Vietin eilen sometonta päivää, mistä olin etukäteen kertonut Instagramin puolella. Alkuun ajattelin päivän olevan täysin toisenlainen, mitä se loppujen lopuksi oli. Siinä missä odotin haasteiden olevan lähinnä tekemisen puutteessa ja vahinko-someselailujen ennaltaehkäisyssä, kohtasinkin sellaisen tunteiden kirjon, joka yllätti itsenikin. Aamupäivän seesteinen olotila ja rauha olivat iltapäivällä korvautuneet ahdistuksella, yksinäisyydellä ja lopulta surulla. Halusinkin tässä postauksessa kertoa, mitä tunteita päivän aikana koin ja miten somen puuttuminen ne minussa laukaisi. 

Tyyneys, seesteisyys, rauhallisuus - Nämä kaikki kolme tunnetilaa olivat vahvasti läsnä aamulla, kun heräsin klo 8.15. Normaalisti alan heti herätyksen soitua selailemaan puhelimesta työsähköposteja ja sitten Instagramia, mutta tehtyäni itselleni lupauksen somettomasta päivästä, onnistuin vastustamaan kiusausta, vaikka puhelimen näyttö kertoikin, että posteja oli taas tullut useampia. Siirsin herätystä hieman eteenpäin ja painoin pään takaisin tyynyyn. Jostain syystä uni ei enää kuitenkaan tullutkaan. Olo oli jollain tapaa toiveikas. Mietin, mihin kaikkeen muuhun minulla jäisikään aikaa, kun ylimääräinen somen selaaminen jäisi pois alkavalta päivältä. 

Kiehautettuani tavalliseen tapaan aamun matcha-teet, heitin pari kirjaa ja uusimmat Me Naiset -lehdet sängylle. Jostain syystä tartuin Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -kirjaan, jota olin jo hieman aloittanut lukemaan aiemmin. Kirja ryhmittelee ihmiset käyttäytymismallien perusteella neljään eri väriluokkaan; punaiseen, keltaiseen, vihreään ja siniseen, joilla jokaisella on erilainen tapa viestiä. Usein juuri tämä viestintätapojen erilaisuus johtaa konflikteihin, ja siksi kirjan tavoite on auttaa ymmärtämään paremmin itseään ja ympärillä olijoitaan. Kirjassa on mielenkiintoinen esimerkki IKEA-huonekalujen kokoamisen muodossa:

"Punaiset uskovat vakaasti hallitsevansa homman ja alkavat ruuvata ja yhdistellä palasia ennen kuin edes vilkaisevat mitä kaikkea pahvilaatikossa on. Keltaiset puolestaan repivät pahvilaatikon auki ja huudahtavat miten ihanaa on vihdoin saada huonekalu paikalleen - he elävät tulevaisuudessa ja näkevät mielessään kirkkaan kuvan uudesta kaapista, joka seisoo oikeassa paikassa makuuhuoneen seinällä ja joka saa päälleen isoäidin vanhan liinan ja maljakon täynnä ihania tuoreita tulppaaneja. He ruuvaavat sieltä mikä heidän mielestään näyttää loogiselta hypätäkseen sitten aivan eri kohtaan. Vihreä kodinsisustaja puolestaan asettaa jättiläismäisen pahvilaatikon nojaamaan seinään ja juo kupin kahvia. Tässähän ei tosiaan ole mikään kiire. Entä mitä sininen tyyppi tekee? Hän lukee ohjeet kahdesti, tarkastelee osasia ja varmistaa, että uuden kaapin puoliskot näyttävät samalta kuin ohjeiden piirroskuvat. Hän pyyhkii nihkeällä - ei siis liian märällä - rätillä kaikki palaset, sillä ne ovat epäilemättä kuljetuksen jäljeltä pölyiset. Hän laskee pakkauksessa olevien ruuvien määrän välttyäkseen lopussa ikävältä yllätykseltä, että jotakin puuttuu (ja jos jotain jää yli, hän ei epäröi yhtään purkaa koko roskaa)."

Sain tästä kirjasta suosituksen ystävältäni, ja täytyy myöntää, että kirja on ollut aika silmiä avaava. Itse olen muuten keltainen, jota kuvaillaan monesti luovaksi, spontaaniksi, energiseksi ja valoisaksi tyypiksi, joka puhuu paljon, nauraa ja hymyilee lakkaamatta sekä viihdyttää usein muita ja luo muutenkin hyvää fiilistä. Keltainen tyyppi on punaisen tapaan tunneihminen ja tekee mielellään nopeita päätöksiä, mutta pystyy harvoin selittämään niitä rationaalisesti. Keltainen perustelee usein, että "se vain tuntui oikealta". Pelkkää hyvää ei tietenkään kenessäkään ole, vaan keltainen myös puhuu joskus aivan liikaa ja päästelee suustaan outoja juttuja, joita ei aina jaksaisi kuunnella - hep, minä!


Tylsyys, turhautuneisuus, väsymys - Tunnin verran lueskeltuani, ja sen jälkeen Netflixiä katseltuani, iski jo ennen puolta päivää tylsyys. Seesteisyys tuntui olevan tiessään, ja olo alkoi olemaan turhautunut. Mietin, lähtisinkö lenkille, salille tai joogaisinko. Jostain syystä en saanut itseäni innostumaan mistään edellä mainituista. Vaikka minulla oli tylsää, tavallaan halusin pysytellä sisätiloissa. Annoin itseni torkahtaa noin puolen tunnin ajaksi, ja sen jälkeen pakotin itseni joogaamaan, koska ajattelin, että se toisi seesteisyyden tunteen takaisin. Haaveeksi kuitenkin jäi. Huomasin tarttuvani puhelimeen vähän väliä ja klikkaavani auki whatsappin, vaikka uusia viestejä ei ollut tullutkaan. Normaalisti olisin klikannut auki Instagramin tai Facebookin, mutta nyt painelin viestikuvaketta, vaikka siellä ei ollut yhtikäs mitään. Turhautuneisuus nousi pintaan ja alkoi jopa vähän ärsyttää se, etten tuntenut enää sitä rauhaa kaikesta hiljaisuudesta, mistä olin aamulla nauttinut. 


Ahdistus, yksinäisyys, suru - Sitten se iski. Järjetön ahdistus. Ei sinänsä minulle mikään uusi tunne, sillä vaikka en ole blogissa asiaa avannutkaan, tunne on valitettavasti ihan lääkärin diagnosoimana osa minua ja nostaa päätään silloin tällöin. Tietyissä tilanteissa tunne nousee pintaan vahvemmin ja ne saattavat olla tilanteita, joita on vaikea selittää muille, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne. Ahdistus on traumaperäistä ja ilmaantuu yleensä tilanteissa, joissa on jotain samaa kuin menneisyyden kokemuksissani.

Tällä kertaa ahdistus oli varmasti osaksi myös väsymyksen ja uupumuksen aikaansamaa, sillä ennen I love me -messuja en ollut juurikaan pitänyt vapaata, vaan antanut itsestäni kaiken työlle. Olin miettinyt työsähköposteja ja tulevia yhteistyökuvioita lähes taukoamatta. Istunut 12-14 tunnin päiviä koneella ja sen jälkeen kärsinyt yöt hartia- ja selkäkivuista. Olo oli jo alkanut olemaan kuin muumiolla, mutta nyt työtaakka oli pois harteiltani ja olin yksin kotona ilman somea ja ilman yhteyttä mihinkään ulkomaailmaan. Se ahdisti. Kaikki ahdisti. En tiennyt mitenpäin olisin ollut. Samalla tunsin oloni jotenkin todella yksinäiseksi. Olin joogan jälkeen pistänyt vähän meikkiä naamaan huijatakseni itseäni energisemmäksi ja ottaakseni mahdollisesti muutamat meikkikuvat blogia varten, mutta kameran aseteltuani huomasin kyynelten nousevan silmiin. Sitten vain itkin. 

Minun ei ollut tarkoitus ottaa kuvia itsestäni silmät itkuisina, mutta en saanut lopulta muunlaisia kuvia otetuksi eikä iltapäivän hämäryys parantanut asiaa ollenkaan. Niinpä päätin laittaa nuo synkät kuvat tähän postaukseen, vaikka mietin, mitähän niistä ajatellaan. Totuus kuitenkin on, että koin eilen oloni myös ahdistuneeksi, yksinäiseksi ja jopa surulliseksi. Koska haluan olla aito oma itseni, en halua sitä myöskään peitellä blogissa, ajateltiin siitä mitä vain. Kaikissa meissä on myös muita puolia, ja minussa on myös tämä puoli. 

