Seuraa sähköpostitse



KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - SAMASKORU

En ole koskaan pitänyt itseäni minään erityisenä muoti-ihmisenä. Seuraan kyllä muotia, ja jo pelkästään sosiaalinen media pitää huolen siitä, että tiedän suunnilleen, mikä milloinkin on muodissa ja mikä jäämässä uuden muotivirtauksen jalkoihin. En kuitenkaan ole ihminen, joka pukeutuu vain siihen, mikä milloinkin on "in". Nappailen ideoita sieltä täältä ja puen ylleni sellaista, mikä omaan tyyliini tuntuu sopivan ja päälle istuvan. Väkisin en kuitenkaan koskaan lähde mitään muotivillitystä noudattamaan, vaan pitäydyn omassa tyylissäni. 




Viime aikoina on ollut kiva huomata, että yhä useampi suosii minimalistisempaa vaatekaappia ja haluaa panostaa niihin muutamiin vaatteisiin, joita voi helposti yhdistellä toisiinsa ja käyttää useammin. Itsekin olen ahkerasti laittanut kiertoon sellaista vaatetta, joka on odotellut kaapin pohjalla ahkerampaa käyttöä. Aiemmin syyllistyin vaatteita läpikäydessäni aina siihen, että ajattelin varmasti käyttäväni vaatetta "sitten joskus". Tuo aikamääre kuitenkin muuttui nopeasti vuodesta kahteen, kahdesta kolmeen, ja nyt kaapissa makoilee sellaisiakin vaatteita, jotka ovat olleet siellä Luoja ties kuinka kauan. Sellaisille vaatteille on ollut aika löytää uusi koti. Samalla kaappiin tullut tila on keventänyt mieltä. Nyt alan oikeasti nähdä mitä vaatteita omistan, ja näin voin käyttää niitä useammin ja yhdistellä helpommin toisiinsa. Haaveissa on siis saada mahdollisimman väljä garderobi, jota avatessa ei ensimmäisenä iske epätoivo. 




Vaatekaappia läpikäydessä olen samalla tehnyt päätöksen tehdä jatkossa harkitumpia hankintoja. Myönnän, että nettishoppailu on asia, jota on ollut välillä vaikeampi hillitä omalla kohdallani. Verkossa on niin kiva selailla uusia juttuja ja inspiroitua. Helposti silloin tulee myös klikkailtua ostoskoriin vähän mitä sattuu. Yritän siis tällä hetkellä rajoittaa vaatehankintoja ja olla niissä harkitumpi. Samalla olen ottanut vanhoja vaatteitani aktiivisempaan käyttöön. Esimerkiksi kuvissa näkyvän maximekon olen ostanut Nizzan pikkukatujen putiikista muistaakseni 7 eurolla. Mekko on 5 vuotta vanha, mutta edelleen käytän sitä joka kesä. 




Yhdestä asiasta olen viime aikoina kuitenkin innostunut muodin ja tyylin suhteen enemmän kuin muiden. Nimittäin kotimaisista korvakoruista, jotka on valmistettu täällä Suomessa ja vieläpä vastuullisesti ja kestävästi tuotetusta suomalaisesta puusta. Tällaisia koruja näkyy nyt katukuvassa todella paljon, ja se onkin asia, joka tämänhetkisessä muotivirtauksessa ihastuttaa kovasti. Korvakoruilla saa niin helposti asua kuin asua piristettyä! Olenkin päättänyt, että samalla kun laitan vaatekaappiani uuteen uskoon, voin panostaa koruihin. Vanhatkin vaatteet tuntuvat uudemmilta, kun viimeistelee asun kauniilla korvakoruilla. 

Kuvassa näkyvät punaiset, puiset nappikorvakorut ovat Samaskorulta, jonka kanssa aloitin hiljattain yhteistyön. Malli on Mandalan kolmikko, jota on saatavilla useammassa värissä. Jos tykkää hillitymmän värisistä koruista, voi vaihtoehdoksi valita myös koivun tai savutammen, jolloin korvakorut ovat sen värisiä kuin puu itsessään. Kaikki korut on suunniteltu ja valmistettu Suomessa, Samaskorun omalla pajalla Joensuussa. Vahvana teemana Samaskorulla onkin juuri luonnonläheisyys, vaikkakin heidän valikoimastaan löytyy myös akryylistä valmistettuja tuotteita, jotka ovat kiiltäväpintaisten korujen ja sisustustuotteiden ystäville. Itse rakastan kuitenkin juuri näitä puusta valmistettuja koruja! Ne ovat ihanan kevyitä korvissa ja niin kauniita, että yritän tälläkin hetkellä hillitä itseni, jotta en sortuisi aivan hulluuksiin uusien tilaamisen suhteen. 



