lauantai 13. toukokuuta 2017

Ajatuksia sinkkuudesta



Osa teistä pidempään blogiani seuranneista on saattanut huomata, että olen viime aikoina julkaissut enemmän henkilökohtaisempia ja pohtivampia postauksia. Toki kauneudenhoitoon liittyvissä jutuissakin tulee pikkuisen esille persoonaani, mutta nyt olen alkanut laajentamaan blogigenreäni monipuolisemmaksi. Haluaisin, että te lukijat oppisitte tuntemaan minua hieman paremmin ja tietäisitte kuka täällä ruudun toisella puolella teille tuotevinkkejä jakelee. Tähänkin liittyen saa mielellään jättää kommenttiosioon mielipiteitä. Olisi kiva kuulla millaisena blogiani pidätte! Ja toki nämä pohdiskelevat postaukset voi aina skipatakin, jos aihe ei kosketa tai herätä minkäänlaista uteliaisuutta.

Tänään ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen sinkkuna olemisesta, sillä kahden pitkän parisuhteen ja yhteensä yli 10 vuoden seurustelun jälkeen, olen nyt ollut pisimpään sinkkuna kuin koskaan aiemmin. Viimeksi olin samassa tilanteessa vuonna 2011, mutta silloinkin ehdin olla yksinäni vain puoli vuotta, kunnes jo kohtasin ex-mieheni. Jossain kosmetiikkapostausten lomassa mainitsin erostani viime vuoden alussa, mutta sen enempää en ole parisuhdestatustani täällä avannut.


Tällä hetkellä tilanne on tosiaan se, että "villiä sinkkuelämää" (eli yrittäjän työntäyteistä arkea) on takana 1 vuosi ja 5 kuukautta. Jollain tavalla se tuntuu todella pitkältä ajalta ja joku osa minusta taas tuntee, että viihtyisin hyvin yksinään pidempäänkin. Mutta kuinka pitkään? Mitä jos herään viiden vuoden päästä 35-vuotiaana ja olen vieläkin yksin? Voisinko todella olla vielä seuraavat 5 vuotta sinkkuna? Missä vaiheessa mielen valtaisi ahdistus ja epätoivo, että osuuko tielleni koskaan sellaista, joka oikeasti kolahtaa ja jonka kanssa yhdessäolo on luontevaa, helppoa ja tuntuu "oikealta"? 

Joskus kuulee puhuttavan "epätoivoisista sinkuista". Heillä tarkoitetaan kai juuri niitä, jotka ovat jo kyllästyneet sinkkuna oloon ja haluavat epätoivoisesti löytää jonkun vierelleen. Vai ovatko he niitä, jotka ovat jo luovuttaneet ja ajattelevat, että ovat loppuelämänsä yksin, koska vastaan ei tule kuitenkaan ketään? Itse en koe olevani ainakaan vielä tuossa tilassa, mutta myönnän, että välillä mieleen on putkahdellut epäröiviä ajatuksia siitä, mahdanko oikeasti tavata sellaista ihmistä, jonka tuntisin heti olevan "se oikea". Ja tottakai vastapuolen pitäisi tuntea samoin. 

Kun päätös erosta varmistui syksyllä 2015, huomasin liittyväni Tinderiin jo talvella 2016, kun olin vasta pari kuukautta asunut yksikseni. Kävin silloin yksillä treffeillä ja huomasin sen olevan aivan liian aikaista. Lähinnä alkoi ahdistamaan, kun vastapuoli alkoi puhua siihen malliin, että viettäisimme leffailtaa yhdessä ja hän kaappaisi minut kainaloon. Tapasimme vain kahdesti, mutta tiesin, ettei mies olisi minua varten. Tajusin samalla myös, etten edes ollut valmis tapailemaan ketään. 


Kesällä lähdin yksin Jenkkeihin ja ehkä salaa toivoin, että siellä saattaisin kohdata jonkun, joka kolahtaisi. Olen aina ajatellut, että kun (toivottavasti) saan lapsia, olisi kiva kasvattaa heidät kaksikielisiksi. Toinen kieli voisi olla ruotsi tai englanti. Isäni suku on täysin ruotsinkielinen, mutta meille lapsille puhuttiin silti aina suomea kotona, mikä on minusta aivan tyhmää, kun ajattelen asiaa näin aikuisena. Onneksi sentään aloin oma-aloitteisesti puhumaan isovanhemmille ruotsia ja opin sitä kautta kielen aika sujuvasti. 


