Tuotteet pr-malleja. Postaus sis. *mainoslinkkejä. 

Nudesävyt jatkavat voitonkulkuaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sillä olen aina pitänyt nudesävyistä, niin kynsillä kuin huulilla. Totuttelemista oli enemmän aikoinaankin siinä, että oppisin käyttämään huulilla joitain intensiivisempiäkin sävyjä enkä vain kaikkein luonnollisimpia punia. Esimerkiksi punainen huulipuna on vaatinut itseltäni aikamoista mukavuusalueelta poistumista. Nudesävyissä tunnen kuitenkin aina olevani kuin kotonani!




Viime kuussa sukellettiin IsaDoran kevätkokoelman pariin ja nyt on aika katsastaa IsaDoran muut kevään uutuudet. Brändiltä on nimittäin ilmestynyt viime kuussa myös aivan ihana Bare & Beautiful -kokoelma, johon kuuluu *Twist-Up -kiiltopunia, *mattapunia sekä *Wonder Nail -kynsilakkoja, kaikki tietenkin kauniissa nudesävyissä. Kokoelma sai kieltämättä minussa aikaan ihastuneen ooh-reaktion, sillä nämä tuotteet eivät taatusti jää laatikon pohjalle makoilemaan. 




IsaDoran Bare & Beautiful -kokoelman sävyjen kerrotaan saaneen inspiraationsa minimalistisesta, selkeälinjaisesta skandinaavisesta tyylistä. Sävyistä löytyy valinnanvaraa lämpimistä nudesävyistä viileämpiin nudesävyihin. Nudeja ei oikeastaan enää voi edes kutsua trendiksi, sillä luonnolliset sävyt ovat tulleet jäädäkseen. Johtuu varmasti siitäkin, että niitä on helppo käyttää koska tahansa. Esimerkiksi huulilla nudesävyt toimivat loistavasti intensiivisemmän silmämeikin parina siinä missä ne täydentävät luonnollisenkin meikin ja korostavat hillitympää lookkia olemalla saumaton osa sitä. Nudesävyihin on helppo rakastua! 



*Twist-Up Gloss Stickit ovat kosteuttavia, huulten muotoa parantavia huulikiiltoja, mutta kätevän kynän muodossa. Näissä on aivan täydellisen kevyen kermainen ja helposti huulille sulava koostumus, joka saa huulet näyttämään täyteläisemmiltä ja tuntumaan pehmeiltä. Itse pidän juuri tällaisista huulituotteista, joilla saa huijattua huuliin täyteläisyyttä. Vähän jopa naurattaa miten hyvin tällaiset tuotteet toimivat, sillä itse asiassa mummini oli kysäissyt äidiltäni hänen näyttäessä kuvaa minusta, että olenko ottanut huuliin täytettä. Ei, en ole. Ilmeisesti näiden sisältämän hyaluronihapon täyteläistävä vaikutus toimii kuitenkin hyvin, vaikka nämä eivät huulia mitenkään turvotakaan.




Herkullisten kiiltopunien lisäksi kokoelma ilahduttaa myös mattapunilla, jotka ovat kaikkea muuta kuin kuivattavia. Jos joku luuli, että matat ovat jo menneen talven lumia, niin ei, sillä nekin ovat juurruttamassa paikkaansa pysyväksi meikkimaailmassa. Edelleen moni sarja täydentää vauhdilla mattavalikoimaansa, niin myös IsaDora. Näitä *Twist-Up Matt Lipsejä ei kuitenkaan edes uskoisi mataksi sen perusteella, miten miellyttäviltä ne tuntuvat huulilla: Sävy on täyteläinen ja kiilloton, mutta ei kuiva matta. Punat tuntuvat huulilla kevyiltä, eivätkä kulu ihan hetkessä. Pysyvyys on siis suhteellisen hyvä, mutta ei kuitenkaan tatuoinnin tasoa, joten näitä ei tarvitse hangata kaikenmaailman poistoaineilla.





