Seuraa sähköpostitse


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - MARJA ENTRICH


Siinä missä luonnonkosmetiikka on kasvattanut lähivuosina suosiotaan huippuunsa ja jatkaa edelleen voittokulkuaan, myös kotimaisen kosmetiikan ja muiden lähellä tuotettujen tuotteiden suosio on kasvanut - tai ainakin ollut puheenaiheena enemmän. On totta, että "suosimalla suomalaista" tukee suomalaista työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Siksi ostan itsekin mielelläni kotimaisia tuotteita. Ruokaostoksilla valitsen mielelläni kotimaisen vaihtoehdon, jos sellainen on saatavilla. Korvakorubuumin ollessa pinnalla olen myös intoillut blogissa monista taitavista suomalaisista tekijöistä, jotka suunnittelevat ja valmistavat korut Suomessa käsityönä. Myös luonnonkosmetiikan suhteen on ollut hienoa löytää kotimaisia tuotteita, jotka ovat todistaneet tehonsa käytössä.




Vaikka luonnonkosmetiikka on vasta viime vuosina vakiinnuttanut asemansa markkinoilla, on myös brändejä, jotka ovat olleet aikaansa edellä. Muutamasta tällaisesta ulkomaisesta luonnonkosmetiikkasarjasta olen blogissa kirjoittanutkin. Mutta moniko tiesi, että myös meiltä Suomesta löytyy edelläkävijä? Sellainen on Marja Entrich, joka jo 1940-luvulla tiesi kertoa, että ihmisen iho ottaa luonnon raaka-aineista tehdyt voiteet vastaan paremmin kuin kemiallisesti valmistetut. Marja Entrich oli peräti 8 vuotta johtajana kosmetiikkayritys Helena Rubinsteinilla, kunnes hän perusti oman hoitolan Tukholmaan. Hoitolalla oli tuolloin asiakkaita ympäri Eurooppaa ja se tuli nopeasti tunnetuksi noista omatekoisista voiteista, jotka olivat tuohon aikaan vielä harvinaisempia. Voiteilla saatiin loistavia tuloksia ihonhoidossa, ja Marja Entrichin "sanoma" alkoi tuotteineen levitä hiljalleen ympäri Eurooppaa. Entrich on saanut jopa kaksi merkittävää kosmetiikka-alan palkintoa (vuosina 1957 ja 1989), joita pidetään alansa Oscareina. 

Marja Entrichin tuotteet on alusta saakka valmistettu omassa laboratoriossa, 100% kasvipohjaisina luonnontuotteina. Myös tänä päivänä kaikki tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa yrityksen omassa laboratoriossa ja tehtaassa, edelleen täysin kasvipohjaisina. Tuotteiden teho perustuu kylmäpuristusmenetelmään, josta olen aiemminkin maininnut blogissa. Kylmäpuristaminen säilyttää siis kaikkein parhaiten kaikki raaka-aineissa olevat vitamiinit ja antioksidantit. Tästä syystä tuotteilla on saatu loistavia tuloksia ihonhoidossa ja ne ovat myös erittäin riittoisia, koska erityisen ravinnerikkaina tuotteina niitä ei tarvitse länträtä iholle hullun lailla, vaan pieni määrä riittää.





Olen tutustunut Marja Entrichin tuotteisiin viime aikoina suurella mielenkiinnolla. Marja Entrich on aina ollut minulle nimeltä tuttu, sillä kuulin nimen useasti myös asiakkaideni suusta työskennellessäni päätoimisesti kauneusalan yrittäjänä 6 vuoden ajan. Silti en koskaan tullut kokeilleeksi tuotteita tai ottaneeksi selvää, millaisesta sarjasta on kyse. Kun sen lopulta muutama kuukausi sitten tein, kiinnostuin sarjasta välittömästi. 

Marja Entrichin valikoimasta löytyy monenlaisia ihoöljyjä, mikä on tällaiselle öljyjä rakastavalle tietenkin iloinen asia. Vaikka joskus aikoinaan arastelin öljyjen käyttöä ja kartoin niitä, koska luulin niiden tukkivan ihohuokoset tai olevan epäpuhtauksiin taipuvaiselle normaalille sekaiholle liian raskaita, olen viime vuosien aikana oppinut rakastamaan öljyjä. Ne ovat oikeasti ihonhoidossa "puhdasta kultaa" ja tekevät hyvää kaikenlaisille ihotyypeille. Öljyn valinnassa kannattaa kuitenkin olla tarkka, koska erittäin kuivaihoisen ja rasvaisen ihon ei välttämättä kannata käyttää samaa öljyä. Jotkut öljyt voivat nimittäin tukkia ihoa, joista itselläni esimerkiksi kookosöljy on ollut tällainen. En pystynyt sitä sellaisenaan käyttämään, vaikka joskus kokeilin sosiaalisen median innoittamana hoitaa ihoani pelkästään kookosöljyllä. Luovuin siitä kuitenkin todella nopeasti, kun iho alkoi pukata tukkeumaa vauhdilla.





Iholle jätettävistä öljyistä Marja Entrichin valikoimasta löytyy kolme erilaista öljyä tämän lapsille suunnatun öljyn lisäksi: Porkkanaöljy, Avokadoöljy sekä Vehnänalkioöljy. Avokadoöljy kylmäpuristetaan kokonaisesta avokadosta, ja kylmäpuristuksen ansiosta siinä on tallella kaikki luonnolliset aktiiviaineet. Avokadoöljy on iholle oikea ravinnepommi, sillä se sisältää mm. A-, D- ja E-vitamiineja ja paljon hyviä rasvahappoja. Se tunnetaan myös haavoja parantavista ominaisuuksistaan ja lisäksi se vahvistaa couperosa-ihoa ja häivyttää maksaläiskiä. Tämä on öljy, jonka tulen varmasti talvella ottamaan tehokäyttöön, sillä se toimii ihanteellisena suojana myös talven viimaan ja pakkasiin. Avokadoöljyä suositellaan etenkin kuivalle ja ikääntyvälle iholle.

Porkkanaöljy on ollut näistä kolmesta ehdoton suosikkini. Kaikille ihotyypeille sopiva uudistava öljy antaa aivan ihanan terveen ja kauniin sävyn kasvoille! Tämä on loistava päiväkäytössä, koska se imeytyy iholle nopeasti ja toimii mainiosti meikin allakin. Öljy sisältää muun muassa porkkanauutetta sekä pellavansiemenestä saatavia monityydyttymättömiä rasvahappoja, jotka edistävät paitsi terveiden ihosolujen muodostumista, parantavat myös ihon aineenvaihduntaa. F-vitamiini taas toimii ihoa tasapainottavana. Yhtä lailla kuin Avokadoöljy, myös tämä jättää ihon todella pehmeän tuntuiseksi. Erona näissä on se, että Porkkanaöljy on hieman keveämpi ja tuo iholle myös kauniin hehkun. Meikittöminä päivinäkin tämä on ihana sellaisenaan! 





Vehnänalkioöljy on pulloista riittoisin, sillä se on jopa 100ml. Sitä suositellaan etenkin kuivalle iholle, mutta suosituksen ei kannata antaa hämätä siinä, että öljy olisi tuhtia ja huonosti imeytyvää - sillä sitä se ei tosiaankaan ole. Kaikki nämä testaamani öljyt ovat ilahduttaneet nopealla imeytyvyydellään, vaikka niiden ominaisuudet muutoin hieman vaihtelevatkin. Tämä öljy sisältää myös auringonkukka- ja avokadoöljyä, joten se on hyvä satsaus ravitsevaan ihoöljyyn, jota voi käyttää myös vartalolle tai kutiavalle hiuspohjalle. Vehnänalkioöljystä on puhuttu jopa "nuoruusöljynä", sillä sen voisi sanoa lähes pursuavan E-vitamiinia, joka tunnetaan nimenomaan kauneusvitamiinina. Itse olen käyttänyt tätä pääasiassa vartalolle ja voin kertoa, että iho on pysynyt pehmeänä pitkään. Vehnänalkioöljy hoitaa ihon rakenteita pintaa syvemmältä, joten sen vaikutuksia on vaikea olla huomaamatta, varsinkaan pidemmällä ajankäytöllä. 

Valikoimasta löytyy myös Auringonkukkaöljy, joka on tarkoitettu ihonpuhdistukseen. Sen testaamista odotin ehkä eniten, sillä kuten blogistani on varmasti jo tähän mennessä välittynyt, suosin ihonpuhdistuksessa mieluiten öljymäisiä puhdistustuotteita. Kokemukseni mukaan ne irrottavat parhaiten lian ja meikin iholta ja jättävät ihon parhaimman tuntuiseksi. Pidän myös maitomaisista puhdistustuotteista.




Mieluiten suosin sellaisia öljymäisiä puhdistajia, jotka liukenevat iholta helposti vesipesussa. Marja Entrichin Auringonkukkaöljy on juurikin sellainen. Sillä lähtee vahvempikin meikki ilman, että ihoa täytyy alkaa jynssäämään ja hankaamaan. Puhdistustehon todistaa kasvovedellä kostutettu vanulappu, joka jää pyyhkäisyn jälkeen puhtaaksi kuin vastapesty lakana. Tämän ominaisuuksista pidän siis kovasti, mutta tuoksun toivoisin olevan ehkä hieman maltillisempi. Tuotteissa ei ole käytetty säilöntäaineita tai minkäänlaisia kemiallisia väriaineita tai -tuoksuja, mutta niihin on kyllä lisättyä kasviperäistä tuoksuyhdistelmää, joka muistuttaa kukkaistuoksua. Tämä selitetään Marja Entrichillä sillä, että koska öljyt ovat kylmäpuristettuja ja esimerkiksi avokadoöljyyn on murskattu myös avokadon siemenosa, tuoksu olisi aika kitkerä eikä välttämättä niin puoleensavetävä ilman lisättyä tuoksua.

Ihon syväpuhdistamiseen Marja Entrichin valikoimassa on Kuorintavoide sekä Puhdistava Naamio, joka on valkosavipohjainen. Ilouutinen siis kaikille meille savinaamioita rakastaville, sillä tämä ei sotke lavuaaria poispesun aikana! Tätä naamiota voi tehostaa myös esimerkiksi Avokadoöljyllä, jonka voi levittää naamion alle. Vaikutusaika on 10-15 minuuttia, jonka jälkeen iho kiittää. Tämä on ehdottomasti savinaamioista hellävaraisimpia, ja kuten olen blogissa aiemminkin kertonut, savinaamiot ovat loistovalinta myös herkkäihoisille ja couperosasta kärsiville. Kannattaa kuitenkin tässäkin huomioida, ettei tartu kaupan hyllyllä sellaiseen savinaamioon, jota suositellaan etupäässä rasvaiselle iholle, koska ne ovat usein liian "rajuja" herkälle ja kuivalle iholle. Puhdistavassa naamiossa on hunajaa, joten se ei ole vegaaninen.





Kuorintavoide onkin sitten jännä tapaus. Odotin, että se olisi kaikkein vähiten minulle sopivin, sillä nykyään en käytä rakeisia kuorintavoiteita juuri ollenkaan. Suosin entsyymikuorintoja ja savinaamioita, koska nekin ovat tehokkaita, mutta eivät vahingoita ihon omaa luontaista suojamekanismia vahingossakaan. Haluan toki kuorinnan olevan tehokas, mutta siihen ei aina tarvita niitä raastavampia rakeita. Tämän olen oppinut kantapään kautta entisenä raekuorintojen aktiivikäyttäjänä.

Marja Entrichin Kuorintavoide on onneksi jotain aivan muuta kuin perinteiset kuorintavoiteet: se nimittäin pohjautuu puhdistusemulsioon ja on koostumukseltaan ihastuttavan täyteläistä! Rakeita ei seassa juuri huomaa, sillä ne ovat todella mikrokokoisia, voisi jopa sanoa, että näkymättömiä. Kun voidetta alkaa kuitenkin iholla pyörittelemään, rakeet saa halutessaan tuntumaan, jos käyttää vahvempia otteita. Itse tyydyn kuitenkin hieromaan ihoa hellävaraisesti ja se riittää. Silti tämä saa vesipesun jälkeen ihon näyttämään todella kirkkaalta ja elinvoimaisella tavalla puhtaalta. Siitä huolehtivat merilevän uutteet sekä piidioksidi, johon kuorinta pohjautuu. 





Viimeisenä mainittakoon vaatimattomimmalta vaikuttava tuote, joka kuitenkin osoittautui kätevimmäksi käytössä: Aurinkopuikko SPF15. Nimestään huolimatta tämä nimittäin toimii täydellisenä huulivoiteena ja myös pika-apuna kuiville kantapäille tai kynsinauhojen hoitoon! Tuote suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä ja sisältää muun muassa manteliöljyä ja sheavoita, mutta myös mehiläisvahaa, joten se on postauksen tuotteista toinen, joka ei ole vegaaninen. Tuoksultaan se on kuitenkin kaikkein miedoin ja miellyttää itseäni kovasti.

Puikkoa voi helposti sipaista kasvoille suojaamaan herkkiä ihoalueita niin auringossa kuin talvipakkasillakin - ja se sopii myös lapsille. En siis yhtään ihmettele, että tämä on Marja Entrichillä myydyimpiä ja pidetyimpiä tuotteita, sillä tykästyin tähän itse niin paljon, että Porkkanaöljyn lisäksi se on ehdoton suosikkini! 

Marja Entrichin tuotteet on valmistettu kasvipohjaisista, luomuviljellyistä raaka-aineista ja luonnon mineraaleista. Pakkaukset ovat luonnossa hajoavia, poltettavia tai kierrätettäviä. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein ja tehtaalle on myönnetty on Ecocert -sertifikaatti, jonka saaneita tuotantolaitoksia valvotaan tiukasti. Tuotteisiin voi tutustua luontaistuotemyymälöissä (lista täällä) sekä kauneushoitoloissa, joista löydät listauksen täältä. Tuotteita voi tilata myös Marja Entrichin nettisivujen kautta

Instagramin puolella starttaa perjantaina aamulla myös kiva arvonta, joten sielläkin kannattaa pysyä kuulolla!

Onko teillä kokemuksia Marja Entrichin tuotteiden parista? 

















1 kommentti:

  1. No nyt on todella mielenkiintoisia tuotteita! Ihana että kirjoitit näistä näin kattavasti, sillä sarja oli minulle ihan uusi, mutta tämän myötä tulikin tietoa paljon. Oikein ahmimalla luin koko postauksen! Tuo porkkanaöljy kuulostaa aivan ihanalta!

    Niin ja superit kuvat jälleen! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa!