Seuraa sähköpostitse



KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - NHS OY / LAVERA
*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ

Laveran ja minun suhde on ollut alusta saakka erityinen. Lavera oli minulle aikoinaan vähän kuin ensirakkaus luonnonkosmetiikan osastolta. Totta puhuen suhteemme ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä alkuun muistan vain ohimennen tuoksutelleeni sarjan purkkeja, mutta pitäytyneeni silti vielä tavallisessa kosmetiikassa, mikä kohdallani tarkoitti 2010-2011 vuosina vielä selektiivistä kosmetiikkaa. Vuonna 2012 alkoi kiinnostus kuitenkin herätä ja Lavera muistui mieleen uudelleen. Seuraavana vuonna suhteemme alkoikin. Lavera oli minulle ensimmäisiä yhteistyökumppaneita blogin alkutaipaleelta ja samalla sarja, joka johdatti luonnonkosmetiikan makeaan maailmaan. Makeaan siksi, että Laveran tuoksumaailmaa kuvaa vieläkin tunnusomaisesti sen tietynlainen makeus, mutta luonnollinen sellainen, koska kyse on luonnollisesta sarjasta.


Laverassa parhaita puolia on paitsi tuotteiden hyvä hinta-laatusuhde, myös monipuolinen valikoima, johon tulee uutta säännöllisin väliajoin. Kausimeikkejä Laveralla ei ole tapana tuoda, mutta sen sijaan brändi kehittää jatkuvasti uutta muuten ja pitää valikoimansa ajantasalla tehden myös tuoteuudistuksia. Siitä ei ole pitkä aika, kun Lavera viimeksi uudisti koko meikkikokoelmansa, ja nyt brändi on tuonut valikoimaansa muun muassa aivan uutukaisen meikkivoiteen, ripsivärin, ihastuttavia poskipunauutuuksia, luomivärejä sekä huulituotteita. Näiden lisäksi brändi yllätti uudella ripsiseerumilla*, josta ajattelin tällä kertaa tässä yhteistyöpostauksessa lähteä liikkeelle. Sain nimittäin tuotteen käsiini jo viime vuoden puolella ja tässä vaiheessa uskallan sanoa, että tässä on erityisen toimiva ripsiseerumi - myös kaltaiselleni herkkäsilmäiselle, jolle ei ihan mitkä tahansa ripsiseerumit sovi. 


Kuten Laveran tuotteet yleensäkin, myös Lash Care Serum* on NaTrue -sertifioitu ja sen lisäksi vieläpä vegaaninen. Seerumi hellii ripsiä hoitavin öljyin, kuten arganöljyllä, risiiniöljyllä ja jojobaöljyllä. Näistä risiiniöljy on tunnettu ripsiä vahvistavista vaikutuksistaan, ja olen joskus aiemmin testannut risiiniöljyä ripsiin myös ihan sellaisenaan. Vaikutukset huomasi jo silloin. Laveran helposti harjattavassa ripsiseerumissa on lisäksi kofeiinia ja arginiinia, joka tunnetaan myös ripsiä vahvistavana. En kuitenkaan muista aiemmin käyttäneeni tuotetta, jossa olisi sekä arginiinia että risiiniöljyä. Ehkä siksi tämä seerumi onkin osoittautunut erityisen toimivaksi. Mitään superpidentävää vaikutusta en menisi lupailemaan, mutta omat vaatimattomat ripseni ovat vahvistuneet ja tuuhentuneet niin, että huomaan sen selvästi. Koinkin järkytyksen hinnasta: Tämä nimittäin maksaa vain 10 euroa! 


Olen moneen otteeseen maininnut meikkituotteiden osalta Laveran Irtopuuterin* olevan sarjan parhaimmistoa. Itse asiassa se on niin loistotuote, että olen listannut sen luonnonkosmetiikan parhaimmaksi irtopuuteriksi. Totta puhuen en ole vuoden 2017 jälkeen parempaa vastinetta Laveralle löytänytkään. Tällä hetkellä puuteria taitaa olla itselläni käytössä jo kolmas tai neljäs kappale, joten se todella pitää käytössäni pintansa. Irtopuuteri on onneksi edelleen saatavilla usealta jälleenmyyjältä, vaikka Laveran valikoima onkin uudistunut.


