Kun mineraalimeikkibuumi iski muutamia vuosia sitten, muistan kokeilleeni paria vaihtoehtoa, joista FLOW kosmetiikan mineraalimeikkipuuteri jäi silloin parhaiten mieleen. Täysin en kuitenkaan kelkkaan hypännyt, vaan jatkoin nestemäisten meikkivoiteiden linjalla, joka on tuntunut iholla parhaimmalta teinivuosien meikkipuuterikauden jälkeen. Viime syksynä jouduin kuitenkin miettimään osalle käytössäni olevista meikkituotteista hyvät korvaajat, sillä Esse-jakson aikaan suosituksena oli käyttää vain luonnonkosmetiikan meikkipohjia. Koska mineraalimeikin kerrottiin olevan paras vaihtoehto, aloin tuolloin testailemaan erilaisia mineraalimeikkipohjia. Yllätys oli suuri, kun huomasin Esse-jakson loputtuakin jatkavani samoilla tuotteilla, vaikka olin jo "vapaa" käyttämään muitakin meikkipohjia.


Jos minun pitäisi valita yksi mineraalimeikkipuuteri, jota käyttäisin loppuelämän, se olisi varmasti FLOW kosmetiikan versio. Käytin Esse-testikuurin aikana ensimmäisen purkkini loppuun ja tällä hetkellä käytän tyytyväisenä toista purkillista. Suurin syy, miksi pidän tästä mineraalimeikkipohjasta niin paljon, on se, että tällä saa niin luonnollisen kauniin ja peittävän, mutta silti kasvoilla kevyenä tuntuvan lopputuloksen. Tämä on aivan kuin sivelisi silkkiä iholleen, sillä tuntuu kuin iholla ei olisi meikkiä ollenkaan. Kaiken lisäksi tuote on vielä kotimainen, mikä on myös loistojuttu. Kaikki raaka-aineet ovat Ecosert-sertifioituja ja puuteri sisältää aurinkosuojakertoimen, joka on noin 15. Oma sävyni on viileisiin sävyihin kuuluva Porcelain. Se on hyvin vaalea ja sulautuu ihoni sävyyn täydellisesti. Lopputulos on luonnollisen matta: ei mitenkään puuterilla kuorrutetun oloinen, mutta ei kiiltäväkään. Tuotteen kuvaillaan sopivan niin rasvaiselle ja sekaiholle kuin kuivalle ja punoittavalle couperosaihollekin. Kiteytettynä: I just love it! 


Everyday Minerals oli toinen kokemani positiivinen yllätys mineraalimeikkimarkkinoilla. Koostumukseltaan tämä on FLOW:ta hienojakoisempaa, ohuempaa ja valoheijastavampaa, kuten "semi-matte" nimitys jo kertookin. Toki Everyday Mineralsilla on saatavana myös täysin mattainen mineraalimeikkipuuteri, mutta oikeastaan tykästyin semi-matte-versiossa juurikin siihen, miten kuulaan ja kauniin lopputuloksen tämä iholle jättää. Jos haluaa peittävyyttä, tätä joutuu kerrostamaan pikkuisen enemmän. Sanoisin silti, että FLOW on näistä kahdesta peittävämpi. Siksi suosinkin Everyday Mineralsia niinä päivinä, kun iho on hyvässä kunnossa ja kaipaan vain pientä hehkua ja kevyttä tasoitusta iholle. Tällä saa todella kauniin meikittömän oloisen ihon! Oma sävyni on neutraaleihin sävyihin lukeutuva 3N Beige, jota suositellaan oliiviin taittavalle iholle. Se tuokin vaalealle iholleni hieman lämpöä, mutta ei kuitenkaan ole liian tumma tai kellertävä. Everyday Mineralsin semi-matte-mineraalimeikkipohjat sopivat normaalille ja sekaiholle.




Alima Pure on kahden edeltäjän tapaan iholla hyvin silkkisen tuntuinen, mutta tarjoaa näistä ehkä kaikkein vahvimman peittävyyden. Tämän kanssa ei varmasti tarvitse pelätä, että ihon pienet virheet kuultaisivat läpi, mutta puuteri ei silti tunnu iholla raskaalta eikä kerry juonteisiin tai korosta ihohuokosia. Lopputulos on aluksi hyvin mattainen, mutta puuteri muotoutuu päivän aikana iholla kuultavamman oloiseksi. Pidän siitä, että erittäin peittävä ei tarkoita tämän kohdalla paksua ja tunkkaista puuteripohjaa, vaan iho näyttää todella luonnolliselta. Siksi uskallan suositella tätä palkittua mineraalimeikkipuuteria muillekin. Amerikkalainen Alima Pure on edellämainittujen tapaan vegaaninen ja eläinkokeeton. 

Vaikka hoitavista ja luonnollisista mineraalimeikeistä onkin kyse, minun on myönnettävä, että puuterimaisiin pohjiin oli pieni totutteleminen voidemaisten meikkipohjien jälkeen, kun niitä olen ehtinyt suosia jatkuvassa käytössä jo yli 10 vuotta. Ihoni on kuitenkin voinut viime kuukausina paremmin kuin pitkiin aikoihin ja uskon, että mineraalimeikillä on vaikutuksensa. Toki ihonhoitotuotteilla, ruokavaliolla ja muillakin elämäntavoilla on merkitystä, mutta en kuitenkaan halua sivuuttaa mineraalimeikkien ihoa hoitavia ominaisuuksia. Salillakaan hikoilu ei tunnu iholle samalla lailla "tukkivalta", kun kyseessä on täysin luonnollinen meikkipohja, jota nämä kaikki kolme ovat. Tiedän, että markkinoilla on tottakai monia muitakin mineraalimeikkejä, mutta halusin koota tähän postaukseen suosikkini, jotka ovat 100%  luonnonkosmetiikkaa.

Nämä mineraalimeikkipuuterit löydät seuraavien linkkien takaa:




Oletteko kokeilleet mineraalimeikkipohjia? Mikä näistä kuulosti teidän makuunne sopivimmalta?













*Tuotteet saatu pr-näytteinä. Sisältää mainoslinkkejä.

20 kommenttia:

  1. Mä niin haluaisin, että jauhemaiset pohjat toimisi mulla ja esim. IDUN toimiikin kesällä, kun iho on normaali, mutta Bareminerals jopa se hoitava jojoba on tosi kuivan näköinen kökkö mun iholla. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko kokeillut näitä? Esim. tuo Everyday Minerals antaa just sellaisen kuulaan ja valoheijastavan lopputuloksen, millaisesta sä yleensä pidät :) Bareminerals ei koskaan toiminut mullakaan, vaikka annoin sille monta mahdollisuutta. IDUNin mineraalimeikkipohja on jäänyt mulla jotenkin unohduksiin, vaikka sarjan peiteväri onkin päivittäisessä käytössä. Halusin tähän TOP kolmoseen listata ne, joita oikeasti olen käyttänyt viime kuukaudet tosi aktiivisesti :)

      Jane Iredalen mineraalimeikkipohja on myös ihana, mutta inci-listassa on mukana silikoni, joten en sitä tähän postaukseen siksi sisällyttänyt, vaikka muuten pohjasta pidänkin.

      Poista
  2. Olen käyttänyt näistä mainitsemiasia kaikkia, paitsi EDM:n mineraalipuuterista juurikin enemmään jojobaa ja mattea. Vaikea päättää suosikkia sillä kaikki ovat hyviä, nyt näin talvella tykkään eniten EDM:n hivenen satiinisemmasta jojoba-mineraalipuuterista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tekisi myös mieli kokeilla Everyday Mineralsilta sitä matte-versiota jossain vaiheessa. Jojoba taitaisi jäädä mun iholla liian kiilteleväksi, kun jo tuo semi-matte jättää omalle iholle sellaisen satiinisen ja hehkuvan pinnan. Mutta se saa kyllä ihon näyttämään niin luonnollisen kauniilta :)

      Poista
  3. Joskus vuosia sitten käytin Mischicin mineeraalipohjaa, mutta sitten iski jonkinlainen kyllästyminen. Sittemmin olen kokeillut Emanin mineraalimeikkipohjaa, mutta en saanut sillä tarpeeksi peittävää lopputulosta. Mineraalimeikkipohja on kyllä vaivaton käyttää, mutta peitto menee ainakin minulla muun edelle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan tuota FLOW'n pohjaa, se peittää! Samoin Aliman Puren mineraalimeikki on tosi peittävä, mutta ei silti jätä paklatun oloista tunnetta iholle. Nämä mukautuu ihoon tosi kauniisti :) En olisi itsekään uskonut, että näin tykästyisin, koska aiemmin kun olen mineraalimeikkipohjia testannut, käyttö on jäänyt ihan vain muutamiin päiviin. Pari viikkoa siinä meni, että itse tottui ja iho tottui, mutta sen jälkeen käyttö on ollut kaikin puolin "sulavaa" ;)

      Poista
  4. Varmasti ihania kaikki, itse en vaan osaa käyttää kuin nestemäisiä meikkivoiteita. Aurinkoista tiistaita Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ajattelin alkuun, että tulisi olemaan hankalaa siirtyä mineraalimeikkiin, kun on niin tottunut voidemaiseen pohjaan. Ja olihan siinä totuttelemista! Mutta nyt kun olen näitä käyttänyt arkikäytössä jo useamman kuukauden, voidemaiset pohjat jää useasti edelleen kakkoseksi. En silti sano, että niistä kokonaan luovun, onhan sitä kiva välillä vaihdella. Mutta nyt on kyllä mineraalimeikkibuumi mulla päällä! ;)

      Kivaa tiistaita, Tiia! <3

      Poista
  5. Mulla on kokemusta ainakin EDM:n ja Inikan mineraalipohjista. Molemmilla sai todella kauniin hehkuvan ihon, mutta peittävyys ei riittänyt millään iholleni. Joku vinkkasi kokeilemaan kosteaa meikkimunaa mineraalien levittämiseen, mutta enpä ole muistanut vieläkään kokeilla, koska käytän mineraaleja niin harvoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inikaa olen muuten myös kokeillut jonkun pienen näytepurkillisen ja oli ihan toimivan oloinen :) Peittävyys ei muistaakseni yhtä hyvä kuin näissä, mutta hehkua pohja toi kyllä näkyvästi iholle. Mä en ole meikkimunaa oppinut vieläkään käyttämään, muutaman kerran kokeillut ihan perinteisten voidemaisten meikkivoiteiden levittämiseen, ja joo, ihan kiva pohja tulee, mutta levitän kuitenkin yleensä meikkivoiteen käsin, jos käytän voidemaista pohjaa. Kai sekin on vain tottumuskysymys :)

      Poista
  6. Itellä paras ikinä on ollut Uoga Uoga. Bareminerals ihan siedettävä mutta jotenkin värit väärät, iho näyttää samealta. Everyday minerals tuntuu ihollani hiekalta, liian karkea... Hynt oli koostumukselta ja peittävyydeltä hieno, mutta iho kiilsi kuin diskopallo, ei siis kuultanut vaan kiilsi. Lily Lolo taas ei jostain syystä pysynyt paikallaan vaan katosi päivän mittaan nopeasti. Aina välillä tulee kokeiltua jotain uutta mutta paluu Uogaan tuo aina tyytyväisen tunteen, en taida enää vaihtaa. Railakas illanvietto ja bilemeikki kyllä tuunataan jollain tuhdimmalla sitten vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet löytänyt toimivan mineraalimeikkipohjan! Kaikillahan kaikki ei toimi, se on selvä. Olen tuosta Uoga Uogasta joskus kuullut, mutta en ole itse kokeillut. Lily Loloa on tehnyt mieli kokeilla, kun Karkkipäivän Sanni on sitä paljon kehunut. Tähän mennessä mulla parhaiten toimineet on kuitenkin nämä kolme, joista FLOW on ehdoton ykkönen :)

      Poista
    2. Ja joo, itsekin valitsen edelleen ilta- ja juhlameikkiin usein selektiivisen meikkivoiteen :)

      Poista
  7. EDM:ää olen kokeillut, muistaakseni sitä jojoba-pohjaa. Tykkäsin kovasti! Varmaan tuon hankinkin kunhan Jane Iredalen meikkipohja loppuu. Nyt voisin kyllä tsekkaa tuon Flow Kosmetiikankin version, kun sitä kehuit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti testaamaan FLOW kosmetiikan version :) On kyllä mulle aivan ykkönen!

      Poista
  8. Mulla tuntuu mineraalipohjat korostavan ihohuokosia todella paljon. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut mineraalimeikkipohjat on tehneet mulla saman, mutta nämä toimii unelmaisesti, paitsi tietty jos kasvoille kosahtaa kunnon kasa puuteria yhteen kohtaan :D

      Poista
  9. Laitetaanko näiden alle joku pohjustustuote? Olen kuullut mineraalimeikkipohjista paljon hyvää, mutta itse olen vielä turvautunut vain nestemäisiin meikkivoiteisiin. Kiitos ihanasta blogista, seuraan aktiivisesti ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta palautteestasi, Tiina! Kiva kuulla, että seurailet aktiivisesti blogiani :)

      Näiden alle ei välttämättä tarvitse laittaa mitään pohjustustuotetta. Itsekin olen levittänyt mineraalimeikkipohjan suoraan päivävoiteen päälle. Toki päivävoiteen kannattaa ensin antaa hetkisen imeytyä iholle :) En ole tosiaan vielä löytänyt täysin luonnollista pohjustustuotetta, joka sopisi mineraalimeikin alle. Mutta pysyvyys on näissä kaikissa ihan sellaisenaankin yllättävän hyvä!

      Poista
  10. Hei, mitä sävyä käytit tuosta alimapuresta? 🤗

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!