Seuraa sähköpostitse



TUOTE SAATU PR-MALLINA / SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

Suurin osa meistä tietää, millaisia perinteiset kivipuuterit ovat: ne jättävät iholle täysin kiillottoman mattapinnan. Pahimmassa tapauksessa ne tuppaavat myös tekemään ihosta kakkumaisen, korostaen jokaikistä pientäkin ryppyä ja ihohuokosta. Tästä syystä moni ammattimeikkaajakin käyttää hyvin hallitusti puuteria aikuisen naisen iholla - jos ollenkaan. Fakta kun on, että puuterointi korostaa helposti pieniäkin juonteita ja syö iholta kaiken eläväisyyden. Irtopuuteri koetaan usein kivipuutereita näppärämmäksi, koska värittömyytensä lisäksi monet ovat koostumukseltaan höyhenenkevyitä toisin kuin useimmat kivipuuterit. Puuteroinnin kanssa saa silti aina olla tarkka, sillä sen liika-annostelu kyllä lisää kasvoille nopeasti lisää vuosia ja tekee ilmeestä tunkkaisemman.




Itse olen yksi niistä ihmisistä, joka kokee omalla ihollaan pienen puuteroinnin lähes pakolliseksi. Johtunee varmasti ihotyypistäni, sillä vaikka ihoni onkin paikoin pintakuiva, on siinä myös selkeitä sekaihon merkkejä. Etenkin t-alue alkaa päivän aikana kiiltelemään ja meikki katoaa siltä alueelta pois helpommin, jos en viimeistele meikkiä kevyellä puuteroinnilla. Mineraalimeikki on taas sitten eri asia, kun se on jo itsessään koostumukseltaan puuterimaista. 

Olen varmasti elämäni aikana testannut lähemmäs 50 eri puuteria. Kokemukseni perusteella parhaat ovat olleet:


*Laveran Fine Loose Irtopuuteri (jota on muuten enää rajatusti saatavilla) 
Sisleyn Transparent Loose Face Powder - juhlameikin ykkönen, jolla saa ihosta niin täydellisen ettei tosikaan!
*Lumenen irtopuuteri (uudistumisen jälkeinen toinen vaihtoehto *täällä
*Bohon kiinteä puuteri, joka on tähän mennessä ollut kiinteistä puutereista kaikkein silkkisin ja kevyin!

Yllä olevista sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ovat Lavera sekä Boho. Niitä olen pääasiassa käyttänyt arjessa lähes päivittäin. Sisleyn irtopuuterin olen säästänyt juhlaan, kun haluan meikin kestävän moitteettomana helposti 12h tai pidempään. Kirjoitin tuotteesta blogissa jo reilut kolmet vuotta sitten.





Sisley toi kuitenkin valikoimaansa aikamoisen tuotteen aiemmin keväällä. Tuotteen antamaa lopputulosta kuvaillaan Sisleyn omillakin sivuilla "Insta-Sisley -filtteriksi", joka antaa valovoimaisen ja virheettömän oloisen ihon koko päiväksi. Alluren mukaan puuteri myytiin loppuun jo sen ilmestymisviikolla, mikä kertonee siitä, että useammalle kelpaa Insta-filtteröity lopputulos meikissä, jos sellainen on tarjolla. 

Onko puuteri sitten kaikkien lupauksien - tai reilun 80 euron arvoinen? Oman kokemukseni varjolla väitän, että on. Koostumusta ei turhaan kuvailla innovatiiviseksi ja ennennäkemättömän lopputuloksen loihtivaksi. En nimittäin ole itsekään ennen vastaavanlaiseen puuteriin törmännyt, vaikka testannut olen jos jonkinlaista tulokasta, joita on kuvailtu kovin sanoin. Sisleyn Blur Expert antaa todellakin juuri sellaisen pehmeästi photoshopatun efektin. Vaikka puuteri ei voidemaista olekaan, puuterimaisenakin se sulaa iholle kevyenä kuin morsiushuntu - eikä siis kasaudu juonteisiin tai ryppyihin. Koostumus on jopa niin huomaamatonta, ettei sen uskoisi iholle juuri mitään tekevänkään. Muutaman sivellinvedon jälkeen iho näyttää kuitenkin kummallisesti paremmalta, hehkeämmältä ja nuorekkaammalta. 

Puuteria on tarjolla ainoastaan yksi sävy, mutta huolimatta siitä, että se näyttää ensivilkaisulla lämpimältä ja vaaleimmalle iholle sopimattomalta, ei se sitä ole. Puuteri on hyvällä tavalla katoavaista, näkymätöntä ja kaikille ihonsävyille sulautuvaa. En tiedä miten Sisley on tällaisen tuotteen saanut aikaan, mutta en yhtään ihmettelisi, mikäli tästä tulisi monen aikuisen naisen luottotuote tuleviksi vuosikymmeniksi. Sitä voi käyttää iholle sellaisenaan ihohuokosten häivyttämiseen ja ihonsävyn huomaamattomaan tasoittamiseen, meikkivoiteen päälle meikin kiinnitykseen tai meikin freesaamiseen päivän aikana, vaikka meikki olisi jo ehtinyt rakoilla kunnolla. Se ei nimittäin varmasti kasaannu iholla kakkumaiseksi! Jos tuotetta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, turvautuisin tuotekuvauksessa käytettyyn sanaan: ennennäkemätön.

Sisley Blur Expert Perfecting Smoothing Powder noin 86,90 euroa.


Käytättekö te puuteria? Suositteko irtopuuteria vai kivipuuteria? Maksaisitteko tästä uutuudesta reilun 80 euroa?















16 kommenttia:

  1. Jos minulla olisi ylimääräiset 80€ en todennäköisesti siltikään raaskisi ostaa tätä puuteria. Kerroit kyllä tuotteesta aivan ihanasti ja uskon, että tuote on täydellinen. Minä olen aika jumissa kivipuutereihin, mutta näin kesäisin tykkään irtopuuterista ja aurinkopuuterista. Todella kaunis rasia muuten tässä tuotteessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Sisleyn tuotteissa on aina rasiat niin ihasteltavan kauniita... Tämäkin sulkeutuu magneetilla <3

      Ja mitä tulee hintaan; meillä jokaisella on omat "kipurajat", se on selvää. Ei Sisley ole kaikille, mutta jos kaipaa puuteria näillä erityisominaisuuksilla, uskallan suositella tätä vaikka investointina omaan itseensä, kenelle se sopivalta tuntuukaan :)

      Poista
  2. Oletko irtopuuterista kokeillut By Terryn Hyaluronic -puuteria? Jos, niin mitä mieltä?

    Jos tuo Sisley toimii kuten sanot, ei 87 euroa liikaa ole. Jäätävää, miten vuodessa, kahdessa on iholle tullut lisää ikää, juonteita ja ryppyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentistasi!

      Olen kuullut kyseisestä puuterista, mutta en ole ehtinyt vielä kokeilla, vaikka mielessä on monesti ollutkin. Ja joo, itse olen myös samaa mieltä, että riittoisasta, näinkin huippulaatuisesta puuterista ei tuo hinta ole liikaa :) Itse olisin sen valmis maksamaan, kuten Sisleyn irtopuuteristakin olen. Mutta meillä jokaisella on tosiaan ne omat kipurajat kaikkien asioiden suhteen, kuten yllä edellisessä kommentissa tuli todettua :)

      Ps. Rypyt, juonteet ja ikääntyminen - siinä iso syy, miksi omalta osaltani haluan panostaa hyviin, laadukkaisiin tuotteisiin :D Lähiaikoina tulossa muuten blogiin vinkkiä veitsettömästä, edullisesta "kasvojenkohotuksesta"!

      Poista
  3. Tän väri on kyllä niin jännä, itsehän suorastaan kauhistuin ensin, kun ajattelin, että onpa tumma. Niin vaan se kuitenkin sulautuu ihoon, eikä näytä yhtään siltä, mitä pannua katsoessa voisi kuvitella. :)

    Mä käytän kivipuutereita, voisin maksaa, jos tuote on todella hyvä. Tässähän on kuitenkin aika paljon kivipuuteriksi sisältöä 11g, joten ei kyllä heti kulu loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa mäkin alkuun mietin, koska sävy tosiaan näyttää kellertävältä ja paljon tummemmalta mitä todellisuudessa on. Iholla sitten onkin kuin joku näkymätön huntu :D Ihmeellinen tuote todellakin!

      Ja joo, hyvä pointti tuo, että kivipuuteriksi tämä on erityisen hyvänkokoinen ja siksi myös riittoisa :)

      Poista
  4. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, ehkä tähän täytyy panostaa kun on seuraavan puuterin aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä oikeasti huippu ja aivan omanlaisensa muihin puutereihin verrattuna! <3

      Poista
  5. Alla sävypohdintaa ja puuterivinkki vaaleaihoisemmille.

    Puuteroin ehkä vähän liikaa silmänympäryksien ja ohimoiden seutua nelikymppiseksi. Se korostaa hienoisia juonteita etenkin hymyillessä ja nauraessa. Valitettavasti tuo Sisleyn puuteri on kuitenkin liian tumma. Kokeilin sitä ja myyjänkin mielestä se näytti keltaiselta vaaleaa ihoani vasten. Meikkivoiteista mulle sopivin sävy on yleensä vaalein tai toiseksi vaalein sävy. Suomessa myytävistä vaalein sävy ei välttämättä ole tarpeeksi vaalea. Maciltä menee esim 15-20 ja Too Facedilta Snow. Charlotte Tilburyltä mulle paras sävy on 2.

    Myyjä suositteli kuitenkin YSL:n Blurraavaa puuteria, joka on valkoinen. Se multa itse asiassa löytyykin jo valmiiksi. Täytyy testata josko sillä olisi vastaava vaikutus. Hinta on n. 50, joten myös huokeampi vaihtoehto.

    Kiitos kuitenkin vinkistä! Olisin ostanut - 20 % alekupongilla josko olisi tehnyt ihmeitä. Sen irtopuuterin olenkin jo hankkinut hienojakoisuutensa vuoksi :)

    Puuteroin sy-ihoa erityisesti sen vuoksi, ettei ripsari tai muu silmämeikki leviäisi silmänalusille. Monet concealerit ovat sen verran rasvaisia, että meikki tuhriintuu muutamassa tunnissa ilman kunnon puuterointia.

    Kävin ostamassa tuon Bohon puuterin vaaleimmassa sävyssä. Toivottavasti on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kattavasta kommentistasi!

      Itsekin puuteroin sy-ihoa kevyesti. Yritän sillä saada concealerin pysymään paremmin paikoillaan, ettei tummat silmänaluset rakoilisi yhtäkkiä peitevoiteen alta esiin :D Puuteroinnissa saa kyllä olla todella tarkkana, ettei humpsahda liikaa ja äkkiä näyttääkin vuosia vanhemmalta - ainakin silmänalusien kohdalta, haha. Näin olen itse oman naaman suhteen todennut :)

      YSL:n blurraavasta puuterista olen itse asiassa myös kirjoittanut aikoinaan blogissa. Sekin on kieltämättä hyvä tuote, mutta ei kuitenkaan mielestäni ominaisuuksiltaan aivan Sisleyn tasoa. Ei anna iholle ollenkaan hehkua, vaan on enemmän mattaavampi. Se taas saattaa sitten usealla korostaa pieniä ryppyjä ja juonteita - itse huomasin tämän heti, kun sivelin puuteria hieman enemmän. Sisleyn puuterissa taika taitaa olla siinä, ettei tee blurrausta mattaavalla efektillä, vaan enemmänkin heleyttävällä vaikutuksella (mutta ilman kiiltoa), joten ei siksi kasaannu juonteisiin :)

