perjantai 1. syyskuuta 2017

TOP3 Hohdepuikot kasvoille



Rakastan hehkua ja heleyttäviä tuotteita. Kuten olen aikaisemmin myöntänyt, ovat ne nykyään itselleni se "heikko kohta" värikosmetiikassa, poskipunien lisäksi. Sipaisen nopeaankin päivämeikkiin aina jotain kasvoja valaisevaa tuotetta vähintäänkin poskipäille. Korostustuote ja poskipuna ovat mielestäni kaikkein paras yhdistelmä tuoda eloa kasvoille ja häätää väsähtänyt ilme. Vaikka pidän myös puuterimaisista korostustuotteista, käytän voidemaisiakin vaihtoehtoja, sillä niillä syntyy usein luonnollisempi hehku kasvoille. Tässäpä siis hohdepuikkojen osalta oma suosikkikolmikkoni:



Clinique Chubby Stick Sculpting Highlight

Clinique on näistä brändinä minulle se tutuin, sillä olen vuosien varrella käyttänyt useampia sarjan tuotteita. Pysyvään käyttöön ovat jääneet sarjan huulipunat, tämä hohdepuikko ja tottakai kuuluisat Chubby Stickit. Tämä highlighter-puikkokin on itse asiassa nimetty Chubby Stickiksi ja muotoiltu samalla tavalla, vaikka puikko onkin paksumpi. Näistä kolmesta tämä highlighter on ollut käytössäni pisimpään, sillä ostin tämän toissakesänä. 01 Hefty Highlight on sävyltään kylmä pinkki ja itse asiassa tämän kolmikon ainoa kylmän vivahteinen, joten se sopii loistavasti viileän sävyiselle, kalpeallekin iholle. Puikon tuoma hehku poskipäillä on aivan erityisen kaunis talvisessa lumikuningatar-meikissä! Toki eihän sitä tarvitse ihan talveen asti odottaa, jos viileitä sävyjä käyttää meikissä muutenkin. 


Stagecolor Glamorous Highlighter Stick 

Kuten jokainen näistä suosikkikolmikkoon yltäneistä puikoista, myös Stagecolorin highlighter-puikko on helposti levittyvä ja pysyvä iholla. Sticki on kolmikon ainoa tuplapää, eli valovoiteen toisesta päästä löytyy myös muotoiltu sieni, jolla korostusvoide on mahdollista häivyttää ihoon. Sweet Vanilla on sävyltään lämpimän kultainen ja kaikkein peittävin näistä puikoista. Muut kaksi tuovat enemmän vain juurikin sitä hehkua ja valoa, mutta Stagecolor onnistuu myös pikkuisen tasoittamaan ihoa. Puikon antama hohde on kaikkein maltillisin ja voisi sanoa, että myös luonnollisin. Stickiin on lisätty hoitavaa karnaubavahaa ja koostumus on parabeeniton, hajusteeton ja silikoniton. Stagecolorilta on valikoimassaan myös todella hyvä peitevoide silmienalusille, josta löytyy postaus parin vuoden takaa.


Artdeco On The Glow Stick

Artdecon puikko on tämän kolmikon uusin tulokas. Puikko kulkeutui minulle pr-näytteenä kesällä, mutta ihastuin siihen heti. Kultaisen shampanjan sävyisessä korostuspuikossa on nimittäin kunnon glow-meininkiä! Koostumus on tämän kolmikon satiinimaisin ja silkkisin iholla. Artdecolla on muutenkin tuotteissaan erinomainen hinta-laatusuhde. Sarja on yksi niitä harvoja ammattimeikkisarjoja, joka ei huimaa hinnoillaan, vaikka tuotteiden laatu on vakuuttava. Oma suosikkini Artdecolta on Angel Eyes Mascara, josta vinkkasin jo edellisvuoden syksyn TOP3 ripsivärit -postauksessa. Edelleen sanoisin ripsivärin olevan yksi kaikkien aikojen parhaista! Artdecolta löytyy myös mainio meikkipuuteri, eikä tämä glow stick suinkaan ole ainoa heleytystuote, jonka olen sarjalta bongannut, sillä viime kesänä Sunshine Glow Fluid oli yksi heleytyssuosikeistani. 







Tuotteiden hinnat ja swatch-järjestys kuvassa:

- Artdeco On The Glow Stick 19,50 euroa
- Clinique Chubby Stick Sculpting Highlight noin 23 euroa
Stagecolor Glamorous Highlighter Stick 34,60 euroa

Stagecolorin jälleenmyyjät löytää täältäArtdecon täältä. 









