Seuraa sähköpostitse



Vuoden alussa tein itselleni muutaman lupauksen. Yksi niistä oli elää hetkessä, päivä kerrallaan. Tähän lupaukseen liittyy myös yksi intohimoistani: matkustaminen. Siinä missä ennen tyydyin ajattelemaan siitäkin, että "sitten joskus", enää en halua hukata elämän päiviä, vaan tehdä, toimia ja toteuttaa. Minulla ei ehkä ole juuri nyt mahdollisuutta lähteä Karibialle ja kaukaisiin unelmakohteisiin, mutta aina voi aloittaa pienestä. Täältä lähempääkin löytyy nimittäin yllättävän kivoja ja edullisia kohteita. Yksi niistä on sydämellinen Riika, joka hurmaa värikkyydellään. 


Jo viikonlopun mittainen visiitti tammikuussa riitti vakuuttamaan minut siitä, että Riika on näkemisen arvoinen kohde, jonne kannattaa matkustaa. Edes sakea lumipyry ja pakkanen eivät lannistaneet, sillä Riika paljasti silti lämpönsä: kauniita rakennuksia, pieniä kujia, sydämellisiä pikku putiikkeja ja hyvää ruokaa. Kesällä Riika on varmasti todellinen lumoaja, jos kaikkeen tähän yhdistää vielä auringonpaisteen ja lumen alta paljastuvat vehreät, kodikkaat puistot virtaavine jokineen. 


Suloinen neljän tähden hotellisuositus Riikan Vanhassakaupungissa


Minulle matkustamisessa on olennaista valita kaunis, viihtyisä hotelli. Tiedän, että osalle majoituspaikka ei ole niin merkitsevässä asemassa, mutta itse en halua yöpyä aivan missä tahansa. Viiden tähden hotellit ovat toki hulppeita ja upeita, mutta koska ne myös usein maksavat maltaita, pyrin valitsemaan neljän tähden hotellin, joka olisi siisti ja kaunis, mutta ei kuitenkaan hinnaltaan aivan kohtuuton. Tällä kertaa tuntien vertaileminen ja Riikan hotellitarjonnan läpikäyminen kotikoneella kannatti, sillä löysin lopulta jalokiven Riikan Vanhastakaupungista, josta varasin huoneen. Hotelli oli sopivan lähellä kaikkea, joten kävellen pääsi moneen suuntaan helposti.


Relais le Chevalier -hotellia kuvataan pieneksi palaksi Ranskaa Riikan Vanhassakaupungissa. Sitä se todella oli, sillä uudehko, vasta valmistunut hotelli oli kaikin puolin ihastuttava ja kodikas kuitenkin ripauksella luksusta. 23 huonetta hurmaavat yksilöllisillä tyyleillään ja sisustuksellaan, jossa on henkäys Ranskan mystistä keskiaikaa. Huoneen sisustus onkin ranskalaisten ja italialaisten suunnittelijoiden käsialaa, ja huoneisiin on todella panostettu. Oma huoneeni sijaitsi kolmannessa kerroksessa ja oli värimaailmaltaan inspiroivan oranssin punertava. Huoneen ikkunat olivat aulaan, joten öisin oli erittäin rauhallista nukkua. Kahden hengen huoneen hinta on keskimäärin noin 85-100 euroa yöltä, mikä on mielestäni hyvin kohtuullinen, kun ottaa huomioon hotellin tason. 


Itse katson aina hotelleja selatessani myös sen, miltä kylpyhuone näyttää. Relais le Chevalierissa se ei todellakaan ollut pettymys - päinvastoin! Kylpyhuone oli puhdas ja kaunis. Suihkutilassa oli sadesuihku, mikä sai tietenkin minut intoilemaan, kun sellaista en ole aiemmin kokeillut. Hanastakin vesi tuli kuin putouksena hanan päältä pitkin. Tällaisiin asioihin sitä kiinnittää kummasti huomiota, kun on itse niin vaatimattomista oloista kotoisin. Meillä ei nimittäin lapsuudenkodissa ollut koskaan suihkua, vaan kävelimme aina talvipakkasillakin pihan poikki naapuritaloon Fammon ja Faffan luokse kellaritiloihin suihkuun ja saunaan. Voitte uskoa, että 16-vuotiaana muuttaessani omilleni, olin erityisen onnellinen juurikin omasta suihkusta! 


Nämä postauksen kaikki kuvat on muuten otettu kännykällä, kuten yllä oleva selfiekin. En raahannut matkalle isompaa järjestelmäkameraani mukaan, mutta yllättävän hyviä kuvia puhelimellakin sai, vaikka joissain pientä epätarkkuutta onkin. 

Täytyy myös nostaa esille hotellin erinomainen aamupala! Ylimmän kerroksen kodikkaaseen tilaan saapuessa hotellin henkilökunta on heti vastassa kysyen, mitä haluat aamupalaksi. Kahvin lisäksi tilata voi esimerkiksi hotellin keittiössä valmistettuja lettuja suklaalla, banaanilla tai ihan tavallisina "plain"-versioina. Maukkaiden banaanipannarien lisäksi söin molempina aamuina puuron, joka oli yhtään liioittelematta parasta puuroa ikinä! Monenlaista olen maistanut, mutta en koskaan niin hyvää ja kermaista versiota. Kehuin sitä vuolaasti myös hotellin henkilökunnalle, joka otti kehuni vastaan hymyillen ja nöyräästi kiitellen. Puuron ja lettujen lisäksi pöytään voi tilata myös munakkaita eri täytteillä - ja parasta on, että kaikki tämä kuuluu hotellihuoneen hintaan, jos on valinnut aamupalan siihen sisältyväksi! Aion ehdottomasti yöpyä Relais le Chevalierissa toistekin, kun Riikaan seuraavan kerran matkustan. Hotellista jäi kaikin puolin ihana muisto! 





Pieniä putiikkivinkkejä 


Riikasta löytyy myös monia suloisia pieniä putiikkeja, joista tässä postauksessa haluan mainita kaksi. Ensimmäisenä Manilla, inspiroiva paperikauppa, josta löytää kaikkea muistikirjoista kortteihin, valokuvakehyksistä lahjapakkauksiin ja toimistovälineistä piensisustukseen. Kävelymatkaa hotellilta oli parisenkymmentä minuuttia, mutta paikka oli niin ihastuttava, että sinne kannatti suunnata. Mukaani täältä tarttui vain valkoinen kaunis muistikirja, jonka kanteen oli kauniisti kirjailtu "love", mutta putiikki on jo pelkästään hypistelyn näkökulmasta kiva. 

Manilla paperikauppa sijaitsee osoitteessa Tērbatas iela 55, Riga.




Toinen vielä ihanaakin ihanampi liike on RIIJA - Latvian Design & Consept Store. Myyjän kanssa jutustelimme niin pitkään, että minulla vierähti täällä huomaamatta melkein pari tuntia. Ostokset olivat kyllä sen mukaiset, sillä tämä putiikki söi suurimman osan matkabudjetistani, muualta en juuri mitään ostellutkaan. Ostin täältä muun muassa pari kaunista pellavapyyhettä, valkoisen käsintehdyn maljakon ja teekupin sekä soijavahakynttilöitä. Olisin voinut raahata täältä Suomeen mukanani vaikka mitä! Käsimatkatavaroilla matkustaessa piti kuitenkin olla tarkkana painorajoituksista, ja otinkin omien ostostenkin kanssa pienen riskin, koska ne kyllä lisäsivät laukkuun painoa. 

RIIJA tarjoaa siis latvialaisten paikallisten suunnittelijoiden tekemiä ihastuttavan persoonallisia tuotteita, kuten koruja, vuodevaatteita, pyyhkeitä, astioita ja vaatteita. Täällä saa kyllä ajan kulumaan nopeasti, sillä valikoima on suuri ja liike jatkuu vielä ylätasanteelle, josta löytyy myös lastenvaatteita. Putiikissa oli oma hyllynsä myös kosmetiikalle, jossa oli muun muassa Mádaraa ja joitain palashampoita. 

RIIJA Design & Consept Storen löytää osoitteesta Tērbatas iela 6/8, Riga.




Viihtyisä vegaaninen ravintolasuositus 


Löysin jo ensimmäisenä päivänä erinomaisen vegaaniravintolan, jossa päädyin loppujen lopuksi syömään molempina päivinä. Asiakkailta korkeat arvostelut saanut Fat Pumpkin tarjoaa monenlaisia vegaanisia ruoka-annoksia hampurilaisista leipiin, salaatteihin ja pastaan. Itse söin ensimmäisenä päivänä täytetyn avokadoleivän ja toisena päivänä maistoin paikan vegeburgeria, joka oli kyllä yksi kaikkien aikojen maukkaimmista! Hintataso on paikassa aika lailla Suomen kanssa samaa tasoa, vaikka Riika muuten edullisempi onkin. Esimerkiksi sandwich maksoi noin 10 euron verran, burgeri oli 13 euron luokkaa. Lista on kuitenkin todella monipuolinen ja uskoisin ruokien maistuvan myös sellaisille, jotka eivät ole vegaaneja. Itsekään en ole vegaani, mutta kasvissyöjä ollut jo 10 vuotta. Syön siis satunnaisesti kananmunia, juustoja ja maitotuotteita.

Fat Pumpkin vegaaniravintola sijaitsee osoitteessa Grēcinieku iela 11, Riga.





Hoitolakokemus Verdant Eco Spassa 


Instagramin puolella mainitsin myös, että kävin tutustumassa Riikan hoitolatarjontaan. Paikaksi valikoitui Verdant Eco Spa, sillä sen kerrottiin olevan aikoinaan Riikan ensimmäinen ekologinen kauneushoitola, joka alkoi käyttää vain ympäristöystävällisiä ja luonnollisia ihonhoitotuotteita. Valintaani vaikutti myös se, että hoitolassa oli käytössä Dr. Hauschka, jolla olen saanut hyviä tuloksia omassa ihonhoidossa. Varasin itselleni ajan Dr. Hauschkan Klassiseen kasvohoitoon, koska Suomessa hinta tuolle samalle 2h hoitokokonaisuudelle on 150 euroa, kun taas Riikassa 90 euroa. 

Hoitola oli oikein tunnelmallinen ja hoito hyvä, mutta täytyy sanoa, ettei se mitenkään vastannut sitä tasoa, mitä esimerkiksi Ihohoitola Lupaus tarjoaa. Vaikka Dr. Hauschkan hoitojen sisältö ja hierontatekniikka pitäisi olla kutakuinkin sama, huomasin, että Riikassa hoito oli hyvin erilainen. Hauschkan hoidoissa ei esimerkiksi normaalisti käytetä taustamusiikkia, mutta Eco Verdant Spassa soi taustalla rentouttava musiikki. Tämä ei itseäni häirinnyt - päinvastoin. Kuitenkin vaikka puitteet olivat ihastuttavat, hieronta poikkesi paljon, ja kokemus jäi ehkä siksi jotenkin vajavaisemmaksi verrattuna Suomen Hauschka-hoitoihin, joissa olen käynyt useammissa. En missään nimessä sanoisi kokemusta Eco Verdant Spassa huonoksi, mutta Suomessa Hauschka-hoidot ovat silti olleet rentouttavampia.




Kaiken kaikkiaan Riikasta jäi kaupunkina oikein hyvä kuva, ja olisin varmasti viihtynyt siellä pidempäänkin. Päätinkin, että aion ehdottomasti tehdä kesällä Riikaan uuden reissun ja viipyä silloin päivän tai pari pidempään. Sain myös RIIJA-liikkeen myyjältä todella hyviä vinkkejä Latvian matkailuun pariin muuhun kaupunkiin liittyen, jotka sijaitsevat pienen ajomatkan päässä Riikasta. Saapa siis nähdä, tuleeko Latviaa koettua vielä enemmänkin! 

(Niin ja tiedän, että oikeaoppisesti Riika taipuu joissain tapauksissa Riian, Riiasta jne, mutta oma pääni ei vain taivu tuohon sanamuotoon, vaan pitäydyn itsepäisesti "Riikassa" - haha)

Oletteko miettineet matkaa Riikaan tai onko teillä jo kokemuksia kaupungista? Entä ovatko tällaiset reissupostaukset mielestänne kiinnostavia ja luetteko niitä mielellänne?















16 kommenttia:

  1. Rakastuin Riikaan heti ensi hetkestä lähtien. Olen nyt käynyt siellä neljä vai viisi kertaa mutta aina sinne halajan takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, että Riika on jättänyt noin positiivisen jäljen suhunkin! <3

      Poista
  2. Aivan ihastuttava hotelli ja muutenkin kiinnostavia paikkoja:) Luen mielelläni matkajuttuja.
    Olen käynyt yhden kerran Riiassa työmatkalla, eikä silloin oikein ehtinyt kaupunkia nähdä, eikä ainakaan mitään näin kaunista ja viehättävää;) Täytyy mennä joskus paremmalla ajalla ja lomalla, niin voi keskittyä katselemaan rauhassa.
    Ihanaa viikkoa Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tällaiset matkapostauksetkin on mieleisiä <3 Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Riikaan vapaa-ajalla, se on yllättävän sydämellinen ja ihana paikka!

      Poista
  3. Riika oli ihana kans kesällä! Todellakin helmi kohde aika lähellä. Musta on niin hienoa, että lähdit yksin reissuun. Ihania kuvia ja tästä postauksesta pääsi matkatunnelmaan hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Charlotta! Pitää kyllä tehdä uusi reissu Riikaan kesällä, on se vaan niin kiva kaupunki! <3

      Poista
  4. En ole koskaan käynyt Riikassa, mutta pelkkää hyvää olen paikasta kuullut. Ihana tuo hotellihuone, olisin siellä vaan yhden vuorokauden pyörinyt, enkä mennyt mihinkään :)
    Kiva on tällaisia matkapostauksiakin lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hotellihuoneet Relais le Chevalierissa oli kyllä niin kauniita ja kotoisia! :) Pääsin kurkkaamaan muidenkin kerrosten huoneisiin, kaikki oli ihanasti eri värisiä ja kauniisti sisustettu. Ja jäin tosiaan ensimmäisenä iltana lukemaan kirjaa huoneeseen, mikä oli jo kokemus itsessään, haha :D

      Poista
  5. Ihana Riika <3 Kävin siellä joulukuussa katsomassa balettia ja käytiin näemmä samoissa putiikeissa ja istuttiin ravintolassakin samassa pöydässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kyllä jo sattumaa! :D Tuo paikka oli kyllä ihana, superhyviä ruoka-annoksia!

      Poista
  6. Olen käynyt Riiassa pari vuotta sitten kesällä, jolloin toki piti vierailla Jurmalan rannalla. Junamatka oli jo elämys. Riiasta jäi mieleen upeat jugend-rakennukset, jotka olisivat hyvin voineet olla Helsingissä. Mutta muistan myös ne keskustan ulkopuolella olevat asuinalueet, joilla tuntui kuin olisi siirtynyt menneisyyteen. Olin kaupungissa neljä päivää, joten keskusta tuli pyörittyä ja kaipasi jo muutakin. Mutta ihan keskustassakin, siinä kauppahallin takaa löytyi todella ikivanhan ja ränsistyneen näköisiä taloja, eikä sinne alueelle edes turistien suositella menevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sullakin on positiivisia kokemuksia Riikasta! :) Ne rakennukset oli mustakin tosi upeita. Oli kiva kävellä ympäriinsä ja ihailla jo pelkästään niitä :D Mutta varmasti on keskustan ulkopuolella ränsistyneempiäkin asuinalueita ja ihan erilainen tunnelma kuin keskustassa. Mun tekisi mieli joskus tehdä sellainen tempaus, että kävisi just tuollaisilla köyhemmillä alueilla ja jakaisi kaduilla ruokaa ja kaikkea tarpeellista kodittomille. Siitä tulisi varmasti niin hyvä mieli itselle ja niille ihmisille siellä. Mutta ehkei yksin kannattaisi lähteä sellaista tempausta toteuttamaan... Tosin nytkin kävelin pimeällä jossain pikkukujilla kun menin takaisin hotellille, ja kun siellä muutama känniläisheppu samalla hoiperteli, niin kyllä tuli mieleen jotain leffakohtauksia, mitä siihen hetkeen olisi voinut hyvin kirjoittaa... Mutta kävelin vaan ripeästi ja rohkeasti äkkiä läpi :D

      Poista
  7. Matkavinkint kiinnostavat aina.

    En ole vuosiin ollut Riiassa, olisi kiva mennä taas pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Toteutan siis tällaisia postauksia jatkossakin :) Ja joo, Riika on kyllä ihana paikka! Jäi hyvä mieli reissusta.

      Poista
  8. Mä en oo ikinä käynyt Riikassa, näyttää ihan satumaiselta ja ihania kauppoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satumainen on kyllä aika osuva sana kuvaamaan Riikaa! Suosittelen ehdottomasti joskus tekemään sinne edes parin päivän reissun :) Nuo pikku putiikit oli ihania!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!