maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kuulautta kerrakseen - Essen uusi probioottinen meikkivoide



TUOTE SAATU
POSTAUS SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

Kuulasta, kosteutettua ja kaunista ihoa tavoittelevien toiveisiin on vastattu - kiitos *Essen! Probioottisen ihonhoidon edelläkävijänä maineensa ansainnut Esse on nimittäin tuonut vihdoinkin meidän kuluttajien saataville meikkivoiteen, joka sopii loistavasti yhteen heidän ihonhoitotuotteidensa kanssa - tai miksei myös yksinään käytettynä. Vaikka palkitsin Essen vuoden 2016 parhaana ihonhoitosarjana, täytyy myöntää, että ihan hetkeen en ole Essen ihonhoitotuotteita käyttänyt. Ikävä niitä on kyllä ollut, sillä kuten olette varmasti blogistani lukeneet, ihoni temppuilulta en ole tänä aikana välttynyt. Meikkivoiteen lanseeraustilauksessa mainitsinkin Essen väelle, että voisi olla taas aika turvautua heidän ihonhoidon ammattilaisiinsa ja nojautua Esseen. On vähän ikävä niitä wau-tuloksia, mitä Esse vuoden 2016 lopulla sai kasvoillani aikaan.



Mutta nyt katse meikkivoiteeseen, joka on juuri ilmestynyt. Sain tämän käsiini vasta pari viikkoa sitten ja jo ensimmäisinä päivinä tajusin, että tästä meikkivoiteesta tulee varmasti hitti - ei kaikille, mutta tietylle ryhmälle kyllä. Mutta millaiselle iholle tätä sitten ensisijaisesti suosittelisin?

Kaltaiseni pintakuiva sekaiho ottaa varmasti tämän ilolla vastaan, ja kuivaakin kuivempi iho rakastuu tähän myös mitä suuremmalla todennäköisyydellä heti. Myös lasimaista kuultoa kasvoilleen tavoittelevat ihastuvat tähän taatusti kertaheitolla, niin uskallan väittää. Tämä nimittäin tekee ihosta todella kuulaan, kauniin ja kosteututen näköisen ja -tuntuisen, kuten jo postauksen ensimmäisessä lauseessa tuli todettua.


Uutuus meikkivoide pohjatuu Aloe veraan. Toisena raaka-ainelistassa ihastuttaa jojobaöljy, joka on hyvin lähellä ihon omaa öljyä. Tästä syystä sitä suositellaan paljon ihonhoidossa kaikille ihotyypeille - myös epäpuhtaalle. Essen meikkivoide on muutenkin pullollaan hoitavia, iholle hyvää tekeviä aineosia, kuten arvata saattaa: on sheavoita, auringonkukkaöljyä, oliiiviöljyä, C-vitamiinia pursuavaa baobabia sekä tietenkin ne Esselle ominaisimmat eli probiootit ja prebiootit. Meikkivoiteet sisältävät jopa 1 miljoona tyndalisoitua probioottista mikrobia millilitrassa sekä valikoituja prebiootteja, jotka edistävät iholle hyödyllisten mikrobien kasvua ja tehostava probioottien vaikutusta. Juuri näistä innovatiivisista ihon mikrobiomia tukevista tuoteratkaisuista Esse tunnetaan ja sen vuoksi Esseä ei voi verrata mihinkään muuhun luonnonkosmetiikkaan tuosta noin vain. Se painii ihan omassa sarjassaan, eikä ole ihme, että etenkin juuri erilaisista iho-ongelmista kärsivät ovat menettäneet sydämensä Esselle ja halunneet jäädä sarjan vakituisiksi käyttäjiksi. Uusi meikkivoidelinjakin on herkän ihon huomioiden kehitetty, tuoksuton miedoimmilla mahdollisilla säilöntäaineilla ja nopeasti biohajoavialla emulgaattoreilla. Meikkivoiteet on sertifioitu COSMOS Organic -standardien mukaisesti 99,97% luonnolliseksi ja jopa 58% luomuksi. Väripigmentit saadaan luonnollisista raudan oksideista ja titaniumdioksidista.

Jos jo itse meikkivoide ei ole tarpeeksi loistava uutinen itsessään, lisätäänpä tähän vielä SPF30-aurinkosuoja sekä loistava *sävyvalikoima! Niitä on nimittäin 10 erilaista, joista löytyy varmasti kalpeimmallekin iholle omansa. Valkeahipiäisille sopii varmasti *sävy 1, joka on kuin lumikille luotu. Jopa minulle, lumikki-ihon vertauksia kuulevalle, valikoitui meikkivoiteesta *sävy 4, joka vaaleasta keskivaalealle sävylle, punertavalla pohjasävyllä. Se on ihan hitusen tummempi, mitä normaalisti käytän, mutta kesäiholle aivan täydellinen eikä jätä minkäänlaisia rajoja. Tätä riittää muuten todella pieni määrä, sillä se tuntuu moninkertaistavan itsensä levitysvaiheessa. Pumppasin ensimmäisellä kerralla tätä sen verran, että sillä olisi pärjännyt melkein viikon!

Siispä jos pidät meikkivoiteessa tärkeänä...

* aidosti hoitavaa, ihon mikrobiomia tukevaa luonnollista koostumusta
* kuulasta, kaunista ja kosteutettua lopputulosta
* korkeaa suojakerrointa SPF30
* riittoisaa koostumusta
* tuoksuttomuutta
* anti-age-tehoa

--> Esse saattaa hyvinkin olla se valinta, johon ihastut yhtä helposti kuin minä!  

Essen meikkivoide kustantaa 66 euroa ja on saatavilla mm. *Joliesta.

Mitenkäs te: Pidättekö kuulaasta lopputuloksesta vai haetteko meikkivoiteelta ehdotonta mattapintaa? 














Share:

2 kommenttia

  1. Olen huono arvioimaan meikkivoiteita, koska en niitä käytä, mutta hyvältähän tämä kuulostaa. Minulle plussaa on tuo aurinkosuoja voiteessa.
    Ihanaa heinäkuun alkua sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo aurinkosuoja on todellakin hyvä juttu! Toimii erinomaisesti myös kesäkäytössä :)
      Ihanaa alkanutta heinäkuuta myös sinne! <3

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.