Kesäaikaan minuun iskee yleensä hillitön värikausi. Piristävä ja toisinaan räväkkäkin pinkki alkaa houkutella ihan eri tavalla kuin talvisin. Pinkin lisäksi huomaan suosivani kesällä pukeutumisessani myös keltaisen eri sävyjä. Oranssi ja vihreäkin saavat minulta innokasta kannatusta, samoin turkoosi. Edellä mainitut värisävyt eivät suinkaan koske pelkästään pukeutumista, vaan rakkauteni kirkkaisiin kesäväreihin näkyy myös kynsilläni. 


Max Factor muisti minua muutama viikko sitten iloisella yllätyksellä, joka sisälsi kuusi iloisen väristä Max Effect Mini Nail Polish -kynsilakkaa. Kevätterveiset tipahtivat postiluukustani juuri oikeana päivänä, sillä sinä hetkenä pieni piristys tuli tarpeeseen. Lakat onnistuivat tuomaan hymyn suupielille, sillä olen myös blogini lakkapostauksissa maininnut, että edullisimmista lakoista Max Factorin ja Lumenen minilakat ovat yllättävän kestäviä ja toimivia hintaansa nähden. Hullaannuttava lakkavärisuora vahvisti uskoani entisestään: Max Factorin lakkojen laatu on edelleen yhtä hyvä, mitä se on niinä edellisinä kesinäkin ollut, kun minilakat ovat olleet tuomassa tunnelmaa kesävarpaisiin.


Max Factorilta saamani lakkalähetys sisälsi kaksi piristävää pinkkiä, yhden tyylikkään punaisen, yhden merenhohtavan sinisen ja yhden limen sävytteisen vihreän lakan. Lisäksi joukkoon kuului tummempi suklaasävy 52, joka on nimetty Ethiopian Queen eli etiopialaiseksi kuningattareksi. Pakettia avatessani ajattelin, että tämä ruskean sävyinen tummaan roosaan vivahtava lakka jäisi varmasti vähimmälle käytölle ja odottamaan syksyä. Mutta kuinkas kävikään? Ihastuin etiopilaiskuningattareen kaikista eniten! Tämä on nimittäin jo kolmas kerta kuukauden sisällä, kun lakkaan kynteni samalla sävyllä. Pinkkivillityksestäni huolimatta Max Factorin Ethiopian Queen -minilakka pyyhälsi värikkäämpien kollegoidensa ohitse ja koristaa kynsiäni taas seuraavat neljä, viisi päivää. Hassuinta on ehkä se, että käytän kesällä sävyä, joka sopisi mielestäni enemmänkin syksyyn. Sävy kuitenkin vetoaa minuun, sillä se on minusta tyylikäs eikä herätä liikaa huomiota. Se sopii loistavasti arkikäyttöön, mutta toimii myös juhlissa.


Osa teistä varmasti tietää, että pidän Diorin ja Chanelin lakkoja ylivoimaisesti parhaimpina kynsilakkoina (lakkapostaukset pääset lueskelemaan tästä). Viime päivien Max Factor-lakkailujen jälkeen on silti todettava, että Max Factorin lakat ovat vähän kuin edullisien lakkojen Dioreita: lakka kuivuu kynsillä hurjan nopeasti ja kestää lohkeilematta useamman päivän. Max Effect -minilakkoja ei siis turhaan kuvailla pitkäkestoisiksi. Max Factorin pikkulakkoja kannattaakin harkita, jos haluaa edullisen lakan, joka kuivuu sekunneissa ja oikeasti pysyy kynsillä lohkeilematta kauemmin kuin yhden tai kaksi päivää.

Max Factorin Max Effect Mini Nail Polish -kynsilakkoja löytää esimerkiksi Sokoksen, Stockmannin, Citymarketin ja Anttilan valikoimista. Hintaa 11ml lakoilla on noin 5,90 euroa. 

Mitä lakkoja te suositte? Kenellä on kokemusta Max Factorin pikkulakoista?





*Lakka lehdistönäyte.

4 kommenttia:

  1. Noista minäkin tykkään ja juuri kirjoittelinkin omassa blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä erinomaisia lakkoja ja vieläpä niin edullisia!

      Poista
  2. Nää on tosi hyvänlaatuisia, jopa mun ongelma kynsillä pysyy monta päivää hyvänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mä olen myös hirveästi tykännyt näistä :) Värivaihtoehtojakin on runsaasti!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!