      Kiva kuulla, että tulit ostaneeksi Bohon kokeiluun. Se on myös omalla tavallaan loistava ja vieläpä kivan edullinen, vaikka ei Sisleyn kanssa samassa sarjassa painikaan. Itse käytän tuota Bohoa arjessa usein, on ihanan hienojakoista ja ohutta. Olen varmaan käyttänyt jo 3 tai 4 rasiaa tyhjäksi, joten todellakin tykkään ja toimii :)

      Poista
    2. Ja ai niin, sitä piti vielä kysyä, että kokeiliko myyjä tuota Sisleyn puuteria siis ihan kunnolla ihollesi vai laittoiko vain rasian kasvojesi vierelle ja vertaili sävyä? Se nimittäin oikeasti näyttää tuossa rasiassa tummemmalta ja keltaiselta, mutta iholla on lähes näkymätöntä, mikä ihmeellistä onkin. Puuterin ominaisuuksista ei välttämättä kaikki myyjät tiedä, mutta Sisleyn oma edustaja olisi varmasti neuvonut toisin ja kokeillut puuteria ihollesi, jolloin lopputulos olisi voinut olla toinen :) Itselleni yleensä valitaan meikkivoiteista aina ne vaaleimmat ja "valkoisimmat" sävyt, joten uskallan siksi suositella tätä puuteria myös aivan kalpeaihoisille, joihin itsekin suurimman osan vuodesta lukeudun :D

      Jos siis satut piipahtamaan Sisleyn pisteellä uudestaan, esimerkiksi Stockmannilla on usein sarjan oma konsulentti, joka varmasti kokeilee puuteria mielellään ihollesi :)

      Poista
    3. Heips, olisiko tuossa sitten syy, että YSL:n puuteri jäänyt unholaan. Ehkä olisin muistanut ja käyttänyt loppuun, jos olisi ollut ihmepuuteri :) Toki Macin Fix plussaa suihkauttamalla voisi saada freesimmän ilmeen, mutta kyllä tup Sisleyn huntu kuulostaa paremmalta.

      Käytän töissä silmälaseja, mikä on yksi hyvä syy välttää liikapuuterointia sy-iholla. Olen viime aikoina huomannut, että on tullut puuteroitua liikaa ja etenkin päivän edetessä meikki alkaa näyttämään tosi huonolta.
      Tykkään muuten myös Huda Beautyn Baked-puutereista, joita levitetään oikein kunnolla. Ehkä olisi tässä iässä viisaampaa laittaa niitäkin säästeliäästi tosin. Oletko niitä kokeillut?

      Yleensä en halua kokeilla testereistä suoraan, mutta puuteri oli sen verran koskematon, että laitoin itse puuteria silmänaluselle myyjän katsellessa. Levitin sormella, jolloin puuteria tulee luultavasti enemmän kuin siveltimellä. Tuon hintaisen puuterin pitäisi olla lähees täydellinen, jotta se kannattaisi hankkia. Ihoni on vaalea ja punapohjainen, joten kellertävät silmänympärykset eivät houkuta. Toki olisi mielenkiintoista testata oman peitevoiteen kiinnitykseen siveltimellä tuota puuteria ja katsoa miten se kestää ja miltä näyttää päivän mittaan.

      Poista
    4. Hyvä huomio! Tuon olen itsekin jatkuvasti erilaisia tuotteita testaavana huomannut, että nimenomaan ne ihmeellisen hyvät tuotteet tulee aina "ihmeellisesti" käytettyä loppuun :) Muut sysäytyy helpommin syrjään parempien tuotteiden tieltä.

