Jos johonkin itsessäni rakastun, voin kertoa, etten ainakaan ripsiini. Molemmilla pikkusiskoillani on superpitkät ripset, mutta geeni hyppäsi ilmeisestikin vanhimman yli ja tuli vasta toiselle ja kolmannelle lapselle. Toisen siskoni ripset ovat jopa niin pitkät, ettei hän voi käyttää taivuttajaa ollenkaan. Minulle taas ripsentaivuttaja on ehdoton ja käytän sitä aina, kun laitan ripsiväriä. Vaatimattomien ripsieni vuoksi erinomainen ripsivärilöytö onkin minulle onni, josta en helpolla luovu. Kesällä koin onnentunteita Sisleyn kanssa, nyt syksyllä olen testannut jälleen useita ripsivärejä, joista jopa kolme on osoittautunut niin mahtavaksi, että kyllä: ne ovat saaneet minut rakastumaan ripsiini.

Kaikkien aikojen suosikkiripsivärini taitaa olla Lancômen Hypnôse Doll Eyes, joka antaa nimensä mukaisesti nukkemaisen kauniit ripset: pitkät ja taipuisat, mutta silti luonnollisen tuuheat. Rakastan niitä ripsivärejä, jotka saavat ripseni näyttämään siltä kuin olisin syntynyt tuuheammilla ja pidemmillä ripsillä. Hypnôse Doll Eyesin lisäksi olen luottanut Too Faced-sarjan Better Than Sex -mascaraan. Yllättävää kyllä, pidän myös Rimmelin ripsiväreistä, etenkin Wonder'Full Mascarasta, josta kirjoittelin blogissani parisen vuotta sitten. Nämä kolme uutta syksyn ripsivärilöytöäni ovatkin sellaisia, joista jokainen muistuttaa ominaisuuksiltaan kaikkien aikojen suosikkejani. 





Chanelin uutuus Dimensions de Chanel Mascarassa on hyvin yksinkertaisen ja tavallisen näköinen harja, mutta lopputulos ripsillä on huikea! Enkä nyt tarkoita mitään näyttävää tekoripsilookia, vaan sellaista höyhenen kevyttä tuuheutta. Ripset näyttävät siltä kuin olisit juuri saanut omia ripsiä runsaasti lisää! I'm in love.


Tuuheuttavan efektin tarjoaa myös Artdecon Angel Eyes, joka jo nimeltäänkin lupailee ihania enkelisilmiä. Angel Eyes Mascara kuuluu Artdecon myydyimpiin ripsiväreihin, enkä yhtään ihmettele sitä. Ripsiväri lupaa jopa 10 tunnin keston ja sitä on helppo kerrostaa ilman pelkoa paakuista. Normaalisti haluan vetää ohuen smudge-tyyppisen värirajauksen ripsien tyveen, mutta enkelimascaran kanssa voin ilolla tyytyä pelkkään ripsiväriin, sillä se oikeasti riittää! Tämä ripsiväri muistuttaa harjaltaan paljon Lancômen Hypnôse Doll Eyes Mascaraa ja antaa myös aika samanlaisen lopputuloksen. Angel Eyesin kerrotaan sopivan myös herkille silmille ja piilolinssien käyttäjille.




Jane Iredalen Pure Lash Lengthening Mascara tuli valikoimaan muistaakseni keväällä, mutta otin ripsivärin käyttöön vasta syksyn alussa. Ripsiväri lupaa luonnollisen näköiset, pidemmät ja tuuheat ripset eli juuri sitä mitä itsekin tavoittelen. Jane Iredalella on paljon loistavia tuotteita, joita käytän päivittäin, mutta ripsivärin suhteen myönnän olleeni skeptinen. Ajattelin, että viimeistään sen kohdalla saisin kokea karvaan pettymyksen. Toisin kuitenkin kävi, sillä olin myyty jo ensimmäisellä kokeilulla. Merileväuute, panthenol ja vehnäproteiini vahvistavat, kaartavat ja hoitavat ripsiä, kasvisselluloosa lisää pituutta ja tuuheutta. Olen käyttänyt tämän alla Iredalen valkoista Pure Lash Extender and Conditioner -ripsiväriä, jota levitetään ripsivärin alle vahvistamaan ripsiä ja tekemään lopputuloksesta vieläkin tuuheampi. Lopputulos pysyy silti höyhenen keveänä alusmascarankin kanssa.

Chanelin Dimensions de Chanel 41,65 euroa, Artdeco Angel Eyes 19,50 euroa ja Jane Iredale 
Pure Lash Lengthening Mascara 35,20 euroa. Artdecon jälleenmyyjät löydät täältä ja Jane Iredalen täältä


Mitkä ripsivärit ovat teidän ylivoimaisia suosikkejanne?














*Tuotteet pr-näytteitä.

22 kommenttia:

  1. Kivoja nämä, joissa on useampi tuote ja pääsee vertailemaan. :) jane iredalen ripsari kiva ja Artdecoonkin olen ollut jokus todella tykästynyt. Meikkipussini ripsari valloittaja on tällä hetkellä Maybelline ja useimmiten onkin, joko Lorealin tai Lancomen ripsarit meikkipussissa. Toimii omilla ripsillä. :)

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tykkäät näistä postauksista, jossa on useampia suosikkeja samassa :) Pyrinkin tekemään enemmän tällaisia koontipostauksia, vaikka tottakai välillä on kiva nostaa ihan yksittäisiäkin tuotteita esille, kun joku tarpeeksi huippuhyvä tuote osuu kohdalle.

      Mulla markettikosmetiikan puolelta toimivimmiksi on osoittautuneet Maybellinen, Max Factorin ja Rimmelin ripsivärit. L'Oréalin ripsiväritkin aikoinaan kahlasin läpi aina uusien ilmestyessä, mutta silloin pidemmän korren veti aina Maybellinet :D

      Poista
  2. Maybellinen volume express mascara on oma ripsiväri suosikkini.
    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva ostos on mennyt Maybellinen ripsarien kohdalla mönkään, toimivat siis mullakin! :)
      Ihanaa uutta viikkoa, Outi!

      Poista
  3. Omia suosikkeja on kaikki 38-ripsarit niin kuin tiedät. ;) Ei vedenkestävistä Max Factorilta löytyy sitten ne eniten käyttämäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä tullut yllätyksenä ;) Mun pitäisi varmaan itse asiassa testata nuo kolmekasit, kun mähän en ole niitä koskaan edes kokeillut :D

      Poista
  4. Vertailupostaukset on tosi hyviä:) Kiitokset:)
    Mulla on aika harvat nysäripset, niinpä yritin korjata tilannetta ripsienpidennyksillä, mutta ne oli niin työläät, eivätkä näytteet juuri miltään mun ripsissä. Olen kokeillut monia ripsivärejä ja toistaiseksi Rimmelin (olikohan se Lasting Finish...) ripsiväri on toiminut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät lukea näitä! :)

      Voin uskoa, että ripsienpidennykset oli työläät ylläpitää. Mäkin olen joskus miettinyt sellaisia luonnollisempia ripsienpidennyksiä, mutta tyrmännyt heti ajatuksen sillä, että niiden huollattaminen olisi mulle vain lisää vaivaa arkeen, kun huoltoaikojen yhteensovittaminen vaihtelevien työaikojen kanssa olisi tosi hankalaa. Plus että mä tykkään pestä silmämeikit samalla, kun pesen kasvot, enkä voisi olla hieromatta silmiäni. Enkä tiedä olisiko nukkuminenkaan niin mukavaa, kun miettisin, että mihin suuntaan ripset aamulla sojottaa, ja tuntien itseni, olisin koko ajan oikomassa niitä parempaan asentoon. Joten liian monta syytä, miksi ne EI kuitenkaan olisi mulle :D Vaikka lyhentäähän ne toki valmistautumiseen kuluvaa aikaa aamulla. Mutta toisaalta joillain ripsiväreillä saa yllättävän tuuhean lopputuloksen eikä siihenkään kovin kauaa mene, kun sen ripsivärin harjaa ripsiin :)

      Poista
  5. Mä luotan Maybellinen The Rocket-ripsariin-se on edullinen ja sillä saa myös ripset esiin, plus se ei ärsytä mun silmiä :D Mun on pakko mennä silmät edellä, ja vasta sitten ripset, koska tosi harva ripsari sopii mun herkille silmille :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Rocketia en ole kokeillut, mutta Maybellinella on kyllä yllättävän hyviä ripsareita markettisarjaksi. Ne toimii mullakin! Tiialle tuossa ylhäällä kommentoinkin, että Maybelline kuuluu mun suosikkikolmikkoon, kun puhutaan markettipuolen ripsareista. Sen lisäksi tykkään Max Factorin ja Rimmelin ripsareista :)

      Poista
  6. Mulla tönkkösuorat ripset, ikävä kyllä ja ainoa joka toimii eli edes jotenkuten pitää taivutuksen on vedenkestävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itse asiassa ole koskaan ajatellutkaan, että vedenkestävät ripsivärit pitäisivät taivutukset ripsillä paremmin, mutta niin olen yllättävän monelta viime aikoina kuullut. Eli olen kyllä ajatellut testata väitteen itsekin ja katsoa pitäisiköhän ne taivutukset paremmin myös mulla.

      Poista
  7. Oma suosikkini ripsiväreistä on Lumenen True Mystic Volume :). Upeita kuvia olet ottanut ripsiväreistä, monta kertaa piti ihastella kuvia ennen kommentointia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Onpa ihanaa kuulla, jos mun kuvat noin ihastuttavat! Tää kuvien ottaminen on aina vähän sellaista kikkailemista uusilla jutuilla lopputulosta jännittäen, joten kiiiitos! :)

      Poista
  8. Sinulla on täällä blogissa aina ihan superkauniita kuvia! Ai niin, blogissani on sinulle pieni tunnustus. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Niina! <3 Ja kiitos myös tunnustuksesta! Muutama haaste onkin jo pinoutunut ja odottaa toteuttamistaan, mutta yritän joululoman aikana tarttua niihin ja saada ne tammikuulle blogiin :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Nella! :) Ilahdun tosi paljon näistä kuviin liittyvistä kommenteista, kun kuvaamiseen menee aina aikaa, kun sitä yrittää kikkailla uusien juttujen kanssa, että saisi otettua erilaisia kuvia :)

      Poista
  10. Mun uudeksi suosikiksi on tullut Maybellinen Push Up Drama. Sillä saan ihan älyttömästi lisää tuuheutta. Täydellinen ripsari sekään ei ole, mutta ei se kaukana siitä ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlata ja tutulta näytti! En nyt heti muista olenko jo testannut, odottaako testaamistaan vai onko vaan jostain mainoksista painunut mieleen :D

      Poista
  11. Oi tuo Chanel kuulostaa ihanalta, just sellaiselta, mitä ripsiväriltä kaipaan! En ole oikein vielä löytänyt hyvää "omaa" ripsaria, nyt taitaa olla ruokaostoksilta hätäpäissään napattu Maybellinen - ihan ok, muttei huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Chanel on superhyvä! Suosittelen ehdottomasti testaamaan. Itsekin ostan varmasti uuden kun nykyinen loppuu. On vaan ollut niin loistava! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!