Someton päivä päättyi minulla siihen, että iltapäivän ahdistuskohtaus vei lopulta minusta viimeisetkin voimat ja menin sänkyyn vartin yli seitsemän illalla. Kahdeksalta olin jo unessa. Tämä päivä on kuitenkin ollut jo parempi. Ehkä myös siksi, että someton päivä laittoi minut kohtaamaan itseni ja ne monet padotut tunteet, jotka olivat jääneet sisälleni tukokseksi siinä kiireen pyörteessä, missä ennen messuja elin. Toisaalta messuilla taas olin niin monen ihanan ihmisen ympäröimänä, että kymmenien lämpimien kohtaamisten jälkeen kotona ilman somea tajusin taas olevani täysin yksin. Se nosti pintaan surun, jonka väsymys ja sisäinen uupumus muunsivat itkuksi. 

Tänään olen jälkikäteen ajatellut, että eilinen oli kuin pieni retriitti itseni kanssa. Pysähdyin, kohtasin itseni ja vaikeat tunteet, mutta myös opin niistä. Olo on myös jollain tapaa kevyempi, vaikka en vielä ihan virkeimmilläni olekaan. Silti osa taakasta on poissa harteiltani. Vaikka olen tottunut menemään vauhdilla eteenpäin ja olemaan energinen, ymmärrän vihdoin, että on myös ok edetä hitaammin. Silloinkin saa aikaiseksi. Someton päivä avaa valtavasti mahdollisuuksia muille oivalluksille, kun pää ei täyty jatkuvilla someärsykkeillä. Päätinkin, että yritän ottaa tavakseni pitää täysin somevapaan päivän kerran viikossa. Suosittelen sitä lämpimästi myös teille lukijoilleni, ja heitän tässä samalla myös muille bloggaajakollegoilleni "someton päivä" -haasteen. Siispä päivä ilman Instagramia, Facebookia, blogia tai ylipäätään netissä surffailua (lukuunottamatta puheluita tai "pakollisia" whatsapp/tekstiviestejä). Ehkä tästä saataisiin jonkinmoinen haaste alulle ja kiertämään blogimaailmassa. 

Oletteko te kokeilleet viettää päivän ilman somea tai tuntuuko siltä, että voisitte kokeilla sometonta päivää? 














*Postaus sisältää mainoslinkin Adlibrikseen.

19 kommenttia:

  1. Mulle ei olisi mikään ongelma viettää sometonta päivää. Viikossa saattaa olla useampikin päivä, jolloin en avaa blogiani tai selaa instaa. Bussissakin huomaan kuinka kaikilla on nokka kiinni kännykässä ja itse vain katselen maisemia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, mä olen hyvällä tavalla kade sulle! Somettomat päivät tekee oikeasti järjettömän hyvää. Mun koettu tunneskaala ei varmasti johtunut pelkästään somesta, vaan someton päivä lähinnä toi ne padotut tunteet ulos ja nosti kaikki pintaan. Nykyään kun olen päätoiminen bloggaaja, mun työ = some. Mä olen koneella joka päivä, ja tottakai nautin kirjoittamisesta ja rakastan tätä työtä, mutta samalla tällaisena suorittajakeskeisenä tyyppinä siinä on se vaara, että antautuu työlleen liikaa ja elää sitä joka ikinen hetki. Näinä yrittäjävuosina varsinkin työvaihteen kääntäminen vapaalle on ollut todella haastavaa! Ja jotenkin tuntuu muutenkin, että some välillä kaappaa liiaksikin valtaa elämästä ja juurikin vapaa-ajasta. Onko sitä oikeasti pakko selata sitä instaa joka hetki, siis esimerkiksi bussissakin? Ei ole. Mä olen myös ottanut viime aikoina tavaksi ihan vaan katsella ulos ikkunasta ja keskittyä siihen hetkeen. Se tekee hyvää. Ihmiset on aivan liikaa kiinni kännyköissään nykyään, mutta se on tätä aikaa...

