torstai 3. elokuuta 2017

Viljaton kattaus & taivaallinen resepti



Olen etsinyt jo pidemmän aikaa reseptikirjaa, jossa olisi terveellisempiä reseptejä arkeen. Suurimman osan kirjoista olen jättänyt nopean selailun jälkeen ostamatta, jos kirja on sisältänyt liian monia liharuokia tai resepteissä on käytetty ruoka-aineita, joita en itse voi IBS:n vuoksi syödä. Olen tosiaan ollut kasvissyöjä jo kohta kymmenisen vuotta ja suosin myös gluteenittomia ruokia, koska vatsani oireilee helposti viljoista. Kauraa kuitenkin uskallan syödä silloin tällöin, koska se tuntuu olevan lempeämpi vatsalleni. 

Tilaan suurimman osan kirjoistani Adlibrikseltä, koska siellä on yleensä edullisimmat hinnat. Kesän alussa tilasin jälleen läjän kirjoja, joista ajattelin valita parhaimmat. Yksi kirjoista oli Emmi-Liia Sjöholmin Viljaton kattaus, joka vaikutti mielenkiintoiselta jo esittelyn perusteella. Kirjassa on kauniit kuvat ja reseptit eivät pursua lihaisia ruokia, vaan kirjassa tarjotaan viljattomia, täyttäviä ja terveellisiä ruokia painottuen kasvisruokiin, vaikka löytyy kirjasta myös muutama kanaa tai kalaa sisältävä resepti. Jossain ruuissa on käytetty sipulia, mutta itse olen vain jättänyt sen pois, koska se ei omalle vatsalleni niin hyvin sovi. Valkosipulia voin kyllä käyttää pieninä määrinä ja se tuokin ruokiin hyvän makuvivahteen.


Olen ollut niin iloinen siitä, että ostin tämän kirjan! Olen toteuttanut tästä kirjasta jo todella monia reseptejä, jotka ovat jääneet arjen vakkareiksi. Ja ne maut... On ollut vaikea uskoa, että minun tekemäni ruoat maistuvat niin hyviltä. Kuten aiemmin mainitsin, olen pitänyt itseäni aina surkeana kokkina ja ajatellut, ettei minusta koskaan saa kodin hengetärtä. Mutta miten ihanalta onkaan tuntunut kokeilla uusia ruokia - ja onnistua niissä! Ruokia maistellessa olen välillä kuvitellut, että istun jossain ravintolassa ja nauttinut ruuasta antaumuksella, kuten pitääkin. Nyt vielä puuttuu se mies, jolle voisin välillä kokata - haha. 

Haluan vielä jakaa kirjassa olevan reseptin munakoisohampurilaisista, jotka ovat oikeasti aivan taivaallisia! Jos ette ole koskaan kokeilleet, suosittelen todellakin testaamaan.



Munakoisohampurilaiset (GL)



1 munakoiso
suolaa
oliiviöljyä paistamiseen

kirsikkatomaatteja
2 dl keitettyä kvinoaa
2 palloa mozzarellaa
tuoretta timjamia


Ensin viipaloidaan munakoiso ja ripotellaan päälle suolaa. Munakoisoviipaleet saavat rauhassa hikoilla lautasella vartin verran, jonka jälkeen huuhdellaan pinnalle noussut tumma neste pois. Palat kuivataan talouspaperilla.

Tämän jälkeen munakoisot paistetaan oliiviöljyssä, jota saa kyllä käyttää aikaa runsaasti, sillä munakoisot imevät aika paljon sitä itseensä. Toisaalta munakoison makukin paranee samalla ja niistä tulee oikein mehukkaita. Paistetaan, kunnes pinta on kullanruskea.

Sitten on tomaattien pilkkomisen vuoro. Kirjan reseptissä neuvotaan käyttämään aurinkokuivattua tomaattia, mutta minulla on jäänyt siitä traumat (josta voin avautua toisella kertaa), joten olen korvannut aurinkokuivatut tomaatit kirsikkatomaateilla. 

Tomaatit voi pilkkoa kahteen tai neljään osaan. Sen jälkeen ne sekoitetaan timjamin kanssa keitetyn kvinoan sekaan.

Alkuperäisessä reseptissä neuvotaan myös käyttämään buffalomozzarellaa, mutta itse olen käyttänyt aivan tavallista mozzarellaa ja viipaloinut ne purilaisten väliin.

Hampurilaiset kannattaa koota suoraan lautasille, sillä on tarkoitus, että kvinoa pursuaa niistä ulos. Kvinoa on samalla myös hyvä lisuke, vaikka hampurilaiset itsessäänkin ovat yllättävän täyttäviä.

Lopuksi nautiskellaan taivaallisesta mausta! 

~~~


Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta Viljaton kattaus, joka on on myynnissä Adlibriksellä hintaan 24,20 euroa.

Oletteko te viime aikoina innostuneet uusista ruuista tai resepteistä? 
Entä onko jollain suositella hyviä reseptikirjoja, joissa olisi kasvispainotteisia ja gluteenittomia ruokia? 








*Kirja itse ostettu. 
Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Share:

4 kommenttia

  1. Tämä kirja olisi juuri minunkin mieleen, sillä yritän vältellä liikoja viljoja. Joskus onnistun paremmin ja joskus huonommin, kun välillä on mielikuvituksen puutetta mitä sitä laittaisi.

    Ihanaa viikonloppua Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli myös sama tunne alkuun, että mitähän sitä voi enää edes syödä, vielä kun on kasvissyöjä ja sitten vielä IBS rajoittaa lisää. Onneksi esim. riisi ja kvinoa on hyviä korvaajia viljoille. Ja kaura onneksi vielä menee! Tääkin vaivalloiselta tuntuva projekti on täytynyt vaan ottaa oppimisen kautta ja muuttaa oma suhtautuminen positiivisemmaksi. Nämä uudet reseptilöydöt ja onnistumiset omissa kokkailuissa onneksi auttaa siinä!

      Aurinkoa viikonloppuun, Tiia! <3

      Poista
  2. Kylläpä kuulostaa ja näyttää hyvältä! En ole munakoison ystävä, mutta se taitaa olla niitä kasviksia jotka voivat olla hyvin valmistettuna superhyviä ja huonosti valmistettuna kamalia. Laitan tämän reseptin korvan taa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää maistuu kyllä ihan järjettömän hyviltä! Mä en itsekään ole koskaan pitänyt munakoisoa mitenkään ihmeellisen makuisena, enkä erityisemmin edes tykännyt siitä, mutta tämän reseptin myötä (ja myös kermaisen risoton osana) oon oppinut tykkäämään siitä :)

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig