Kynsilakkakokoelmani oli joskus monia kymmeniä lakkoja kattava värimeri, kunnes haksahdin rakennekynsiin. Nelisen vuotta kestäneen rakennekynsivaiheeni aikana en ostanut uusia lakkoja juuri ollenkaan, sillä mitäpä niillä olisin tehnytkään, kun joka kuukausi huollatin kynteni kauniiksi kynsistudiossa. Viime kesänä kuitenkin luovuin rakennekynsistäni. Kynnet olivat silloin hauraat ja todella surkeassa kunnossa. Voisi varmaankin verrata ripsienpidennyksistä luopuneiden kokemuksiin. Hankin silloin useampia kynsiä vahvistavia ja kovettavia lakkoja, joilla yritin ravita kynsiäni parempaan kuntoon. Vieläkään kynteni eivät ole täysin toipuneet entiselleen, vaan osa kasvaa vielä hauraiksi ja taipuisiksi, mutta ehkä vielä saan nauttia omista vahvoista kynsistäni, kun tämä välivaihe on ohitse. 

Rakennekynnet heivattuani olen ilokseni saanut alkaa kasaamaan uutta lakka-armeijaa roskiin joutaneiden vanhojen lakkojen tilalle. Aikaisemmin olen käyttänyt paljon Isadoran lakkoja ja kokenut ne hyviksi. En ole koskaan raaskinut maksaa 30 tai 35 euroa selektiivisten kosmetiikkamerkkien luksuslakoista, vaikka kasvovoiteesta olen maksanut reippaastikin yli 100 euroa Sisley-vaiheeni aikoihin. Kynsilakkani ovat aina olleet edullisimpien merkkien lakkoja, enkä ole kokenut tyytyväni mihinkään huonompaan. Vuoden alussa ostin kuitenkin ensimmäisen Chanel-lakkani heräteostoksena Sokoksen alennusmyynneistä, ja silloin tajusin mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi.


En ole koskaan pitänyt kynsien lakkaamisesta. Turhaudun siitä ajasta, joka niiden laittamiseen menee. Aina menee joku kynsi pilalle ja sitten taas pyyhitään pumpulilla ja taas odotetaan, että kynsi kuivuu. Ja juuri kun luulen, että kaikki kynnet ovat jo kuivia, niin hups, eipäs olleetkaan ja taas aloitetaan alusta. Hyvin turhauttavaa. Siksi aikoinaan rakennekynsiin hurahdinkin. Halusin päästä helpommalla. Kerran kuukaudessa visiitti kynsistudiossa kuulosti paljon houkuttelevammalta kuin joka viikkoiset takkuilevat lakkaussessiot, joissa kului aivan liian kauan aikaa.

Ensimmäinen Chanel-lakkani muutti kuitenkin käsitykseni kynsien lakkailusta täysin päinvastaisiksi. Selektiivisten merkkien kynsilakat ovat todellakin aivan eri maata edullisempiin kynsilakkoihin verrattuna! Mistä aloittaisin? Ensinnäkin, lakka levittyy kynsille niin täydellisesti. Huippulaatuisen levittyvyyden lisäksi lakka kuivuu huomattavasti nopeammin kuin halvemmat toverinsa. Toisen lakkakerroksen voi levittää ilman että täytyy välissä puhallella kynsiä kuiviksi monta kymmentä minuuttia ja sitten vielä odottaa, odottaa ja odottaa. Lakka kuivuu kuin itsestään, mikä on ihan käsittämätöntä. Miten ero voikin olla niin huikea?

Käytin aina päällyslakkaa myös edullisimpien kynsilakkojen kanssa, mutta silti Chanel ja Dior -lakkani pysyvät kynsilläni kauniina pidempään. Olen ollut aivan äimän käkenä siitä saakka kun ensimmäisen Chanel-lakkani ostin. En olisi välttämättä koskaan tullut maksaneeksi siitä täyttä 29 euron hintaa, sillä se tuntui minusta aivan liian hurjalta hinnalta "tavallisesta" kynsilakasta. Chanelin vaalean harmaanruskea créme-lakkani 559 Frenzy kotiutuikin 40% alennuksella 17,40 eurolla.


Viime viikkoina esikoiseni Frenzy on saanut ympärilleen neljä ystävää: kolme Diorin lakkaa ja joukkoon liittyneen Chanelin lämpimän fuksiasävytteisen roosan 489 Rose Insolent. Kaikki lakat olen bongannut Sokoksen ja Emotionin alennuspöydistä ja olen hankintoihini aivan ihastunut! Sumuisen violetin sävyinen Diorin 694 Forget-Me-Not kuului kevään 2012 kokoelmaan ja myös se oli löytö 40% alennuksellaan. Diorin punasävytteinen kirkas oranssi 638 Aloha ja raikas turkoosiin heijastava vaaleansininen 401 Saint-Tropez kuuluivat Diorin 2011 kesäkokoelmaan, ja haluatteko kuulla millä hinnalla ne irtosivat? 70% alennuksen jälkeen lakoille jäi hintaa alle 9 euroa! Aivan käsittämätöntä. Olen haltioissani. Kevättä ja kesää odotellessa!

Muiden bloggaajien houkuttelevien lakkapostauksien innoittamana minäkin otin ensiaskeleeni kohti kevättä ja kynsiäni piristää nyt Chanelin 489 Rose Insolent. Kaksi kerrosta Chanelia ja päällyslakka, se on siinä! Eikä "projekti" vienyt koko iltaa, niinkuin vuosien takaisissa muistoissani. Päällyslakkana käytin Colosén väritöntä ja kynnet kovettavaa ja vahvistavaa Régénérateur alus-päällyslakkaa, joka kuivuu nopeasti ja antaa upean kiillon. Pienellä 7ml pullolla on hintaa 11,50 euroa.



Chanelin ja Diorin lakkoja kokeiltuani en yhtään ihmettele miten jotkut maksavat kynsilakasta 30 euroa. Minusta on niin mukava lakata kynsiä hymyssä suin, näiden ihanuuksien kanssa kun pääsee paljon helpommalla. Tykkään!

Oletko sinä huomannut eron hinnakkaampien ja edullisimpien kynsilakkojen välillä? Mitäs mieltä olette löydöistäni?






6 kommenttia:

  1. Mä en raaski maksaa lakoista kolmeakymppiä... Joten ihan Lumene- ja Essie-lakoilla mennään. Yksi Chanel löytyy kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika kova hinta yhdestä kynsilakasta. En minäkään olisi aiemmin raaskinut, enkä tiedä raaskinko vieläkään :) Mutta nuo ovat kyllä tosiaan ihan eri maata edullisimpiin lakkoihin verrattuna. Mietin, että laittaisinko mielummin kolmekymppiä yhteen hyvään lakkaan kuin kolmeen edullisempaan. Toisaalta, jos vaihtelee väriä usein, valitsee mielummin ne kolme edullisempaa yhden sijasta. Mutta minä olen niin turhautunut siihen aikaan minkä takkuilen tavallisten lakkojen kanssa, joten voisin mielummin panostaakin yhteen hyvään lakkaan. Tästä edes pidän ainakin alepöydissä silmällä näitä Diorin ja Chanelin lakkoja! :)

      Poista
  2. Pitääpä itsekin ostaa yksi laadukkaampi lakka kokeeksi. Kumpi on sinusta parempi, Chanel vai Dior, vai ovatko kumpikin mielestäsi ihan yhtä hyviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi! Kiitos kommentistasi. Chanel ja Dior ovat aika samalla viivalla, ovat pitkäkestoisia ja molempia lakkoja on unelman helppo levittää kynsille :) Kokeilemalla ero selviää! Itse ainakin olen huikean tyytyväinen lakkoihini ja aion jatkossakin suosia Chanelin ja Diorin lakkoja.

      Poista
  3. Ihania lakkoja!

    Mulla ei valitettavasti pysy selektiivisistä merkeistä hyvin kuin YSL:t. Chanelit on pahimpia, samana päivänä kynnenpäistä lohkeilee. SNIFF. Tykkäisin niin niistä, mutta en voi antaa tuota anteeksi. Kynsilakkabrändeistä sen sijaan Essie, OPI, China Glaze ja Zoya ovat tosi kestäviä.

    Sun blogi ei jostain syystä päivity ollenkaan mun bloggerin lukulistalle. :( Aina yhtäkkiä muistan, että hitsit miksi en ole lukenut vähään aikaan, tulen kurkkaan ja täällä on heti pari uutta postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YSL:n lakkoja en ookaan kokeillut. Täytyypä kokeilla jossain vaiheessa, kun osuu kohdalle joku kivanvärinen lakka! Chanelit kestää mulla lohkeilematta vähän vajaan viikon, ihan hyvin siis :) OPI:n lakkoja olen kokeillut, mutta en montaa. Sydän sykkii tässä tapauksessa kuitenkin enemmän Chanelille ja Diorille. Zoyan lakkoja on pitänyt jo monesti kokeilla, kiitos vinkistä!

      No onpas hassua, jos ei päivity sun bloggerin lukulistalle. Ainakin näyt lukijoiden joukossa, joten en tiedä missä vika?

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!