Irtopuuterin lisäksi en ollenkaan liioittele, kun sanon rakastavani myös Laveran poskipunia. Minulla on ollut tekeillä jo pidempään luonnonkosmetiikan poskipunista TOP-listaus, jossa Lavera tulee varmasti olemaan edustettuna. Laveralle on nyt ilmestynyt kolme uutta mineraaliposkipunaa, joista sydäntäni sykähdyttää erityisesti täydellisen raikas Pink Harmony 04*, joka ihastuttaa varmasti myös kesän häämeikeissä! Samaista poskipunaa sipaisin postauksen meikkiin.

Laveran raikas Pink Harmony 04 ihastuttaa varmasti myös kesäisessä häämeikissä

Plum Blossom 02* on puolestaan sävy, jota suosittelisin kelle tahansa aikuiselle naiselle. Sopivasti kuultava sävy on niin luonnollinen, että se tuo kaivattua eloa ja raikkautta kenen tahansa kasvoille! Kaksisävyinen Columbine Pink 07* on uutuuksista hehkua tuovin. Poskipunat eivät sisällä talkkia ja ovat vieläpä luomu jojobaöljy-pohjaisia. Levittyvyys on täydellinen ja lopputulos kaunis. Samanlaista sujuvuutta toivoisi kaikkien poskipunien käytöltä. 


Laveralta ilmestyi uutuuksien joukossa myös uusi meikkivoide. Koska olen luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden suhteen erityisen vaativa, sanon suoraan, että Laveran aiemmat meikkivoiteet eivät ole sen erityisemmin sykähdyttäneet. Olen luokitellut ne "peruskamaksi", mutta kun se ei itselleni riitä. Meikkivoide on yksi tärkeimpiä asioita meikissä, koska kaunis, kuulas ja tasainen iho on se, mihin haluan panostaa. Se hoituu, kun panostaa ihonhoitoon "pohjana" ja käytössä on meikkivoide, joka antaa mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen, mutta kaunistaa ihoa silti näkyvästi. No, Laveran Soft Liquid Foundation sattuu olemaan sellainen. Ohut, hyvin levittyvä ja luonnollisen lopputuloksen jättävä. Mikään superpeittävä tämä ei ole, mutta tasoittaa silti ihoa näkyvästi. Lopputulos tällä vegaanisella meikkivoiteella on raikas. Tässä on muuten käytetty Laveran Anti-Pollution Complexia, joka suojaa ihosoluja ympäristön vaikutuksilta, kuten saasteilta ja pienhiukkasilta sekä vähentää vapaiden radikaalien vaikutuksia iholla ja antaa hehkua. 


Q10 Concealer -peitevoide kuuluu myös uusiin tulokkaisiin. Tässä onkin sitten erityisen valoa tuova peitevoide, joka kirkastaa kivasti myös silmänalusia. Ihan yksinään tämä ei välttämättä kovin tummille silmänalusille riitä, mutta itse olen sipaissut korjaavaa värivoidetta tummimpiin kohtiin ja tätä kevyesti päälle. Katse kirkastuu ihanasti! Tämä on myös koostumukseltaan todella ohutta, joten se ei korosta silmänalusillakaan juonteita.


Siinä missä näen Laveran Pink Harmony -poskipunan* osana täydellisen heleää häämeikkiä, uusi Lavender Couture 02 -luomiväripaletti olisi sille aivan upea pari. Siksi halusinkin käyttää juuri tätä palettia keväisessä meikissä, jonka toteutin Laveran uutuuksia hyödyntäen. Näitä sävyjä voi käyttää sekä kuivalla että kostealla siveltimellä. Sävyt ovat hohtavia ja sointuvat toisiinsa kauniisti. Laveran luomiväreistä täytyy ehdottomasti nostaa esille niiden pitkäkestoisuus, minkä vuoksi ne sopivat mainiosti myös juhlameikkiin. Tämäkin luomiväripaletti on vegaaninen. 

