Olen viime kuukaudet uinut aika haastavassa aallokossa. Työtahtini on ollut niin hurja, että säännölliset ateriat ovat unohtuneet ja yöunet jääneet välillä surullisen vähäisiksi. Viime viikolla havahduin siihen, etten juurikaan syö kunnolla päivän aikana ja kiiruhdan vain hulluna paikasta toiseen, pysähtymättä lainkaan. Välillä poden öisinkin huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain muuta kuin nukkumassa. Väsymys on kieltämättä näkynyt kasvoiltakin, sillä riittävä uni on tärkeä osa myös ihon hyvinvointia. Iho uudistuu yöaikaan, joten unesta ei turhaan puhuta kaunistavana.

Tänään haluan tutustuttaa teidät uusimpaan pelastajatuotteeseeni, jolla olen häivyttänyt huonosti nukuttujen öiden jälkiä. En tietenkään kannusta ketään valvomaan ja säntäämään paikasta toiseen kuin tuli takapuolessa, mutta jos nyt jotenkin ajaudutte yhtä stressaavaan ja vauhdikkaaseen ajanjaksoon kuin minä, suosittelen tietenkin ensin pysähtymään. Sen jälkeen rohkaisen tarttumaan tähän Shiseidon yönaamioon, mikäli haluaa, että stressi ja tulipalokiire eivät jätä kovin näkyviä merkkejä kasvoille. 



Maaliskuussa Shiseidon valikoimaan ilmestynyt IBUKI Beauty Sleeping Mask on jo pelkän kuvauksensa perusteella sellainen tapaus, että se saattaa saada väsyneen ihmisen hyvinkin nopeasti ojentamaan kätensä ja sanomaan "kyllä, kiitos". Naamio nimittäin lupaa iholle 8 tuntia unta purkissa vakuuttamalla, että ihon ei tarvitse näyttää valvoneelta, vaikka itse ei saisikaan unta tarpeeksi. Yönaamio auttaa ihoa toipumaan päivän stressistä, vaikka elintärkeä uni jäisikin vähäiseksi. Eloton ja väsynyt iho muuntautuu levänneeksi ja hyvinvoivaksi. Ennen tuotteen testaamista puheet voivat kuulostaa paksuilta, mutta tyytyväisenä myhäillen todistan purkin sisällön toimivaksi, sillä se on pelastanut minut jo monet kerrat. 


Geelimäinen naamio tarjoillaan kauniin yksinkertaisessa ja eleettömässä pakkauksessa, joka ei turhia prameile, vaikka lupaukset ovatkin suuret. Rakastan kauniita purkkeja ja lumoudun ihanista tuoksuista. Korostan silti aina, että sisällön täytyy myös olla vakuuttava, jotta voin ihastua kunnolla. Tässä purkissa nämä kolme kosmetiikkaihastumiseeni vaadittavaa tekijää kuitenkin kohtaavat: tyylikäs ulkokuori, lumoava tuoksu ja tehokas sisältö. Kun työstressi tai huolet valvottavat ja tulee pyörittyä sängyssä unettomana, IBUKI Beauty Sleeping Mask stimuloi syvän unen vaihetta, jolloin iho pääsee toipumaan ulkopuolisesta stressistä. Kasteenraikkaassa koostumuksessa on C- ja E-vitamiineilla täytettyjä geelikapseleita, jotka sulavat iholle pehmeästi, kun naamion levittää kasvoille. Naamio sisältää myös viherlevästä saatua kasviplankton uutetta, jonka uskotaan pursuavan hurjan määrän elinvoimaa. 

Joka kerta, kun olen levittänyt Shiseidon IBUKI Beauty Sleeping Maskin yöksi kasvoilleni, iho on näyttänyt aamulla todella hyvältä: levänneeltä, kosteutetulta ja tasaisen sävyiseltä. Olen huomannut saavani naamiosta eniten irti, kun laitan alle seerumin ja yövoiteen. En levitä naamiota iholle kovin paksua kerrosta, mutta laitan sitä kuitenkin reilummin kuin tavallista yövoidetta. En ole aiemmin ollut kovinkaan aktiivinen yönaamioiden käyttäjä tai innostunut ajatuksesta levittää kasvoille tuhtia voidekerrosta yöksi, mutta tämä imeytyy iholle todella nopeasti eikä tahraa vuodevaatteita. En tietenkään suunnitele nukkuvani lyhyitä yöunia, mutta toisinaan päivät venähtävät ja silloin turvaudun Shiseidon yökauneusnaamioon. Se on iholle todellinen väsymyksen ja stressin minimoija!

Shiseidon Beauty Sleeping Mask on saatavilla 80ml koossa noin 55 eurolla.

Onko teillä kokemuksia yönaamioista? Millä te selätätte iholta stressin ja väsymyksen merkit? 








*Tuote lehdistönäyte.