Käytättekö te kasvoilla korostustuotteita? 
Kummat ovat enemmän mieleenne: voidemaiset vai puuterimaiset?









*Stagecolor ja Artdeco pr-näytteitä. Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Share:

14 kommenttia

  1. Mä en saa en sitten millään tuollaisia voidemaisia/puikko korostustuotteita asettumaan kasvoille. Laitoin ne sitten siveltimellä, sienellä tai sormilla niin aina lähtee alla oleva meikkivoide rullaamaan rumasti pois. Suosinkin tän takia puuterisia korostustuotteita, ihan must joka meikissä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, höh. Voidemaiset vaatii kyllä vähän totuttelua, varsinkin jos on tottunut puuterimaisiin korostustuotteisiin. Muistan, etten itsekään niistä ihan alussa samalla tavalla intoillut :D Ja onhan se totta, ettei kaikki voidemaiset korostustuotteet edes asetu kasvoille nätisti ja riippuu varmaan myös siitä, minkälaista meikkivoidetta käyttää alla - ja minkälaista voidetta vielä sen alla :D Mutta nämä on ainakin mun makuun olleet ihan parhaita, eikä ole levittyvyyden kanssakaan ongelmia :)

      Poista
  2. Hehku kuuluu päivään jokaiseen, sipaisen kyllä poskipäille sitä jos vaan ehdin ^_^ Nyt mulla on testissä Isadoran syyskokoelman tuotteita ja se poskipunapaletti, jossa on korostustuote on ihan huippu! Tykkään siitä, kun ns. kaikki tuotteet löytyvät samasta rasiasta ja kiireessä onkin suurempi mahdollisuus hehkun sipaisemiselle :D

    Mua kiinnostaisi kokeilla sitä Lumenen hohdepuikkoa, ootko sitä muuten kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IsaDoran syyskokoelma onkin tänä vuonna poikkeuksellisen kivan näköinen! Mähän en muuten jätä korostustuotetta väliin meikistä ikinä, mielummin vaikka lähden ovesta ilman ripsiväriä :D Lumenen hohdepuikkoa en ole testannut, mutta oon kyllä miettinyt, että pitäisi kokeilla sekin! :)

      Poista
  3. Cliniquen hohdepuikko näyttää juuri sellaiselta, jonka uskoisin sopivan minulle.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Mia ❤️

    VastaaPoista
  4. Käytän mieluiten puuterimaisia highlightereita, vaikka pari puikkojuttua mulla on. Voidemaisista on joskus vaikea saada sitä hehkua esille, kun niitä on aika hankala saada asettumaan kasvoille (kuten Norakin totesi), mutta puikkotuotteet on kompakteja kuljettaa esim. matkalla mukana.
    Rakastan Artdecon meikkejä <3 . Ostan niitä melko säännöllisesti tutulta kosmetologilta. Yhtään huonoa tuotetta ei ole vielä tullut eteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artdecolla on kyllä monia ihania tuotteita ja hinnat on tosi kuluttajaystävällisiä! :) Sarja tuntuu jopa melkein LIIAN edulliselta laatuunsa nähden, mutta ei kannata tätä varmaan hirveästi huudella, ettei hintoja aleta yhtäkkiä nostelemaan roimasti ;)

      Poista
  5. Tykkään tosi paljon tuosta Artdecon puikosta ja joka meikkiin olenkin sillä itseäni hehkutellut. Kivaa viikkistä Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artdecon puikko on näistä levittyvyydeltään kaikkein sulavin, vaikka ei Cliniquessa tai Stagecolorissakaan moitittavaa ole :) Kivaa viikonloppua, Tiiuska! <3

      Poista
  6. En taida osata oikein kyyttää korostustuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti ole ainut! Olen kuullut työkeikoilla monilta asiakkailtakin, että haluttaisiin oppia ne paikat, johon poskipuna, aurinkopuuteri ja korostustuotteet sipaistaan kasvoilla. Tästä joskus aikoinaan blogin alkutaipaleella kirjoittelin postauksen, mutta voisin joku päivä tehdä päivitetymmän version, jossa käyttäisin esimerkkinä omia kasvojani :) Jospa se vähän enemmän valaisisi asiaa :D

      Poista
  7. Mä rakastan korostustuotteita ja tykkään puikkomaisista, kun niitä on niin helppo käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikkomaiset on kyllä kätsyjä, varsinkin jos ne on laadultaan hyviä ja levittyy helposti :)

      Poista

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig