Ennen kuin siirrytään syksyn uutuuksien pariin, mielessäni on vielä muutama keväällä ilmestynyt uutuustuoksu, joille haluan ehdottomasti antaa blogipaikan. Tämän päivän yksilö onkin vähän erilaisempi tapaus, sillä unisex-tuoksut ovat blogissani harvinaisempia. Johtunee siitä, että vaikka kuinka tuoksuja rakastankin, unisex-tuoksut ovat usein liian maskuliinisia makuuni. Kenzon viime syksyn uutuuksista koin yhden tuoksuista riittävän naiselliseksi itselleni, mutta muut tuntuivat vähän vierailta omalla ihollani. En osaa käyttää liian metsäisiä tuoksuja, jos metsäisyys on tuoksussa liian hallitsevaa. Tuoksun pitää tuntua omalta, sillä kukapa haluaisi astella vieraissa saappaissa päivät pitkät.

Pakko myöntää, että tuntuu hieman erilaiselta kirjoitella unisex-tuoksusta nyt, kun erosin avoliitosta viime vuoden lopulla. Ehkä tätäkin tuoksua piti siksi ensin "makustella" hieman. Aiemmin testautin unisex-tuoksut helposti ex-mieheni iholla, mutta vaikka silloin tällöin olemmekin vielä tekemisissä ystävinä, tuoksujen nuuhkiminen toisen iholta ei olisi yhtä sopivaa kuin "in the old good days". Joten toistaiseksi unisex-tuoksut testaan vain minä. Sehän ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö osaisi kuvitella miten hyvin Calvin Kleinin Ck2 myös miestä pukisi.

Ck2-tuoksun tiedotteessa kerrotaan tuoksun kuvaavan elämän yllätyksellisyyttä ja kahden ihmisen kohtaamisen monimuotoisuutta. Se haluaa olla mukana kohtaamisessa, jossa ei ole ennakkoluuloja ja ennakkoasenteita. Kuvaus kertoo, että tämän tuoksukokemuksen voi jakaa rakkaudessa, kiihkossa tai ystävyydessä. Loppuväittämä on, että "elämä on parempaa, kun kaksi ihmistä on yhdessä". 


Koska viime aikoina osa teksteistäni on ollut hieman syvällisempiä, hyppään taas vähän perinteistä syvemmälle linjalle. Minulla taitaa olla jokin elämää pohdiskeleva kausi päällä, mutta kertokaa, jos alkaa kyllästyttää lukea näitä pikkupohdintojani. Tartuin nyt kuitenkin tuohon tuoksukuvauksen loppulausahdukseen, jossa sanotaan, että elämä on parempaa, kun kaksi ihmistä on yhdessä. Niin, että onko se? Tämä on pisin aikani sinkkunaisena, joten pitäisihän se nyt kahden pitkän parisuhteen jälkeen tietää. 

Asioilla on puolensa. Moni sanoo, että on ennemmin yksin kuin tuntee olevansa yksin ollessaan kaksin. Yhdyn itsekin samaan. Kaksin oleminen voi tarkoittaa huonoa parisuhdetta, mutta miksei ystävyyssuhdettakin. On tärkeää tuntea molempien olevan läsnä. Nykypäivänä tuo hetkessä pysähtyminen ja läsnä oleminen voi tuottaa monelle vaikeuksia (mukaan lukien itseni), mutta se on kuitenkin kahden ihmisen suhteessa ensisijaisen tärkeää. Siltikin, vaikka muistoja on ihana jakaa, täytyy sanoa, että olen kuitenkin itse sitä mieltä, ettei elämä ole aina parempaa, kun kaksi ihmistä on yhdessä. Elämä on parempaa silloin, kun kaksi merkityksellisen kohtaamisen kokevaa ihmistä on yhdessä. Kun molemmat tuntevat olevansa yhdessä eivätkä yksin. Kun molemmat nauttivat toistensa seurasta ja osaavat arvostaa toista, kuunnella ja olla läsnä. Muutoin "yhdessä oleminen" ei merkitse mitään eikä varmasti tee elämästä parempaa. Elämä voi olla myös parempaa yksin. Juuri nyt se on minulle sitä. 


Calvin Kleinin Ck2 on ehdottomasti raikas, mutta silti siinä on jotain lämmintä ja vetoavaa. Kirpeähkössä ja hieman mausteisessa alkutuoksussa on wasabia, mandariinia ja orvokin lehtiä. Sateenraikkaaseen sydäntuoksuun on ujutettu orrista ja ruusua. Jälkituoksu on hieman metsäinen, mutta silti pehmeä vetiverin, santelipuun ja myskisten vivahteiden ansiosta. Lopputuloksena on täyteläinen ja virkistävä unisex-tuoksu, jonka koen yhtä hyvin sopivan niin naiselle kuin miehelle. Minimalistisen pullon tarkoitus on edustaa kahden ihmisen välille syntyvää yhteyttä sekä avointa, "saat mitä näet" -lähestymistapaa, jota kannatan itsekin. Sillä kun kaksi ihmistä ovat täysin avoimia toisilleen, heidän välilleen saattaa syntyä yhteys. Ja silloin elämä voi olla parempaa kaksin. 

Calvin Klein Ck2 Eau de Toilette 30ml suositushinta 42,30 euroa, 50ml 52,90 euroa.

Mitä mieltä te olette: Onko elämä parempaa yksin vai kaksin? Innostutteko unisex-tuoksuista?








*Tuoksu lehdistönäyte.

16 kommenttia:

  1. Tämä tuoksu on kyllä ihana, itsekin tykkäsin.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä unisex-tuoksuksi yllättävän toimiva tuoksu :)
      Aurinkoista keskiviikkoa, Outi!

      Poista
  2. Omaan makuun tämä on liian maskuliininen tuoksu vaikka hyvä onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin tunnistan raikkauden seassa maskuliinisia vivahteita, mutta silti tämä on ensimmäinen unisex-tuoksu, jota voisin kuvitella myös naisen käyttävän. Itse olen muutaman kerran käyttänyt, muuttuu iholla aika kivaksi. Vaikka eihän tästä mun tuoksumaun huomioiden kaikkien aikojen lempparia tule, mutta unisex-tuoksuksi tämä on onnistunut luomus :)

      Poista
  3. Tää on mun miehen lemppari, on suorastaan kylpenyt tässä koko kesän, joten varmaan selvää, etten voi kuvitella tuoksu itselläni. Tykkään joistakin jaettavista tuoksuista, mutta suurin osa on itselleni jotainkin miehekkäitä, koska olen naisellisten tuoksujen ystävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, kun en itsekään voisi käyttää samaa tuoksua kuin oma mies! Toisaalta nyt kun olen yksin, on ollut helpompi testata tätä omalla iholla. Tietty varsin selvää, ettei tämä mikään mun "all time favorite" ole kaikista tuoksuista, mutta edelleen korostan, että unisex-tuoksuna tämä ottaa hyvin huomioon kaksi puolta. Ja tuoksun tarina oli tosi kiva, joten senkin osalta halusin tuoda tämän esille! :)

      Poista
  4. Ehdottomasti olen samalla kannalla, mikään ei ole pahempaa kuin olla yksin suhteessa eli ts. parisuhde jossa ollaan vain olemisen vuoksi. Yhdessä olemiseen (niin pari- kuin ystävyyssuhteissa) pitää olla muutakin kuin pelko olla yksin..

    Unisex-tuoksuja itsekin olen hieman vierastanut ja harvemmin sieltä löytyy sellaista mitä voisin itselleni kuvitella, mutta tätä pitää käydä kokeilemassa - jos joskus vastaan sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Just noin mäkin ajattelen :) Mutta joillain se pelko olla yksin/jäädä yksin voi olla niin suuri, että ratkaisun tekeminen voi tuntua todella vaikealta, vaikka toivo paremmasta olisikin mielessä. Tarvitaan joku turvaverkosto (ystävistä tai perheestä) ympärille, jos yksinäinen ihminen kokee, että menettää ainoan "turvansa" ja on parisuhteesta lähtemisen jälkeen täysin yksin. Joku voi ajatella, että huonokin on parempi kuin ei mitään - vaikka niin se ei ole. Tästäkin aiheesta saisi monta näkökulmaa. Täytyy kai laajentaa tätä blogin pohdiskelupuolta entisestään, hah! ;)

      Ja hei, käy ihmeessä tuoksuttamassa tätä! Musta tämä oli ainakin unisex-tuoksuista sellainen, jossa on potentiaalia naisenkin tuoksuksi :)

      Poista
  5. Jaan ajatuksesi! Kaksin oleminen ei saisi olla itseisarvo, mutta ei myöskään yksinolokaan. Parisuhteessakin voi kokea yksinäisyyttä, itse tarvitsen ehdottomasti omaa aikaa oli sitten kyseessä parisuhde tai esim. ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tarvitsen omaa aikaa ja paljon, olin sitten parisuhteessa tai yksin :) En voi kuvitella eläväni suhteessa, jossa ollaan koko ajan kiinni toisessa. Se alkaisi aika nopeasti ahdistamaan. Onneksi en sellaisessa suhteessa ole elänytkään, vaan aina on ollut tarpeeksi tilaa ja omaa aikaa. Aion kyllä siitä pitää kiinni jatkossakin, tuli mitä tuli ;)

      Poista
  6. Tosi hyvä teksti<3 Ja toi tuoksu on kyl ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga! :)

      Tämä on tosi kiva tuoksu unisex-tuoksuksi. Erottui joukosta!

      Poista
  7. Minua harmitti, kun kerran töistä lähtiessäni suihkautin ilmeisesti tätä tuoksua, se oli siis "näyte-minipullo" ja yksi totuudentorvi töräytti, että onpas täällä väkevä partaveden tuoksu. Olin nolona ja mietin, että kehtaanko minnekään mennä, koska tuoksun mieheltä ja alkaako naiset jallittaa minua?:D
    Joten jos unisex tuoksu on mieto se on ok, mutta jos se on vahva, se ei minua kiehdo!
    Tuosta syvällisestä osuudesta sanoisin, että kyllä siinä suhteessa pitää olla jotakin kipinää ja tunnetta eikä siihen kuulu yksinäisyyttä. Mutta voihan toki olla joskus kausia, että saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi, jos toisella on vaikka jokin huomiota kaipaava projekti meneillään. Täällä ollaan vaan kerran, joten ei kannata minusta roikkua suhteessa, joka ei toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Kaikkien ihollahan tämä tuoksuu tietysti erilaiselta. Omalla ihollani tästä ei tullut mitenkään miehinen tuoksu. Vähän metsäinenhän tämä on, mutta kuitenkin tässä on tarpeeksi raikkautta. Vaikkei tästä itsellenikään mitään kestosuosikkia tullut, halusin kuitenkin nostaa tuoksun blogissa esillä, koska oli ensimmäinen unisex-tuoksu, joka on oikeasti aika kiva ja sopii minusta myös naisille hyvin! Yleensä unisex-tuoksut on aika miehisiä minustakin, enkä ole osannut kuvitella niitä naisille, vaikka kaikki naiset onkin erilaisia ja tuoksutkin on joka iholla erilaisia - ja makukin on kaikilla vielä erilainen! :D Monta muuttujaa matkassa ;)

      Poista
  8. CK tuoksut omaan kukkaisnenuun ovat selkeästi miesten tuoksuja. Kesän tuoksu oli älyttömän hyvä miehellä, tämä H2O ei napannut ja siksipä tätä ei meidän kaapista löydykään. Mutta esimerkiksi uutukainen on taas ihan mielettömän hyvä. Tuossa H2O putelissa on kyllä aivan upea pullo, eli ken tästä pitää saa samalla erittäin upean pullon esille. Pääsääntöisesti Calvin Kleinit ovat tosi yes ja meidän taloudessa niitä on käytetty jo vuodesta 2003, kun saimme häälahjaksi Calvin KLeinin silloisen tuoksun. :)

    Kivaa viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Ck2 pullo on kyllä kivan minimalistinen :) Nämä unisexit Calvin Kleinilta on kyllä olleet enemmän maskuliinisvivahteisia, myönnän sen itsekin. Mutta tämä poikkesi selkeästi edellisistä ja tässä oli kiva tarina takana :) Oma suosikki Calvin Kleinin tuoksuista on ehdottomasti One Shock -tuoksu, joka on ainoa CK:n naisten tuoksuista, johon olen oikeasti ollut tosi ihastunut! Ostin aikoinaan sitä toisen pullon, kun sain ensimmäisen kulutettua loppuun. Se on makeahko ja pehmeä tuoksu. En tiedä saako tuoksua enää mistään, mutta se taisi olla yksi mun vuoden 2012 käytetyimmistä tuoksuista :)

      Aurinkoista viikkoa, Tiia! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!