Jenkeissä en kuitenkaan kohdannut ketään, vaikka tavallaan tunsin jo viime kesänä, että voisin olla valmis uudelle suhteelle. Vai olinko sittenkään? Syksyllä, kun menin takaisin Tinderiin (älkää nyt hyvät ihmiset tuomitko minua Tinderin perusteella, olihan sitä taas kokeiltava), kävin jopa kolmella treffeillä. Kukaan miehistä ei kuitenkaan herättänyt mitään kihelmöiviä tunteita minussa, vaan enemmänkin jopa vaivaantuneisuutta. Ei riitä, että mies pitää minua hauskana ja nauraa minun jutuilleni, jos hän ei saa minua nauramaan. Huumori on minulle arjessa niin tärkeää, etten voisi kuvitella jakavani elämääni ihmisen kanssa, joka ei saa minua nauramaan. 

Muutamien treffien perusteella opin myös sen, että aion jatkossa kuunnella intuitiotani. Menin nimittäin treffeille yhden sellaisen miehen kanssa, joka vaikutti jo puhelimessa jotenkin itsekeskeiseltä. Ajattelin kuitenkin, etten saa olla liian kriittinen ja täytyy antaa erilaisille ihmisille mahdollisuus, koska tapaaminen voi muuttaa mieleni. Tavatessamme ärsyyntymisen tunne kuitenkin vain voimistui, kun kuuntelin miehen rehvastelevaan sävyyn kerrottuja juttuja. Treffien lopuksi mies kysyi, haluaisinko nähdä vielä ja en ehtinyt edes vastata, kun hän jo totesi ylitsepursuavalla itsevarmuudellaan: Ei sun tarvitse sanoa mitään, mä tiedän, että sä haluat. Mietin vain, että Voi Luoja, anna mun kaikki kestää.

Joulun tienoilla päätin, etten halua tavata ketään niin sanotusti väkisin. Että se aika koittaa, kun on oikea hetki. Keskityn itseeni ja nauttimaan elämästä siinä muodossa, mitä se on nyt. Nyt minulla on mahdollisuus tehdä ja toteuttaa niitä asioita, joita olen pidempään miettinyt ja halunnut. Panostaa itseeni ja työhöni enemmän. Näiden kuukausien aikana onkin tapahtunut upeita juttuja työrintamalla ja ystävien kanssa vietetyt hetket ovat olleet nauruntäyteisiä. Kesän lähestyessä huomaan kuitenkin miettiväni, että jospa sittenkin... 

Oletteko te parisuhteessa vai sinkkuja? Mikä on pisin aika, jonka olette olleet sinkkuna? Onko missään vaiheessa iskenyt epätoivo? Entä te parisuhteessa olevat; oletteko tunteneet jo ensi kerralla oman miehenne tavatessanne, että tässä se nyt on? Saa jakaa ajatuksia aiheesta - myös Tinderistä, haha.

Olisi myös tosi kiva kuulla, luetteko mielellänne tällaisia henkilökohtaisempiakin postauksia minulta?








Share:

30 kommenttia

  1. Mulla päättyi muutama vuosi sitten 10 vuoden parisuhde. Ero oli tosi vaikea ja ajattelin pitkään, etten enää koskaan edes pysty seurustelemaan. Asioilla näyttäisi kuitenkin olla tapana järjestyä. Nykyään seurustelen maailman mahtavimman tyypin kanssa :) Siinä välissä kävin kaksilla tinder-trefeillä. Toisen kanssa ei synkannut yhtään. Toinen olikin aivan sekaisin. Stalkkasi mua ja höpötteli heti kihloihin menosta jne. Sellaisia tinder-kokemuksia mulla :D

    Kiva lukea myös tällaisia henk.kohtaisia juttuja toisinaan :) Kyllä se oikea tyyppi sunkin kohdalle vielä kävelee. Se tuntuu tapahtuvan useimmiten silloin kuin vähiten voisi odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, että oli asia mikä hyvänsä, palaset loksahtelee lopulta aina paikoilleen. Monesti sitä miettiikin jälkeenpäin, että asiat meni juuri niinkuin pitikin. Sulla on ollut tosi pitkä parisuhde ja onkin ihanaa kuulla, että sen jälkeen oot kohdannut sen maailman mahtavimman tyypin! :)