      Poista
  2. Silloin kun ilmoitan lähteväni Karkkilaan, vietän sometonta aikaa. Se tekee niin hyvää vaan olla, ei tarvitse lukea blogeja, tehdä omaan blogiin mitään, ottaa kuvia. Yleensä laitetaan ystävän kanssa hyvää ruokaa, istutaan saunassa ainakin tunti, juodaan liikaa limpparia, nukutaan viekukkain ja vaan höpötellään. Minä tarvitsen näitä päiviä välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aivan ihanalta nuo sun Karkkilan reissut! <3 Tajusin juuri saman eilen, että somettomat päivät ovat oikeasti ihan kultaa! Miten hyvää jo yksi päivä tekikään, tuosta tunneskaalasta huolimatta. Mieli jotenkin korjaantuu ja virkistyy ihan huomaamatta. Olo on eilisen jälkeen kevyempi. Aion kyllä tästä lähtien yrittää pitää kiinni tuosta, että yksi someton päivä viikossa.

      Poista
  3. Mulla ei ole omasta mielestäni ns. someongelmaa. En ikinä rupea ekana aamulla seuraamaan Instaa tai Facebookkia, joskus päivällä rutiinista katson onko tullut viestejä, mutta luotan siihen että puhelimeni ilmoittaa jos jollakulla on asiaa. Tiedostan viestien olemassaolon ja sitten päätän (myöhemmin) itse koska olen "tavattavissa" ja katson ne. Myönnän olevani vähän sähköpostin orja, en voi sietää selaimen gmail-kuvakkeessa numeroita. :D En siis näe itselleni tarvetta täysin somettomaan päivään, ihan automaattisesti välillä käy etten muista katsoa chatteja. Päivä ilman Youtubea olisi jo haasteellisempi!

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kutsuisinko tätä mullakaan someongelmaksi, ehkä enemmänkin se on vaan tämä mun luonne, että oon aina ollut hirveän työorientoitunut ja se on korostunut näinä yrittäjyysvuosina. Jotenkin koen huonoa omaatuntoa siitä, jos en tee mitään tai en ole tavoitettavissa, vaikka se on normaalia ja ihan ok! Myös sen oon huomannut, että hukutan monesti tunteita töihin pitämällä itseni kiireisenä. Esim. tuo yksinäisyys, josta kirjoitin noin vuosi sitten tosi henkilökohtaisen postauksen, niin kyllä se vielä mun sisälläni on jossain määrin, vaikka vuoden aikana tilanne on paljon muuttunutkin. Luulen, että somettomuus vain nosti mun luonteesta sen pintaan, etten "salli" itselleni vapaata ja koen siitä huonoa omaatuntoa. Somettomuus korostaa myös yksinäisyyttä, mutta toisaalta somen käyttökin korostaa sitä. Saa nähdä kirjoitanko tästä vielä jatkopostauksen :D

      Poista
    2. Ja hei, mulla on ihan sama noiden gmail-kuvakkeiden suhteen! :D Pakko klikata puhelimesta heti auki, jos logo ilmestyy yläreunaan :D

      Poista
  4. En ole kokeillut viettää sometonta päivää, pitäisi kyllä. Todella mielenkiintoinen reaktio sinulla ollut somettomana päivänä... Olen aina ajatellut, että somettomana päivänä kokisi vain tylsyyden tunnetta, mutta nyt, kun luin tämän sinun postauksesi niin minun kohdallani voisi tulla hyvinkin samanlaisia tuntemuksia, kun tätä tarkemmin ajattelee.
    Hienoa kuitenkin, että pystyit somettomaan päivään vaikka henkisesti raskas olikin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mäkin luulin, että tylsyys ja somen vältteleminen olisi se suurin haaste. Mutta näköjään sieltä nousi sitten väsymyksen ja uupumuksen saattelemana muitakin tunteita pintaan, kun "joutui" olemaan ihan itsekseen. Mun on jotenkin niin vaikea sallia itselleni vapaata ja pelkkää olemista. Ehkä se oli somettomassa päivässä se mun haaste. Ja yksinäisyyden tunne varmasti nousi pintaan just messujen jälkeen, kun oli ollut niin monien ihanien ihmisten ympäröimänä ja yhtäkkiä sitä olikin aivan yksin. Toisaalta rakastan yksinoloa, mutta en tiedä, kai osa musta silti tuntee yksinäisyyttä ja kaipuuta jonkinlaiseen "perheeseen". Liittyy varmasti siihen, mistä kirjoitin myös tässä "Oman tiensä kulkija" -postauksessa ihan hiljattain:

