alkaa kasvoissa onneksi jo puolen vuoden jälkeen vähän näppyrykelmät rauhoittua (koputan puuta), mutta kaulassa on sitten patteja sitäkin enemmän, samoin olkapäät ja selkä kukkii. Mietin vaan, että koskakohan tästä pääsee eroon, koska en haluaisi luovuttaa, vaan aion voittaa tän taistelun :D

      Jos jotain positiivista, niin onneksi ei sentään enää kuukautiskivuista tartte kärsiä ja särkylääkkeet on voinut jättää pois! Jes :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!