      Ja hei kiva, että tällaisetkin postaukset on mieleen! Jatkan siis valitsemallani tiellä :D

      Poista
  2. Mä tykkään lukea myös tälläistä pohdintaa, joten aiheen laajennus kosmetiikan ulkopuolelle sopii oikein hyvin. Silloin kun olin sinkku niin ei ollut Tinderiä, josta varmasti voi löytää sen oikean, mutta minua ehkä häiritsee sen ulkonäkökeskeisyys. Sen mitä olen oppinut nettideittailuista, niin kannattaa tavata aika pian, koska silloin oikeasti näkee miten kemiat toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! On kiva kirjoittaa vähän muustakin kuin pelkästään kosmetiikasta :)

      Olen samaa mieltä tuosta, ettei viestittelyyn kannata uhrata hirveästi aikaa, koska viestittelyn perusteella syntynyt kuva voi olla täysin eri, mitä kasvotusten. Sen mä olen ainakin huomannut. Toisaalta sitä ei kuitenkaan jaksaisi tavata tyyppejä ihan liukuhihnalta, vaan enemmänkin vain ne kaikkein "potentiaalisimmat", jotka vaikuttaa mukavilta ja jollain tapaa samanhenkisiltä. Mä pyrinkin viesteissä kysymään yleensä ne oleellisimmat asiat, joista saa jo vähän ensivaikutelmaa ihmisestä :)

      Poista
  3. Kysymys, että pisin aika kauanko olet ollut sinkkuna pydähdytti, koska oma vastaukseni on elämäni ensimmäiset melkein 19 vuotta, kun en seurustellut kenenkään kanssa. Toki sinkkujaksoksi voidaan lukea loka -06-maaliskuu -07, jolloin asuin yksin ja olin asumuserossa ex-miehestäni, mutta ero ei ollut virallinen. Maaliskuussa tapasin sitten nykyisen mieheni. Joten aikuisiällä en kovinkaan pitkää aikaa. Ja kyllä heti molemmat mieheni tavattuani olen tietänyt, että tämä on se. Vaikka ensimmäisestä tulikin ero, hän oli oikea sen aikaiselle Jonnalle, mutta sitten Jonna kasvoi ja muuttui ja ei oltukaan enää perfect match, jonka vuoksi ero.

    Itse luen mielelläni myös henkilökohtaisia postauksia kosmetiikkajuttujen seassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvin sanottu, että sun ex-mies on ollut oikea senaikaiselle Jonnalle :) Jokainen ihminen muuttuu elämän aikana jonkin verran ja kyllä itsekin uskon siihen, että jokaisella omassa elämässä olleella ihmisellä on ollut tietty merkitys. Jokaisessa parisuhteessa oppii uutta itsestään ja siitä, mitä elämässä haluaa. Tai ainakin olisi hyvä, jos oppisi :D

      Poista
  4. Mun mielestä sulla on ihana tapa lähestyä tätä asiaa♡ Jotkut on tosi ahistuneita sinkkuudesta mut parisuhteet on niitä asioita joita ei voi pakottaa. Mulla on takana yks lähes kymmenen vuoden suhde ja vuoden sinkkuus sen jälkeen. Nautin yksinolosta mut kuulun niihin ihmisiin jotka on sitä mieltä et ihmissuhteen ei jokatapauksessa kuulu rajottaa,toisinsanoen siis sen ei koskaan kuulu tuntua minuutta kahlitsevalta. Usein huomaa et ihminen tavallaan menettää ittensä suhteessa ja se on yks painajainen. Mulla ei oo koskaan ollu sitä tunnetta et ois PAKKO olla suhteessa,oon vaan aina ajautunu niihin. Sillä suututtaaki se miten usein sinkkuja katsotaan jotenki "säälien",mitä säälittävää siinä on jos haluaa elää itelleen tai on ennemmin onnellinen yksin kuin onneton parisuhteessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla Nanna, kiitos! <3 Kyllä munkin päässä on välillä pyörinyt epäröiviä ajatuksia, mutta tavallaan yritän hyväksyä ne ja ajatella, että kai sekin on luonnollista. En silti aio rynnätä väkisin uuteen parisuhteeseen tai yrittää etsimällä etsiä ketään. Olisi kiva, jos tapaisi jonkun, joka oikeasti kolahtaisi, mutta sen täytyy tosiaankin olla sellainen, joka kolahtaa. Lähinnä mun epäröivät ajatukset liittyy ehkä just siihen, että tietääkö sitä sitten oikeasti, että tässä se on. Kun sellaista ei vielä ole tullut vastaan.

      Mä olen sun kanssa niin samoilla linjoilla tuossa, että ihmissuhteen ei kuulu kahlita eikä rajoittaa. Mullekin yksinolo on tärkeää, vaikka olisin parisuhteessa. Uskon, että jokainen tarvitsee edes jossain määrin omaa aikaa ja omia juttuja. Mä ainakin ahdistuisin, jos ei olisi mitään muuta elämää kuin pelkästään parisuhde ja elämä rakentuisi vain sen ympärille.

      Ja todellakin; mielummin onnellinen yksin kuin onneton parisuhteessa! :)

      Poista
  5. Olen seurustellut lukioikäisestä saakka (reilu 7 vuotta) saman miehen kanssa. En siis ole koskaan ollut sinkku. Ajatus siitä tuntuu suorastaan vähän pelottavalta, kun olen kasvanut aikuiseksi yhdessä poikaystäväni kanssa. Suurin osa ystävistänikin seurustelee, osa on jo naimisissa ja osalla on lapsiakin. Voin kuitenkin kuvitella kuinka helppoa sinkkuna olisi, kun voisi tehdä kaiken oman mielensä mukaan eikä tarvitsisi huolehtia toisen tarpeista. Toisaalta on tuo koira, joten jostakin pitäisi huolehtia kuitenkin :D Voin myös kuvitella yksinäisyyden, mikä erityisesti parisuhteen jälkeen sinkkuteen liittyy. Se olisi minulle varmasti kova pala, koska vietän niin paljon aikaa poikaystäväni kanssa. Kaikessa on tietysti omat hyvät ja huonot puolensa. Vain siitä olen varma, että en koskaan tahtoisi seurustella jonkun kanssa vain etten olisi yksin. Tuollaiset suhteet ovat aika surullisia. Olen omassa parisuhteessani sopivasti onnellinen, joten juuri nyt on hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että ootte olleet yhdessä jo noin pitkään ja tavanneet jo noin nuorena :) Varmasti ajatus tuntuu pelottavalta, jos yhtäkkiä joutuisi elämään ilman toista ja opettelemaan ihan uudenlaisen elämäntavan, jollaiseen ei ole tottunut. Mutta onneksi sun ei tarvitse uhrata ajatuksia sinkkuuntumiselle! <3 Ei tää yksinolo nyt mitenkään kamalaa ole, mä kun olen aina nauttinut omasta rauhasta. Mutta en silti kiellä, etteikö elämään mahtuisi myös toinen puolisko, joka tuntuisi "oikealta" ja jonka kanssa olisi hyvä ja luonteva olla :)

      Poista
    2. Just näin ajattelen itsekin, enkä siis mitenkään että yksinolo kamalaa olisi :) Se vaan olisi aikamoinen shokki pitkän parisuhteen jälkeen. Muuten nautin yksinolosta paljon itsekin ja suorastaan tarvitsen sitä usein.

      Poista
  6. Tapasin oman mieheni kun olin 16-vuotias. Ekalla kerralla olin jo ihastunut, hän vaan sanoi kaiken niin oikein. Toisillä treffeillä ja siitä eteenpäin tajuttiin molemmat, että tässä taitaa nyt olla jotain muuta kuin teini-ihastusta. Joulukuussa tuli 25 vuotta meidän ensitreffeistä. Kovasti ollaan tehty töitä, että ollaan saatu kipinä pysymään arjessa mukana. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka aina ei niin helppoa ole ollutkaan. Minä väittäisin siis, että kun se oikea tulee kohdalla, sen vain tietää. Ihanaa oli lukea myös sinun ajatuksiasi, jatka vaan samalla linjalla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! 25 vuotta yhdessäoloa on mahtava saavutus! <3 Uskon itsekin siihen, että parisuhde vaatii molemmilta panostusta, jotta se kantaa pitkälle. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta! Nyt rohkenen sitten välillä kirjoitella myös muista aiheista, kun tämäkin aihe otettiin niin kivasti vastaan :)

      Poista
  7. Minusta on kiva lukea myös henkilökohtaisempia tekstejä, sillä onhan se tosiaan mukava tietää, minkälaisen ihmisen blogia sitä oikein lukee :)

    Minä aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran vakavasti jo 16-vuotiaana, mutta erosimme lähes neljän vuoden seurustelun jälkeen ollessani 20-vuotias. En oikeastaan ole koskaan ehtinyt viettää kunnollista sinkkuelämää, sillä tapasin nykyisen mieheni, kihlattuni, jo parin kuukauden sinkkuna olon jälkeen. Alkuun kävimme toki treffeillä ja tutustuimme toisiimme, mutta oli minulla jo heti alkuun todella hyvä olla sen toisen ihmisen kanssa. Tunteet ovat vain vahvistuneet tässä muutaman vuoden aikana :)

    Joskus sitä toki miettii, millaista olisi ollut viettää ns. kunnollista sinkkuelämää ja käydä treffeillä useamman kerran, mutta loppupeleissä sitä kuitenkin aina toivoo löytävänsä sen oikean. Olen sitä mieltä, että liiallinen parisuhteen "etsiminen" ei aiheuta kuin turhaa stressiä itselleen. Ja vaikka se kuinka kliseiseltä kuulostaa, mutta uskon siihen, että rakkaus yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla! Aion siis jatkossakin naputella tällaisia vähän pohtivampia postauksia sinne tänne :)

      Kiitos myös, kun kerroit omaa tarinaasi :) Itsekin ajattelen niin, että toisen kanssa olemisen täytyy tuntua alusta saakka hyvältä ja luontevalta. Ja juu, onhan tässä sinkkuudessakin hyvät puolensa, niinkuin kaikessa, mutta kyllä ne kaikki kokemukset elämässä jakaa mielellään myös jonkun toisen kanssa, sitten kun se hetki koittaa :)

      Poista
  8. Tykkäys henkilökohtaisuuksille! On aina kivaa lukea blogia, jossa joku kertoo itsestään jotain (sopivasti! Liika vuodattaminen taas ahdistaa...) ja kirjoittaa sen hyvin. :)

    Mä en tykkää sanoa tätä ääneen, koska aika usein saan friikin/säälittävän ihmisen leiman, mutta menköön: en ole koskaan seurustellut. Pitkään en edes halunnut, enkä itseasiassa ole varma, haluanko vieläkään. Minun on vaikea luottaa muihin ihmisiin. Kaikki kokemukseni parisuhteiden viritelmistä ovat päätyneet niin paskamaisesti, että minun on vaikea edes ajatella koskaan luottavani kehenkään riittävästi. Mutta olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Aika usein saan kuulla hiukan sääliviä "kyllä säkin vielä jonkun löydät" -kommentteja. Ihan kiva ja varmaan joo, mutta miksi ihmeessä elämäni ei voisi olla hyvää sinkkunakin? Elämässäni on niin paljon siistejä juttuja, että olisi oikeastaan säälittävämpää tuhlata kaikki resurssinsa parisuhteen etsimiseen, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Parisuhde ei ole täydellisen elämän multihuipentuma. Meissä on niin paljon muutakin. En todellakaan etsi ketään, tulen mieluummin löydetyksi. :D Olen silti avoin mahdollisuudelle, mutten koe, että silloin vasta olisin kokonainen. Jos en voi olla kokonainen yksin ei minusta ole mitään iloa kenellekään.

    (Tinderiä olen kokeillut, bilemoodissa ollaan hihitelty tyttöjen kanssa. Siellä ahdistaa ajatus, että treffitilanteessa joku näkisi minut ja pettyisi. Joten annoin senkin olla. Mutta hyvä ystäväni löysi poikaystävänsä sieltä, joten uskon vakaasti, että joillekin se toimii.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you! Mäkin olen ollut koko elämäni sinkkuna. Toisinaan asia vaivaa enemmänkin, mutta päällisin puolin olen ihan tyytyväinen ollut elämääni näinkin. Oon saanut seurata avioeroja liiankin läheltä, niin oon alkanut vähän miettimään sitäkin, että onko edes mitään järkeä pariutua jonkun tietyn yhden ihmisen kanssa pitkäksi ajaksi. Tokikaan en panisi vastaan, jos vastaan tulisi joku ihan huippu tyyppi, joka jaksaisi nähdän vaivaa, että tutustuisi muhun ihan kunnolla (en ihan heti pysty avautumaan uusien ihmisten kanssa). Mutta jos sitä ihmistä ei koskaan ilmaannu, niin sekin on ihan ok :)

      Poista
    2. Fanni: Onpa kiva kuulla! Aion siis ripotella näitä henkilökohtaisempia ajatuksia väliin jatkossakin :)

      Ihanan rohkeasti myös kommentoit ja kerroit tuntemuksistasi <3 Hatunnosto sille! Et varmastikaan ole ainoa ihminen, joka ei ole koskaan seurustellut. Muistan itsekin joskus vaihtaneeni muutaman sanasen Tinderissä sellaisen kolmekymppisen miehen kanssa, joka ei ollut koskaan seurustellut kunnolla. Meillä ei oikein kemiat natsanneet, mutta uskon, että jokaiselle on olemassa joku. Se sullekin luotu oikea tyyppi lymyilee tuolla jossain ja osuu kohdalle sitten kun hetki on oikea. Uskon itse vahvasti siihen, että asiat apahtuu juuri silloin, kun ne on tarkoitettu tapahtuvaksi. Välillä sitä saattaa vaan vähän tuskastua, kun ei jaksaisi odottaa jonkun tietyn asian etenemistä. En nyt välttämättä puhu parisuhteesta, vaan myös esim. työkuvioista tai muiden unelmien etenemisestä, joiden suhteen saattaa olla vähän malttamaton. Mutta pääasia, että suunta on oikea, koska niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kaikelle on oikeasti aikansa :)

      Ja hei, tuo on hienoa, kun kokee olevansa kokonainen yksin! :) Se on musta aivan täydellinen pohja (mahdolliselle) parisuhteelle. Edellytykset suhteen onnistumiselle on paremmat, kun kaksi kokonaista ihmistä löytää toisensa.

      PS. Saa nähdä, miten mulle lopulta tuon Tinderin kanssa käy :D Molempia tarinoita oon kuullut minäkin; sekä hyviä että huonoja.

      Poista
    3. Marika: Kiva kun säkin kommentoit aihetta! Musta on oikeasti mahtavaa, että sinkku uskaltaa sanoa suoraan olevansa tyytyväinen elämäänsä näinkin. Hassua, miten moni ajattelee sinkkujen olevan automaattisesti yksinäisiä ja onnettomia. Ei se todellakaan ole niin. Itsekin oon oikeasti nauttinut yksinolosta, kun oma aika on mulle muutenkin tärkeää. Mutta ehkä se on jotenkin luontaista, että aina välillä ajattelee, että oispa kiva, kun voisi jonkun kanssa tehdä yhdessä asioita tai jakaa juttuja.

      PS. Mä oon ihan varma, että sullekin on olemassa "se huippu tyyppi" tuolla jossain, usko pois! ;)

      Poista
  9. Mun mielestä tällaisia postauksia on tosi kiva lukea! Kosmetiikka on <3, mutta tällaiset tuo kirjoittajaa itseään tutummaksi.

    Mä olen alkanut seurustelemaan mieheni kanssa lukion ekalla (siitä on nyt yli 12 vuotta 🙈), joten en oo tainnut koskaan olla kunnolla sinkkuna. Mun mielestä tämä sun ei väkisin-asenne on todella hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! <3

      Te ootte olleet tosi pitkään yhdessä, mikä on aivan mahtavaa! Musta on ihanaa, kun välillä törmää sellaisiin pareihin, jotka on tavanneet toisensa jo tosi nuorena ja olleet koko elämän yhdessä. Siinä pääsee käymään yhdessä läpi aikamoisen elämänkaaren :)

      Poista
  10. Tosi kiva postaus sulta :). Itse myös erosin yli vuosi sitten silloisesta aviomiehestäni ja hänen kohdallaan luulin, kun tapasimme, että tässä tämä nyt on - se oikea. Pyh ja pah, ei nyt ihan mennytkään kuin Strömsöössä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Kiva, että tykkäsit! <3

      No mutta ehkä nyt sitten menee kuin Strömsössä ;) Oon iloinen sun puolesta, että oot löytänyt uuden ja sopivamman ihmisen sun elämään! Niinhän se monesti menee, että vasta sitten kun se sopivampi osuu kohdalle, tajuaa, miksi edellisen kanssa ei onnistunut :)

      Poista
  11. Ehdottomasti haluan lukea jatkossakin tällaisia henkilökohtaisempiakin postauksia <3

    Itse olen ollut parisuhteessa nyt virallisesti reilut 6 vuotta, mutta tapailimme tätä ennenkin jo todella pitkään, itseasiassa yli 2 vuotta. Olen itseasiassa aikuisiässä ollut todella vähän sinkkuna (siis niin etten olisi edes tapaillut ketään tiettyä), mikä harmittaa näin jälkikäteen. Siis olisin halunnut ehkä paremmin tutustua itseeni niin, että olisin ollut kokonaan yksin ja omillani, etten olisi tarvinnut sitä hyväksyntää aina ulkopuolelta. Mutta tämä nyt on mennyt näin ja varmasti oli tarkoitettukin.

    Itse tunsin heti ensisilmäyksellä, että miehessäni oli jotain erityistä, vaikka emme puhuneet edes sinä iltana. Hän oli katsellut myös minua "sillä silmällä" minun tietämättäni jo kuukausia aiemmin. Vaikka olimme vaikeissa tilanteissa suhteemme alkuaikoina, oli siinä kaikessa jotain maagista. Kuulostaa hyvin kliseiseltä, mutta sitä se oli. Meillä se "alkuhuuma" kesti myös todella monta vuotta. Nykyään se on syvää rakkautta. Tällä hetkellä tunnen, että varmasti olemme koko loppuelämämme yhdessä, mutta tiedostan myös sen, että mitään ei koskaan voi tietää varmaksi. Siksi haluankin vain nauttia jokaisesta kivasta yhteisestä päivästä <3

    Tinderistä minä en tiedä mitään :D Olen kuullut ihmisten löytäneen sieltä sielunkumppaninsa, mutta toiset taas väittävät että sieltä ei kukaan etsi edes mitään muuta kuin seksiä. Uskon, että molempiin tarkoituksiin voi toimia oikein hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva! <3 Jatkan siis tällä linjalla :)

      Oli hyvä, että nostit tuon näkökulman esille, koska sinkkuaikahan ei tosiaankaan ole kaikille vain "baareissa viilettämistä" saan-tehdä-mitä-haluan-asenteella, vaan se on myös järjettömän hyvä tilaisuus tutustua itseen ja selvittää, mitä oikeasti elämältä haluaa ja kuka pohjimmiltaan on. Mä olen tehnyt tosi paljon sitä ajatustyötä tässä vajaan puolentoista vuoden aikana. Välillä on ollut raskaampaakin, kun on oikeasti joutunut kohtaamaan itsensä ja omat pohjimmaiset tunteensa, mutta pakko myöntää, että tää koko aika on tehnyt mulle vain ja ainoastaan hyvää. Tunnen vihdoinkin olevani lähellä sitä "ydinminää" ja juuri sitä olen aina halunnut; tuntea oloni hyväksi vain olemalla minä. Mulle se ei ole aina ollut niin itsestäänselvyys.

      Ihana tuo sun asenne, että myös suhteessa pitää nauttia jokaisesta päivästä ja myös arvostaa toista! <3 Juuri niin se on. Ja ihan elämästä yleensäkin kannattaa nauttia, koska ikinä ei tiedä milloin se viimeinen päivä koittaa :) Jos vanhaksi elän, niin ainakaan en halua silloin katua asioita, jotka jätin tekemättä.

      Poista
  12. Mie tykkään myös tämmöisistä postauksista, keventää välillä sitä kosmetiikkapuolta :)

    Mie aloin seurustelemaan ekaa kertaa virallisesti vuonna 2012, olin silloin 22 :D
    Sitä ennen oli yksi, about 1 - 2 kk juttu, mutta ei siitä tullut mitään.

    Nykyisen kanssa ollaan oltu siis yhdessä 2012 asti ja vaikka se joskus ärsyttääkin, tuntuu se tällä hetkellä oikealta. Koskaan en ole ollut missään Tinderissä tmv. Poikaystävän tapasin koulussa, kun tuli suorittamaan opintoja samalle luokalle :D

    Itselläni oli yläaste ajoilta epätoivo, että en koskaan tule seurustelemaan/kukaan ei kiinnostu miusta jne. Mutta kuinkas kävikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa! Tosi kiva kuulla ja ihanaa, kun kommentoit! :)

      Haha, tuo oli just osuvasti sanottu: "Vaikka se välillä ärsyttääkin, tuntuu se tällä hetkellä oikealta" :D Mun mielestä on aivan normaalia, että toinen ihminen ärsyttää joskus. Ei se sitä tarkoita, etteikö henkilö olisi oikea tai sopivin sulle. Mutta jos jatkuvasti tuntee, että toinen ärsyttää, se on sitten toinen juttu ;) Yksi noista mun Tinder-treffikumppaneista tosiaan ärsytti mua jo puhelimessa, joten ei ole kyllä paras alku, jos toinen ärsyttää jo, kun ei vielä olla edes tavattu, hah.

      Joka tapauksessa ihanaa, että sulla on elämässä oikealta tuntuva ihminen, jonka kanssa on hyvä olla! :)

      Poista
  13. Kohtasin mieheni baarissa. Jo ekoilla treffeillä tiesin, että hän on se oikea. Joku kerrassaan kolahti. Ja se tunne on edelleen, yli neljän vuoden jälkeen. Olin 26 ku tavattiin. Ja tää on mun eka oikea parisuhde. Aiemmin oli muutama hyvin lyhyt suhde, joista ei tullu mitään. Huvittavinta tässä on ehkä se, että pari kuukautta ennen mieheni tapaamista vannoin, etten ala enää ikinä kenenkään miehen kans millekään. :D Krhm. Sinkkuna ollessani elin tyytyväisenä elämääni. Kyllä ne paineet pariutumiseen tulee muilta ihmisiltä. En oo koskaan ymmärtäny, että miksi elämä ei vois olla hyvää ja täydellistä sinkkunakin. Ei parisuhde ole onnen tae. Kyllä se onni pitää löytää omasta ittestään.

    Mutta joo. Tykkään näistä tämmösistäki postauksista tosi paljon. Sun tällaiset kirjoitukset on hyvin usein ajatuksia herättäviä. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihanaa kuulla, että nämä mun pohdiskelevat postaukset herättää jotain ajatuksia ja tykkäät lueskella näitä :) Palautetta on aina kiva kuulla!

      Niinhän se joskus elämässä tuppaa menemään, että jotain kun vannoo, ettei varmasti tee, niin hetken päästä löytää itsensä juuri siitä tilanteesta ja ihmettelee, että kuinkas tässä nyt sitten näin kävikään :D Itse asiassa mun yhdelle hyvälle ystävälle kävi samalla lailla kuin sulle. Kun hänellä päättyi edellinen suhde, vannoi, että nyt on kyllä sinkkuna pitkän aikaa. Tapasi sitten kuitenkin aika pian nykyisen miehensä, joka kolahti heti ja nyt heillä on lapsikin :) Joten eipä elämästä koskaan tiedä!

      Ja joo, parisuhde ei tosiaankaan ole onnen tae! Ensin pitää pystyä tuntemaan olonsa onnelliseksi yksinään, ennen kuin voi saavuttaa täyden onnen jonkun toisen kanssa. Tää sinkkuaika onkin opettanut mulle tosi paljon itsestäni ja matka jatkuu edelleen.

      Kiitos kun jaoit ajatuksiasi! :)

      Poista
  14. Ihanaa kun kerrot henkilökohtaisiakin asioita itsestäsi. Nämä ne kuitenkin parasta luettavaa on. <3
    Itse olin sinkkuna pari vuotta ja vihdoin alkoi tuntua että voisi tuossa rinnalla joku olla.. tänä keväänä tapasin yhden miehen ja kaikki on vain tuntunut ja sujunut niin hyvin ettei koskaan aiemmin kenenkään kanssa. Itselläkin takana vain pitkiä suhteita. Tinderissä en ollut mutta muutamilla treffeillä kävin. Kenestäkään ei heti nähnyt että tuossa se nyt on, mut todellakin luota vaistoihin ja kyllä se oikea vaan alkaa vetää puoleensa =) Eka treffien jälkeen haukuin mieheni urpoksi mutta hän on todistanut olevansa kaikkea muuta!! =)
    -Krista

    VastaaPoista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig