Jos joku olisi vielä pari kesää taaksepäin tarjonnut minulle öljyjä ihonhoitoon tähän aikaan vuodesta, olisin häpeilemättä nyrpistänyt nenääni ja todennut niiden olevan liian raskaita iholleni kesäisin. Siihen aikaan oikeasti luulin, että kaikki kasvoille ja vartalolle suunnatut öljyt tuntuisivat iholla rasvaiselta rypsiöljyltä. Niin on kuitenkin sekin mielikuva kääntynyt päälaelleen, sillä nykyään ihoni nauttii öljyistä vuodenajasta riippumatta. Täyteläisemmät öljyt jätän kylmille keleille, mutta kevyempi öljy kelpaa kesälläkin. Iho saa hentoisen hehkun ja tuntuu pehmeältä pitkään. 


Moni teistä tietää, että pidän makeahkoista tuoksuista. Ekovistan Monoiöljy vastaa tuoksutoiveisiini aika mukavasti. Tuoksu nimittäin muistuttaa Guerlainin huumaavan tuoksuisia tuotteita, eikä ihme, sillä öljy valmistetaan uittamalla tahitilaisia Tiarén kukkia kookosöljyssä. Kuulostaako vastustamattomalta? Sitä tämä kieltämättä onkin. Sensuelli vartaloöljy, joka kaunistaa! 


Monoiöljy on monikäyttöinen, sillä se sopii kasvojen ja vartalon ihon lisäksi myös hiustenhoitoon ja hierontaöljyksi. "Tahitin naisten kauneuden salaisuudeksi" ristityllä öljyllä on ihoa uudistavia ja korjaavia vaikutuksia. Se tekee ihon hetkessä hehkeämmäksi. Oma testipulloni on tyhjentynyt tämän kesän aikana ennätysvauhtia. Tuoksulla on iso osansa, mutta hylkäisin pullon aika nopeasti, ellei sen koostumus olisi nopeasti imeytyvää. Onneksi tämä humahtaa ihoon äkkipikaa suihkun jälkeen. Muutama tippa Monoiöljyä ja iho on kuin silkkiä!

INCI: HELIANTHUS ANNUUS HYBRID OIL*, COCOS NUCIFERA OIL, PARFUM, GARDENIA TAHITENSIS FLOWER, TOCOPHEROL, BENZYL BENZOATE, BENZYL SALICYLATE, LIMONENE, LINALOOL

Hintaa 100ml Monoiöljyllä on 18,70 euroa. Öljyyn voi tutustua esimerkiksi Biodellyssä.


Monoiöljyn kaverina olen käyttänyt kasvoilla Porkkanaöljyä, joka tunnetaan myös mainiona tuotteena parantamaan ja nopeuttamaan ruskettumista. Porkkanaöljy sisältää runsaan määrän erilaisia vitamiineja, kuten A-, B-, C-, D-, E- ja F-vitamiineja. Jos jono vitamiineja ei vielä riitä vakuuttamaan porkkanaöljyn hoitavuudesta, mainittakoon vielä sekin, että porkkanan beetakaroteenilla on iholle myös vahva anti-age-vaikutus. Öljy sisältää kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä, porkkanauutetta sekä lisättyä beetakaroteenia - ei muuta! Tätä kun sivelee iholle iltaisin, on aamulla peiliin katsoessa hippasen kauniimpi olo. Öljyhuuma siis jatkukoon!

Hintaa 50ml Porkkanaöljyllä on 13,40 euroa. Tuotteen löytää netistä esimerkiksi Biodellystä. Lähimmän jälleenmyyjäsi voit tarkistaa maahantuojan sivuilta.

Onko öljyhuuma tavoittanut teidät? Innostutteko öljyistä vuodenajasta riippumatta?






*Tuotteet saatu maahantuojalta.

14 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanilta ja ylellisiltä öljyiltä. Olen aivan öljyhöperö, niiden levittäminenkin on niin helppoa. Nämä öljyt olivat aivan uusia, mutta vaikuttavat herkullisilta. :)

    Kivaa viikonloppua Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen aivan öljyjen lumoissa :) Varsinkin tuo Monoiöljy tuoksuu todella ihanalta! Porkkanaöljyssä ei tuoksua juurikaan ole, mutta se tekee kyllä ihmeitä kasvoille. Välillä on joutunut ihan ihmettelemään, miten iho näyttääkin niin hyvältä aamuisin, kun laittaa pari tippaa öljyä vaikuttamaan yöksi iholle. Porkkanaöljy pelastaa aamun! ;) Pakko kokeilla noita muitakin öljyjä syksymmällä. Valikoima on onneksi laaja, että riittää uusia iloja pitkäksi aikaa :D

      Aurinkoista viikonloppua, Tiia!

      Poista
  2. Toi Monoi on ihan parasta <3 En ole ikinä käyttänyt mitään tuotetta niin nopeasti loppuun kuin tuota! Oon kokeillut myös joidenkin muiden merkkien Monoi-öljyjä, mutta mun kokeilemista tää Ekovistan öljy on ehdottomasti paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, todellakin! Koostumus nappaa ja tuoksu nappaa sitäkin enemmän. Sen kertoo jo pullokin, joka alkaa täällä olemaan tyhjä :D

      Poista
  3. Tykkään käyttää öljyjä tosi paljon kasvoille, mutta kropalle vähän karsastan. Jään niistä aina "liukkaaksi" (kuivaöljyistäkin) ja usko, oon kokeillut monia. Ei vaan ole jotenkin mun juttu. :( Säärille saatan laittaa, mutta koko kroppa no thanks. Aurinkoöljyistä sen sijaan sitten tykkään melkein enemmän kuin normi aurinkorasvoista, koska mieluummin liukkaus kuin nahkeus. :D

    Tuo monoi-öljy on takuulla hurmaavan tuoksuinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meidän on kyllä löydettävä sulle öljy, josta tykkäät vartalonkin iholla. Kuivaöljyt voisin ajatella jopa enemmän liukkaiksi kuin tavalliset öljyt. Nehän jättää tosi siloisen pinnan. Nämä ei ole kuivaöljyjä, mutta ei onneksi jätä tahmapintaakaan, jota itse todellakin välttelen :D Tämä Monoi on rakkautta. Tykkäisit, olen aika varma! <3

      Poista
    2. No niin pitää! Ärsyttää, kun en vaan löydä sopivaa. :D

      Poista
  4. En ole vartaloöljyistä oikein innostunut, koska pelkään aina, ettei öljy imeydy kunnolla ihoon ja sitten on kirjaimellisesti rasvainen olo. Hiuksiin tosin käytän öljyä joka päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ihan samoja ennakkoluuloja alussa, ja pari ensimmäistä kokemusta olikin juuri tuota rasvaista pintaa iholla. Mutta sitten alkoi tupsahdella näitä hyviä kokelaita! Suosittelen siis, ettet ihan vielä luovuta! Hyviäkin öljyjä on olemassa, vaikka kaikki ei tietty olekaan ihan kaikille :)

      Poista
  5. Öljyt ovat kertakaikkisen loistavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa joukkueessa ollaan siis ;) Voisinkohan enää edes olla ilman öljyjä!

      Poista
  6. Kuulostaapa hyville, juuri sellaisille mitä ihonhoitooni kaipaisin. Itsellänikin käsitys öljyistä on se, ettei ne imeydy millään ja jättää ihon tahmeaksi. Kasvojen iholla olen käyttänyt vain Ole Henriksenin rosehip öljyä, josta on muodostunut yksi lemppari tuotteista, mutta tuo porkkana voisi olla hyvä ja halvempi korvaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanaöljylle tulee kyllä suositukset täältä :D Ei mitenkään erityisemmin hivele tuoksuaisteja (on melkein tuoksuton), mutta ihana muuten. Iholla näkee aamulla aivan selkeän eron, kun on tätä yöksi sivellyt kasvoille. Tykkään! :) Ja jos tuoksuelämystä etsii, tuo Monoi on vastaus :D

      Poista
  7. Öljyt on rakkautta <3 Mulla on käytössä tällä hetkellä joku Yves Rocherin öljy ja oon kyllä ollut siihen oikein tyytyväinen! :)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!