KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BETTER4YOU FINLAND


Vielä pari vuotta sitten törmätessäni erilaisiin juttuihin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, aihe tuntui itselleni kovin kaukaiselta. Sisimmässäni olin aina ihaillut ihmisiä, jotka jaksoivat panostaa omaan hyvinvointiinsa; liikkua paljon, syödä puhtaasti ja monipuolisesti ja kiinnittää niin paljon huomiota omaan hyvinvointiinsa. Minä tallasin tuolloin yrittäjän viidakossa stressimyrskyjen keskellä uupuneena ja ajattelin, että hyvinvointisilmukkaan tähtääminen nostaisi stressitasoja vielä entisestään, koska se kaikki tuntui niin vaikealta! Itselläni kului usein kaikki voimavarat arjen oravanpyörästä selviytymiseen, joten ihmettelin, miten näillä hyvinvointi-ihmisillä riittää aikaa ja energiaa jatkuvaan oman hyvinvoinnin tarkkailemiseen. Ajattelin, että silloinhan ei muuta elämään mahtuisikaan.



Sittemmin iso elämänmuutos, joka sisälsi eron, muuton takaisin pääkaupunkiseudulle, rajut vatsaongelmat ja yrittäjyyden suunnanmuutoksen, laittoivat minut tiukasti selkä seinää vasten. Ymmärsin, etten voisi jatkaa arkeani samalla tavalla, jos halusin oikeasti voida hyvin. Ensimmäinen suuri muutos oli ruokapuolen uudelleen arvioiminen minulle diagnosoidun IBS:n myötä. Tuntui pahalta luopua niin monesta ruuasta, joista olin aiemmin nauttinut. Tuolloin olin niin keskittynyt siihen, miten paljon minulta viedään pois, etten ajatellut ollenkaan miten paljon muutosten myötä saisin. Sitä parempaa, jaksavampaa, energisempää oloa - ilman jatkuvia kipuja, turvotusta, vatsavaivoja ja niistä kokemaani ahdistusta. 

Ruokavaliomuutosten myötä aloin myös lisäämään arkeeni liikuntaa. En ole koskaan ollut mikään urheilija, vaan kouluaikoinakin enemmän sellainen taiteellinen tyyppi, joka menestyi paremmin kuvataiteissa ja musiikissa. On kuitenkin ollut mahtavaa tajuta, miten palkitsevaa liikkuminen oikeasti on. Se energian lisääntyminen ja hyvä olo on saavutettavissa jokaisella, vaikka olisi kuinka rapakuntoinen ja lähtisi nollasta. Tavoitteena ei tarvitse olla "fitness-vartalo", vaan liikkua voi omien rajojen mukaan ja haastaa itsensä sopivasti. Omat liikuntamuotoni ovat olleet jooga ja eräs nettivalmennus, jossa tehdään intensiivisiä HIIT-treenejä. Kuntosalin jätin hetkellisesti tauolle, koska halusin kokeilla millaisia tuloksia valmennuksella saisi aikaan, kun treenit ovat lyhyempiä, mutta supertehokkaita. 



Kasvissyöjänä olen myös alkanut ihan eri tavalla kiinnittämään huomiota käytössäni oleviin ravintolisiin. Ennen söin vain joitain perinteisiä monivitamiineja, miettimättä sen kummemmin onko kyseessä laadukas ravintolisä ja mistä ravintolisistä olisi oikeasti hyötyä. Nykyään haluan valikoida sellaisia ravintolisiä, jotka oikeasti parantavat jaksamistani arjessa. Olen panostanut etenkin vastustuskykyä lisääviin ravintolisiin, ja sen lisäksi myös tutustunut itselleni aivan uuteen osa-alueeseen, eli niihin lisäravinteisiin, jotka antavat lisäboostia liikkumiseen ja urheiluun. 



Better4You:n ravintolisiin tutustuin ensi kertaa viime vuoden loppupuolella, kun brändi oli mukana I love me -messuilla ja rantautui myös Suomeen. Tukholmassa vuonna 2013 perustettu yritys panostaa mahdollisimman luontaisiin ravintolisiin ilman synteettisiä aineosia. Monipuolisesta valikoimasta löytyy niin kauneutta ja terveyttä kuin proteiinin saantia, harjoittelua ja rasvanpolttoa tukevia lisäravinteita. 



Marja Boost -jauhe on ollut yksi ehdottomista suosikeistani Better4You:n valikoimassa. Tuote on kehitetty erityisesti Pohjoismaiden markkinoille, sillä se sisältää runsaasti D-vitamiinia, jota näin pimeään vuodenaikaan on hyvä nauttia lisäravinteena. D-vitamiini tukee immuunijärjestelmää ja sitä tarvitaan myös ylläpitämään lihasten normaalia toimintaa. Koska suoliston bakteerikanta on tärkeässä roolissa elimistön immuunijärjestelmän ylläpitämisessä, Marja Boost -jauhe sisältää myös maitohappobakteereita ja antioksidanttipitoisia marja- ja hedelmäuutteita, kuten mustikka-, acai-, gojimarja- ja ruusunmarjajauhetta. Suositeltu vuorokausiannos on 1 teelusikallinen, jonka voi sekoittaa smoothien, veden tai tuoremehun joukkoon. Better4You:n sivuilta löytyy myös resepti maukkaaseen Chia-vanukkaaseen.



Siinä missä Marja Boost -jauhe on tehty tukemaan immunijärjestelmää maitohappobakteereineen, antioksidantteineen ja D-vitamiinein, Better4You:n BCAA-jauhe on  kehitetty tukemaan urheilusuoritusta. BCAA-jauhe sisältää kolme lihaksille tärkeää haaraketjuista aminohappoa, joita elimistö ei tuota itse, vaan ne tulisi saada ruokavaliosta. Nämä haaraketjuiset aminohapot imeytyvät lihaksiston käyttöön välittömästi, joten siksi jauhetta voi käyttää juuri ennen treeniä, treenin aikana ja heti treenin jälkeen. Tuotetta suositellaan Better4You:n sivuilla erityisesti nopeus- voima- ja kestävyysurheilijoille. Makuja on kaksi: omena-seljankukka tai mustikka-passionhedelmä. Jauhe on 100% luontainen, eikä sisällä sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita, hiilihydraattia tai synteettisiä lisäaineita. BCAA-jauhe on makeutettu stevialla ja sen sisältämät aminohapot tuotetaan luontaisesti fermentoidusta maissista. Itse olen sekoittanut jauhetta veden sekaan, jota olen juonut treenatessa. Silloin treeni tuntuu kulkevan energisemmin. Jauhe vieläpä maistuu mukavan mustikkaiselta! 



Kaksi muuta käytössäni ollutta ravintolisää ovat olleet Kurkuma ja Vihreä Kahvi. Kurkumaa kuvaillaan nykypäivänä oikeaksi terveyspommiksi ja sillä on tutkittu olevan monenlaisia terveysvaikutuksia. Sen lisäksi, että kurkuman kerrotaan voivan ehkäistä hiljaista tulehdusta, torjua flunssaa ja lievittää kipuja, se saattaa parantaa myös ruuansulatusta ja puhdistaa elimistöä. Better4You:n Kurkuma-kapselit sisältävät luomu kurkumaa ja lisäksi mustapippurin piperiiniä, joka tehostaa imeytymistä. Tässä on vahva kurkumatuote, sillä se sisältää jopa 80% kurkumiinia. Halutessaan kasviperäisen kapselin kuoren voi avata ja sekoittaa jauheen suoraan vaikkapa mehun tai veden joukkoon. Itse olen monesti syönyt päivittäisen 1-2 kapselia juuri tällä tavalla juomalla ne luomu appelsiinimehun joukossa.

Vihreä Kahvi onkin sitten ollut jännä tuote ja yllättävän tehokkaan oloinen. Kapselit sisältävät vihreää kahvia ja vadelmaketonia, jotka ovat molemmat erittäin suosittuja painonhallinnassa. Etenkin vadelmaketonia käytetään paljon erilaisissa laihdutusvalmisteissa, joissa vadelmaketonin kerrotaan polttavan elimistöön kerääntynyttä rasvaa.  Better4You:n kapseleita saa nauttia 2 kappaletta kerran päivässä ruokailun yhteydessä, mutta itse olen turvautunut näihin vain silloin, kun olen syönyt epäterveellisemmin ja olo on ollut jotenkin turvonnut ja tukkoinen. Nämä tuntuvat vauhdittavan aineenvaihduntaa, sillä ainakin itselläni nesteet poistuvat kehosta vauhdikkaammin. Vettä toki täytyy myös muistaa juoda tarpeeksi näiden kanssa. Jännä olisi kokeilla saisiko näillä oikeasti näkyviä tuloksia terveellisen ruokavalion ja liikkumisen ohella, jos söisi pari kapselia päivässä. Vessassa saisi ainakin silloin ravata koko ajan... Kapselit muuten myös tuoksuvat karkkimaisilta, sillä vadelmaketoni antaa niille houkuttelevan vadelmaisen tuoksun. 


Tuotteiden hinnat ja saatavuus:



Loppuun täytyy muuten vielä todeta, että itselleni alkaa vihdoin valjeta, miten alussa mainitsemillani "hyvinvointi-ihmisillä" riittää energiaa kaikkeen. Heillä on energiaa siksi, että he panostavat omaan hyvinvointiin! Kun elämän perusta on kunnossa, siihen päälle on helppo rakentaa muuta sisältöä ja suoriutua vaativimmistakin arjen askareista. Pienillä valinnoillakin voi siis olla suuri merkitys.

Kuinka usein te teette valintoja itseänne ja omaa hyvinvointianne ajatellen? Millaisia valintoja ne ovat?













4 kommenttia:

  1. Varaan viikon jumpat ja merkitsen ne kalenteriin. Perun ainoastaan ylitöiden ja sairastumisen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Liikkuminen antaa kyllä hyvää energiaa ja auttaa jaksamiseen, vaikka välillä tuntuisikin, että joutuu vähän itseä patistamaan. Mutta aina se on itselläni ainakin kannattanut :)

      Poista
  2. Minä varaan aikaa vain itselleni ja pyöräilylle. Olen lisännyt veden juontia ja syön erilaisia ravinnelisiä ja vitamiineja. Olen ollut viime kesästä lähtien pirteämpi ja voinut muutenkin paremmin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Monesti sitä miettii näitä hyvinvointijuttuja niin isosta mittakaavasta ja yrittää haukata koko kakun kerralla, mutta oikeastihan pienillä muutoksillakin pääsee jo hyvään alkuun ja nekin vaikuttaa yllättävän paljon :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!