Strawberry Pink 02, Oriental Rose 03, Red Cherry 07


Huulimeikissä kiiltopunat ovat taas nostaneet suosiotaan, ja kukapa ei kelpuuttaisi kosteuttavaa punaa huulilleen. Laveran Beautiful Lips Brillant Care Q10 -kiiltopunilla saa todella täyteläiset, kosteutetut ja värikylläiset huulet. Tuoksukin on ihanan suklainen, koska näistä löytyy Q10:n lisäksi myös kaakaovoita ja kookosöljyä - unohtamatta kosteuttavaa hyaluronihappoa! Anti-age-kiiltopunissa on valittavana kolme eri sävyä: raikkaan korallinen Strawberry Pink 02, hento ruusuinen Oriental Rose 03 sekä intensiivisempi kirsikkainen punainen Red Cherry 07
Kaiken kaikkiaan Laveralta löytyy mukavan monipuolinen valikoima hoitavia meikkituotteita, joita ei ole hinnalla pilattu! 


Keväisessä meikissä käytetyt Lavera -tuotteet:

  • Soft Liquid Foundation, sävy Ivory Nude 02
  • Q10 Concealer -peitevoide, sävy Ivory 01
  • Fine Loose Mineral Powder -irtopuuteri*
  • So Fresh Mineraaliposkipuna, sävy Pink Harmony 04*
  • Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväri, Lavender Couture 02
  • Soft Eyeliner -silmänrajauskynä, sävy Golden Brown 04
  • Beautiful Lips Brillant Care Q10 -kiiltopuna, Oriental Rose 03
  • Soft Lipliner -huultenrajauskynä, sävy Rose 01
  • Powerful Lashes -ripsiväri, sävy black


Laveran tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi K-Citymarketeissa, Prismoissa, Stockmannilla, Sokoksilla ja Ruohonjuuri-myymälöissä. Sarjaa maahantuo NHS Oy

Kaikki Lavera-jälleenmyyjät löydät täältä

Oletteko te jo ehtineet tutustua näihin Laveran uutuuksiin? Onko muuten Laveran meikeistä kokemuksia?















8 kommenttia:

  1. Mä olen huomannut omissa ripsissäni, että risiiniöljy todellakin vahvistaa ja ehkä hieman pidentääkin ripsiä. Täytyypä tsekata tuo Laveran ripsiseerumi. Hintakin on ihan hitti;)
    Kivaa viikonloppua Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hinta yllätti mut täysin - ja samoin itse tuote! :D
      Ihanaa viikonloppua myös sinne, Sari! <3

      Poista
  2. Tuo Lash Care Serum kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta :). Ja tossa sun meikissä käytetty kiiltopuna näyttää niin hyvältä! :) Kivan neutraali, mutta silti tuo huulet hyvin esille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nuo kiiltopunat on ihania, ja varsinkin tuo Oriental Rose, jota tosiaan tuossa meikissäkin käytin :) Ihanan kosteuttavan tuntuisia huulilla, mutta silti tarrautuu huuliin just sopivasti eikä lähde heti leviämään :) Ripsiseerumia suosittelen myös, toimii!

      Poista
  3. Siis mä oon viimeset pari päivää googletellut erilaisia ripsiseerumeita! Nyt tiedänkin, mikä menee kokeiluun. Kiitos tästä :)

    https://www.tytti-kaarina.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jes! Kiva, että tästä postauksesta oli siis jotain iloa! :D

      Poista
  4. Ripsiseerumi on tosi ihana :) harmi, ettei Laveran meikkivoiteet ikinä sovi mun vaalealle ihonsävylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi! Laveran vaaleimmatkin sävyt on kyllä yleensä olleet aika keltapohjaisia ja tummia pohjoismaalaiselle vaalealle iholle. Noista uusista meikkivoidesävyistä ihme kyllä sulautui kakkonen omalle iholle aivan täydellisesti. Ootko kokeillut tuota ykköstä? Se on nimittäin tosi vaalea! Varmaan vaalein kaikista Laveran meikkivoiteista ikinä :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!