Hempeät nudesävyt valloittavat myös näissä Bare & Beautiful -kokoelmaan kuuluvissa lakoissa. Näistä on vaikeaa valita vain yhtä suosikkia, mutta itselläni yllättävä ihastus oli violettiin taittava nudeharmaa eli 584 Graphic Grey. Tykästyin siihen heti! IsaDoran lakat ovat muutenkin helposti levittyviä ja suti on juuri sopivan kokoinen. Lakat kuivuvat nopeasti, joten näillä kynsien lakkailu on varsin stressintöntä puuhaa - vähän niinkuin elokuvissa. 


IsaDoran Bare & Beautiful kokoelmaan kuuluvat:


Huulipunat ovat hajusteettomia ja kliinisesti testattuja. 


Ovatko nudesävyt teidän juttunne? Oletteko jo törmänneet näihin uutuuksiin?












16 kommenttia:

  1. Voisin ottaa nuo kaikki punasävyt! Mattapunat alkoivat kiinnostamaan, koska kuvailit koostumusta sen verran mukavaksi. En tykkää yhtään kiristävästä tunteesta huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monet huulilakkojen tyyppiset mattapunat tuntuu rutistavan huulet suppuun ja tekevän niistä jopa ryppyisen näköiset :D Nuo IsaDoran mattapunat on just siitä ihania, että ovat tosi pehmeän tuntuisia huulilla eivätkä tunnu yhtään kuivattavilta - päinvastoin, koostumusta voisi jopa kuvailla enemmän kosteuttavan kuin kuivattavan suuntaan. Mutta ihan täysin mattoja nuo ei ole, enemmänkin sellaisia kiillottomia :)

      Poista
  2. Oi miten kauniita sävyjä! Mä oon aiemmin vannonut nimenomaan vähän räväkämpien huulipunien nimeen, mutta nyt alkuvuoden aikana oon innostunut nudepunista ihan uudella tavalla. Noista Matt Lipseistä voisinkin ostaa testiin sävyn tai pari! Ne vaikuttavat juuri sellaisilta, mistä itse tykkäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IsaDoran mattapunien koostumus on kyllä tosi hyvän tuntuinen huulilla, suosittelen testaamaan! :) Mulla on mennyt just toisinpäin tuo, että ennen olin vannoutunut nudesävyjen kannattaja, mutta viime vuosien aikana on tullut kokeiltua räväkämpiäkin sävyjä! Yllättäen niistä on sitten saanut kehujakin, vaikka itsellä on ollut vähän outo ja epävarma olo :D

      Poista
  3. Niin herkullisia nudesävyjä, kaikki kelpaisivat mulle ;)

    VastaaPoista
  4. Tykkään kynämallisista huulituotteista ja mullekin kelpaisivat nuo kaikki sävyt:) Ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tästä kokelmasta tosi paljon! Nudesävyille on aina käyttöä :)

      Poista
  5. Nude sävyt on minun arkijuttuja ja nuo IsaDoran kynsilakat on aivan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä nudesävyt on ahkerassa käytössä, vaikka kesän tullen tekee mieli käyttää välillä vähän räväkämpiäkin pinkin ja persikan sävyjä. Onneksi meikin voi aina tehdä mielensä mukaan :D

      Poista
  6. Tosi kivoja sävyjä! Tykkään nudesta ja Isadoran kynsilakat ovat ikisuosikkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! Näihin sävyihin on kyllä helppo tykästyä ja laatukin on kohdillaan! :)

      Poista
  7. Pidän todella paljon noista IsaDoran mattapunista, pitäisi vaan hankkia useampikin sävy meikkikokoelmiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on kyllä harvinaisen pehmeän tuntuisia mattapuniksi :)

      Poista
  8. Nää on niin kauniita kaikki, ihanan hempeitä ja nudet sopii käyttöön oli tilanne mikä hyvänsä :). IsaDoran kynsilakat on tosi kivoja, samoin kuin nuo mattapunat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nudet toimii aina ja tässä kokoelmassa on tosi kivoja sävyjä! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!