      http://www.beauty-highlights.fi/2018/10/oman-tiensa-kulkija.html

      Poista
  5. Mää vietin kuukauden täysin ilman somea (face, insta ja twitter). Alkoi niin ahdistaan some ja se, että sinne pakenin kaikkia tunteitani, hukutin itseni feedien selaamiseen. Teki kyllä hyvää! Jäi niin paljon aikaa muuhun mihin halusin eli lukemiseen ja tv-sarjojen tuijotukseen ja olemiseen. En käy vieläkään käy ihan joka päivä somessa. Välillä huomaan, että alkaa olla merkkejä someen hukuttautumisesta ja someahdistuksesta ja sitten pitää himmata ja pitää vähintään yksi someton päivä. Sitä luuli, että menettää jotain tai jää paitsi jostain, jos ei oo joka hetki somessa ja näe kaikkea feedissä ajallaan. Ei niin käynyt. Tärkeät ihmiseni pitivät edelleen muhun yhteyttä ja mistään en jääny paitsi. Huomasin myös, että sitä todellakin on paljon paremmin läsnä itselleen, kun ei someta kaikkia tylsiä hetkiä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis huh, kuukauden!!! Miten hienoa, oikeasti! <3 Voin kuvitella, miten mieli on kirkastunut ja "puhdistunut" siinä ajassa! Mä en tuohon pelkästään kotona olemalla varmasti pystyisi, mutta jos lähtisin pidemmälle reissuun, siitä tulisi ehdottomasti someton matka. Mä olin ennen tosi kova lueskelemaan kirjoja, mutta some-aikakauden saatua otteen, lukeminen vaan jäi. Nyt oon taas yrittänyt ottaa tavakseni tarttua ennemmin kirjaan kuin puhelimeen. Tajusin, että kaikki "ylimääräiset" hetket menee aina somessa ja turhaan selaamiseen saa kulumaan aivan tuhottomasti aikaa! Somettomat päivät on kyllä voimaannuttavia. Aivot saa levätä, eikä ole jatkuvassa ärsyketulvassa.

      Saat kyllä olla niin ylpeä itsestäsi, tuo someton kuukausi on nykypäivänä ihan huikea saavutus.

      Poista
    2. Kuukauden kesti, että someahdistus laantui niin paljon, että pystyi käydä ees kurkkaan someen. Alkuun oli kyllä selkeästi vierotusoireita, ekan viikon ajan eniten, ja ne alko sitten pikkuhiljaa väheneen. Teki kyllä hyvää! Jännää on, että en laske blogimaailmaa niinkään someksi. Ehkä se on se, etten oo koskaan ollu niin aktiivinen blogosfäärissä kuin somessa muuten.

      Poista
  6. Mä vietän ihan tarkoituksella somettomia päiviä ja rajaan myös omaa somen käyttöä. Esim. mulla on sääntö, etten selaa somea sängyssä. :D Olen huomannut, että oma aivosumu on alkanut helpottamaan hivenen tuon myötä. Sehän on aivan tutkittu juttu, että some ei vaikuta mitenkään positiivisesti ihmisen aivotoimintaan ja se aiheuttaa ihan samalla tavalla riippuvuutta kuin alkoholi tai tupakka, myös haittavaikuksia on vaikka kuinka. Esim. juuri lasten ja nuorten keskittymiskyky on romahtanut.

    Jos itse kokee ettei somesta ole itselle haittaa, niin tuskin on tarvetta rajoittamisella, mutta jos ei pysty keskittymään sellaisiin asioihin mitä ennen on tehnyt, niin silloin kyllä oman somen käytön rajoittaminen on paikallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon säännön voisin mäkin ottaa itselleni, mä nimittäin selaan somea tosi paljon sängyssä. Saatan käyttää siihen aamuisinkin joskus puoli tuntia, ennen kuin nousen ylös. Ja siitä taitaa olla jotain tutkimuksiakin, ettei todellakaan ole paras tapa aloittaa päivä :D

      Ja siis joo, tuon aivosumun olen mäkin huomannut. Nyt lähtee kyllä mulla uusi vaihde päälle, johon sisältyy myös viikottainen vapaalle vaihto ja someton linja :D Vaikka some mun työhön kuuluukin, ei mun silti tarvitse 7 päivää viikossa olla aktiivinen. Aivotkin tarvitsee lepoa tai luovuus kärsii.

      Poista
  7. Tosi hyvä teksti! Mä yritän vähentää somea ja oon poistanut muutamia sovelluksia, mutta someton päiväkin kuulostaa kauhistuttavalta, jos se pitäisi olla vaan kotona eikä esim. töissä muita ajatuksia ajatellen. Mulle nousisi varmasti sama yksinäisyyden hoksaus pintaan mistä kerroit tässä. Mukavaa loppuviikkoa Mia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Joo, kyllähän nimenomaan se vaikuttaa tosi paljon, että mun työt/työhuone on kotona ja itse työ somea. Osalla someton päivä voi sujua ihan huomaamatta, jos työpäivään ei liity millään tavalla some, eikä esim. tietokonetta tarvitse muutenkaan avata. Mutta sitten taas kun on tottunut joka päivä ensimmäisenä aamulla kävelemään työhuoneeseen, avaamaan koneen ja aloittamaan päivän työt, niin kyllähän se tuntuu olossa, kun yhtäkkiä pitäisi vaan "olla" ja päivään normaalisti kuuluva somemaailma puuttuu täysin. Melkein kuin laittaisi ihmisen neljän seinän sisälle tyhjään huoneeseen omien ajatusten kanssa :D Vaikka kyllähän mä olisin voinut lähteä hyväntuulisena ulkoilemaan jne, mutta ei vaan iskenyt sellainen olo. Yksinäisyydestä mä olen kärsinyt aiemminkin ja kirjoittanut siitä tosi rehellisen postauksen blogissa vuosi sitten, joten se varmasti myös taustalla vaikutti messujen jälkeen, jossa oli tullut nähtyä niin paljon ystäviä, yhteistyökumppaneita ja ihania blogikollegoita. Mutta tunnekuohuista huolimatta oli silti tosi mielenkiintoista kokeilla täyttä somettomuutta ja aion ehdottomasti jatkossakin yrittää pitää kerran viikossa täysin somettoman päivän :D

      Ihanaa loppuviikkoa myös sulle! :)

      Poista
  8. Mulla on nyt tässä syksyllä ollut useampikin päivä, kun tuntuu ettei oikeastaan edes ehdi someilemaan kuin ehkä vasta myöhään illalla. Jos olisin vaan yksin kotona tekemättä varsinaisesti mitään somettoman päivän pitäminen saattaisi tuntua todella haastavalta, koska mulla on kutakuinkin aina kotona ollessa läppäri auki ja kaikki viihdyke tulee sitä kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nimenomaan! Osa saattoi tuota mun postausta lukiessaan olla ihan ihmeissään, että "mitä se nyt somen puuttumista itkeskelee ja suree", mutta ei kyse ollutkaan siitä, vaan taustalla oli muutakin. Väsymystä, uupumusta ja jo aiemmin valottamaani yksinäisyyttä, jotka kaikki korostui somettomana päivänä, kun mulle olennainen asia (jo työnkin puolesta) puuttui. Tuossa Eevalle yllä kommentoinkin, että vähän sama kun laittaisi ihmisen neljän seinän sisälle tyhjään huoneeseen omien ajatusten kanssa :D No tulipahan kohdattua ja aion jatkossakin tehdä tän!

      Poista
  9. En usko, että minulla on someongelma, sillä joskus koko somettaminen unohtuu, kun alkaa tekemään jotain, sanotaanko nyt vaikka ompelemaan:) Matkoilla otan kuvia ja niitä sitten myöhemmin lataan koneelle, mutta en jaksa raahata läppäriä mukana sen takia ja se on ollut hyvä ratkaisu,
    Olen tietoisesti aina tilaisuuksissa niin, että otan kyllä kuvat, mutta laitan ne vasta bussimatkalla tai jopa kotona vasta, vaikkapa instaan. Koen itse, että on epäkohteliasta järjestäjiä kohtaan vaan somettaa ja yritän kuunnella, mistä he haluavatkin kertoa. Kyllä ne päivitykset ennättää tehdä myöhemminkin:)
    Jos minulla ei ole blogipäivitystä menossa, niin mieluimmin teen jotakin muuta ja siksi oma kommentointi on valitettavasti kärsinyt tästä, kun ei aina jaksa, vaikka niitä toisten juttuja kyllä lukeekin. Yritän tehdä lukemisen sitten noilla bussimatkoilla.
    Hei, minusta nämä diagnosoinnit värien perustella on aika hauskat, mutta itse koen olevani kyllä puna-keltainen, en pelkästään punainen:)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!