Samaskorulta löytyy tälläkin hetkellä kesäkarkelo-tarjouksia, joista löytää vaikka minkälaisia persoonallisia koruja kesän menoihin: festareille, kesäjuhliin, lomareissulle. Vaikka kaikkia koruja on saatavilla useissa eri väreissä, se ei tarkoita sitä, että Samaskorulla olisi iso varasto koruja valmiina. Korut nimittäin valmistetaan pajalla aina tilauksesta, ja sen vuoksi korvakoruja voi joskus joutua odottelemaan päivän tai kaksi pidempään. Omani tulivat kuitenkin yllättävän nopeasti ruuhkasta huolimatta. Postituksessa taisi kulua kokonaisuudessaan 4-5 päivää, mikä on aika lyhyt aika jo pelkästään postin hitauden huomioiden. 

Suomalaisuuden ja luonnonläheisyyden lisäksi Samaskorulle tärkeää on myös kuluttajaystävällisyys. Tästä syystä heiltä löytyy monia erihintaisia koruja. Samaskorulla halutaan, että useammalla olisi mahdollisuus nauttia heidän koruistaan. Siksi koruja saa toisinaan tarjoushintaan jopa 5 eurolla! Toki valikoimasta löytyy myös arvokkaampia koruja. Esimerkiksi kuvissa näkyvät Mandalan kolmikko -nappikorvakorut ovat normaalihinnaltaan 29,90 euroa. Tulen kuitenkin esittelemään Instagramin puolella myös muita edullisempia koruja, joten kannattaa viimeistään nyt laittaa tilini seurantaan, jos haluat saada vinkkejä myös sillä puolella!

Täytyy sanoa, että tästä yhteistyöstä olen ollut enemmän kuin innoissani, osaksi myös minussa syttyneen korvakoruvillityksen myötä. Voin aidosti suositella Samaskorua kaikella lämmöllä! Suhteellisen pienenä yrityksenä he suunnittelevat, valmistavat, kokoavat ja lähettävät korunsa itse Joensuun pajalta, joten he kuuntelevat myös mielellään asiakkaita siinä, millaisia tuotteita heidän valikoimiinsa toivotaan. Tällaisten yritysten kanssa on aina ilo olla tekemisissä ja käyttää heidän tuotteitaan - kuten myös suositella niitä.


PS. KOODILLA MIA SAAT NYT 20% ALENNUKSEN KAIKISTA SAMASKORUN KORUISTA - MYÖS JO ALENNETUISTA TUOTTEISTA! Koodi on voimassa 31.7.2019 saakka.

Samaskorun ihastuttavan monipuolista valikoimaa pääsee selailemaan verkkokaupassa täällä. Mandalan kolmikko -nappikorvakorut löydät täältäPostauksen linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä hyödy linkkien kautta tehdyistä tilauksista tai alennuskoodin käytöstä.


Seuraatteko te muotia kuinka tarkasti? Oletteko innostuneet puisista korvakoruista yhtä lailla kuin minä? 















8 kommenttia:

  1. Minä olen innostunut kotimaisista koruista ja erilaiset materiaalit tietenkin aina innostavat.
    Ihanat korvikset <3 Kivaa iltaa sinulle Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihastuin näihin korviksiin kyllä heti! <3 Taitavat tällä hetkellä olla Samaskorun alessa vain 5 eurolla, joten täytyy varmaan tilata parissa muussakin värissä :D

      Poista
  2. En kestä mitkä kuvat! <3 Aivan ihanat :) Mä olen totaalinen korvisfani ja aina bongailemassa uusia kotimaisia merkkejä. Näitä onneksi nykyään riittää ja valinnanvaraa on tosi hyvin. Oma kokoelmani kasvaakin huolestuttavaa vauhtia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos! <3 Pyrittiin kuvissa kesäiseen tunnelmaan, kiva jos se välittyy ruudun toiselle puolelle :D Ja joo, mä olen myös tätä nykyä aivan hullaantunut tällaisiin korviksiin! Tekisi mieli tilata vaikka mitä, mutta yritän pitää itseni jossain määrin ruodussa :D

      Poista
  3. Ihania kuvia ja ihanat korvikset! Samaskoru kuuluu myös mun suosikkeihin, ihanan kevyitä ja näyttäviä❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! <3 Samaskorulta löytyy kyllä vaikka mitä ihania korviksia!

      Poista
  4. Mää oon ihan korvishullu! Rakastan korviksia ja niiden avulla ilmennän itseäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korviksilla saa kyllä helposti ilmennettyä omaa persoonaa! Terveisin: toinen korvishullu :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!