KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - KAUNEUSHUONE KAJO


Kun viime viikolla saavuin suloiseen Kauneushuone Kajoon, olin niin väsynyt, että jopa yksinkertaisten lauseiden muodostaminenkin tuotti vaikeuksia. Uudet naapurini olivat herättäneet minut aamuvarhaisella jo kolmatta viikkoa putkeen tismalleen samaan aikaan, ja hellekelien aikaansaama tukala kuumuus oli syönyt palan jo valmiiksi lyhyistä yöunista. Kaipasin hetken hengähdystaukoa hiljaisuudessa ja sitä toivoin Kauneushuone Kajosta saavani, kun olin saanut mahdollisuuden testata metsäistä Unna Nordic -kasvohoitoelämystä. 


Kauneushuone Kajo - ekologinen kauneushoitola Helsingissä 


Kaikeksi onnekseni Kauneushuone Kajoon saapuminen ei vaatinut paljoakaan kartanlukutaitoa. Kävelymatka Helsingin Rautatientorilta vei vaivaiset kymmenisen minuuttia ja suloisuudellaan kutsuva hoitolan sisäänkäynti toivotti tervetulleeksi jo alkumetreillä. Hoitolan oven edustalla oli kyltti, jossa toivotettiin "aurinkoa just sun päivään". Oven avatessa mieleen hiipi se rauha, jota olin odottanut. Nyt saisin hetken vain olla - tekemättä yhtikäs mitään.






Kajossa tunsin heti olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan (vaikka Helsingin Bussiliikenne tepposet oli tehnytkin). Minut otettiin lämpimästi vastaan, ja hoitopedille laskeutuessani rauha alkoi valua myös kropan ytimiin. Rentouttava spa-musiikki yhdistettynä kosmetologin rauhoittavaan ääneen vei ajatukset pois arjen stressitekijöistä ja onnistuin päästämään irti. Hetken päästä olinkin jo ajatuksineni jossain muualla.


Unna Nordic - metsäelämys kaupungin keskellä


Vaikka Kauneushuone Kajon hoitohuoneet viihtyisiä ovatkin ja ekologisuutta painottavan hoitolan kutsumusammatissa olevat kosmetologit saisivat varmasti minkä tahansa hoidon tuntumaan rentouttavalta, kotimainen Unna Nordic vie hoidon astetta syvemmälle. Unna Nordic takaa sen, että jo hoidon alkuun kuuluva kevyt selkähieronta vie vehreään metsään. Sinne, missä auringonsäteet valaisevat kauniisti läpi puiden latvojen. Sinne, minne tekee mieli paeta arjen hälyä.

75 minuutin hoitohetki tuntuukin aivan joltain muulta kuin perinteiseltä kasvohoidolta. Se muistuttaa jälleen siitä, miten tärkeä merkitys on hoidossa käytettävillä tuotteilla ja niiden tuoksumaailmalla. Kotimaisen luonnonkosmetiikkasarja Unna Nordicin tuotteet sloganilla "tunne metsä ihollasi" tuntuvatkin täydelliseltä valinnalta hoitoon, jossa halutaan kuljettaa ajatukset vehreään metsään ja sen rauhaan. Jos siis mielesi lepää yhtä lailla luonnon keskellä, Unna Nordic vie sinne vaikka keskellä kaupunkia. Kaikki sarjat eivät siihen pysty. 







Kauneushuone Kajo käyttää elämyshoidoissaan nimenomaan kotimaisia Unna Nordicin tuotteita, joiden pääraaka-aineet tulevat suomalaisesta luonnosta. Tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja ne on suunniteltu aikuiselle +25-vuotiaalle iholle. Sarjasta löytyy sopivia tuotteita jokaiselle ihotyypille, joten myös metsäiset Unna Nordic -kasvohoidot räätälöidään aina ihon sen hetkisen tarpeen ja tilan mukaan. 

Minun kasvohoidossani käytettiin epäpuhtaalle iholle soveltuvia tuotteita, sillä kärsin edelleen e-pillerien lopetuksen jälkeisestä hormonaalisesta aknesta ja ihon epätasapainotilasta. Puhdistuksessa käytettiin toisena osana Unna Nordicin savipohjaista Raita Puhdistusgeeliä, joka löytyy myös Kauneushuone Kajon hiljattain avautuneesta verkkokaupasta eli Kajo Shopista. Neljä savea yhdistävä puhdistusgeeli syväpuhdistaa ihon huolellisesti vieden mennessään meikin, epäpuhtaudet ja ilmansaasteet, mutta ei kuitenkaan kuivata ihoa. Piparminttu tuo tuoksuun ihanan raikkauden, ja tykästyinkin tähän tuotteeseen jo hoidon aikana. 






Kasvovetenä hoidossa käytettiin Havu Balancing Toneria, joka on muiden Unna Nordic-tuotteiden tapaan yhtä lailla luonnollinen ja vegaaninen koostumukseltaan. Se on kevyt ja raikas hoitovesi, jota on helppo suihkauttaa suoraan kasvoille. Koivunmahlapohjainen koostumus tankkaa ihoon kosteutta, vitamiineja ja aminohappoja. Katajavesi toimii ihoa tasapainottavana aineosana ja ehkäisee samalla ihon rasvoittumista.

Havu on kasvovetenä erinomainen juurikin punoittavalle ja epäpuhtaalle iholle, sillä tulehduksia ehkäisevän katajaveden lisäksi se sisältää myös rauhoittavaa ratamouutetta, joka vähentää ihon punoitusta. Lisäksi Havu kasvovesi hellii ihoa prebiooteilla, jotka tukevat ihon mikrobiomin toimintaa (ravitsevat ihon omia hyviä bakteereja). 

Puhdistustuotteiden lisäksi sain kotikäyttöön myös Viola PHA-kuorinnan, jota käytin viimeksi tänään ihollani. PHA-kuorinta on lempeämpi vaihtoehto BHA- ja AHA-happokuorintoihin verrattuna, mutta tekee kuitenkin tehtävänsä ja kirkastaa ihoa silminnähden. Kuorinta on siis täysin rakeeton, kuten happokuorinnat yleensä, ja koostumukseltaan geelimäistä. Sen annetaan vaikuttaa iholla vain 3-5 minuuttia, jonka jälkeen kuorinta huuhdellaan pois. Iholla voi esiintyä pientä punoitusta, mutta oma ihoni on jo sen verran tottunut happokuorintoihin, ettei se hämmenny tästäkään, vaikka välillä herkkä osaa ollakin. PHA-kuorinta on kuitenkin juuri lempeytensä ansiosta kaikista happokuorinnoista parhain valinta herkälle iholle.

Unnan tuotteista tulen jakamaan lisää kokemuksia vielä myöhemmin, mutta sitä ennen uskallan lämpimästi suositella suloista Kauneushuone Kajoa ja metsäistä Unna Nordic -kasvohoitoelämystä, mikäli kaipaat pientä irtiottoa ja rauhaa arjen keskelle. Hoito on todella omanlaisensa, ja tulen varmasti itsekin vielä varaamaan uuden ajan Kajoon! 

Mikäli asut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, käy ihmeessä tutustumassa Kauneushuone Kajon vasta avattuun Kajo Shop -verkkokauppaan, josta löydät myös kotimaiset Unna Nordic -tuotteet. 


Olisiko metsäinen kasvohoitoelämys sinun mieleesi tai onko Unna Nordic jo jollekin teistä tuttu?











1 kommentti:

  1. Toki on tuttu paikka ja sarjakin - kävin itsekin jokin aika sitten samassa ihanassa metsähoidossa. Se oli juuri niin rentouttava kuin kerroitkin! Unna Nordicin tuotteista omat suosikkini ovat PHA-kuorinta sekä 7 öljyn seerumi, mikä on ollut ihana nyt kesällä yövoiteen korvaajana, tosin vain pari pisaraa koko kasvoille taputellen.
    Ihanaa kesäviikkoa! <3

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!