Jostain syystä kesä on vuodenajoista se, jolle luodaan usein kaikista eniten odotuksia. Kyseessähän on sentään "Suomen kesä", aika, jolloin halutaan nauttia lämmöstä, ehkä mökkeilystä, merestä ja Suomen upeasta luonnosta. Minäkin muistan monena keväänä päättäneeni, että tästä kesästä tulee paras kesä ikinäTänä kesänä muistan nauttia ja tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Nyt kuitenkin tiedän varmasti, että tästä kesästä on tulossa hyvällä tapaa erilainen ja mieleenpainuva. Johtunee siitä, että viime vuonna tein isoja päätöksiä, joiden vaikutukset alkavat nyt näkyä. Elämänvinkki siis heti tähän alkuun: älä pelkää tehdä vaikeitakaan päätöksiä ja kuunnella sisintäsi. Usein ne vaikeimmat päätökset ovat niitä, jotka tuovat mukanaan onnen ja sisäisen rauhan.


Puhun paljon blogissani siitä, miten kosmetiikassa myös kuori merkitsee minulle jotain. Nyt joku saattaa ajatella, että nyt se vielä rinnastaa tuon tosielämään ja alkaa puhua kuinka ulkonäkö on kaikki kaikessa. Ei ole. Edelleen korostan, että sisusta on se tärkein ja niin ihmisen kuin tuotteenkin ydin. Kaunis kuori ei merkitse mitään, jos sisältö on mätä. Kosmetiikkatuotteissa se ei tarkoita kirjaimellisesti "pilaantuneita" tuotteita, mutta välillä kohdalle osuu tuote, joka vetoaa minuun ulkoisesti, mutta käyttöönoton myötä siitä saattaakin paljastua pettymys. Silloin kuorikin menettää merkityksensä. Purkin kauneutta voi ihailla, mutta ei sillä tee mitään, jos sisältö ei toimi.  


Myös tuoksuissa kiinnitän huomiota pulloon, tottakai. Toisinaan ihastun pulloon, mutta tuoksu ei sitten olekaan aivan sitä, mitä odotin. Bvlgarin kohdalla täytyy sanoa, että pullo on omaan silmääni sen verran erikoinen, että se erottuu selkeästi tuoksujeni joukosta. Kuitenkaan en myönnä, että pullo olisi saanut minut ihastumaan ensisilmäyksellä. Alkuun nimittäin kääntelin pulloa ehkä vähän hölmistyneenä ja yritin päättää, miten päin sen kuuluu olla: Pysyykö se pystyssä vai kuuluko sen makoilla? Lopulta tajusin, että sille kelpaa molemmat asennot.


Bvlgarin Omnia Paraiba -tuoksua katsellessa ajatukseni alkavat aina vaellella jonnekin kauas meren äärelle. Pullo on minusta kuin meren jalokivi. Sen vuoksi mielsinkin jo ennen ensimmäistä suihkautusta sisällön merelliseksi, enkä ollut varma tulisinko siitä pitämään, sillä liian raikkaat merelliset tuoksut harvoin sykähdyttävät minua, sama on ruusuisten tuoksujen suhteen. Olin onnessani, kun tuoksuverhon takaa paljastui brasialaisia trooppisia hedelmiä ja kukkia! Bvlgarin tuoksut ovat jääneet itselleni etäisemmäksi, sillä ne ovat tuntuneet omaan makuuni hieman liian vahvoilta ja mausteisilta. Omnia Paraiba on kuitenkin ihanan kesäinen poikkeus passionhedelmäisin, kookoksen ja kukkaisin vivahtein. Tuoksu on makea, mutta silti virkistävä, raikas ja kevyt. Siksi se sopii niin kuuman kesäpäivän juhliin kuin rennompaan menoon!

Bvlgari Omnia Paraiba EdT 25ml 56 euroa, EdT 40ml 77 euroa. 

Kumpi teihin vetoaa enemmän: erikoisempi vai yksinkertaisempi tuoksupullo? 








*Tuoksu lehdistönäyte.

8 kommenttia:

  1. Tykkään sekä yksinkertaisista, että erikoisista tuoksupulloista, fiiliksellä mennään. Paraiba on kyllä mun tämän kesän yksi suosikki, jos ei sitten jopa se ehdotona ykkönen. Sellainen tunne, että tää tulee olemaan mun lomatuoksu ja olen siksi hieman himmaillut tän käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama juttu: Toisaalta yksinkertaiset pullotkin voi olla todella kauniita, mutta kyllä koreilevatkin pullot vetoaa :) Paraiba on kyllä täydellinen lomatuoksu!

      Poista
  2. Minusta on kiva kun tuoksun pullokin on kaunis ja jopa näyttävä.
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä niissä näyttävissä pulloissa on ihan oma vetovoimansa :)
      Aurinkoista viikkoa, Outi!

      Poista
  3. Minuun vetoaa tuoksupulloissa moderni ja minimalistinen ote, vintage-fiiliksellä höystettynä :) Chloén pullot ovat mielestäni juurikin sellaisia :D Ja Jimmy Choon Illicit-pulloissa myös ^_^

    Mutta tätä tuoksua täytyy kyllä käydä tuoksuttamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chloen pulloissa on kyllä sitä jotain, vaikka mun silmään aika yksinkertaisia ovatkin. Mutta tykkään! Love Story on ihana tuoksu, ja se lemmenlukkoa muistuttava pullo on kaunis :) Jimmy Choon Illicit-pullo on myös mun mieleen! Siinä on hillittyä ylellisyyttä ;)

      Käy ihmeessä tuoksuttamassa tätä! Tämä on aivan omiaan nostattamaan kesäfiilistä :)

      Poista
  4. Aivan yllättävän paljon taitaa minuun vaikuttaa sekä pullon muotoilu että fiilis ko brändistä. Hassua varmaan - luulisi että tuotteen tuoksu olisi keskeisintä. Terkkuja ja hyvää perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne vaikuttavat! Tuoksu on minulle se tärkein, mutta en voi minäkään kieltää, etteikö pullo vaikuttaisi yleiseen fiilikseen tuoksusta ;) Se voi joko nostaa tai laskea tunnetta.

      Mukavaa viikkoa sinne! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!