      Ja juu, liika puuterointi sy-alueella varsinkin näin kuumina kesäpäivinä saa helposti meikin rakoilemaan sy-iholla ja pakkautumaan pieniksi viivoiksi. Puuteria pitäisi laittaa aivan mahdottoman pieni määrä tai sitten sen täytyy olla mahdottoman hienojakoista. Boho on, samoin tämä Sisley. Jopa Laveran irtopuuteri on hieman "paksumpaa", vaikka ei siis paksua olekaan. Mutta sy-ihon kanssa saa olla tosi tarkkana. Laveraa olen yleensä taputellut ohuesti sy-iholle, koska sivellintä käyttämällä sitä tulee liikaa. Bohon ja Sisleyn puuterin taas laitan puuterisiveltimellä, mutta en tiheäkarvaisella sellaisella, vaikka muulle iholle saatan käyttää kabuki-tyyppistä sivellintä puuterointiin. Millä itse levität puuterin sy-alueelle: käytätkö sivellintä vai puuterivippaa? Silläkin tuntuu olevan paljon merkitystä :)

      Sisleyn puuterin testaamiseen on muuten ehdottomasti paras kokeilla ja käyttää sivellintä! Suosittelen testaamaan sen myös niin Stockmannilla tai missä käytkään. Kuten sanoitkin, sormella pintaa sipaistessa puuteria tulee paljon enemmän ja lopputulos on siksi helposti paksumman oloinen. Jos kokeilet esim. siveltimellä kämmenselälle, niin näet, ettei sävy kämmenessä muutu, vaan puuteri laskeutuu tosi kevyenä huntuna pehmentäen ja blurraten ihon kauniisti :) On siis todella huomaamaton!

      Poista
    5. PS. Noista Huda Beautyn Baked-puutereista ei ole itsellä kokemusta, mutta yleisesti ottaen en suosittelisi aikuiselle naiselle (kuten en itsellenikään) Baking-tekniikkaa eli paksua puuterointia sy-iholle. Parikymppisellä iholla voi hyvin toimia, mutta aika harvalla 30+ iholla paksu puuterointi ei tuo sy-alusille vuosia lisää. Mutta tämä on siis minun mielipide :)

      Poista
    6. Mulla on erikseen puuteri sy-iholle (laura mercier/becca). Levitän sen real techniquesin highlighter-siveltimellä. Kerrostan sitäkin, koska meikki tosiaan tuppaa leviämään peitevoiteen rasvaisuuteen. Lisäksi yksi suoksikki on ollut make up foreverin highlighter, joka ei siis kimaltele, vaan on vain vaalea kiinteä puuteri.
      Näin kesällä tosin tulee tehtyä usein vain pikameikki, jos pyöräilee töihin ja käy vasta siellä suihkussa. Siten joko puuterointi jää kokonaan väliin tai sitten tulee laitettua isolla kädellä puuterivipalla.

      Kokeilin eilen YSL:ää. Ei siitä tosiaan huntua tule, mutta kivan kevyt jälki tulee. Ainoa vaan, että koska se on ihan valkoinen, niin kerrostaminen saa ihon myös aika kalvakaksi näin kesällä. Nenänviereisiä ihohuokosia se kyllä blurraa ja päälle voi laittaa tummempaa puuteria. Luulen, että käyttö jäänyt tuon valkoisuuden vuoksi.

      Toivotaan, että ymmärtävät Sisleyllä tehdä myös vaaleamman version tuosta puuterista :) Olisi varmempi hankinta, ettei käy sitten talvella niin että kasvojen iho on sävyä lumikki ja sy-iho puolestaan keltainen.

      Poista
    7. Joo, YSL:n puuterilla saa helposti liikaa kerrostaessa valkoisen naaman, vaikka se hienojakoista onkin :D

      Ja totta tuokin, että jos Sisleyn puuterin värisävy olisi päältäpäin vaaleampi, moni uskaltaisi sen ostaa vieläkin varmemmin pelästymättä turhaa kellertävää sävyä. Uskallan oman kalpean lumikki-ihoni perusteella luvata, että se tosiaankin on iholla niin näkymätön ja huntumainen, että varmasti menee talvellakin, vaikka iho olisi kuinka kalpea :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!