16 kommenttia:

  1. Mä rakastan tätä, mutta senhän sä tiesitkin. ;) Toinen suosikkini on Sensain Extra Intensive Mask, kyllä ne vaan tuolla idässä osaavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin, ja mä liityin nyt sitten samaan fanitusjoukkoon! ;) Tuo Sensain naamio on mulla itse asiassa seuraavaksi testivuorossa. Jännittää, miten sen kanssa käy! Tämä Shiseido on jokatapauksessa ihan huippu :)

      Poista
  2. Tämä on nyt sellainen, että taisin bongata Jonnan instassa alunperin ja heti tuli fiilis, että haluaisin suorastaan uida pulikoida tuossa naamiossa. Tunne on myös, että kosteuttaisi niin ihanasti ja jopa tuntuisi sellaiselta raikkaalta ja viileältä iholla. <3 Ihanan näköinen naamio!

    Aurinkoista loppuviikkoa ja jaksamista kiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä naamio on kyllä kieltämättä aika maagisen näköistä! :)

      Kiitos Tiia, samoin sinne! :)

      Poista
  3. Ihan virallista yönaamiota en ole koskaan kokeillut, mutta tämä Shiseidon yksilö kyllä kiinnostaa :)

    Olen sellaista omalla ihollani muuten sellaisenaan liian riittämätöntä kosteuttavaa kasvonaamiota käyttänyt yönaamiona, siinä tehtävässä se on toiminut ihan ok :D Alle siis ensiksi levittänyt seerumit, öljyt ja yövoiteet ja olen lukinnut ne sillä muuten liian "tehottomalla" naamiolla ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä tosi lämpimästi. Musta tämä on vielä edullisen hintainenkin isoksi 80ml purkiksi :) Yleensähän naamiot on siinä tutussa 50ml koossa, ja kun niitä levitetään muutenkin kasvoille reippaammin, tuntuu, että ne hupenee ihan hetkessä. Tämä onneksi kestää käytössä paljon pidempään! Mä käytän tätä jaksottain; välillä saatan laittaa iholle monena iltana peräkkäin, jos on kunnon työputki päällä, mutta sitten taas pidän hetken taukoa.

      Hyvä muuten tuo sun taktiikka hyödyntää "tehottomampi" kasvonaamio siten, että laitat sen vasta viimeisenä iholle kaikkien muiden voiteiden ja tehoseerumien päälle ;)

      Poista
  4. HC-testi olisi laittaa sitä yövuoron ajaksi kasvoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, siitä vaan sitten testaamaan! ;) Tämä naamio joutuu kyllä mun kasvoillakin aikamoisiin testiolosuhteisiin, kun monta yötä peräkkäin jää välillä unet lohduttoman lyhyeksi. Toistaiseksi on läpäissyt joka kerta vaativammatkin testiolosuhteet :D

      Poista
  5. Ihana tuote varmasti, mutta voi sinua kiireen riivaamaa... Muista lepuutella välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko lepuutella, kun tulin kaiken tohinan keskellä vielä kipeäksi. Edes kuume ei aluksi pysäyttänyt, mutta sitten alkoi voimat olla niin lopussa, että oli vaan annettava levolle periksi. Varmaan kropan keino viestiä, että "muista nainen se lepo!". No, enköhän tästä parane ja ehkä muistan sitten ensi kerralla pitää niitä lepopäiviäkin työputkien välissä :)

      Poista
  6. Kuullostaa ihanalta eikä hintakaan ole mitenkään mahdoton.. Saisikohan tästä jostain näytettä, että voisi testata ennen ostopäätöstä!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on kyllä positiivinen yllätys, kun purkki on kuitenkin iso 80ml :) Varmasti saat näytteen esim. Sokokselta, jos käyt pyytämässä. Voivat laittaa tätä sulle pieneen testeripurkkiin, niin pääset kerran tai kaksi siitä ensin testamaan. Tähän kyllä ihastuu! :)

      Poista
  7. Kuulostaa todella ihanalle ♡ Muista myös pitää itsestäsi huoli nukkumalla :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, yritän! Nyt on ainakin pakko levätä, kun tulin vielä kipeäksikin. Eiköhän tästä jotain opi ja ehkä muistan sen levon ja riittävän unen ensi kerralla, enkä enää paina töitä paria viikkoa putkeen pitämättä vapaata ;) Koska tämä on sitten tulos, että kaikki flunssakuumeilut iskee päälle ja pakottaa sänkyyn.

      Poista
  8. Jotenkin tiedän tuon kiireen. Pidemmän päälle se on tosi stressaavaa. Onneksi on silti ihania tuotteita, jolla voi itseään hemmotella. Itsellä ne on Sensainin tuotteet <3
    Tämä kuulostaa kyllä loisto naamiolta.

    Ihanaa viikonloppua ja muista myös levätä <3

    VastaaPoista
  9. Miten ihanan houkutteleva tuote!

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!