Seuraa sähköpostitse


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - LEHTIKUNINGAS


Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Ensimmäisen kerran YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin vuonna 1975. Se tarkoittaa, että tänään on virallisesti 45. naistenpäivä, vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon periaate onkin vahvistettu YK:n peruskirjassa jo vuonna 1945. 

YK-liiton sivuilta voi lukea karuja faktoja siitä, kuinka maailmassa kuolee vuosittain lähes 47 000 naista vaarallisen abortin seurauksena tai kuinka yli 40% suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään. Surullisten ja muutosta kaipaavien faktojen sijaan halusin kuitenkin tänään muistuttaa meitä naisia (ja naiseksi itsensä kokevia) siitä, miksi on myös ihanaa olla nainen. Tässä siis humoristisessa mielessä kootut 10 kohtaa, jotka kannattaa lukea pilke silmäkulmassa, ottamatta listausta liian vakavasti - kuten ei elämää ylipäätänsäkään.

Postauksen lopusta löydät myös naistenpäivän arvontavinkin liittyen naistenlehtiin! 



10 syytä, miksi on ihanaa olla nainen


1. Naisena saa sanoa "se on ok", vaikka tarkoittaa päinvastaista. Koska meillä naisilla on ihan oma kieli. Siitä ei kuitenkaan valitettavasti järjestetä kuin tosielämän oppitunteja, joista arvosanat lätkäistään tositilanteissa - varsinkin silloin, jos toinen osapuoli ei satu ymmärtämään asiaa oikein. 

2. Naisena saa kantaa tiiliskiven painoista käsilaukkua, joka on täynnä kaikkea tarpeellista - ja vähemmän tarpeellista. Koska eihän sitä koskaan voi tietää, jos tarpeeton osoittautuukin tarpeelliseksi! Kaikkeen pitää aina olla varautunut. Siksi koko omaisuuden mukana raahaaminen on ihan ok, jopa suotavaa.




3. Naisena on ok, ettei aina tiedä mitä haluaa. Kunpa tietäisikin! Onneksi jotkut asiat voi hyvin päättää vasta viime tipassa. Ja ainahan saa muuttaa mieltään...

4. Naisena saat omistaa 10 huulipunaa - tai vaikka 50. Kuka määrää sen, mikä on maksimi? Meillä naisilla on lupa käyttää aikaa laittautumiseen. Meillä on lupa näyttää hyvältä. Samalla meillä on lupa olla laittautumatta, jos siltä tuntuu. Saamme tehdä kuten itse haluamme - koska olemme naisia.




5. Naisena on ok, ettei aina tiedä mitä laittaa päälle. Sekin on ok, ettei aina "löydy" päälle pantavaa! Lähes jokainen nainen on kokenut saman arjen tuskan, joten hengenheimolaisia löytyy varmasti. Nostatko sinäkin kätesi ylös tässä kohtaa?

6. Naisena ansaitset hemmottelua. Kyllä miehetkin ansaitsevat, mutta naisten hemmottelu on erilaista. Meillä on kaikki se naisten oma hömppä, johon voimme hyvällä omallatunnolla uppoutua. Ja eikös se juuri olekin parasta! Ihan sama mitä muut siihen sanovat.




7. On ok, että toisena hetkenä naurat, toisena itket - koska olet nainen! Meillä on oikeus mielialanvaihteluihin. Koska hormonit ja naiseus teettävät sitä. Sillehän ei vaan voi mitään - tai vaikka voisikin, joskus voi antaa tunteiden viedä. Eikös se ole naisen oikeus?

8. Naisilla on jotain mitä miehillä ei ole: naisen vaisto. Se kertoo yhtä sun toista. Ja tietenkin naisten mukaan se osuu lähes aina oikeaan. Siispä oppitunti numero 1: Älä koskaan kyseenalaista naisen vaistoja!

9. Saat olla juuri sellainen nainen kuin olet. Kyllä, sinulla on siihen oikeus. Kukaan ei määrittele, millainen sinun tulisi olla. Ole siis rohkeasti sinä. Erilaisuus on rikkautta!




Ja ehkä se tärkein meistä jokaiselle:

10. Me naiset pystymme mihin tahansa - kyllä, sinäkin. Usko siis itseesi. Vaikka välillä elämä tuntuisi risukasoissa rämpimiseltä, aina lopulta sieltä kuitenkin noustaan. Meistä on mihin vain! 


Naistenpäivän arvonta Instagramissa - voita lahjakortti Lehtikuninkaalle!

Näin naistenpäivänä haluan myös muistuttaa pitkäaikaisesta yhteistyökumppanistani Lehtikuningas.fi, joka tarjoaa monia ihania naistenlehtiä edullisempaan hintaan - ilman puhelinmyyntiä. Jos siis haluat hemmotella itseäsi tai sinulle tärkeää ihmistä, kurkkaa Lehtikuninkaan valikoima, joka sisältää yli 1000 eri vaihtoehtoa aina tutuimmista aikakausilehdistä lähtien myös ruotsin- ja englanninkielisiin lehtiin. Hinnat ovat vähintään -50% edullisempia normaalihintoihin verrattuna, osa jopa huimat -90%. Ja tilauslahjan saa toki valita mielensä mukaan kaupan päälle! 

Instagramin puolella arvon yhteistyössä Lehtikuninkaan kanssa 30 euron lahjakortin, jonka voi käyttää Lehtikuninkaan valikoiman ennakkomaksettaviin lehtiin, joita pääset selaamaan täällä. Joukosta löytyy muun muassa Kauneus & Terveys, Trendi, Apu, Eeva, Voi Hyvin, Tieteen kuvalehti, Maku, Seiska, Cosmopolitan - ja monta muuta vaihtoehtoa!

Osallistu siis arvontaan Instagramin puolella täällä.

Oikein ihanaa naistenpäivää juuri sinulle! 












Kuvat minusta: Charlotta Eve, edit: minä.

Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa!